38
forum
|

jaylemont

+11
Liittynyt:
14.4.2015
Viestejä:
10

Huomasin ettei viellä ole ketjua EB:stä. Tulevaisuudessa tosiaan Elektrobit ja Bittium http://www.elektrobit.fi/osittaisjakautuminen . Ideana ilmeisestikin selvästi erottaa wireless liiketoiminta muusta toiminnasta. Onko muut tutustunut yhtiöön tarkemmin? Itselläni hyvä fiilis yhtiöstä ja tulevaisuuden näkymistä, ymmärrykseni mukaan ovat aikalailla aallon harjalla autojen elektroniikkapuolella tapahtuvassa muutoksessa. Tekevät myös paljon muutakin. Tulos ja liikevaihto noussut mielestäni hyvin, eli jotain ainakin tehdään oikein.


   Jakautumisesta itselläni ei ole juuri mielipidettä muuten kuin että luotan tuossa suhteessa yhtiön johtoon. Tänään tuli lähdettyä mukaan tähän yhtiöön @4,10 . Keskipitkään/pitkään salkkuun. Mielenkiinnolla tuota jakautumista odotellessa ja sen jälkeisiä uutisia.

29.4.2015 - 08:51

Sad But True

+7
Liittynyt:
1.7.2014
Viestejä:
34

Koppasin tätä eilen salkkuun. Excelissä kun pyörittää lukuja, niin ei tämä halpa ole, mutta LV:n kasvua voisi pitää todennäköisenä. Ulkit ovat myyneet reippaasti jakautumisen julkistuksen jälkeen, eivät taida haluta tulevaa Bittiumia salkkuihin roikkumaan. Bittiumista meikäläisenkin on vaikeaa saada kokonaisvaltaista käsitystä, toki mahdollisuuksia vaikka mihin, mutta aika haaveilevalla pohjalla taitaa olla vielä

Alasta pidän suuresti ja yrityksen talous kunnossa, siksi lähdin mukaan. Jakautuminen yleisesti tuo lisäarvoa ja voihan tuonne liittyä jotain yritysjärjestelyjäkin. Osarin jälkeen ollaan viisaampia...

29.4.2015 - 10:04

jaylemont

OP
+11
Liittynyt:
14.4.2015
Viestejä:
10

Lainaus EB: sivuilta: "Vuonna 2015 EB odottaa liikevaihdon ja liikevoiton kasvavan edellisvuodesta (liikevaihto 224,1 miljoonaa euroa ja liikevoitto 16,8 miljoonaa euroa, 2014). Liikevaihdon odotetaan kasvavan nopeammin kuin edellisvuonna (liikevaihdon kasvu 12,5 %, 2014)".

 

Josko tuo liikevaihdon kasvu olisi esim 20% vuonna 2015 ja katteet pysyisi samanlaisena yhtiöllä niin tekisi voittoa 20,16m (miinus jakautumisesta aiheutuneet kertaluontoiset kulut n.2m). Jos tykkää P/E lukua seurailla niin huitelisi tuolla 26,3 tienoilla. Spekulaatiota spekulaatiota..

Wireless, tuleva Bittium puoli ollaan vihdoin saatu tuottavaksi, lupailevat myös kasvua ja tuloksen kohenemista 2015. Näyttävät suuntautuvan vahvasti viranomaismarkkinoille korkean tietoturvan laitteilla, hieman pimennossa oleva ala minulle, potentiaalista ei siis juuri tietoa. Vahva luotto siis yhtiön johtoon tässä asiassa.

