Yritin joulukuun alussa provosoida pokeritietolaisia laittamaan rahaa joulupataan. Joku valpas yhteiskunnan yleisen hyvän puolustaja otti yhteyttä Pelastusarmeijaan, ja uhkaili arpajaisluvan menettämisellä. Ymmärrettävistä syistä P- armeijan sosiaalisen työn apulaisjohtaja pissi pöksyihinsä, ja muutti meidät pottilistauksessa P-tiedoksi.
Minä en syytä Pelastusarmeijaa yhtään mistään. Tiedän minkälaiset voimat heillä olivat kimpussaan. Kun pelialaan perehtymättömälle kerrotaan, että huumeiden ja prostituoitujen kanssa pyörivät rikollisjärjestöt yrittävät ostaa näkyvyyttä hyvän asian nimissä, niin parempihermoistakin hirvittäisi. Kun sen jälkeen keräysvaroilla elävää hyväntekeväisyysjärjestöä uhataan keräyslupia jakavan viranomaisen nimissä luvan menettämisellä, niin on täysin inhimillistä ajautua paniikkiin. Ihmeellistä oli, että sensuuri iski näin niukasti. Voisihan tämän kirjoittaa muotoon Pxxxo, 34 henkilöä lahjoittanut 3788 euroa.
Tähän sensuuriuutiseen tarttui jossain määrin myös valtamedia. Sekä Ilta-Sanomat että Uusi Suomi uutisoivat sensurointipäätöksestä. Pieniä mediavoittoja on siis mahdollista saavuttaa. Onko näillä jatkossa “Hyvän tahdon pelit”- mainoksia jää nähtäväksi.
Minulla on yli kymmenen vuoden kokemus pelialan tiedotusmonopolin kanssa painimisesta. Aina on tullut pataan. Vuonna 2000 ratsattiin Casino Rayn uuden turvallisuuspäällikön aloitteesta reikittömät baaripelit, joita pelattiin muutamassa kapakassa ympäri Helsinkiä. Iltalehdet uutisoivat näyttävästi viranomaisten urotyöstä. Minä soitin tutkinnanjohtajalle, joka antoi ymmärtää, että poliisilla olisi tärkeämpääkin tekemistä, kuin jahdata baarien pikkupelejä. Mitään varsinaista laitonta toimintaa ei poliisi ollut löytänyt. Tämä taidettiin Iltalehdessä jopa uutisoida. Baarinpitäjän silmin katsottuna kovinkaan montaa poliisia ei tarvitse tuoda paikalle, jotta pelit saataisiin loppumaan. Ravintola Henrikin perinteiset tiistaisököt olivat osaltanikin valmiiksi pelatut. Minua itse asiassa harmitti, että en ollut ratsiailtana paikalla. Väärällä asialla olevien viranomaisten kanssa pikku rettelöinti on ollut minusta aina puolihuvittavaa puuhaa.
Vuonna 2005 suostuin edesauttamaan Suomen Pokerinpelaajat ry:n perustamista. Hallitukseen en halunnut, koska olen tylsissä kokouksissa istunut omiksi tarpeiksi. Käräjille ja iltapäivälehtiin kuitenkin pääsin. Poikkeuksellisen hyvästä syystä sain silloiselta vaimoltani verbaalisesti lahjakasta palautetta, koska olin houkutellut hänet mukaan väittämällä toimintaa lailliseksi. Tässä luulossa tosin tuolloin olinkin. Rikospoliisit tälläkin kertaa kertoivat, että ”poliisi on päällikköorganisaatio. Kun käsketään, niin on pakko mennä, vaikka eihän tässä ole mitään järkeä.” Pekka Salmea, minua ja vaimoani oli vaadittu pidätettäväksi, mutta tutkinnanjohtaja suostui pidättämään vain Pekan.
Käräjäoikeuden näytösoikeudenkäynnissä meitä oltiin kuuntelevinaan ja päälle läpättiin 15 päiväsakkoa. Hovioikeus tuomitsi meidän toimineen hyvässä tahdossa, joskin rikkoneen lakia. Sakot poistettiin ja oikeudenkäyntikulut laitettiin valtion maksettaviksi.
Tämän yhteiskuntarauhaa järkyttäneen tapahtuman syyttäjä katsoi tarpeelliseksi viedä Korkeimpaan Oikeuteen, joka myönsi valitusluvan. Päätöstä odotellaan pikku hiljaa. Suomen oikeuslaitos tuntuu olevan erinomainen löysässä hirressä riiputtaja.
