6.8.2015 - 18:51

khufu

+239
Liittynyt:
26.2.2015
Viestejä:
192

 

Markus_Bunders kirjoitti:

Ei se, että Saksalla ole mennyt hyvin, tee heidän energiapolitikastaan yhtään sen järkevämpää. Syyt ovat muualla. Oikea muotoilu olisi "energiapolitiikasta huolimatta".

Suomen sähkön kysyntäarvio on ehkä aika optimistinen, mutta paha sitä on mennä kritisoimaankaan mutupohjalta. Sähkön hinnassa on kovia nousupaineita, mutta nämä johtuvat verotuksesta. Energiaverot nousevat koko ajan ja luultavasti jatkossakin. 

On hieman vaikea ymmärtää, miksi verottoman sähkön hinta nousisi Suomessa samaan aikaan, kun sen hinta globaalisti laskee tasaisesti.

Olen ihan samaa mieltä Saksan energiapolitiikan järjettömyydestä, ja tätä jo aiemminkin kritisoin. 

Verottoman sähkön hinnan nousupaineita voi lähteä hahmottamaan vaikka sitä kautta, että täällä sähkö on tällä hetkellä sekä historiallisesti tarkasteltuna että muihin EU-maihin verrattuna poikkeuksellisen halpaa. Veroton sähkön hinta on kehittynyt Pohjoismaissa viime vuodet eri suuntaan kuin mitä muualla EU-alueella (kotitaloussähkön EU-kehitys alla kuvassa, Nordpoolista voi käydä katsomassa Pohjoismaiden hintoja). Yhteenvetona muualla EU-alueella hinta on vuoden 2010 jälkeen noussut, täällä laskenut melko yhtäjaksoisesti. Yleensä kysyntä- ja tarjontatilanne pidemmän päälle tasapainottuu ja hintapiikit normalisoituvat. Joitakin kysyntä- ja tarjontakäyriin vaikuttavia muuttujia yritinkin tuossa ylhäällä hahmotella.

Lisää hahmottelua ja suhteellisen yhdenmukaiset hintaennusteet löytyvät Valtioneuvoston ja Työ- ja elinkeinoministeriön tilaamista raporteista: http://vnk.fi/julkaisu?pubid=6601 ja https://www.tem.fi/energia/tiedotteet_energia?89519_m=117199.

Mistä lähteestä olet muuten löytänyt tiedon sähkön verottoman hinnan globaaleista kehitystrendeistä? Mikäli sinulta löytyy joku käppyrä sähkön verottoman hinnan pitkän aikavälin (+10v) kehityksestä globaalisti/EU-alueella olisin tästä hyvin kiinnostunut. Pikagoogletuksella en mitään yksiselitteistä tilastoa tai kuvaajaa löytänyt.

6.8.2015 - 22:35

Markus_Bunders

+13
Liittynyt:
22.6.2015
Viestejä:
48

globali veroton sähkönhinta on jo käsitteenä niin vaikeasti määriteltävisssä, että siihen ei varmaankaan ole tilastoa olemassa. pohjaan käsitykseni raaka-aineiden hintakehitykseen ja niiden (yli)tarjontatilanteeseen, joka keskeisten tekijöiden suhteen (öljy, kaasu, hiili) on krooninen. 

paikallisilla markkinoilla tilanne toki poikkeaa voimakkaasti. esim. japanin energian hinta vaikka kaasun hinnalla mitattuna vs usa vs eu

21.8.2015 - 11:48

Aki Pyysing

+13745
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
7055

Kävin eilen keskustelun, jossa oltiin sitä mieltä, että Fortum voi vielä saadakin vesivoimalansa. Mie oletin, että tämä peli meni poikki, kun Fennovoima pantiin pakettiin. Mutta totta on, että Fortum ei ole tiedottanut neuvottelujen katkenneen.

Emme kumpikaan uskoneet, että Fortumin hallitus painostettiin Fennovoimaan.Kumpi ydinvoimaan nihkeähkösti suhtautuvista kepuleista painosti, Sipilä vai Rehn? Itse lähtivät pelaamaan pokeria venäläisten kanssa ja kävi vähän huonommat kuin Akilla yleensä Pietarissa.

Tein kuitenkin average downia ja otin vähän Fortumia tasarahaan 15,00 sisään.

21.8.2015 - 12:19

Markus_Bunders

+13
Liittynyt:
22.6.2015
Viestejä:
48

Tn Fortumilta mahtiosingot seuraavat pari vuotta. Valtio tarvitsee tuloja ja laskee tahallaan väärin omistamiensa yhtiöiden kuppauksen, mutta näillä mennään.

21.8.2015 - 12:28

Aki Pyysing

+13745
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
7055
Markus_Bunders kirjoitti:

laskee tahallaan väärin omistamiensa yhtiöiden kuppauksen, mutta näillä mennään.