19.5.2015 - 09:45

jaylemont

OP
+11
Liittynyt:
14.4.2015
Viestejä:
10

Elektrobit Oyj (EB) myy Automotive-liiketoimintansa Continental AG:lle 600 miljoonan euron kauppahinnasta, peruuttaa jakautumisprosessin ja päivittää tulevaisuudennäkymänsä vuodelle 2015

Transaktion yhteenveto:

 

  • Osakekauppasopimus Continental AG:n kanssa allekirjoitettiin 18.5.2015 ja transaktion odotetaan toteutuvan heinäkuun alussa. Transaktion toteutuminen vaatii EB:n ylimääräisen yhtiökokouksen hyväksynnän, tarvittavien viranomaislupien myöntämisen ja muiden tavanomaisten kaupan ehtojen täyttymistä

  • EB peruuttaa käynnissä olevan jakautumisprosessinsa ja jatkaa Wireless-liiketoimintaansa nykyisessä Elektrobit Oyj:ssä. EB tulee muuttamaan toiminimensä Bittium Oyj:ksi, koska Elektrobit-brändi tullaan luovuttamaan osana transaktiota. Yhtiö jatkaa listattuna Nasdaq Helsingissä uudella nimellään

  • EB suunnittelee järjestävänsä ylimääräisen yhtiökokouksen transaktion hyväksymiseksi arviolta 11.6.2015. Continental on saanut kaikki tarvittavat toimielintensä hyväksynnät kaupan toteutumiselle

  • EB:n hallitus on arvioinut transaktiota, sen etuja ja ehtoja sekä pyytänyt ja saanut Pohjola Pankki Oyj:ltä fairness opinion -lausunnon ("Fairness Opinion") transaktion taloudellisten ehtojen kohtuullisuudesta. Arvionsa perusteella hallitus on päättänyt yksimielisesti ja ehdoitta suositella kaupan hyväksymistä EB:n osakkeenomistajille

  • Eräät merkittävät EB:n osakkeenomistajat, jotka edustavat noin 46 %:a yhtiön osakkeista ja äänistä, ovat peruuttamattomasti ja ehdoitta sitoutuneet äänestämään transaktion hyväksymisen puolesta ylimääräisessä yhtiökokouksessa

  • Kauppahinta on 600 miljoonaa euroa. EB arvioi, että transaktiolla on noin 530 miljoonan euron kertaluonteinen positiivinen vaikutus nettotulokseen ja noin 575 miljoonan euron positiivinen vaikutus nettokassavirtaan vuonna 2015

  • EB suunnittelee kotiuttavansa transaktion nettotuoton suurimman osan tai kokonaan osakkeenomistajilleen transaktion toteutumisen jälkeen. Varojen kotiuttaminen edellyttää erillistä osakkeenomistajien päätöstä erillisessä yhtiökokouksessa, joka on suunniteltu kutsuttavan koolle transaktion toteutumisen jälkeen

  • EB on saanut verohallinnolta ennakkoratkaisun siitä, että transaktio on verovapaa

21.5.2015 - 23:30

aaboari

-2
Liittynyt:
11.7.2014
Viestejä:
71

Osaako joku viisaampi kertoa, mistä EB:n nykyinen arvostus johtuu? Automotiven myynnistä tulee kassaan 575 MEUR, kassassa ennestään noin 50 MEUR ja koko markkina-arvo tämän päivän kurssilla 648 MEUR. Jäljelle jäävän Wireless-toiminnon liikevaihto oli q1:lla 15,3 MEU (ennuste vuodelle yli 60 MEUR) ja tulos q1:lla 0,3 MEUR. Arvostetaanko jäljelle jäävä Wireless vaan noin edulliseksi vai onko tuossa jokin muu juttu?

22.5.2015 - 10:33

Lucky Luke

+95
Liittynyt:
28.1.2015
Viestejä:
366

Wireless arvostukseen liittyy myös firmaan jäävät velat. Eli jos ne maksettaisiin pois niin kassa lunnollisesti pienenee vastaavasti. En ole sen tarkemmin perehtynyt kuinka paljon velkoja siirtyy kaupan mukana, mutta ennen kauppaa 1Q osarissa velkoja oli n.75M€

22.5.2015 - 10:52

aaboari

-2
Liittynyt:
11.7.2014
Viestejä:
71

Joo käsitin et velaton yhtiö, mut onhan tuolla se noin 75 milj. Saiskohan noista selvyyttä, miten velat jakaantuvat.

