Olen tehnyt liveturnauksissa neljännesvuosisadan ajan paljon sellaisia kippejä, mitä pipopäät pitäisivät täysin naurettavina. Näistä osasta vetelen yhä tänä päivänäkin ranteita auki. Mutta en kaikista.
Jouduin heinäkuun alussa aikataulullisista syistä pelaamaan WSOP:n 10.000 dollarin pääturnauksen erässä 1A. Tämä on ylivoimaisesti surkein päivä aloittaa, koska satelliittivoittajat pelaavat enimmäkseen myöhempinä aloituspäivinä (oli sekä 1B että 1C) rajallisten vegaspäiviensäkin takia. Mutta miulla on (melko harvoin) pokerin tai sijoittamisen ulkopuolistakin elämää, ja tällä kertaa siviilielämän aikataulut estivät valitsemasta odotusarvoisesti parempaa tikettiä.
Pöytäarpajaisissa kävikin sitten melko huonot. Tällä en tarkoita sitä, että pöytä oli täynnä kavereita, joiden kädet ovat rannekkeiden painosta pidentyneet. Tarkoitan seuruetta, jossa oli vain yksi selkeästi heikko pelaaja, ja sekin oli kaksi paikkaa vasemmalla puolellani. Loput olivat melko solideja ja selkeästi ainakin melko kokeneita turnauspelaajia.
Tällaisessa pöydässä yritän pelata hipsauksen tiukemmin ja höpsäyksen aggressiivisemmin kuin muut väistellen isoja arpajaisia kuin Veikkauksen automaatteja. Lisäksi yritän päästä jokaisen vihollisen päähän syvemmälle kuin mitä Mika Anttonen Otaniemessä geolämpöä etsiessään poraa.
Tämä ei tuottanut alkuunsa merkittävää merkkien kerääntymistä eteeni. Olin kutakuinkin lähtöstäkissä vähän ennen ruokataukoa, kun löysin keskipositiosta AKo:n. Yksi kaveri oli limpannut (=vain maksanut blindin) UTG:stä eli heti blindien jälkeen ja toinen heti oikealta puoleltani. Molemmilla oli enemmän, eli yli 60.000 ja blindit olivat 200/300 plus ison blindin ante 300.
Sille, joka keksi ison blindin anten, pitäisi muuten antaa Pokerin Nobel. Eli jakajan ei tarvitse ahdistella antea kuin yhdeltä kaverilta kerrallaan. Kuulin muuten useamman jenkin selittävän, miten tämä hidastaa turnauksia, kun jantterit kippailevat enemmän. Olin vain kuunteluoppilaana, koska amerikkalaisille järjen puhuminen on yleensä yhtä helppoa kuin Laura Huhtasaaren vakuuttaminen Raamatun luomiskertomuksen epäloogisuuksista.
Reissasin 1800:aan, eli vähän vajaan potin. Miulle käy, jos vihut luovuttavat ja sopii myös, jos maksavat. Molemmat maksoivat ja otimme flopin kolmistaan.
Floppi oli varsin mukava AQ5 kaikki eri maata. PokerNews raportoi sen olleen kahdella hertalla, mutta livereportterit ovat kovin usein suurpiirteisiä tarkkojen käsien suhteen.
Ensimmäinen kaveri sökötti, mutta vieruskaverini löi alle vajaan potillisen. Näillä stäkkikoilla tämä on Pyysingin pelikirjan mukaan aika selkeä maksu. Kippaaminen olisi naurettavaa ja reissaaminen yhden parin varassa turnauselämällä humputtelua. Olin pelannut jo melkein neljä tuntia kaverin kanssa ja se oli aiemminkin vahvalla kädellä donkannut eli lyönyt ennen preflopaggressoria, joka tässä tapauksessa olin mie. Jompikumpi meistä on pahasti perässä ja miulla on positio.
Turnista tuli ässä, mikä ei nähdäkseni juuri muuttanut tilannetta. Q5 ei ollut tämän paistikkaan vakkarin (joksi olin hänet tähän mennessä luokitellut) pelikirjassa. Toki ässäkombojen määrä väheni. Kaveri löi uudestaan nykypäivän turnauspokeriin melko kookkaan lyönnin.
Tässä ”oikea” peli on yhtä selvästi maksu kuin flopillakin. Melko varmasti toisella meistä on noin kolme outtia voittoon. Vastustajalla on huonompi ässä, AQ, A5s tai 55. Joko hän tarvitsee osuman kikkeriinsä tai mie kalleen (ässäkin tietysti käy miulle, jos niitä pakassa vielä on). Jos johdan, voin antaa ”ilmaisen” kortin ilman isoa riskiä.