Tämä on totta. Myyntiä ei saa laskea hyväksi vajeeseen, mutta osingot saa. Makes no sense, mutta näin on. Fortumissa poikkeuksellisesti lasken aika paljon osinkojen varaan, joiden näen antavan pohjaa kurssille.

21.8.2015 - 14:46

mustapörssi

+31
Liittynyt:
22.3.2015
Viestejä:
87

Jospa toi diili ei oo vielä edenny riveriin asti?

Fennovoiman omien sivujen mukaan "Rakentamislupahakemuksen käsittely kestää kahdesta kolmeen vuotta" + kaikki muu byrokratia/politiikka aiheen tiimoilta. Olisko karmee yllätys et lupakäsittely nopeutuu tai hidastuu riippuen vesivoimaloiden omistussuhteista?

21.8.2015 - 14:56

Aki Pyysing

+13745
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
7055
mustapörssi kirjoitti:
Jospa toi diili ei oo vielä edenny riveriin asti?

Fennovoiman omien sivujen mukaan "Rakentamislupahakemuksen käsittely kestää kahdesta kolmeen vuotta" + kaikki muu byrokratia/politiikka aiheen tiimoilta. Olisko karmee yllätys et lupakäsittely nopeutuu tai hidastuu riippuen vesivoimaloiden omistussuhteista?

En usko. Jos Fennovoimaa rakennettaisiin Venäjälle, ja Fortum olisi venäläinen valtionyhtiö, ja ostamassa suomalaista vesivoimaa, juuri näin kävisi. Suomessa lupakäsittelyt menevät enimmäkseen omaa junaansa.

17.9.2015 - 12:28

khufu

+239
Liittynyt:
26.2.2015
Viestejä:
192
RikasErakko]

Aika uskottava tarina:

http://www.iltalehti.fi/talous/2015091720365175_ta.shtml

[/quote kirjoitti:

Olen samaa mieltä, uskottava tarina. Hiukan samansuuntainen käsitys kulissien takaisista tapahtumista jäi itsellenikin, vaikka aika puhdasta arvailuahan tämä on.

Energiasektorilla tapahtuu tällä hetkellä myös Saksassa. Maan hallitus alkoi valmistella lakiesitystä, joka estäisi ydinvoimavastuiden eriyttämisen uusiin yhtiöihin. E.ON:n jakautumissuunnitelmat näyttävät menevän tämän tuloksena puihin, aiemmin tavoitteena oli jättää ydinvoimavastuista vapaa uusiutuvan energian tuotanto ja sähkönsiirto sekä kauppa uuteen E.ON:iin, ja yhtiöittää kaikki konventionaalinen sähköntuotanto uuteen perustettavaan yhtiöön. Samaan aikaan Spiegel julkaisi artikkelin, jossa epäiltiin maan ydinvoimayhtiöiden ydinvoiman alasajaan liittyvistä varauksista uupuvan noin 30 miljardia eli ydinjätteen loppusijoitukseen tarvittavat varat. Sittemmin ydinvoimayhtiöt ovat ilmoittaneet, että tämä ei pidä paikkaansa ja Spiegelin laskelmissa on oletettu varauksille saatavan miinusmerkkistä korkoa, mikä selittää eron laskelmissa. Tässä yhteydessä E.ON ilmoitti kuitenkin tekevänsä noin 9 miljardin alaskirjaukset liikearvoon. Lopputuloksena E.ON:n osakekurssi on 20 vuoden pohjissa ja verrokkiyhtiöt kuten RWE ovat kärsineet yhtälailla. Mielenkiintoista tämä on sikäli, että Saksassa ydinvoiman alasajoon liittyvät varaukset ovat käsittääseni suurempia kuin missään muualla. 

http://uk.reuters.com/article/2015/09/10/eon-nuclear-idUKL5N11G0JU20150…

http://uk.reuters.com/article/2015/09/14/us-germany-nuclear-utilities-i…

http://uk.reuters.com/article/2015/09/15/us-germany-nuclear-utilities-i…

E.ON:in ja verrokkiyhtiöihin liittyy tällä hetkellä järkyttävä määrä epävarmuutta, joka näkyy myös osakekursseissa. Yhtenä kuriositeettinä saksalainen energiasektori on haastanut valtion oikeuteen kymmenien miljardien eurojen summasta, jonka se katsoo menettävänsä ydinvoimaloiden ennenaikaisen sulkemisen takia (tavoiteaikataulussa vuonna 2022). Pitäisi varmaan laskea em. yhtiöiden arvostustasoja auki, ehkä täältä jossain vaiheessa vielä löytyisi pelipaikkoja. Niin hullulta kuin se kuullostaakin toimialan poliittinen riski on vaan tällä hetkellä Saksassa hyvin korkea, mutta luulisi toisaalta suurimman osan tuosta riskistä jo realisoituneen. Spinoff-tilanteista tykkään ja näistä on aiemminkin hyviä kokemuksia, mutta Saksan valtion lainsäädäntömuutosten takia suurin järki ja logiikka taisi E.ON:n jakautumisesta juuri kadota.