22.5.2015 - 13:10

TEP1S

+99
Liittynyt:
26.6.2014
Viestejä:
150
aaboari kirjoitti:

Joo käsitin et velaton yhtiö, mut onhan tuolla se noin 75 milj. Saiskohan noista selvyyttä, miten velat jakaantuvat.

Tässä keskustelussa menee iloisesti sekaisin liiketoiminnan päivittäiseen pyörittämiseen liittyvät "korottomat" ostovelat/saatavat jne. sekä rahoitukseen liittyvät "korolliset" varat/velat. Kannattaa katsoa tasetta osarista.

http://www.elektrobit.fi/download/953/osavuosikatsaus_tammi-maaliskuu_2015/pdf

Uusimman osarin mukaan 75 MEUR sisältää pääosin normaaleita ostovelkoja, jotka menevät päittäin saamisten kanssa. Oikeaa korollista velkaa juurikaan ei ole.

Osakkeen arvostukseen liittyen on laskettu valmiiksi luku "korollinen nettovelka", joka on noin -42 MEUR eli siis oikeasti +42 MEUR nettokassa.  (näyttäisi olevan 29 MEUR rahaa + 21 MEUR jotakin sijoitusinstrumentteja - 4 MEUR pitkää velkaa - 5 MEUR lyhyttä velkaa)

Firmalla on siis noin 40 MEUR ylimääräistä kassassa.  

 

Arvostukseen vaikuttaa tällä hetkellä se, että eihän Continental-kaupan toteutuminen ole 100% varmaa. On niitä joskus peruuntunut. Jos vaikka on 10% mahdollisuus, että kauppa ei toteudu, niin Automotiven arvoksi voisi laskea 90% * tarjoushinta... jolloin EB:n arvosta katoaisikin 60 MEUR. Osa osakkeen omistajista tyytyy nykykurssiin ja ottaa "varmat pois". Jotkut toiset taas uskovat kaupan toteutumiseen vähintää 95% varmuudella, jolloin he ovat valmiita maksamaan 30 MEUR kovempaa arvostusta.

25.5.2015 - 12:26

khufu

+239
Liittynyt:
26.2.2015
Viestejä:
192

Myös arvopaperin toimitus on näemmä tarttunut aiheeseen: http://www.arvopaperi.fi/uutisarkisto/uuden+elektrobitin+arvo+selviaa+v…

Jos nyt hiukan viilataan pilkkua ja täydennetään nimimerkin TEP1S ansiokasta analyysiä, niin Automotiven arvo on 0,9x600 + 0,1xY, jossa Y on Automotiven arvo erillään itsenäisenä yksikkönä (vaikka Continental kauppa peruuntuisikin, niin eihän yksikön arvo tässä tapauksessa tipahda nollaan). Jos ajatellaan Continentalin maksaneen Automotivesta vaikkapa 33% preemion, on Automotiven arvo ilman Continental kauppaa 450 miljoonaa euroa. Tällöin Automotiven kokonaisarvoksi muotoutuu 585m€. Kun vähennetään tuo summa ja Bitiumille kuuluva osuus nettokassasta (0-40m€) kokonaisuuden pörssiarvosta (KL mukaan 643m€), niin Bitiumin arvoksi jää 18-58m€. Jos annetaan Bitiumille suurinpiirtein liikevaihto-osuutta vastaava palanen nettokassasta (1/4), on EB:n kurssiin hinnoiteltu Bitiumin arvo 48m€. Tuolla summalla saa 53m€ liikevaihtoa (laskua vertailukauteen 13,4%), liikevoittomarginaali on pyörinyt viime vuodet nollan molemmin puolin. Inderesin analyytikko näkyy lyöneen Bitiumille 100m€ hintalapun. Liiketoimintaa en tunne, mutta lukujen pikavilkaisulla reilunpuoleinen arvio. Mikäli analyytikon arvio olisi oikea, olisi AB:n kurssissa noin 8% "nousuvaraa". Jonkinlaista käänneyhtiöpotentiaaliahan Bitiumissa on, mutta yhtiö ei pitkäaikaissijoituksena sovi kriteereihini ja enkä näe EB:n kurssissa niin merkittävää järjestelyihin liittyvää epävarmuusalennusta, että siihen tarttuisin.