Pokeritietolaiset ovat laittaneet joulupataan rahaa jo useita vuosia. En mitenkään usko sattumaksi, että samana vuonna, kun Ray aloitti nettipelinsä, niin sensuuri iski joulupataan. Jos aloitteentekijä asiassa tulee selville, niin en hetkeäkään epäröi julkaista nimeä viranomaisseuraamuksia pelkäämättä. Olen tässä elämässä pelännyt lähinnä vaimojani, enkä niitäkään enää.
Minä kirjoitin aikoinani kymmenen artikkelia kaupunkilehtiin. Sain hyvää lukijapalautetta. Erityisesti mieleen on jäänyt ”Niinkin naurettavaan aviisiin kuin Länsiväylään aivan erinomainen kirjoitus”. Päätoimittaja tosin ihmetteli, miksi minun täytyy pilkata Veikkausta niin paljon. Mieluummin voisin kirjoittaa juoruja pokerin sisäpiireistä. Minun kolumnilleni ei enää ”löytynyt tilaa lehdestä”. Mustanaamiolle ei vittuilla, eikä etenkään Veikkaukselle.
Kaivoin vanhat juttuni, ja liitän ne tähän. Ymmärrän hyvin, miksi saan tyytyä saarnaamaan jo valmiiksi uskovaisille, enkä pääse niihin lehtiin, joissa laillisten pelinjärjestäjien mainosraha on arvossaan.
Koskaan ei pitäisi sanoa ”ei koskaan”. Jos minulta olisi kysytty kuukausi sitten, laitanko koskaan linkin 7-päivää lehteen, niin olisin vastannut, että en. Tässä se nyt sitten tulee. Aleksi Valavuori kirjoitti erinomaisen blogin Seiskaan. Tätä ei olisi Hesarissa julkaistu.
Olen laittanut rahaa pelastusarmeijan joulupataan pikkupojasta lähtien. Rippileirillä minut vakuutti pari vanhempaa naissoturia toimintansa vilpittömyydestä. Toki jo tuolloin tökki toiminnan Jeesusosio, mutta olin vakuuttunut siitä, että rahasta ne tädit eivät työtään tehneet. Ensi jouluna laitan hyväntekeväisyysrahat lähimmäis- ja päihdetyöhön. Aion ostaa itselleni viinaa. Jos pelurin rahat eivät pataan kelpaa, niin antaa olla. Ihan aina ei kaikille tule pataan.
Aki Pyysing toimii Pokerihuoneen pokeriasiantuntijana.
Kaksi kirjoitusta vuodelta 2007:
“Veikkaus on löytänyt todellisen sopupelaajan”.
Jokerit palkkasi maalivahdikseen Jussi Markkasen. Jussi on entinen Saipan pelaaja, joka on tehnyt pitkän uran SM-liigassa, NHL:ssä ja Venäjän pääsarjassa. Hän omistaa Saipan osakkeista kahdeksan prosenttia. Tämän vuoksi Veikkaus ei aio ottaa Jokerit – Saipa pelejä pelikohteikseen tulevalla kaudella. Se, että Jussi erosi Saipan hallituksesta ei Veikkaukselle riitä.
Tämä onkin varmasti tarpeellista. Selväähän on, että Jussi aikoo laskea helppoja Saipaa vastaan, koska omistaa seuran osakkeita. Ja lisäksi lyödä vielä vetoa näistä peleistä juuri Veikkauksen kautta. On erittäin tärkeää, että tavallista vedonlyöjää, joka ei itse huomaisi asiaa, näin suojellaan. Voidaan todeta, että Veikkaus hoitaa siis vastuullisesti vedonlyöntimonopoliaan.
Tietysti voi pohdiskella sitä, että Jussi tienaa kaudesta 275.000 euroa ja havittelee paluuta NHL:ään. Onnistuneen kauden jälkeen hän voi saada miljoonasopimuksen. Hän on vasta 32-vuotias ja pelivuosia voi olla vielä jäljellä kymmenenkin vuotta. Jussin markkina-arvon pelaajana romahduttaisi, jos saataisiin tietää hänen pelanneen ”sopua” tai edes lyöneen vilpittömässä mielessä vetoa omista peleistään.
Olen asunut Lappeenrannassa yhdeksäntoista ja kannattanut Saipaa 40 vuotta. Minä tiedän, että Lappeenrannan talousalueen yritysten ja kannattajien eväät riittävät lähinnä liigan pienimpään pelaajabudjettiin. Jos Saipa jonain vuonna jollain ihmeellä saa iskukykyisen joukkueen aikaan, pelaavat sen tähtipelaajat seuraavana vuonna Jokereissa. Saipan osakkeilla rikastuminen on äärimmäisen epätodennäköistä. Jussi tietää tämän yhtä hyvin kuin minäkin. Uskonkin Jussin olevan Saipan osakkaana lähinnä kannatus- eikä rahantekomielessä.
