Menin Kimmo Matikaiselle lupaamaan pullakahvit viikko sitten, jos emme näe uusia kaikkien aikojen ennätystasoja kahdentoista kuukauden sisällä pörsseissä. Viimeksi lupasin pullakahvit Kimmolle, jos ei tulisi räyhäkästä nousua, 2015-2016 korjauksen synkimpinä hetkinä.
Normaalin käsikirjan mukaanhan kun nousumarkkinassa nähdään 10-20 prosentin korjaus, on hyvä hetki ostaa, ja tavoitteena on aina uudet ennätyskurssit.
Käsikirja siis käskisi minun päivittää syyskuun alussa heittämäni ”kevennä osakkeita, ota tilalle USA:n velkakirjoja”-suositus nyt täyteen osakepainoon.
Toisaalta taas makrotalouden puolella ennakoivat mittarit huutavat punaista. USA:ssa korkokäyrä on laskenut nollan tuntumaan. Työttömyysaste on niin alhainen, että merkittävää vetoapua työllisyyden paranemisesta ei enää ole tulossa. Kotitalouksien ja yritysten velkaisuuden kasvu on noussut.
Maailmankauppa on supistumassa. Euroalueella suhdannebarometrit laskivat vuonna 2018 joka kuukausi ja useampi euroalueen suurempi maa saattaa jo olla, tai olla menossa, taantumaan.
Samanaikaisesti keskuspankit ovat tehneet taikatemppuja ja ostaneet vuosikausien ajan valtioiden velkakirjoja, lainanneet pankeille rahaa ”vakuuksia” vastaan, ostaneet yritysten velkakirjoja ja Japanissa jopa innostuneet ostamaan ETF-rahastojen kautta pörssiosakkeita. Korkotaso on puskettu niin alas, kun se voidaan käytännössä puskea, ja finanssivarallisuuden hintoja on tuettu voimakkaasti. Silti inflaatiota ei näy, ja kasvu on ollut kituliasta ja epätasaista Euroopassa. Keskuspankit pystyvät vielä kerran vastaamaan negatiiviseen käänteeseen lykkäämällä koronnostoja ja mahdollisilla uusilla taseoperaatioilla.
Kiinan talous ja sen vaikutus on kysymysmerkki. Finanssipumppauksen rajat alkavat häämöttää, ja viimeisten parin vuoden aikana Kiina on ollut keskeisin – ja viimeisin – pumppaaja, ja reaalitaloudessa kysyntää ylläpitävä talousalue. Kiina voi kohdata ongelmia pitkittyneen kauppasodan muodossa tai velkavetoisen investointihulluttelun päättymisen myötä.
Olivatko 2000 ja 2007 romahdukset poikkeuksia vai vakava varoitus?
Kai se on tämä oma vanhuuteni, kun nousumarkkinoista on vaikeampi innostua. Vanhan peukalosäännön mukaan noin kymmenen vuoden välein nähdään pörsseissä tavallisia korjausliikkeitä rumempaa jälkeä. Niiden rumien hetkien takia osakesijoittajan nimellinen vuotuinen tuotto on noin seitsemän prosentin luokkaa, eikä sitä nousumarkkinan totuttua 15, 20 prosentin tuottoa.
Kuten nuorempi sukupolvi muistutti meitä Sijoitustiedossakin, historiallisessa tarkastelussa vuosina 2000 ja 2007 käynnistyneet laskumarkkinat ovat olleet poikkeuksellisen syviä ja voimakkaita, jolloin koko vallitseva paradigma on tuhoutunut. Vuonna 2000 telekommunikaatiosektorin ja nettialan poskettomat odotukset romahtivat. Vuonna 2007 asuntomarkkinat ja finanssikeplottelu romahtivat. Heti perään romahti eurokupla.
Olennainen kysymys onkin siis, elämmekö me nyt sellaisessa paradigmassa, joka olisi vaarassa romahtaa? Jälkikäteen kaikki aina näyttää niin helpolta. Aina sanotaan, että kukaan ei voinut arvata.
Ehkä nämä romahdukset olivat poikkeuksia pitkän aikavälin kehityksessä, ja niihin ei pitäisi kiinnittää huomiota. Tai sitten kahden suuren romahduksen tapahtuminen näin lyhyen aikavälin sisällä kertoo länsimaiden velkavetoisen kasvusyklin ja tuottavuuskasvun vetelevän viimeisiään. Jälkimmäisestä ei enää selvitty kuin tekemällä jotain, mitä kukaan ei ollut koskaan nähnyt, negatiivisista koroista alkaen. Jos joku olisi kertonut meille 2006, että kohta Euroopassa valtiot saavat lainaa negatiivisella korolla, kukaan ei olisi uskonut, paitsi ehkä Sveitsin osalta.
