Vihaan slowrollaajia koko maksallani. Ymmärrän, että siinä ei ole mitään järkeä, mutta vihaan silti. Yleensä he nimittäin ovat heikkoja pelaajia, jotka eivät ymmärrä, että ihmisten suututtaminen huonolla käytöksellä on ainakin pitkällä aikavälillä huonoksi peleille.
En tunne ketään liveammattilaista, joka slowrollaisi tahallaan ainakaan tuntemattomia. PikkuPro tosin tekee niin vahingossa vähän vaikeammassa boardinlukutilanteessa kerran kerrasta, mutta se on eri asia.
Omaha on oiva peli slowrollaamiselle. Pelin nopeuttamiseksi monet (incl. mie) näyttävät ensin kaksi pelaavaa korttiaan ja niiden perään ne kaksi muuta. Jos ei-pelaavatkin muodostavat jonkun heikomman, mutta järkevän pokerikäden, saa vastustajan helposti luulemaan itseään potin voittajaksi.
Pelasin viime perjantai-iltapäivänä Amsterdamissa melko leppoisaa 5/5 pottiomahaa. Samassa pöydässä oli kaksi hyvää suomalaista, mutta loput vaikuttivat selkeästi heikommilta pelureilta. Olin reissusta turnausostojen ansiosta kuopassa, mutta voittanut käteisessä joka päivä vähän, jos olin turnauskiireiltäni käteiseen ehtinyt.
Olen parin viime vuoden aikana kehittynyt siinä mielessä, että enää en pidä voitollista turnausreissua minään tavoitteena. Yritän vain pelata parhaani, ja katson mihin se riittää. Tämä kuulostaa sellaiselta, mihin kaikkien pokeriammattilaisten pitäisi pystyä.
Kaikki pokerioppaatkin (incl. Pokerin Käsikirja) kehottavat pelaamaan mahdollisimman hyvin ja olemaan välittämättä lyhyen aikavälin tuloksista.
Mutta myönnän, että vuosikymmenten varrella reissutulos on vaikuttanut pokeripäätöksiini erityisesti pöydänvalinnassa. Jos reissu on ollut viimeisenä päivänä plussalla, olen ollut haluton nousemaan isompaan hyväänkään pöytään. Taas tappioviikon loppuhuipennuksessa olen saattanut mennä saluunan isoimpaan pöytään hakkaamaan päätä muitten ammattilaisten kanssa, jos vaikka vielä hohottaisi niin, että voisi buukata voitollisen viikon. Odotusarvomielessä tässä ei ole mitään järkeä, mutta en varmasti ole pokerisaluunoiden ainoa tällaiseen epäammattimaisuuteen syyllistynyt.
Olin ennen pelejä käynyt aamukävelyllä hienossa Amsterdamin syysaamussa, selvänä ja päätynyt vähän voitolle päivän ensimmäisestä pöydästä. Kaiken kaikkiaan olin ihan tyytyväinen suorituksiini parina edellisellä pelipäivänä ja muutenkin poikkeuksellisen hyvällä tuulella.
Sitten päädyin reissaamaan yhden potin kalleilla ja sain muutaman paikallisen maksajan. Löin melko vähävetoiseen pöytään jatkolyönnin ja kaksi maksoi positiosta, joista toiselle jäi melko vähän merkkejä. Turnin blanco meni sitten sökönä. River täytti takaoven suoran, joten turha siihenkään oli kallepariksi jääneellä pelilläni lyödä. Pikkunippukin sökötti ja nappi löi enemmän kuin välimiehellä oli.
Haistelin tilanteessa palaneen käryä. Ehkäpä kaveri halusi viestittää takamiehellekin, että täällä on tosi hyvät, kun uskaltaa lyödä niin paljon, vaikka todellisuudessa kädessä oli flopilta pieleen mennyt suoran veto. Päätin tehdä sankarimaksun, koska pienen stäkin paikallinen näytti kovin kippaavalta ja kippasikin.
Kaveri näytti ne toiset kallet. Aloin kääntää omiani näkyviin, kun puukenkämieheltä löytyikin vielä kädestä riveröidyt rattaat. Olin lyönnistä vähän hämmästynyt, sillä en ollut arvellut tämän vihun pystyvän näin ohueen valuelyöntiin.