Pokerinpelaajan logiikalla varustetun mielestä tässä asiassa Veikkaus ampuu norsupyssyllä kärpäsiä. Mitenkään ei voi ajatella, että Jussi ei pelaisi tosissaan myös Saipaa vastaan. Monopoliyhtiön logiikalla varustetun yrityksen mielestä on ehkä järkevää yrittää kiillottaa erilaisissa sopupeleissä ryvettynyttä kilpeä, mutta mitään muuta perustetta tälle touhuilulle on vaikea keksiä.
Monopoliyhtiöiden ongelma onkin juuri tämä. Resursseja käytetään politikointiin ja epäolennaisuuksiin ja varsinainen liiketoiminta jää taka-alalle. Tosin monopoliyhtiön intresseissä ymmärrettävästi on aina tärkeimpänä monopolin säilyttäminen. Kilpaillussa ympäristössä nimittäin lillukanvarsien kanssa puuhastelevat yhtiöt eivät pärjää.
“Ei alaikäisiä automaateille”
Sisäministeriö valmistelee ehdotusta arpajaislain muuttamisesta. Sosiaali- ja terveysministeriö sekä useat järjestöt ovat lausunnoissaan vaatineet, että alaikäisiltä kiellettäisiin kaikki rahapelit. Näin loppuisi alaikäisiltä mm. peliautomaattien pelaaminen ja lottoaminen. Tätä ehdotusta ei voi ammattipeluri muuta kuin kannattaa.
Nykytilanteessa peliautomaatteja pääsee pelaamaan jo 12-13-vuotiaasta asti. Periaatteessa ikäraja on 15 vuotta, mutta käytännössä kieltoa ei valvota. Markettien kassat ovat aivan liian kiireisiä jahtaamaan automaateilla pyöriviä pikkupoikia. Uusi ikäraja nostaisi ikärajan käytännössä ehkä 16-17 vuoteen, mikä olisi jo edistystä.
Peliriippuvuuden kanssa ei ole leikkimistä. Sen voi hankkia jo varhaisella iällä. Monet aikuisetkaan eivät ymmärrä, että automaateista ei kerta kaikkiaan voi voittaa, jos pelaa yhtään pidempään. Olet todennäköisesti tavannut peliriippuvaisen, jos tapaat ihmisen, joka kertoo pelaavansa automaatteja säännöllisesti ja ”olevansa vähän voitolla”. Aivan varmasti olet tavannut henkilön, joka joko valehtelee pelituloksistaan tai ei tiedä niitä.
Ettei jo lapsista tulisi häviöitään salailevia peliriippuvaisia on ikärajan nosto varmasti tarpeen. Kypsemmällä iällä on suurempi mahdollisuus, että he ovat perehtyneet rahapelien odotusarvoihin. Niihin eivät toki ole perehtyneet kovin monet aikuisetkaan.
Reilua olisikin, että automaattien kylkeen laitettaisiin varoitustekstit, kuten tupakka-askeihin: ”Jokaisesta peliin laittamastasi eurosta saat takaisin 80 senttiä ”. Tai ”Automaattien pelaaminen aiheuttaa peliriippuvuutta”.
Tämä ehdotukseni tuskin ottaa tuulta alleen. Automaatit tuottavat yksinkertaisesti liikaa rahaa. Pelin todennäköisyyksien ilmoittaminen automaateissa tai vaikkapa lottokupongeissa voisi leikata pelituottoja merkittävästi.
Muutosehdotuksiin kuuluu myös rikoslakiin tuleva uusi rahapelirikos, jossa maksimirangaistus on kaksi vuotta vankeutta. Rikoslaissa jo olevassa arpajaisrikoksessa maksimi on kuusi kuukautta. Uusi rikosnimike mahdollistaisi poliisin keinovalikoimassa
mm. pidätyksen.
Arpajaislain muutoksiin ei tälläkään kertaa pyydetty lausuntoa pelaajilta. Toivottavasti pyytämättä tehty ehdotukseni ei täytä tulevan rahapelirikoksen määritelmää. Suomessa on rahapeliasioissa eri mieltä olevia pidätetty aiemminkin.
Ennen viranomaisten on vain pitänyt turvautua uhkapelisyytteisiin.