Kaksi yllätysskenaariota: siirtolaiset ja ilmasto
Ilmastonmuutos ja poliittisten päättäjien toiminta saattavat synnyttää tilanteen, missä fossiilisten polttoaineiden varaan rakentuneet alat öljy-yhtiöistä öljyntuottajamaihin, autonvalmistajiin ja niitä rahoittaneisiin pankkeihin romahtavat. Jos Eurooppa keksii oman päästökauppansa globalisoimiseksi ottaa käyttöön esimerkiksi hiilitullit Aasian kehittyviä kansantalouksia (ehkä myös USA:ta) vastaan, kansainvälinen kauppa voi romahtaa rajusti, ja talousalueet voisivat ajautua kauppasotaankin.
Siirtolaiskriisi voi koska tahansa leimahtaa uudelleen. Jos Euroopan unionin ja Turkin välinen diili romahtaisi, Eurooppaan virtaisi vuoden 2015 tavoin taas miljoona, tai sitäkin enemmän ihmisiä, EU-maille syntyisi massiiviset budjettimenot, joihin velkaisimmilla mailla ei välttämättä enää olisi varaa. Schengen-alueella otettaisiin nykyisten ”poikkeuksellisten ja väliaikaisten” rajatarkastuksien sijaan käyttöön tiukempi rajavalvonta, mikä haittaisi turismia ja tavarakauppaa. Euroalueen logistiset ketjut saattaisivat yskiä, ja jos talouskasvu ja yritysten kannattavuus on muutenkin vaatimatonta, negatiivisen kierteen mahdollisuus olisi olemassa.
Tietenkin aina uhkaskenaarioissa voi olla myös positiivisen yllätyksen mahdollisuus. Ilmastonmuutos voisi johtaa suurinvestointeihin, kun ydinvoimaa ja aurinko- ja tuulienergiaa rakennettaisiin, ja auto- ja laivakanta vaihdettaisiin toimimaan sähköllä, maakaasulla ja tuulella.
Siirtolaiskriisi saattaisi johtaa EU-maiden päätökseen irtautua muodollisesti kansainvälisistä sopimuksistaan, tai ajaa maat poistamaan vetovoimatekijöitä esimerkiksi uudistamalla sosiaaliturvaa velvoittavaksi ja vain kansalaisille tarkoitetuksi. Vaikka EU:n siirtolaispolitiikka vaikuttaa hyvin ristiriitaiselta, yhdestä asiasta vallitsee kaikkien maiden välillä yksimielisyys – vuoden 2015 tapahtumat eivät saa toistua.
EU ja etenkin euroalue ovat euro- ja siirtolaiskriisin jälkeen olleet poikkeuksellisen jännitteisiä, sillä eturistiriidat ovat olleet suuret. Aiheina ilmasto ja siirtolaisuus voisivat olla jotain, mistä kaikki jäsenmaat ovat samaa mieltä ja ymmärtävät yhteistyön välttämättömyyden. Ehkä kriisit voisivat sittenkin toimia liimana, vähän kuten EU:n isät uskoivat euron pienempien kriisien toimivan integraation moottorina.
Tulosennusteet tuntuvat ylioptimistisilta
Mistä osakemarkkinoiden kohtalainen vire johtuu, vaikka talous on ilmeisesti kyykkäämässä? Vastaus on aika yksinkertainen. Sijoitusmarkkinoilla uskotaan, että firmojen tuloskehityksessä nyt tapahtuva notkahdus on väliaikainen, ja jo muutaman vuoden kuluttua yritykset tekevät taas uusia ennätystuloksia.
Scotiabankin viikkokatsauksessa tammikuun 11. päivä pisti silmään kuvassa näkyvä kohta. Markkinaodotuksien mukaan Yhdysvalloissa EPS eli osakekohtaiset tulokset neljännesvuotta kohti laskevat hieman vuoden 2019 alkupuolella, mutta uusi kasvu käynnistyisi jo vuoden loppupuolella. Vuoden 2020 lopulla tulokset olisivat jo viidenkymmenen dollarin luokkaa – eli kasvua tulisi kahdessa vuodessa peräti 25 prosenttia. Se on mielestäni aika rohkea oletus tilanteessa, missä helpot kasvunlähteet velkaantumisesta työllisyyden paranemiseen on jo käytetty.
