Viikon paras uutinen oli Teollisuusliiton hallituksen 17-4 äänestyspäätös sovun puolesta. Mitä ilmeisimmin hallituksessa on enää vain neljä vanhan liiton kommunistia, jotka eivät ikinä hyväksy mitään sopuja. Olen tarkkaillut ay-liikkeen sisäisiä kärhämiä 1970-luvulta asti, jolloin Metalliliiton osasto kolmen nykyinen eläkeläisjäsen kävi äänestämässä vain, jos oli riskinä, että kommarit pääsevät liitossa valtaan.
Odotin melko lyhyitä lakkoja, koska kuten aina olen sanonut, Suomen ay-mafiasta löytyy myös vastuullisuutta. Kyllä siellä on sellaistakin väkeä, jotka ymmärtävät ylisuurten palkankorotusten johtavan teollisuuden karkaamiseen Suomesta. Tosin jos tätä ymmärrystä kovasti mainostaa, ei pääse minkään liiton puheenjohtajaksi.
Lisäksi arvelin ay-johdossa olevan haluttomuutta toistaa viime kevään fiaskoa, jossa työläiset menettivät liksoja, liitot lakkokassoja ja työnantajat rahan lisäksi asiakkaita. Pienoiseksi yllätyksekseni Orpopurran hanska piti, eikä hallitus maksanut kiristäjille yhtään mitään. Suomessa on muuten demokratia paremmalla tolalla kuin Yhdysvalloissa.
Teknologiateollisuuden sopu tuli työnantajille halvemmaksi kuin kuvittelin. Riku Aalto tuli kaapista 10%/kaksi vuotta vaatimuksella marraskuussa. Tämä oli poikkeuksellista, koska poikkeuksetta ay-johto joutuu tyytymään pienempään korotukseen kuin kenttä haluaisi. Joten niukasta sovusta vedetään helposti palli alta vasemmalta. Harvinaista rohkeutta selittänee, että nykyisen puheenjohtajakautensa lopussa Riku Aalto on eläkeiässä eli 63-vuotias.
Arvailin xitterissä sovun syntyvän 9%/3v, koska yhdeksän on lähellä kymmentä ja sopimuskauden pituuden merkitys jäsenkunnalle haastava hahmottaa. Joten 7,8%/3v oli paljon vastuullisempaa kuin kuvittelin. Vaikka Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juha Romakkaniemi sanoi sopimusta ”melko kalliiksi”. Mutta niin Romakka olisi kuvaillut kaikkia neuvottelutuloksia. Kuten tehtäviinsä kuuluu.
Kun neuvottelutulos on saavutettu, ay-johto viestittää kentälle kaiken saavutettavissa olleen tultua tiristetyksi ja työnantajat kuvailevat sopua kalliiksi. Sama homma kuin kuolettavasti haavoittuneelle kuuluu väittää, että ei mithän hättää. Vaikka olisi pää irti.
Nyt ei muuta kuin kovaa ajoa konepajoilla. Julkisella sektorilla ei ole korotuksiin varaa, joten sieltä pitäisi leikata väkeä 7,8 prosenttia mielellään joka vuosi, mutta vähintään sopimusaikana. Tätä ei tosin tule tapahtumaan, Orpo I ei ole julkisten rakenteiden kunnolla ravistelemiseen kykenevä. Ja todennäköisin seuraajansa Lindtman I jatkanee tölkin potkimista eteenpäin ottamalla velkaa vanhaan malliin.
Koiraslohta laitaan
Talousoikeiston lyhdynkantaja Kauppalehden Olli Herala teki tutkivaa journalismia ja löysi ammattiliittojen keventäneen alkuvuodesta Kojamoa oikein urakalla. Tämä oli odotettua, sillä Kojamo ei jaa osinkoa, ja ay-liike tarvitsee lakkokassoihinsa käteistä rahaa. Lakkoavustuksia ei voi maksaa Kojamon osakkeilla tai edes velkakirjoilla. Eiväthän kauppiaatkaan myy lakkolonkeroita näitä vastaan.
Opportunistina näen pakkorealisaatiot ostomahdollisuuksina ja lisäsin tällä viikolla Kojamoa. Miulle käynee paremmin kuin entisen lehdenjakajan Ivar Tollefsenin Heimstadenille (19,98% Kojamosta) tai Oljefondetille (>5%), jotka ostivat ay-liittojen lappuja liputusilmoitusten perusteella kahdenkympin haminoissa.
Pörssitaipaleensa alkupuolella Kojamo jakoi jotain osinkojakin, joten Max-tuotto 5,25% on alakanttiin
Miksihän muuten kukaan vasemmistosta ei vinkunut tytäryhtiötalouteen siirtymisestä, kun liitot syöttivät turskille koiraslohta ylihintaan? Täällä ainakin yksi talousoikeiston edustaja hurraa ay-pampuille onnistuneista ja isänmaallisista kevennyksistä.
Suurelle osalle oikeistosta on liian haastavaa ymmärtää, että kun sijoituksen vaihtaa rahaksi, seuraa investointiongelma. Joka yleensä kääntyy uusiksi investoinneiksi. Ay-liikkeen tapauksessa en voi kuitenkaan täysin vilpittömästi iloita lakkokassojen pullistumisesta.
Onko koiraslohi kallista?
Ostan tavallisesti lohta enemmän tuoreuden ja vähemmän hinnan perusteella. Mutta osakkeissa olen hyvin hintasensitiivinen.
