Nettipokerin vihollinen numero yhden, Sheldon Adelsonin, nälkä rahaa kohtaan ei osoita sammumisen merkkejä. 83 vuoden iässä ja 30 miljardin dollarin varallisuudella jollain pehmeämmällä kaverilla voisi jo maha olla täynnä. Adelson jaksaa edelleen Jouni Laihon oppien mukaisesti väittää pokeria tuuripeliksi ja hän oli Donald Trumpin kampanjan suurin tukija 125 miljoonan dollarin sijoituksella. Nettipokerin vapautuminen ei USA:ssa siis ole etenemässä ainakaan neljään
vuoteen. Adelsonin ristiretki nettipokeria vastaan ei johdu uskonnollisesta vakaumuksesta, vaan hänen pääomistamastaan Las Vegas Sands Corporationista. Yhtiö omistaa maakasinoita Vegasin lisäksi Pennsylvaniassa, Singaporessa ja Macaossa. Macaon sijoitukset ovat moninkertaistaneet Adelsonin varallisuuden, vaikka viime vuosina on tullut vähän luntakin tupaan, kun Kiinassa on käyty korruption vastaista kamppailua.
Majailin puolitoista viikkoa Sands Cotai Centralissa sijaitsevassa Sheraton-hotellissa. Merkittävin ero sisätiloissa Vegasiin on, että muista asiakkaista valtaosa on aasialaisia ja orientteja ruokapaikkoja on siten suhteellisesti enemmän tarjolla. Lisäksi henkilökunta osaa englantia huonommin. Ruokakauppoja oli tarjolla yhtä hyvin. Sheratonista etelään löytyy kauppa 2,1 kilometrin ja pohjoiseen 2,2 kilometrin päästä. Rättikaupoista taas ei ole varsinaista pulaa. Cotai Centralissa yksin on reippaat 600 kauppaa. Ihmettelen vähän, miten kaikki pysyvät pystyssä. Tosin hintatasonsa perusteella yksi kauppa päivässä pitää henkilökunnan liksoissa, mutta vuokrakin kun pitäisi hoitaa.
Sheratonin punttisali oli laadukkain hotellisali, missä olen käynyt. Paljon hyvin huollettuja vekottimia, irtotanko ja riittävästi käsipainoja ei löydy kaikilta itsenäisiltäkään kuntosaleilta. Paskasta musiikista voisi tietysti valittaa, mutta ei kai kukaan sivistynyt ihminen lähde Aasiaan musiikin takia. Yllätin itseni ja luultavasti muutaman muunkin käymällä salilla lähes joka päivä. Tosin olin pitkästä aikaa terveenä, joten veivasin nuoruuden innolla, joskaan valitettavasti en edes niillä malmeilla, millä viime syksynä, nuoruusvuosista nyt puhumattakaan.
Varsinaiseen päätarkoitukseen eli pokeriin Macaossa oli myös hyvät mahdollisuudet. Koska Omaha-optiot olivat hyvin rajalliset, keskityin turnauksiin ja Teksasin pelaamiseen. Yleinen pelaajien taso oli molemmissa nähdäkseni hyvin heikko, joten pelien viihdyttävyys oli puolestani hoidettu. Minun ylpeyteni antaa hyvin myöten pelata myös vähän heikomman vastuksen kanssa.
Turnauksissa pääsin rahoille kolmessa turnauksessa seitsemästä. Tosin kertaakaan en päässyt kunnon tileille, eli kolmen joukkoon ja lisäksi pelaamani turnaukset olivat sisäänostoiltaan varsin pieniä, 250-900 euroa. Kahdessa minulla oli ihan realistinen shotti voittoon asti (=lähellä chipleadiä oleva stäkki), mutta aivan loppuun asti ei onni kantanut. Voisin esimerkiksi kitistä huonosta tuuristani Omahassa, kun tipuin kalleilla vastaan ässähärpäke ilman elävää värinvetoa, mutta tämä olisi kohtuutonta. Laitoin turnauselämäni peliin tässä eventissä joka muukin kerta johtoasemassa. Mutta tämä tarkoitti neljää voitettua pottia tyyliin 60 prosenttia edellä. Näiden kaikkien voittaminen onnistuu todennäköisyydellä 0,6×0,6×0,6×0,6 eli noin 13 prosenttia kerroista, joten oikeasti olin onnekas tässä parhaiten menneessä turnauksessani. Päädyin lopulta neljänneksi palkintona 18.500 dollaria. Nämä valitettavasti olivat paikallisia. Euroiksi honkkareita muunnettaessa pitää jakaa kymmenellä ja lisätä 20 prosenttia eli sellainen neljän purppuran rahastus oli kyseessä.
Pelasin pieniä turnauksia kolmesta syystä. Niissä vastus oli selvästi heikompi, ne kestivät vain päivän ja lisäksi voitot ETA-alueen ulkopuolella ovat verollisia. Toisin kuin Antti Rinne ja Ville Niinistö väittävät ja Li Andersson uskoo, verotus vaikuttaa ihmisten käyttäytymiseen. En ollut varsinaisesti innokas nostamaan marginaaliveroprosenttiani kuuteenkymmeneen.
Käteisteksaseja Macaossa voisi ensivaikutelmana pitää huonoina, koska valtaosa pelaajista vetää varsin tiukasti. Yleensä sekaan tupsahti kuitenkin yksi tai kaksi peluria, jotka pelasivat valtaosan käsistä. Lisäksi tiukat pelurit pelasivat hyvin samalla tavalla kuin Suomessa suurin osa ammattilaista pelasi 90-luvulla, eli löivät isosti vain isoilla käsillä.
Tämä teki elämän pöydässä varsin leppoisaksi. Laitoin poikkeuksellisesti sekaan muutaman luovan 3-betinkin, joita ei taidettu maksaa kertaakaan. Vastustajien värin vedot tulivat kuitenkin perille ikävän hyvällä prosentilla, kun taas omani tuppasivat jäämään haipeleiksi. Kerran luin oikein uuden pelaajan luovaksi ja survoin varsin syvillä ässäkallen. Kallerouva osoittautui tällä kertaa showdownissa paremmaksi. Tämä pelikerta jäikin isoimmaksi tappioillakseni. Muut käteissessiot päätyivät nimittäin kaikki vähemmän kuralle. En voittanut käteisessä yhtenäkään iltana.
Macaon reissuni jäi siis pelitulokseltaan selvästi tappiolliseksi. Kulutkaan eivät olleet aivan mitättömät. Tästä huolimatta koin pelit Macaossa hyvinä. Pelaajat ovat kehitykseltään enimmäkseen 20 vuotta eurooppalaisia jäljessä. Huonot pelaajat ovat tosi huonoja ja hyvätkään eivät ole kovin hyviä. Totta kai joukossa on poikkeuksia, mutta pelihaluista kansaakin Aasiassa riittää. Toki valitettavan pieni prosentti on löytänyt pokerin, mutta uskon suosion vielä kasvavan, ellei lainsäädännöllisiä esteitä joku paikallinen Adelson onnistu virittelemään.
Vaikka otin pataan, olen vakuuttunut siitä, että aurinko nousee edelleen idästä.
P.S. Turistikohteenakin suosittelen piipahtamista sekä Macaoon että Hong Kongiin. Paljon kaikenlaista kivaa nähtävää, varsin edulliset hinnat kasinoiden ulkopuolella ja englannilla pärjäilee melko mukavasti.