Tämä on kuitenkin nyt se markkinoiden oletusarvo, ja tämä tuloskehitys on siis jo ”hinnoissa mukana”. Ei erityisemmin houkuttele ostonappulaa painamaan, sanoisin. Joo, kyllä, jos tulokset olivat vain pari vuotta sitten alle 30 taalaa osakkeelta, niin ihan suoralla viivoittimella piirretyllä projektiolla näinhän se tuloskasvu menisi. Mutta meneekö?
Katsotaanpa sitten pitempää kuvaa. Valitettavasti en löytänyt logaritmista kuvaajaa tähän hätään, mutta käykää itse katsomassa – zoomaaminen helpottaa tulkintaa. Kuvaajassa on siis kahdentoista kuukauden EPS, kun edellisessä oli vuosineljänneksen EPS. Taantumissa yritysten tulokset rojahtavat yleensä selvästi enemmän, noin kolmanneksen verran. Tulosten lasku myös yleensä kestää melko pitkään, vuosi-pari, ja elpyminen vastaavasti samanpituisen ajanjakson verran.
Aiemmissa taantumissa kurssit ovat kyllä laskeneet tulosten mukana, mutta keskuspankin väliintulo koronlaskuilla on aina kääntänyt tilanteen paremmaksi. Mutta entäs nyt, kun koronlaskuvaraa ei merkittävästi ole?
Syksyllä 2014 käynnistynyt tuloksien heikentyminen kesti noin vuoden, mutta osakekurssit eivät olleet moksiksaan – syvempi kurssitason korjaus toki nähtiin, mutta pääsääntöisesti osakkeet viihtyivät pari vuotta kestäneessä vaakasuorassa liikkeessä. Talous ei tuolloin lipunut taantumaan, vaan kyse oli pikemminkin rajoitetusti energiasektorin ongelmista, kun öljyn hinta romahti.
Seuraavaksi katsomme yritysten voittojen osuutta bruttokansantuotteesta. Se on aika korkea. Ellei oleta, että USA:ssa kansantalouden tulonjaossa yritykset onnistuisivat nyhtämään kakusta itselleen ennätyssuuren osuuden, alati nousevien tulosennusteiden takana on vain kaksi vaihtoehtoa: joko yritykset ostavat edelleen pää märkänä velkarahalla omia osakkeitaan, mikä nostaa EPS-lukemaa osakkeiden määrän pienentyessä, tai vaihtoehtoisesti USA:n talous alkaisi kasvaa poikkeuksellisen voimakkaasti (tuskin). Nousun jatkuminen lepää siis lähes kokonaan sen varassa, että yritykset sekä pystyisivät että aikoisivat velkaantua rajusti jatkossa.
Jos lähivuosina olisi tulossa taantuma, olisi todennäköistä, että yritysten tulokset laskisivat ainakin 20-30 prosenttia, ja osakekurssit ottaisivat vielä yhden isomman liikkeen alas – tai minimissään näkisimme pari vuotta sivuttaisliikettä.
Inhottavan kyyninen minä vihaa tätä noususyklin ehtoopuolta, ja arvaa, että näemme uudet kurssihuiput. Ihan vain sen takia, että ihan kaikki naistenlehtien lukijat eivät ole sijoittaneet osakemarkkinoille. Varovainen minä muistaa, että tiejyrän edestä ei kannata jäädä poimimaan viimeisiä kolikoita. Ehkä on parempi jättää se salkkusuositus edelleen ennalleen. Tämä on varmaan kamalaa luettavaa. Ei yhtäkään konkreettista ”viikon vinkkiä” pitkään aikaan. Sori siitä!
Lupaan yrittää kaivella vähän tuota ilmastopuolta. Ajattelin katsoa mediamainintojen määrää ilmastoon liittyen, sekä euroalueen päästöoikeuksien hintakehitystä, ja katsoa, minkätyyppiset toimialat tai firmat ovat mahdollisia voittajia, jos tässä oikeasti ollaan johonkin ilmastosotaan lähtemässä.
Bonuksena vielä pari graafia. Ensin tuttu ja turvallinen HEX25-indeksi, sekä euroalueen Economic Sentiment Index, ja sen alakomponentti teollisuusbarometri. Molemmat indeksit ovat käyneet historiallisen vaihteluvälinsä ylälaidassa, ja taittaneet alas. Aiemmin vastaavissa tilanteissa on syntynyt joko pieni korjaus ja ehkä vuoden, parin sivuttaisliike, tai sitten syvempi korjausliike.
Sitten euroalueen STOXX 600-indeksi ja Economic Sentiment Index, zoomattuna tuoreimpaan sykliin ja vuodesta 2005 alkaen.
Kommentoi blogiketjussa: Ajankohtaisia kirjoituksia taloudesta
