Olen pyrkinyt viime vuosina välttämään niin aamulentoja kuin -palavereita. Maltalle lentoyhteydet Helsingistä eivät ole aivan helpoimmasta päästä. Olin lykännyt lennon varaamista Maltan EMOPiin siinä toivossa, että jollain verukkeella onnistuisin väistämään sen.
Olen ollut Maltalla aiemminkin. Saaren paikallisväestö koostuu sellaisista ihmisistä, joille sukujen sisäiset avioliitot ovat olleet arkipäivää jo vuosisatoja. Lisäksi on peliyhtiöiden väkeä ja loma-aikoihin kännisiä teinejä kielikursseilla. Ruoka ja juoma ovat halpoja. Minun taipumuksilleni jopa liiankin kanssa. Toistaiseksi on ollut vielä varaa Suomenkin hintoihin.
Jos nimittäin olisin aina syönyt ja juonut sen mitä mieli tekee, niin painaisin 200 kiloa, jos jostain kumman syystä olisin vielä hengissä. Toisaalta ylen määrin kieltäytymistä en toki ole harjoittanut. Pokeridinosaurukset Ruotsista tuntevat minut nimellä ” varför inte”. Vaimojen ja äitien kauhuksi osaan lauseen muutamalla muullakin kielellä. Ja olen käyttänyt sitä paljon ja hymyssä suin.
Lopulta luovutin EMOPin suhteen käytyäni keskustelun erään pohjalaismiehen kanssa aiheesta. Hän sanoi, että ”Eihän tänne ny pakko ole tulla”. Karjalaksi lause kääntyy niin, että ”varaa lento rivakasti”. Ainoa järkevä lento, jonka pystyin buukkaamaan enää tässä vaiheessa meni Lontoon kautta ja lähti 07.50.
Aamulentohaluttomuuteni pohjautuu vuorokausirytmiini ja unihäiriöihini. Pyrin menemään säännöllisesti nukkumaan 04.30. Lopetin isojen nettiturnausten pelaamisen kauan sitten, koska muutaman dollarin tähden en rupea sovinnolla rytmiäni sotkemaan. Vaikka nukkuisin normaalin huonon yöni, niin aamulentojen lähtöaikaan olen kyllä unessa.
Totesin, että otetaan reissu ilolla sitten kuitenkin. Tein toimintasuunnitelman: Aamulla lenkille, päivällä kirjojen lukua ja kirjoittamista, illalla korttia ja pari drinkkiä hyvässä seurassa. Pakkasin mukaan lenkkarit, pari uutta Hwangia ja läppärin. Itse asiassa reissulla voisi olla hyvinkin kivaa, ajattelin. Kelit eivät voi olla mitenkään Maltalla huonommat kuin Suomessa marraskuussa.
Koska saan melko paljon nestemäisiä kaloreita, niin olen pyrkinyt aina urheilemaan säännöllisesti. Välillä on ollut pelkkä pyrkimys ja aina välillä on toiminut myös toteutusosio. Ikävuosina 5-30 unelmoin vielä kaikenlaisista urheilusaavutuksista. Näistä juuri mikään ei ollut lähelläkään toteutua. 400 metrin aitajuoksu-uralleni oli suureksi haitaksi nähdä idolini Edwin Moseksen juoksevan livenä.
Totesin, että noin kovaa en juoksisi, vaikka alkaisin napittaa.
Nykyisin harrastan kykyjeni mukaista lajia eli naisten lentopalloa. Punttisalillakin on tullut käytyä, josko vaikka saisi puuttuvista 35 pomppusentistä muutaman takaisin. Olin juuri ennen Maltan matkaa sitten kehitellyt punttisalilla akuutin selkävaivan. Huomasin heti, että selvin päin tämän selän kanssa istuminen on varsin vaivalloista. Yritin vähän venytellä ja soitin sekä tutulle hierojalle että kiropraktikolle, mutta en saanut aikaa ennen matkaa. No voihan sitä hoitaa toki Maltallakin. Hinnatkin lienevät halvempia kuin Suomessa.
Itse asiassa pienenä poikana jossain vaiheessa unelmoin urheilumenestysten lisäksi rocktähteydestä. Havaitsin nopeasti kykyni sillä saralla täysin olemattomaksi, ja lopetin sähköurkujen painelun ja Landolan rämpyttelyn hyvin vähän aikaa päätä seinään hakattuani. Rock’n’Roll elämää muilla saroilla olen sitten kuitenkin pyrkinyt mahdollisuuksien mukaan harjoittamaan. Olen hyväunisten lisäksi kateellinen normaalielämää tyytyväisenä eläville.