Riveristä tuli vitonen, eli sain ässätäpön. Pöytä oli siis AQ5A5. Tämä oli muuten umpipaska kortti, koska nyt tulivat pikkuässät tasoihin. Mie toki olisin juossut kiinni A5s:n, mutta tämä oli aika epätodennäköistä.
Kaveri täräytti alle reilut puolitoista pottia, joka olisi jättänyt miulle reilut 10K chippiä, jos siis maksan ja häviän.
Tässä jotkut alkavat riehumaan, että jos siellä on AQ tai 55, niin se on vain ”setup” ja huonoa tuuria eli pakko maksaa.
Mie en alun perin tykännyt turnin lyönnistäkään. Vähän avaavat preflopreissaajat sijoitetaan limppereitä reissattuaan varsin usein AK+, mikä on muuten aika hyvin jäljilläkin. Kun maksoin flopilla, paistikas vakkarikin ymmärtää, että miulla saattaa hyvin olla juuri se käsi, mikä myös oikeasti on. Turnin jälkeen se on hivenen epätodennäköisempi, mutta tämä on jo liian korkeaa matematiikkaa kokeneellekin amerikkalaiselle peruspelaajalle.
Tämän vuoksi Ax-käsi Amerikan Ihmemaassa usein sököttää turnin. Hän ei ole kippaamassa, mutta ei halua kaikkia merkkejä keskelle kädellä, joka on maailman yleisintä preflopraisekättä pahasti perässä.
Riverin ylibetsiä suorastaan vihasin. Tässä nimittäin pelkkä ässä lyö yleensä pienesti odottaen splittiä ja toivoen itkevää maksua ohivedetyltä rouvaparilta. Sen sijaan naurettavan iso lyönti ei-tiltissä olevilta paistikkailta vakkareilta on saleteiksi koettu käsi. Tässä sellaisia olisivat AQ ja 55. Nämä menivät molemmat hyvin hahmottelemaani kaverin prefloprangeen, eli kummankin olisi vain maksanut yhden solidihkon limpperin perässä. Axs olisi limpannut, mutta ei mitenkään välttämättä maksanut reissua yhden maksajankaan jälkeen.
Mietin pitempään, kuin kertaakaan koko WSOP:ssa. Väärästä maksusta ei miuta tuomitsisi kuin peilituomioistuin ja ehkä Juha Helppi ja kaltaisensa. Vaikka kuinka kelailin, näin lähinnä itseni lähinnä maksamassa ja sanomassa sen jälkeen ”good hand”. Lopulta totesin, että jos maksan ja häviän, mököttelen koko loppu-WSOP:n ja luultavasti ratkean ryyppäämään. Lopulta sain itseni pakotettua heittämään kortit pois.
Pokerijumalille kiitos, kaveri ollessaan jo muckaamassa sanoi ”I guess I can show this” ja näytti öljykriisin tuoman nopeusrajoituksen USA:han, eli 55.
Jos ei olisi tullut näyttöä, olisin varmaan kirjoittanut jotain rivoa ahneista Veikkauksen edunsaajista. Mutta nyt niitä kivittävät jo valtamediatkin, joten pitkästä aikaa pääsin kirjoittamaan pokerisivustolle oikein pokeritarinan.
Kippi oli lopulta 15.000 dollarin arvoinen, koska minirahastin pääturnauksessa. En anna monen promillen mahdollisuutta sille, että olisin onnistunut polttouunin kuumana syöksyilemään pikkustäkkini uuteen nousuun. Rahasta tosin osa menee Rinteen hallituksen budjettivajeen paikkailuun, mutta täytyyhän jonkun erityisavustajien palkatkin maksaa.
Ässätäpönkin voi liveturnauksessa kipata.
P.S. Tarkastin tänään Jeffrey Lutesin eli kolumnin jaon päävastustajani Hendon Mob -statsit. Asuu Las Vegasissa, ja löytyi 57 pientä turnausrahastusta kohtuukokoisista turnauksista vuodesta 2006 yhteensä $191.000, eli luultavasti reilusti tappiolla turnauksista. Viittaa vahvasti alkuperäisen riidini kokeneesta paistikkaasta jenkkivakkarista oikeellisuuteen.
P.P.S. Kun pelaa isoa turnausta tuntemattomien kanssa, kannattaisi googlata saman pöydän vastustajat aina. Miekin teen niin aina kun muistan ja jaksan. Mikä ei nyt ole toteutunut ihan kerran kerrasta.