Ossuuspankki antoi Kojamon viime viikon tuloksen pohjalta tavoitehinnan 11,30 euroa. Perjantaina pörssikurssi jäi luultavasti jonkun ammattiliitoista myyntirajahintaan @9,00. Eli arvailen tyyliin Rakennusliiton laittaneen myyntitoimeksiannon tasarahaan. Mikä on hämmästyttävän yleistä edelleen, vaikka jo 80-luvulla myyntiodieni (engl. sell order) yleisin viimeinen numero oli Anttilalta opittu yhdeksän.
OP:n target perustui P/NAV-kertoimeen 0,70x sekä 4,7 % EBITDA/EV-tuottoon (painoin 25/75) vuoden 2026 ennusteillamme laskettuna.
Pidän tällaista mekaanista laskutapaa aavistuksen horjakkana. Toki parempihan se on matematiikalla näkemyksensä perustella.
Mie taas perustelin omat ostoni numeraalisesti ehkä eniten P/FFO (=hinta per vapaa kassavirta) yli kuudella prosentilla ja P/B (hinta per tasearvo) 0,5ish. Vaikka Kojamon tasearvot ovat melko selkeästi ylikorkeat. Toisaalta olisihan niissä tilaa leikata, ja vielä jäisi aika alhainen P/B.
Ja lisäksi uskon kasvukeskuksien asunto- ja vuokramarkkinoiden pohjat löytyneen jo 2024 marraskuussa. Perusteena lähinnä laskeneet korot ja kuluttajien kasvava ostovoima.
Kiinteistörahastot sulkeutuivat alkuvuodesta dominoina, ja tämä pelottaa asuntojen ostajia. Kiinteistörahastot yrittävät taas huomenna virka-aikaan myydä talojaan ylihintaan, ja lisätarjonnalla on hintoja laskeva vaikutus.
Ja jep, EQ Asunnot myönsi ensimmäisen rahastona totuuden ja ehdotti osuudenomistajilleen lunastushintansa fuusion kautta markkinahkolle tasolle päivittämistä. Tuloksena olisi miinus 59% arvonlaskua.
Väännän tähän väliin vähän rautatiekiskosta. Eivät EQ:n asunnot ole markkinoilla laskeneet melkein 60 pinnaa hankintahinnastaan. Mutta jos on vaikka asunnoissa kiinni kaksi kolmasosa velkaa ja yksi kolmasosa omaa rahaa, ja hinta tulee alas 20%, tulee omalle pääomalle osumaa 60%.
Tätä matematiikkaa ei ihan välttämättä kaikissa rahastoesitteissä ole selitetty. Tai voi se ollakin, en ole koskaan lukenut yhtään avoimen kiinteistörahaston esitettä. Koko konsepti on viritetty ikuisesti nousevan kiinteistömarkkinan varaan, ja markkinoilla 1990-luvun alussa askarrelleena olen pitänyt tätä vähän liian rantaan rakennettuna oletuksena.
Nämä kaikki negatiiviset tekijät ovat kuitenkin yleisessä tiedossa. Joten ”En koske” on salkunhoitajille helppo ratkaisu. Mie taas olen koskenut Kojamoon Eino Leinoa mukaellen
Ennen ay-laput loppunevi,
kuin ahneus maailmasta hävisi.
Osa sijoittajista pitää miuta mielenvikaisena, kun askartelen näiden pörssinoteerattujen kiinteistösijoitusyhtiöidenkin kanssa. Niiden kun on tosi hankalaa päästä koville omien pääomien ylisyklisille tuotoille. Tämän myönnän miekin.
Miulla on kuitenkin historiallinen perustelu. Eli yhtä löysällä maalla kuin analyysi ”Suuret ammattiliitot ovat myyneet Kojamoa, koska eivät ilmeisesti usko sen nopeaan käänteeseen”. Pashan marjat, rahapulassaan myivät.
Yleensä kiinteistösijoitusyhtiöt treidaavat syklin huipulla eli ahneuden dominoidessa kiinteistömarkkinoita yli yhden (1) P/B:llä. Ja jossain vaiheessa kiinteistörahastojen jäädyttäväessä lunastuksiaan - eli kaikella kansalla pelko perheessä - puolikkaalla (0,5). Osakkeita on vanhan torimyyjän mielestä parempi ostaa puoleen ja myydä täyteen hintaan. Ja pörssilistattuja kiinteistösijoitusyhtiöitä voi ostaa ja myydä aina kuin haluaa. Toisin kuin ”avoimia” kiinteistörahastoja.
P.S. Iskä oli ”Ei aina voi olla lakossa” -pohjalta työkoneasentajana kiuastehtaalla, vaikka yleensä jäsenäänestyksissä jättikin sovun vastaisen lapun. Tosin iskä lakkoili lopulta hyvin vähän, jos ollenkaan. Koska se jätti sormensa sorvin väliin aika pahasti 1971 ja siten oli sairaslomalla kommaripiireissä vallankumoukseksi luullun Metallin surullisen kuuluisan kuuden viikon lakon. Palkkojen korotukset lopulta tulivat, vallankumous ei ja inflaatio huuhtoi korotukset rivakasti Saimaaseen.
Niinpä Metalliliitto toimi päänavaajana useissa liittoneuvotteluissa. Ja iskä jupisi koko työuransa, miten metalli sopii aina ensimmäisenä ja paperimiehet sitten ottavat vähän enemmän. Tosin jotkut paperimiehet ovat ehkä ymmärtäneet lakkoilleensa myös yli yhden paperikoneen Suomesta puhuksiin.
20.8.2023: Osingoton Kojamo
17.11.2024: Korkoherkät Kamux ja Kojamo
Kauppalehti 20.2.2025: Ammattiliitot pelästyivät: myivät miljoonia Kojamon osakkeita
