Olen varsin rasittavaa keskusteluseuraa. En kovin pitkää johdantoa välttämättä jaksa kuunnella, vaan keskeytän ja arvaan mitä vastapuoli ajaa takaa.
Tämä on pahentunut vuosien mittaan. Kyseessä lienee vähän ammattitauti. Hyviä kortteja on joutunut odottelemaan ja muiden ajatuksia arvailemaan ja olemaan hiljaa arvauksistaan niin paljon, että normaalielämässä kärsivällisyys ei vain riitä.
Toisaalta asiaan vaikuttaa kulttuuritaustakin. Olen eteläkarjalainen, ja siellä ei juuri kuunnella mitä muilla on asiaa, mutta omat asiat sanotaan rivakasti ja suoraan.
Joulupöydässä kuultu ”miul o kolme lasta ja kaik o vahinkoja” tulee esimerkkinä mieleen. Kyseessä ei ollut muuten äitini, jonka ainoa vahinko kirjoittaa kolumneja Pokeritietoon.
Tämä keskeyttäminen ja muiden ajatusten arvailu ovat osoittautuneet vaarallisiksi. Jos esimerkiksi naisten ajatukset arvaa väärin, joutuu suuriin vaikeuksiin. Jos arvaa oikein, on syytä suojata kasvoja.
Olen pitkäaikaisen liikekumppanini havainnon mukaan päätoimenani seurannut viime viikot SaiPan playoffeja. Tästä ei ole ihan kokopäivätoimiseksi päätoimeksi, onhan näitä ollut 1983, 1999, 2006 ja nyt taas tänä vuonna.
Maanantaina olin taas Lappeenrannassa katsomassa SaiPa-Kärpät -sarjan neljättä peliä. Arvioimme synnyinkotini etäisyyden Kisapuistoon ja vaikuttaisi olevan reilut 200 metriä.
Kisapuisto oli loppuunmyyty. Toivottavasti kaikki tulevat paikalle ensi syksynäkin, kun parhaat pelaajat tästä joukkueesta on ostettu pois. Itse asiassa paljon tänä vuonna kehuttu Kisapuiston yleisö ei huonoina kausina ole juuri ollut joukkueen tukena. Halli on ollut puolillaan ja kannustus on ollut tyyliin ”Peliä SaiPa”. Nyt toki tilanne on eri, kun on pärjätty aavistuksen keskimääräistä kautta paremmin.
Kotietu joukkuepeleissä perustuu enimmäkseen siihen, että tuomarit rajatapauksissa viheltävät kotijoukkueeseen päin. ”Nuija, nuija” –huuto irtoaakin Kisapuiston päätykatsomosta helposti.
Ensimmäisessä erässä ihmettelin, että mitä täällä tapahtuu. Ensinnäkin SaiPa dominoi tapahtumia kentällä. Toisaalta minulla oli hyvät näköalat Kärppien päätyyn, jossa peli pääasiassa pyöri. Kotiedusta tuomarilinjassa ei voinut todellakaan puhua.
Hetken tuomarien touhuja seurattuani en voinut olla menemättä niiden päähän. En uskonut tuomareiden olleen ostettuja tai puolueellisia. Mutta sen sijaan mieleen tuli, että nämä ovat tienneet tulevansa Kisapuiston huutomyrskyyn. Ja sitten pohtineet, että eivät anna ainakaan tämän vaikuttaa. Joten Kärppä-puolustus sai rauhassa vetää hartioista ja hakata mailalla.
Tätä jäin miettimään loppupelin ajan. Suurena yllätyksenä ei tullut 2-1 kavennusta edeltänyt tilanne, josta jopa otteluvalvojan mielestä olisi voinut viheltää jäähyn. Että näillä tuomareilla olisi ollut munaa hylätä 2-3 maali, jossa maalivahtia lyötiin hanskaan mailalla, olisi ollut selkeä poikkeus vallinneesta linjasta. Otteluvalvoja joutui puolustamaan omiaan ja sanomaan, että ”kameralta selvä maali”. Niin oli, jos maalivahdin hanskaan saa lyödä.
Pidän erotuomarin tehtävää äärimmäisen epäkiitollisena. Itse vihelsin yhden kauden lentopallon viitossarjaa ja se riitti hyvin.
Mutta liigan linjaa erotuomareiden tuomioiden kommentointikiellosta pidän naurettavana pelleilynä. Niille maksetaan (joskin melko vähän) ja vapaaehtoisesti ovat menneet. Miksi ei muka valmentaja tai pelaajat saa arvostella? Värikkäät kommentit (vaikka varmasti puolueelliset) ovat hyvää viihdettä nekin.
Hupaisaa on, että lehdistö jättää pääsääntöisesti selkeätkin virhevihellykset kommentoimatta. Mitä ilmeisimmin liigan linja on ostettu sielläkin. Olen tosin varma, että osa jutuista kirjoitetaan peliä näkemättä tilastojen perusteella. Ja sitten kirjoitetaan perään tyyliin ”lataus riitti voittoon”, kun kyse on ollut vain kiekon pomppimisesta – tai virhetuomioista.
Toki tämä ei ole likikään niin typerää kuin liigan sulkeminen ja joukkueiden nostaminen kabinettipäätöksillä. Se on Suomessa hyvin suosittua siltarumpupolitiikkaa. Monena kautena SaiPa olisi muuten tippunut liigasta, ellei sarja olisi ollut suljettu – ja se olisi ollut aivan oikein.
Sarjanousut ja –tippumiset ovat yhtä jännittäviä ja yleisöön meneviä tapahtumia kuin mestaruudesta pelaaminenkin. Muistan hyvin karsintasarjan vuodelta 1980, kun SaiPa nousi ensimmäisen kerran liigaan. Silloinkin oli hallissa tunnelmaa – ja enoni voitti karsintasarjan pistepörssin, vaikka oli puolustaja.
En luultavasti olisi halunnut poikieni näkevän, mitä enoni olisi tehnyt hyökkääjälle, joka lyö sen kentällä ollessa maalivahtia räpylään. Jos tuomarilinja on, että hanskaan saa lyödä, pääsevät kukkahattutädit taas lajin kimppuun, koska seurauksena on maalivahtien katkenneita sormia ja puolustajien kostoiskuista seuraavia tappeluita.
Helpompaa olisi, jos ei aina miettisi, mitä muut ajattelevat, ja mitä mistäkin mahtaa seurata. Pokeriammattilaisella on vaikeuksia rentoutua edes jääkiekkopelissä – ja pitää ajatuksensa epäonnistuneista erotuomareista omana tietonaan.
P.S. Tänään menen toki Ouluun.
