Olen ollut pelaajana monessa savuisessa ja kälyisessä hoolissa eli laittomassa pelipaikassa. Vain kerran olen ollut oikeasti myös järjestävällä puolella. Koska rikos on vanhentunut jo ajat sitten, uskallan muistella tuota syrjähyppyä pöydän väärälle puolelle.
Vuonna 1995 Casino Raylla pelit pyörivät lähes päivittäin. Vain tiistaisin ja sunnuntaisin oli vaikeuksia pelin käynnistämisessä. Pelit olivat pääsääntöisesti hyviä, ja pelasimme ensin limiittiseveniä, sitten limiittiteksasia, pari kuukautta spread-limit sököä ja lopulta valtapeliksi muotoutui spread-limit teksas.
Käväisin ensimmäisen kerran ulkomailla pelaamassa 1995 Wienissä Concord Card Clubilla, kuten monet muutkin suomalaispelurit. Siellä tutustuin 24/7 pokerin ihmeelliseen maailmaan. Ei ollut valomerkkiä eikä tylyä brassia ilmoittamassa illan viimeisistä jaoista. Tämä on huume, joka koukuttaa pelureita nopeasti.
Loppuvuotta kohden 100 markan reikki laittoi pelin köhimään Eteläisellä Rautatienkadulla. Lisäksi tarjontaan ei saatu pot-limit pelejä kuin poikkeuksellisesti yhden turnausviikon ajaksi. Tämä oli luultavasti virhe kasinolta, koska jos machorehvastelijat (=valtaosa pokerinpelaajista) saavat maistaa tätäkin huumetta, sitä halutaan lisää.
Välillä meillä oli kuitenkin erinomaisetkin pelit. Valitettavasti vähän ennen neljää (ei 03.30 kuten nykyisin) ilmoitettiin kolme viimeistä jakoa, ja pelit loppuivat. Pari kertaa menimme jatkoille Simpanssitoimistolle, mutta aamulla töihin tulevat eivät suhtautuneet mitenkään myötämielisesti toimistolla aamulla löytyneistä elävistä tai kuolleista ringeistä.
Pohdiskelimme parin voittavan pelurin kanssa mitä asialle voisi tehdä. Oivalsimme, että meillä oli tarve perustaa hooli. Tämä ei ollut aivan pyörän keksimisen veroinen idea, mutta hyvin lähellä sitä pokerinpelaajan näkökulmasta. Emme niinkään halunneet lyödä rahoiksi pelinjärjestämisellä, vaan halusimme saada mahdollisuuden jatkopeleihin.
Onnistuimme puhuttamaan yhden liikekumppanini ottamaan meidät alivuokralaisiksi yrityksensä tiloihin Arkadiankadulle. Ostimme pöytiä, tuoleja, pakkoja, chippejä ja jääkaapin täyteen kaljaa. Pöydät ja tuolit olivat käytettyjä, pakat ja kalja tuoreita. Pelimerkit piti tilata ulkomailta, Suomesta niitä ei tuohon aikaan saanut.
Arkadiankadulla sai pelata pottipelejä, eikä pelejä lopetettu, kuin pelureiden loppuessa. Paikka oli ilmastoimaton, ja siellä sai polttaa pöydässä, kuten kasinollakin tuohon aikaan. Ikkunaa ei voinut pitää auki, koska pelkäsimme taloyhtiön alkavan mököttämään. Jotkut vähän allergisemmat tulivat ulos punakkaampina kuin saunasta, mutta pahemmalle haisten.
Kun jatkopelit lähtivät käyntiin, huomasimme, että ne eivät tahtoneet loppua koskaan. Häviöllä olevat pelaajat haluavat omilleen ja voitolla olevat voittaa lisää. Monet kerrat pelattiin läpi yön ja seuraavan päivän ja sitten mentiin kasinolle turnaukseen.
Catering-palvelumme eivät olleet aivan huipputasoa. Joskus kaapissa oli joku lihapiirakka, yleensä ei. Kävimmekin välillä päivällä kasinolla syömässä. Tuohon aikaan Casino Raylla oli aivan erinomainen keittiö, jossa lista-annokset olivat halpoja, herkullisia ja isoja. Lisäksi keittiö teki mitä vain pyynnöstä, jos aineksia vain löytyi.
Nykyisin Casino Helsingin ravintolassa saa gourmet-hinnoilla naisten lounasravintolan annoksia. Ainekset ovat välillä loppu lista- annoksista, vaikka lista ei mitenkään pitkä olekaan. Tässä ei todellakaan aika platinoi muistoja, vaan sen voinevat vahvistaa kaikki 1995 ja 2012 Helsingin kasinoravintolassa syöneet.
Koska pokeripiirit olivat pienet, pelipaikasta tiesivät pian kaikki. Sunnuntaisököt alkoivat kasinolla yhdeltä päivällä, ja kerran saapuessani paikalle, Jukka ”Forssa” Hakala huusi pöydästä salin toiselta puolelta: ”Aki, kai tänään on jatkopelit”. Totta kai oli, aloitimme 11 pelaajan ringissä sökön neljältä aamulla.
Jatkopelejä oli usein viikollakin, ja pelinjärjestämiseen kunnianhimoisin partnerimme alkoi järjestää jopa turnauksia päivinä, kun kasinolla ei sellaista ollut. Pottipelit pyörivät vauhdikkaasti, ja vastoin odotuksiamme saimme jopa kulut katettua. Olimme budjetoineet pienen tappion pelien järjestämisestä ja toivoneet saavamme sen itse peleistä takaisin.
Tuohon aikaan pelasin CCC:llä 30+- tunnin sessioita helposti ja jos perjantain jatkopelit venyivät Arkadiankadulla sunnuntaille, pysyin hereillä ilman suurempia ongelmia. Nykyisin en lähde jatkoille ainakaan pelaamaan korttia uniongelmieni vuoksi.
Ollapa vielä nuori ja reipas, hooli kasinon vieressä ja kasinolla hyvä ruoka!
P.S. Kirjoitan lisää hoolipeleistä ja Arkadiankadun pelien sammumisesta jossain vaiheessa. Esimerkiksi Hullu-Jussin ja Tasku-Matin yhteenotto ”Pitkien Puukkojen Yönä” voisi olla kertomisen arvoinen tarina.