25.5.2015 - 13:30

Sad But True

+7
Liittynyt:
1.7.2014
Viestejä:
34

Tässähän voisi ottaa lyhyellä tähtäimellä näkemystä käänneyhtiöön. Jos julkistavat uusia kauppoja, niin kurssi tykkää. Jos taasen mitään ei kuulu, edes globaalin kesädipin ei pitäisi tätä suuresti heilauttaa, koska suuri osa osakkeen arvosta maksetaan ulos omistajille. 

Arvaksi sitten jää:

-Miten suuri osa maksetaan ulos

-Pieni mahdollisuus kaupan peruuntumiseen

-Verokikkailun vaikutus kurssiin - Ajoitus myynneille. 

-Osinkokiima, vrt EQ ja HKScan

-Bittiumin uudet kaupat

 

 

5.8.2015 - 13:59

G-Gekko

+1
Liittynyt:
27.7.2015
Viestejä:
7

Huomenna on Bittiumin tiedostilaisuus Bittuimille poikkeuksellisesti jo klo 9.30 eli ennen pörssin aukeamista. Optimisti voi hyvin ajatella, että siinä tapauksessa on jotain positiivista kerrottavaa. OP-Pohjola on tankannut osaketta ja ennusti viime viikolla seuraavaa:

27.7.2015 OP odottaa 25,5% nousua Bittiumin kurssiin tavoitehintana 5,90 €/kpl. Automotive kaupan nettotuloksen perusteella ylimääräinen osinko on 4,00 €/kpl osake ja  kassavirtavaikutuksella osinko on 4,35€/kpl osake.

Ostin alkuviikosta osaketta keskikurssilla 4,81. Osake on ollut tänään pienessä nousussa ja on mielenkiintoista nähdä mitä huomenna seuraa.

6.8.2015 - 10:29

G-Gekko

+1
Liittynyt:
27.7.2015
Viestejä:
7

Bittium Oyj suunnittelee Automotive-liiketoiminnan myynnistä saatujen varojen, enintään 595 miljoona euroa, jakamista osakkeenomistajille ensisijaisesti hankkimalla omia osakkeita kaikille yhtiön osakkeenomistajille tehtävällä vapaaehtoisella julkisella ostotarjouksella

Yllä oleva pelästytti piensijoittajat ja Nordnettiläiset ovat tänään suurin nettomyyjä osakkeen valuessa alaspäin. Netto-ostajina ovat Pohjola, Deutche Bank ja Morgan Stanley. Q2 tulos vaikutti mielestäni hyvältä ja pidän osakkeistani kiinni.

6.8.2015 - 14:37

V.R

+27
Liittynyt:
3.3.2015
Viestejä:
38

Eikös tämä meinaa, että tekevät noin 5-10% osakekurssia suuremman tarjouksen noin kuukauden päästä. Kuukauden holdauksella 10% tuotto. Vai onko tässä jotain sudenkuoppia? Haiskahtaa ilmaiselta lounaalta.

6.8.2015 - 15:22

Straight8

+50
Liittynyt:
23.3.2015
Viestejä:
59

Kun osakkeiden myyntioikeudet irtoavat, niin sen jälkeen osakkeet hinnoitellaan pörssissä firmaan jäljelle jäävän rahan ja liiketoiminnan mukaisesti. Eli mitä enemmän yli käyvän hinnan Bittium tarjoutuu ostamaan osakkeet, sitä alemmaksi jäljelle jäävien osakkeiden arvo tippuu.

6.8.2015 - 16:09

VallatonVille

+1
Liittynyt:
15.7.2015
Viestejä:
43
Straight8 kirjoitti:

Kun osakkeiden myyntioikeudet irtoavat, niin sen jälkeen osakkeet hinnoitellaan pörssissä firmaan jäljelle jäävän rahan ja liiketoiminnan mukaisesti. Eli mitä enemmän yli käyvän hinnan Bittium tarjoutuu ostamaan osakkeet, sitä alemmaksi jäljelle jäävien osakkeiden arvo tippuu.

