Umpipokeripelit eli drawt ovat kohtuullisen tylsiä verrattuna muihin pokerimuotoihin. Perusasiat ovat opittavissa tarvittaessa nopeasti. Tämän jälkeen voi keskittyä odottelemaan hyviä kortteja, standardibluffipaikkoja ja lukemaan kännykästä uutisia. Hönöjä ja noviiseja vastaan printtaa rahaa ja ko. peliin perehtyneiden kanssa on hyvin lähellä flippiä.
Tietysti jos omistaa jonkun sielun, kuten Helppi Jammun (maksoi mm. pari viikkoa sitten Omahassa pohjarattailla suoraboardiin yhden parin lyönnin), drawt(kin) ovat hilpeitä pelejä esitellä pokeriosaamistaan.
Tämä lienee syynä niiden suhteellinen suosion hiipumiseen vuosikymmenten varrella. Vielä 70-luvulla pelasimme Lauritsalassa ostopokeria (5 Card Draw) ja sököä tasapuolisesti. Seuraavalla vuosikymmenellä pelimme olivat siirtyneet kokonaan sököön. Samanlaista on ollut globaali kehitys. Vanhoissa länkkäreissä usein pelattiin Five Card Drawta, nykyisissä pokerileffoissa näytetään lähinnä Holdemia. Tosin jos ei ole pelipöytää, kuten esimerkiksi tilanne saattaa olla bussissa matkustaessa, voi joku ostopokerimuoto olla paras mahdollinen optio reissun pokeriviihteeksi.
Badugi on ostopokeripeli, jonka sääntöjä en vielä viime vuonna kunnolla osannut. Tämä maksoi muutama vuosi sitten minulle paljon odotusarvoeuroja, koska Aviationin ranskalaiset alkoivat pelata 80/160 limiittimixediä (=pelataan buttonkierros kerrallaan yhtä limiittipeliä), jossa kolmannes pelistä oli Badugia. Miehet hyvin tuntien arvelen, että osasivat varmaan säännöt, mutta vetivät taatusti liian löysästi. Mie jouduin kieltäytymään paikasta, koska arvelin antavani Badugissa eteen jopa näille sankareille ja 80/160 tuntui vähän isolta alkaa hahmottelemaan pystymetsästä uutta peliä. Siitä alkaen to do –listallani on ollut Badugin opettelu.
Aviationin sulkemisen myötä motivaationi uuden pelin opiskeluun vähän kyykähti. Tänä vuonna projektini on vihdoin ottanut vähän tuulta purjeisiin.
Limiittibadugi
WSOP:n 10-Game Mixissä limiittibadugi on yksi lajeista, joten sen osaaminen kuuluu itse asiassa yleissivistykseen. Pelissä jaetaan kaikille neljä korttia ja tavoitteena on saada mahdollisimman pieni haipeli, jossa kaikki kortit ovat eri maata. Ässä on ykkönen ja neljän suorasta ei ole haittaa. Salettipeli on siis A-2-3-4 kaikki eri maata (rainbow).
Jos saa aikaiseksi neljän kortin rainbow-käden eri arvon korteista, kutsutaan tätä badugiksi. Jos kellään ei ole badugia, vertaillaan kolmea pienintä eri maata ja arvoa olevaa korttia (eng. tri). Kortteja vaihdetaan WSOP:n Badugi-versiossa kolme kertaa, mikä tarkoittaa neljää panostuskierrosta. Toisen vaihdon jälkeen limiitti tuplautuu eli ainoan sallitun lyönnin koko kaksinkertaistuu.
Pelistrategia juuri tähän peliin kannattaa opetella Ken Lon erinomaisesta ”Mixed Games”-kirjasta. Olen varma, että kirjan Badugi- kappaleen sisällön omaksumalla olisi päässyt Aviationin Badugeissa kolminumeroiseen eurotuntituottoon.
Huomattavaa on, että badugin saamiseksi kolmen kortin käteen on pakassa maksimissaan kymmenen sopivaa korttia. Positiolla ja pelaajien lukumäärällä on tässäkin pelissä paljon väliä. Buttonilta voi yrittää varastella jopa kahden kortin vedoilla, etupositiosta voi heitellä suurimman osan yhden kortin vedoista hyvällä omallatunnolla mäkeen. Ensimmäisenä sisään pitäisi tulla aina reissulla.
Aina välillä kannattaa esittää badugia, vaikkei oma veto olisi onnistunutkaan. Ei se välttämättä muillakaan maaliin tule. Toisaalta osa pelureista koppaa riverissä rutiininomaisesti kolmenkin kortin käsillä, mikä usein onkin oikein. Pelaajien tuntemus on Badugissakin tärkeää.
Avobadugit
Jättämällä osa korteista avoimiksi (yhdestä kolmeen maun mukaan) saadaan badugista enemmän pään raapimista vaativaa. Vaihtaa voi siis joko avo- tai umpikortteja tai molempia. Vielä kun vaihdetaan panostusmuoto potiksi, löytyy pelistä paljon vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Osa pelaajista painaa raikkaasti menemään aina, jos auki on kaksi pientä eri maan korttia. Toiset taas kyttäävät saletteja ja loput suhmuroivat näiden kahden ääripään välissä. Kotipeleihin avobadugit pottina ovat ihan raikas piristysruiske.
Ongelmana useimmille on, että optimitilanteessa badugiveturi muistaa kaikkien kaikki poisheitetyt kortit. Tällä on paljon merkitystä sekä muiden käsien lukemisessa että omissa veto- ja betsauspäätöksissä. Useimmille (myös miulle) tämä on liikaa vaadittu.
Väsymys- ja mahdollisen humalatilan edetessä korttien muistaminen luonnollisesti hankaloituu entisestään. Toki muckattuja kortteja kannattaa aina yrittää muistella parhaansa mukaan.
Palaneiden korttien suuri vaikutus ”oikeisiin” päätöksiin lisää avobadugeissa kännitasoituksen merkitystä. Jos on liikaa rahaa, niistä pääsee ennen pitkää näppärästi eroon vetämällä puoliavobadugia hyvässä hönössä peliin perehtyneessä selvässä seurassa.
Uuden pelin opiskelu
Minulle uuden pokeripelin lainalaisuuksien opettelu on ihan hauskaa puuhaa. Vielä jäljellä olevien aivosolujen pikku voimistelu ei ole koskaan pahaksi. Jos harrastaa kotipelejä, on vähemmän standardien lajien hallitseminen myös taloudellisesti kannattavaa. Jos aikoo 10-Mix mestariksi, on kaikkien lajien osaaminen luonnollisesti välttämätöntä.
Minun metodini pokerin opiskeluun on pääsääntöisesti ollut lukea ensin (jos jotain mielekästä löytyy) ja pelata merkittävällä rahalla vasta sitten. Muitakin vaihtoehtoja luonnollisesti on olemassa.
Suosittelen Ken Lon Mixed Gamesiä jo tässä vaiheessa kaikille, vaikka kirja on minulla vielä kesken. Siinä opetetaan perusstrategia 12 eri peliin, joista suurin osa on vieraita useimmille suomalaisille pokerinpelaajille.
Mikäs sen hilpeämpää, kuin opetella uusi peli huolella, ja sitten innostaa kantarinki vetämään sitä kylmiltään. Ei kun esimerkiksi badugilla päähän kaikkia kavereita. Tai sitten opiskella monta peliä ja mennä villewahlbeckinä Vegasiin ja palata mixed-ranneke kädessä.