Harkitsin loppuun asti, josko nukun pari tuntia välissä, vai lähden lennolle samoilla silmillä kasinolta. Päädyin lopulta ratkaisuun, että pysyttelen hereillä pienen nousuhumalan voimin, ja nukun sitten koneessa.
Sitten kun unirytmini menee sekaisin, se on iloisesti sekaisin jopa viikkokausia. Väsyneenä minua huvittaisi nukkumisen lisäksi lähinnä ottaa pari piristävää drinkkiä. Kunnon unta en kuitenkaan saa ennen kuin on taas normaali nukkumaanmenoaikani. Meillä viinamäen miehillä on valtaisa määrä selityksiä mistä syystä milloinkin pitää mikäkin drinkki ottaa…
Alkuperäinen suunnitelmani toteutui osin. Nukuin Helsingin ja Lontoon välillä melkein koko lennon. Tämä on tosin vain kolmen tunnin pätkä. Jatkolento Maltalle oli myöhässä. Heathrowlta löytyi tälläkin kertaa Strongbow-hana. Taisin Maltan lennolla pilkkiä vielä hieman. En toki silloin pilkkinyt, kun lentoemännät tarjoilivat juomia.
Maltan keikan vedinkin sitten rockidoleideni esimerkin mukaisesti. Joka aamu mietin, että otanko tänään kankkusen vastaan. Selkää tosin särki, eikä nukkuminenkaan oikein ollut sujunut. Onneksi olin tilannut Strongbowta minibaariin, niin pääsin päätöksenteon tuskasta vauhdikkaasti eroon.
Tapailin ihmisiä pienessä laitamyötäisessä. Iltatilaisuuksissa ei toki voi väittää enää ettei laitamyötäinen olisi puhaltanut jo varsin kovaa. Yhden valokuvaussession ja pari turnausta heiluin jotenkuten läpi. Sitten toki harmiin pitikin ottaa pari siideriä.
En avannut reissulla yhtään kirjaa, enkä toki vetänyt lenkkareita jalkaan. Läppärin avasin kerran, ja kun internetyhteys ei raivokkaan kolmen minuutin ponnistelun jälkeen toiminut, päätin sen sijaan katsoa onko kaapissa mahdollisesti vielä omenapohjaista brittijuomaa. Selkää hoidin istumalla sekä nurkkapöydässä että terassilla.
Kotiin palattua tuli mieleen, että yksi rockidoleistani Albert Järvinen kuoli 40-vuotiaana, joten minä olen tavallaan yliajalla. Vedin viisi päivää vanhalla opiskeluaikojen asenteellani, mutta olen selvästi liian vanha tähän touhuun. Mieli on mukana, mutta kroppa ei enää kestä.
Hivenen pelotti, että tulevatko liskot kylään, kun vihdoin laitoin korkin kiinni. Eivät ole vähään aikaan tulleet, mutta nyt oli eväitä odottaa vartin unipätkiä. Toki kävin venyttelemässä kankkusessa selkää ja tekemässä pienen hyppytreenin Kisahallin rappusissa ennen lentisvuoroa. Urheilu parantaa yleensä unta. Selkä ainakaan ei parantunut rappusissa. Päätin varmuuden vuoksi koittaa kuitenkin myös kemikaaleilla. Olen yleensä suosinut luonnontuotteita, mutta nyt otin vahvan unipillerin.
Minulla on pillereitä, joiden voimalla jopa minä nukun kahdeksan tuntia. Hivenen hymähtelimme pari vuotta sitten lääkärin kanssa, kun käyttöohjeessa luki, että voivat väsyttää. Olisi nimittäin hivenen hassua, jos unipillerit eivät väsyttäisi.
Hyvin toimivat. Heräilin muutaman kerran hengitysvaikeuksiin ja suun kuivumiseen, mutta nukuin pitkään. Niiden kanssa herätessä on kyllä joka kerta ollut vähän sellainen olo, että oliko tämä herääminen niinkään varmaa. Neljä Levozinia kahteen vuoteen olen uskaltanut ottaa. Olin tälläkin kertaa herättyäni vielä seuraavan koko päivän unessa.
Unipillerin kanssa nukutun yön jälkeen ei sitten seuraavana yönä tarvinnut nukkua ollenkaan. Kipeä selkä tuskin kovasti auttoi. Kiropraktikko suhtautui toiveikkaasti mahdollisuuksiinsa saada selkäni vielä istuttavaan kuntoon. Eiköhän ensi yönä jo saa vähän nukuttuakin, joten ei minulla mitään hätää ole. Aben sanoin Ride On!
Mutta jatkossa väistän aamulentoja entistä huolellisemmin.