Sen lisäksi raivostuin slowrollista, kuten lähestulkoon aina muulloinkin. En sanonut mitään, mutta luulen, että verenhimoiset silmäni paljastivat mitä oikeasti ajattelin asiasta. Hyvä tuuleni oli kaukaista historiaa, josta en muistanut enää mitään. Luikahdin melko pian baaritiskille ottamaan salaa yhden rauhoittavan Jim Beamin.
Lisäksi päätin alkaa tarkkailla juuri tätä kaveria erityisesti, jos vaikka löytäisin jotain tellejä tai vuotoja. Uusi ystäväni pelasi havaintojeni mukaan paljon käsiä ja veti liian ohuita vetoja, mutta tuntui luovuttavan aina absoluuttisesti isoihin lyönteihin. Ei siis täyden potin lyönteihin, vaan rahallisesti isoihin.
Päädyin pari tuntia myöhemmin headsup-pottiin targettini kanssa reissaamallani ässäharavalla. Floppasin tuplagutarin (=kaksi väliinvetoa), mutta en paria. Löin kuitenkin positiosta vajaan potin suuruisen konttarin. Turnista en saanut mitään, tosin yksi värinveto aukesi, jota miulla ei ollut. Päätin jatkaa lyömistä, koska halusin pottia isommaksi mahdollista riverlyöntiä varten ja voihan vihu lyönnillä luovuttaa jo turnissakin.
Riveristä pohjakortti paritteli. Arvelin, että luulisi hepun sijoittavan minut ainakin ässiin ja päätin lyödä kahdeksansataa reilun tonnin pottiin. Kolmen sekunnin mietinnän jälkeen sieltä tuli maksu kärkiparilla ja huonolla kikkerillä.
Pohdiskeltuani asiaa rauhassa, totesin tehneeni jaossa virheitä vain flopilla, turnissa ja riverissä. En ollut nähnyt vihun tekevän yhtään todella ohutta maksua, mutta mitä ilmeisimmin hän oli lukenut minun olevan kostoreissulla liikenteessä. Pokerissa todellakin kannattaa ottaa kaikki henkilökohtaisesti, erityisesti jos ei välitä rahasta yhtään.
Päädyin melko pian myöntämään itselleni vapaapäivän pokerista sekä perjantai-illaksi että koko lauantaiksi. Amsterdamissa on paljon muutakin viihdettä kuin pokeri ja lisäksi mitä ilmeisimmin kymmenen päivää peliä peräkkäin ei enää suju yhtä näppärästi kuin 90-luvulla.
Yleisenä havaintona Casino Hollandin käteisomahoista voi todeta, että ainakaan suomalaisista ei ollut puutetta. Jokaisessa pöydässä oli keskimäärin kaksi ugria ja yhtenä iltapäivänä laskimme 10/10 pöydässä olevan meikäläisiä hetkellisesti kuusi seitsemästä.
Amsterdamissa on tapahtunut sama, mitä muissakin korkean reikin paikoissa. Ok-viihdepelaajatkin ovat hävinneet niin paljon, että ovat siirtyneet enenevässä määrin muihin harrastuksiin. Monet vielä peleissä mukana olevat käyvät pelaamassa pelkät turnaukset (missä fieldit olivatkin melko pehmeitä) ja siirtyvät turnauksista tiputtuaan pelaamaan käteistä hooleihin (=yksityispeleihin). Näitä on kuulemma Amsterdamissa useita. Itse en ole käynyt pelaamassa kuin pari kertaa vuosia sitten Marcel Lusken pitämässä paikassa, joten en osaa nykyisten turvallisuudesta tai pelien rehellisyydestä sanoa mitään.
Luultavasti palaan jatkossakin vähintään vuosittain Amsterdamiin kortille, mutta en välttämättä enää kymmenen yön reissulle. Koska joudun tänään pitämään esitelmän Sijoitus Investissä, pääsen Unibet Open Bukarestiin vasta torstaina ja siellä olen sitten vain neljä yötä. Ehkä se on tällaiselle ikääntyneelle tuittupäälle sopivampi pokerimatkan pituus.