Miten nuo myyntioikeudet jaetaan? Preemiolla ei voi antaa kaikille osakkeille myyntioikeutta (rahat loppuvat kesken) eli joku leikkuri yhdeksän myyntioikeutta kymmentä osaketta kohden (tai 4/5). Voiko ostotarjouksen tehdä ehdollisena? Eli jos tarjouksen hyväksyviä osakkeita on enemmän kuin tarjouksessa mainittu enimmäismäärä, leikataan ostettavien määrää kaikilta hyväksyneiltä vastaavalla suhteella. 

6.8.2015 - 17:22

VallatonVille

+1
Liittynyt:
15.7.2015
Viestejä:
43
V.R kirjoitti:

Eikös tämä meinaa, että tekevät noin 5-10% osakekurssia suuremman tarjouksen noin kuukauden päästä. Kuukauden holdauksella 10% tuotto. Vai onko tässä jotain sudenkuoppia? Haiskahtaa ilmaiselta lounaalta.

Olen pitänyt tätä ilmaisena lounaana koko heinäkuun ja vivuttanut salkut täyteen 4.71 keskikurssilla. Markkina-arvohan on noin 660M ja tuosta tänään ilmoitettiin osakkeenomistajille jaettavan noin 595M. Oli varojen jakotapa mikä hyvänsä (uskon johdon, pääomistajien ja neuvonantajiensa keksivän vero-optimoidun ratkaisun) osakkeen kurssikehitys on nykyisellään riippuvainen epävermuudesta milloin ja miten varojen jakaminen tehdään, sekä ihan sen jatkavan liiketoiminnan arvostuksesta (nyk. Bittium, ent. Wireless). 

Omalla keskikurssillani olen siis tullut ostaneeksi jatkavaa liiketoimintaa 30M markkina-arvolla (22snt/osake). Se ei ole ihan huono tämän päivän osarin valossa. Kääntää noin 60M voitolla (1-6/2015 liikevoitto 4.9%), 12kk juokseva EPS 3.6 snt. OP ennustaa koko vuoden EPSiksi 5snt, Inderes jotain vähemmän. Osarista ei näy vielä tasetta kaupan toteumisen jälkeen mutta yhtiö on nettovelaton vielä 595M jaon jälkeenkin. 

Kasvunäkymät huomioiden olen itse arvioinut jatkavien arvoksi noin 100M, joka on lähellä Inderesin arvioita. OP lienee noin 150M kannalla. 

Pääomaahan tämä sitoo juuri nyt mutta olen pitänyt riskiä niin pienenä että olen ottanut puhtaasti velkarahalla. Nousuvaraa osakkeen hinnassa näen varovaisesti noin 25 senttiä joten jatkan holdailua, lisää en ehkä halua enää ottaa kun paino on kokonaisuutena jo 40% salkuissa. 

7.8.2015 - 12:41

Straight8

+50
Liittynyt:
23.3.2015
Viestejä:
59
VallatonVille kirjoitti:

Miten nuo myyntioikeudet jaetaan? Preemiolla ei voi antaa kaikille osakkeille myyntioikeutta (rahat loppuvat kesken) eli joku leikkuri yhdeksän myyntioikeutta kymmentä osaketta kohden (tai 4/5). Voiko ostotarjouksen tehdä ehdollisena? Eli jos tarjouksen hyväksyviä osakkeita on enemmän kuin tarjouksessa mainittu enimmäismäärä, leikataan ostettavien määrää kaikilta hyväksyneiltä vastaavalla suhteella. 

Juuri kuten kirjoitit eli esim. 10 omistettua osaketta kohti saa myyntioikeudet 9 osakkeen myyntiin. Ymmärtäisin, että ei ole ehdollinen. Eli mikäli tarjoutuvat ostamaan esim 9/10 osakkeesta hintaan, jolla yhteensä ostotarjouksen määräksi muodostuu lähelle 595 meur, niin tarjouksen hyväksyviä osakkeita on tasan se 9/10 osakekannasta. Mikäli ei halua osallistua, niin ei ole pakko (voi myydä myyntioikeudet) ja enemmällä kuin 9/10 ei ole mahdollista osallistua.