Suomi on tässä suhteessa vielä Fortumille suhteellisen turvallinen toimintaympäristö, Ruotsi välttämättä enää ei. Jatkossa Fortum näillä näkymin muuten omistaa Ruotsissa ydinvoimaa E.ON:n sijasta uuden spinoffin eli Uniperin kanssa.

Pahoittelut, että meni vähän varsinaisen aiheen sivusta.

17.9.2015 - 18:17

VallatonVille

+1
Liittynyt:
15.7.2015
Viestejä:
43

Ainola on tällä kertaa laskeutunut Iltalehteen, joka ei pahemmin näytä sorbiinoa tarjoavan. Minä kiitän, Ainolan kontakteilla saadaan vielä monta paljastusjuttua esille ja "rohkeus" riittää laittaa ne lehteen. 

24.9.2015 - 14:10

jaylemont

+11
Liittynyt:
14.4.2015
Viestejä:
10

Taas ollaan lasketeltu alaspäin. Houkettelevalta alkaa taas näyttämään ja lisätä tekisi mieli. Miten muut näkevät Fortumin tulevaisuuden? Osinkotuotto varmasti luulisi olevan hyvä. Henk. koht. näen kurssissa reilusti enemmän nousu -kuin laskuvaraa. Markkinat selvästi näkevät isohkon riskin tässä hintakehityksen perusteella?

Idän puolen vesivoimalat tietysti varmasti olivat ja menivät jo, en näen tuon diilin enään toteutuvan.

Mielipiteitä?

24.9.2015 - 14:37

RikasErakko

+6
Liittynyt:
10.9.2015
Viestejä:
11

Minua häiritsee ennen kaikkea se, että suursijoittajat myy ja piensijoittajat ostaa. Eskaloituvatko pakotteet koskemaan Fortumia tms. Nykyisillä mennään, lisää en arvaa ostaa.

24.9.2015 - 15:45

khufu

+239
Liittynyt:
26.2.2015
Viestejä:
192

Kun käppyröitä katsoo, niin Fortumin osakekurssi on aika tarkkaan kehittynyt indeksin mukaisesti viimeiset pari kuukautta. Mun mielestä tämä osoittaa jopa jonkinnäköistä vahvuutta, kun niistä lyhyen aikavälin ajureista mitä osakekurssille keksin ei ole oikein mikään kehittynyt kovin suotuisasti. Kesän lopulla jo hiukan parempaan suuntaan menossa ollut sähkön spottihinta on viime viikot ollut laskusuunnassa. Rupla on viimeisen reilun kuukauden aikana laskenut takaisin lähelle vuodenvaihteen pohjia. Putin puhuu Iskandereiden viemisestä Kaliningradiin, ja Venäjän taloudessa näkyy entistä enemmän heikkouden merkkejä. Saksalaiset energiaosakkeet ovat olleet laajalti paineessa, ja Saksan valtio aikoo lisätä sääntelyä perinteisiä energian tuotantomuotoja (ydinvoimaa) koskien. Suomen hallituksen tuulivoimatukiuudistuskin taisi jäädä torsoksi, ja talouskehitys on muutenkin täällä tunnetun aneemista.

Toimintaympäristöön liittyvät muuttujat eivät ole siis juuri Fortumin osakkeelle tukea tarjonneet, ja holdari saa olla tyytyväinen, että kurssikehitys ei ole ollut juuri indeksiä huonompaa. Osakkeeseen hinnoitellaan edelleen iso Venäjä-riski, jota etenkin länkkäri-instituutiot ovat näissä olosuhteissa haluttomia kantamaan. Niillä on omat syynsä, jotka ovat siitä tarkasteluvinkkelistä varmasti ihan järkeviäkin. Itse kuitenkin tässä tilanteessa tuota riskiä ihan semimielelläni kannan, koska se on mielestäni hinnoiteltu houkuttelevasti. Mitään lyhyen aikavälin ilotulitusta en tästä kuitenkaan odota. Vielä on paukkuja jäljelläkin, mutta lisäostoja en tee ennen kuin tilanne yllä lueteltujen taustamuuttujien suhteen selkenee ja/tai osakkeen hinnoittelu muuttuu oleellisesti.

