Urheilujohtajat ovat valtaosin miespuolisia. Tähän syyn ymmärtää, kun käy lähes minkä tahansa urheilulajin katsomossa. Katsojat ovat lähes kaikki miehiä, joukossa muutama puoliväkisin paikalle raahattu tyttöystävä. Jääkiekko-otteluissa on jonkun verran NHL-aviomiehestä unelmoivia pikkutyttöjä, mutta verrattuna jääkiekkohaaveensa ulkojäillä jo kauan sitten haudanneisiin äijiin he ovat selkeässä vähemmistössä.
Tosin urheilujohtajat ovat omaksuneet yleisesti naiselliseksi ominaisuudeksi ymmärretyn pehmoilun. Kaikki seuratoiminnassa mukana olevat tietävät, että Veikkaus vie ja liitot vikisee. Näihin päiviin asti juuri kukaan ei ole uskaltanut avata asiasta suutaan. Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat.
Tunnelin päässä on asiassa alkanut näkyä vähän valoa. Aleksi Valavuori koripallossa ja Jouko Harjunpää jalkapallossa ovat uskaltaneet nostaa kissan pöydälle.
Veikkaus ja Ray painavat isot rahat aggressiiviseen markkinointiin tarkoituksenaan saada ihmiset pelaamaan lisää. Jos tätä ei ymmärrä, se vaatii median seuraamisen täydellistä välttämistä. Urheilusta ja peliongelmaisista ei olla tässä kiinnostuneita, vaan rahasta. Kun joku sanoo hyvän tahdon pelien olevan peliongelmaisten asialla, niin kuuntelen mielenkiinnolla mitä muita valheita kertoja haluaa minulle yrittää syöttää.
Paavo Arhinmäen vaatimus naiskiintiöistä pörssiyhtiöiden hallituksiin olisi paremmin kohdistettu urheiluliittojen hallituksiin. Minä kuvittelen, että naisten omatunto ei antaisi myöten pikkurahasta olla kertomatta yleisesti tiedossa olevaa totuutta.
Jääkiekon Mestisseurat saavat Veikkaukselta 500 euroa vuodessa. Tällä rahalla ei kovin montaa lounasta pelaajille tarjota halvallakaan huoltamolla. Kuka tahansa Jouni Laihon termien mukaan ”laiton pelintarjoaja” tarjoaisi paljon enemmän. Kilpailluilla markkinoilla toimivat eivät vaatisi tukensa vastineeksi kavereitaan palkattavaksi paperinpyörittelijöiksi liiton toimistoihin, vaan lähinnä näkyvyyttä. Monopolin turvin voi toki kiristää näkyvyyden käytännön ilmaiseksi.
Sekin on yleisesti tiedossa, että raha-automaattiyhdistys jakaa tukensa puolueittain ja vaalipiireittäin. Tätä ei myös helposti ääneen sanota, koska tieto pyritään pitämään tuen saajien keskuudessa. Sen sijaan hyvän tekemistä pelaamalla on saanut vapaasti mainostaa jo useiden vuosikymmenten ajan.
Olen saanut hinkuyskää jo kauan valtamedian rahapeliuutisista. Siellä normaalisti virkamies kertoo EU:n hyväksyvän tyytyväisenä monopolit ja monopolin olevan peliongelmaisten asialla. ”Laiton pelitarjonta” on myytti, jonka media on ostanut moneen kertaan. Kohtuullisen erikoista on, että toisessa EU-maassa laillisesti toimivat yritykset saavat siellä toimia, vaikka suomalainen virkamies niitä laittomiksi väittää. Sisäasiainministeriö ei olisi ikinä puuttunut Ray:n asiakaslehden markkinointiin, ellei Markkinointi ja Mainonta olisi ottanut yhteyttä. Sääli sinänsä, Raymond oli mielestäni varsin viihdyttävä lehti.
Tuoreen YLE:n uutisen mukaan Raha-automaattiyhdistyksestä on annettu lain vastaisesti 80 000 euroa eri muodoissaan poliittiseen toimintaan. Tämä on varmasti vain jäävuoren huippu, mutta jopa Helsingin Sanomat oli pakotettu julkaisemaan uutisen. Ehkäpä tunnelin päässä oleva valo ei olekaan vastaan tuleva juna, niin kuin olen tähän asti ajatellut. Olisiko jopa mahdollista, että maassa olisi yksi tutkiva journalisti, joka ei syö pelimonopolin kädestä ja selvittäisi asian? Jäävuoresta on harvoin pinnalla näkyvissä 13 prosenttia enempää, ja tämä huippu on poikkeuksellisen pienikokoinen.
Voisivatko nettipokerin kieltäjät alkaa kuunnella myös totuutta, jos sen kertoisivat urheiluvaikuttajat? Ymmärrän hyvin, että korvaluomet menevät lainsäätäjältä helposti kiinni, kun pokeriammattilainen avaa suunsa. Luulisi olevan mahdollista, että Suomessa olisi muitakin auktoriteetteja pelkäämättömiä seurahahmoja kuin pelkästään Valavuori ja Harjunpää.
Teitä kuunnellaan myös valtamediassa. Älkää olko niin neitejä, vaan kertokaa reippaasti totuus. Totuuden voisi sanoa vaikka kirkon penkissä. Tai hankkikaa naisia tilallenne.
En toki ole niin naiivi, että kuvittelisin Suomen pelimonopolin rakoilevan. Mutta on olemassa pieni mahdollisuus, että saamme jatkaa pelejä siellä missä haluamme. Ankarimmilla kieltojen ajajilla kun saattaa olla kiireitä poliisitutkinnoissa. Joskus käy niinkin yllättävästi, että paha saa palkkansa.
Peliongelmaisten rahoilla Suomi-urheilun tai hyväntekeväisyyden tukeminen ei olisi niin kovin paha asia edes pokeriammattilaisen näkökulmasta. Mutta koko kansan sumuttaminen ja rahan käyttäminen tyhjänpäiväiseen byrokratiaan on.