7.8.2015 - 12:52

Straight8

+50
Liittynyt:
23.3.2015
Viestejä:
59
VallatonVille kirjoitti:

Pääomaahan tämä sitoo juuri nyt mutta olen pitänyt riskiä niin pienenä että olen ottanut puhtaasti velkarahalla. Nousuvaraa osakkeen hinnassa näen varovaisesti noin 25 senttiä joten jatkan holdailua, lisää en ehkä halua enää ottaa kun paino on kokonaisuutena jo 40% salkuissa. 

Jatkuvan liiketoiminnan osuus taitaa olla vain 10% markkina-arvosta, niin painohan on ihan kohtuullinen.

 

27.10.2015 - 12:02

RikuP

+1
Liittynyt:
21.7.2014
Viestejä:
20

Kurssi kiitänyt jo 20% omien osakkeiden hankinnan jälkeen ylöspäin. Löytyykö Sijoitustietolaisilta tätä vielä salkusta?

27.10.2015 - 13:02

JL

+26
Liittynyt:
5.8.2014
Viestejä:
101

Kyllä löytyy, mutta harmittavan vähän. Arvoin siinä lunastustarjouksen yhteydessä, että mitä pitäisi tehdä ja kun en muuta keksinyt, niin myin saman minkä suuromistajat eli 70%. Jälkikäteen arvioituina ei olisi kannattanut:) Loppujen osakkeiden päällä kyllä seison tukevasti, potentiaalia firmassa ymmärtääkseni on kuitenkin aika paljon. 

27.10.2015 - 14:31

Straight8

+50
Liittynyt:
23.3.2015
Viestejä:
59

Tässä on mielestäni ollut hämmästyttävää seurata paljonko kurssi on liikkunut, vaikka mielestäni kauppa oli varma ja yhtiön arvosta oli kassaa valtaosa. Jäljelle jäävän liiketoiminnan arvo on tainnut liikkua jossain 30-120Meur välissä tässä parin kuukauden sisään, jos laskeskelin oikein. Itse ostin, kun hinta lähestyi kassaa ja luiovuin ennen ostotarjousta. Vai oliko tässä jotain muuta, joka tuota heilutti?

27.10.2015 - 14:44

JL

+26
Liittynyt:
5.8.2014
Viestejä:
101

Puolustusvoimien logistiikkalaitos on ainakin solminut kaksi sopimusta Bittiumin kanssa lokakuussa, joiden yhteenlaskettu arvo on yli 5 miljoonaa.

http://www.hankintailmoitukset.fi/fi/notice/search/?_s%5B_sent%5D=1&_s%5Bphrase%5D=bittium

Tämän kokoiset sopimukset kyllä heiluttavat helposti tämän kokoisen yrityksen arvoa. Lisäksi ko. hankinnat on tehty ilman kilpailutuksia, joten luultavast myös katteet ovat kohdillaan ja mahdollisuus lisätilauksiin on suuri, jos kerran kilpailua ei ole.

27.10.2015 - 15:01

Straight8

+50
Liittynyt:
23.3.2015
Viestejä:
59

Näistä ei tainnut tulla pörssitiedotteita vaan pelkästään lehdistötiedotteet, niin ei osunut silmään.

Kovin kurssinousui tosin ajoittuu aika lailla ostotarjouksen toteutumisajankohtaan. (Siinähän toki tulee vähän vipua, mikäli käyvän arvon arvioi ennen ostotarjousta yli tajroushinnan.) Ja taas elokuinen alennusmyynti ja siitä palautuminen 5 euron tuntumaan oli taas ennen näitä.

27.10.2015 - 18:26

VallatonVille

+1
Liittynyt:
15.7.2015
Viestejä:
43

Tolkuttomassa ylipainossa yhä, riskienhallintamielessä piti ennen ostotarjousta purkaa osa omistuksista kun substanssiarvon tuki oli vähenemässä. Vaikea paperi kun nousupotentiaalia olisi mutta riski on takaisinostojen jälkeen kasvanut. 

13.11.2015 - 10:28

JL

+26
Liittynyt:
5.8.2014
Viestejä:
101

Kovaa on ollut nousu tällä paperilla viime aikoina. Tänään käytiin jo 7 euron paremmalla puolella.

Päivän sisäiset heilahtelut ovat kyllä kovia. Esim. tämän aamun aikana toteutuneet kaupat ovat olleet välillä 6,66 € - 7,05 €.

22.11.2015 - 18:20

VallatonVille

+1
Liittynyt:
15.7.2015
Viestejä:
43

Kommentoin nyt tänne Bittiumin ketjuun kun on ainoa isompi liike mikä on viimeaikoina tullut tehtyä. Noin 40% painosta olen keventänyt nouseviin kaikki laput ulos @6.11-7.44. Ensimmäiset kaupat olivat salkun tasapainoittamista kun odotettu lunastustarjouksen jälkeinen kurssinousu oli tapahtunut, viimeiset laput lähtivät kun liiketoiminnan arvostus ylitti jo reilusti arvoimani kohtuullisen tason. 

Ostin lappuja ensimmäisen kerran heinäkuussa ja merkittävään ylipainoon (85%) päädyin syyskuun lopussa kun Bittiumin kurssi jäi muun pörssin toipumisesta jälkeen. 

Jos yhtiö ei olisi ollut niin ylikapitalisoituneessa tilassa niin tämä kurssinousuhan olisi ollut Incapin tasoa. Halvimmillaan jatkavat liiketoiminnat arvotettiin vain 30 miljoonaan ja tänään arvostus on 140 miljoonaa. Tavallaan siis multibäggeri mutta kassan varat ovat kurssinousun pitäneet maltillisena. 

Herkällä silmällä olen yrittänyt löytää perusteita 140 miljoonan arvostukselle mutta kun en niitä löydä niin pidin parhaana myydä, kerrankin myyntilaidalla "nusuttamisesta" on ollut hyötyä kun joka päivä on saanut parempaa hintaa. 

Tulosperusteisestihan lappu on miten tahansa laskien kallis, eli siihen on ladattu nyt jo vahvasti tulevaisuuden odotuksia. Bittiumissa on kaksi teknologiaa jotka kummatkin voivat yksinään oikeuttaa nykyiseen arvostukseen ja toteutuessaan lappu on nykyisellään halpa. Pohjois-Amerikan viranomaisverkkojen laitetoimitukset voivat moninkertaistaa liikevaihdon jo lähivuosina, toisena on sitten yrityksen IoT-osaaminen. Viimeaikojen kurssinousuhan on Pohjois-Amerikkalaisten investintipankkien ostojen vauhdittamaa, olen miettinyt kumpaan näistä hevosista he uskovat. Betsaisin IoT:n puolesta, raporttien mukaanhan IoT on seuraava teknologiasektorin hype ja kyseessä tulee olemaan satojen miljardien business. Yhden arvion mukaan Bittium voisi tästä saada puolen prosentin siivun ja heidän teknologiansa olisi helposti skaalautuvaa sekä helposti lisensoitavissa. 

Oma näkemykseni on etteivät investointipankit ole ostamassa vain bittiumia vaan toimialaa, mahdollisena onnistujana Bittiumia ostetaan siis osana isoa kuvaa. Jos jaksaisin IoT:ta tutukia enemmän voisin harkita itsekin tämäntyyppistä satsausta koko toimialaan, olen kuitenkin skeptinen että Bittium onnistuisi kehittämään sellaista teknologiaa joka lunastaisi edes tuon puolen prosentin markkinaosuuden. 

Yhteenvetona siis, odotukseni arvostuksen korjaantumisesta tapahtui, en ymmärrä tarpeeksi odotusarvosta tulevaisuudessa->luovuin lapuista ja katselen tilannetta. Tämän arvostushan helposti laskee yhtä nopeasti kun nousikin jos positiivisia uutisia ei ala tippumaan.