30.9.2015 - 20:44

Nagamorich

+121
Liittynyt:
28.9.2015
Viestejä:
168

Mitäs mieltä sijoitustietolaiset on Fortumin ydinvoiman alasajosta ruattissa? Arvioivat että tulee 700 M€ hintalappu, joka tuntuu omasta mielestä suhteellisen suurelta 2014 vuoden liikevoittoon 1100 M€ verrattuna. Arvioitu toiminnan lopettaminen Oskarshamnin yksikölle tapahtuu 2017-2019, mutta ilmeisesti tämä kirjataan Q3/2015.

 

Valistumaton arvaus, että kurssi ottaa hittiä alaspäin suurehkon hintalapun takia. Pitkässä puussa plussaa tulee äkikseltään mieleen, että yhtiön imago paranee. Voiko näkyä kannattavuuden parantumisena? Ydinvoimaloissa operointi on maksaa luokkaa paljon (?)

1.10.2015 - 11:48

khufu

+239
Liittynyt:
26.2.2015
Viestejä:
192

Tuon hintalapun arvioiminen on aika hankalaa, kun tietoja siitä mitä tuo summa sisältää on aika niukalti. Oma intuitioni on, että kyseessä olisi ennemminkin alaskirjaus kuin kassavirtavaikutuksen omaava kustannus. Niin kuin länsimaissa yleensäkin, niin Ruotsissahan on rahastoitu osa ydinvoimayhtiöiden tuotoista valtion ylläpitämään nuclear waste fundiin, joka osallistua ydinvoiman alasajon kustannuksiin. Jos ja kun reaktoreita aletaan alasajaa ennen taloudellisen käyttöikänsä päätöstä, on rahastojen kerääminen tietenkin kesken eikä näillä voida kattaa kaikkia kustannuksia. Lisäksi osa investoinnin lasketuista tuotoista jää ydinvoimayhtiöltä saamatta.

Sikäli ydinvoiman alasajaminen sujuu valtion kannalta pienemmin suorin kustannuksin, kun suoran käskyn sijasta vain tehdään ydinvoimalan pyörittämisestä lisääntyvän verorasituksen ja järjettömän suurien uusiutuvan energian tukien avulla niin kannattamatonta, että omistaja päättää sulkea myllyn. Käskytetyn alasajon tapauksessahan Ruotsin valtio on joutunut ennenkin maksamaan ydinvoimalan omistajille korvauksia. Tänään muuten tulee ECJ:n päätös siitä, onko Ruotsin ydinvoimavero EU-säädösten mukainen (http://www.bloomberg.com/news/articles/2015-10-01/swedish-nuclear-tax-t…). Tällä on merkitystä Ruotsin ydinvoimaloiden tulevaisuuden sekä pohjoismaisten sähkömarkkinoiden kannalta. Onneksi Fortum ei Oskarshamnin lisäksi ole Ruotsissa muuta kuin noin viidenneksen osuudella osakas Forsmarkin ydinvoimalassa.

Mutta en usko, että asia on suurehkosta summasta huolimatta kovin merkityksellinen Fortumin kurssikehityksen kannalta. Oskarshamnin reaktoreiden tuleva alasajo oli tiedossa, ja jonkinlaisia kustannuksia tai alaskirjauksia oli odotettavissa. Summa on toki suurehko, ja on mielenkiintoista myöhemmin kuulla mistä tuo varsinaisesti koostuu.

Oskarshamnin kakkosreaktori on vastannut noin 3% Ruotsin vuosittaisesta sähköntuotannosta. Yksin tuo nyt ei tässä ylituotantotilanteessa merkittävästi markkinatasapainoon vaikuta. Ruotsin sähköstä tuotetaan kuitenkin edelleen noin 40% ydinvoimalla, joten tuolla ECJ:n päätöksellä on väliä, koska se vaikuttaa ydinvoiman taloudelliseen kannattavuuteen jatkossa. Ehkä Fortumin kannalta olisikin parempi, että ECJ asettuu tukemaan Ruotsin hallituksen ydinvoimaveroa, reaktoreita aletaan Ruotsissa alasajaa vauhdilla ja sitä kautta Pohjoismainen sähkön kysyntä-tarjontatilanne alkaa tasapainottua.

2.10.2015 - 11:27

khufu

+239
Liittynyt:
26.2.2015
Viestejä:
192

Eilisellä EU-tuomioistuimen päätöksellä Ruotsin ydinvoimavero on todettu EU-säädösten mukaiseksi (http://www.kauppalehti.fi/uutiset/eu-tuomioistuin-ruotsin-ydinvoimavero…). Merkitsee käytännössä sitä, Oskarshamn 1&2 ja Vattenfallin Ringhalsin 1&2 menevät seuraavien 3-5 vuoden aikana lopullisesti kiinni. Yhteenlaskettuna tuossa katoaa pikaisella päässälaskulla suunnilleen 12% Ruotsin vuosittaisesta sähköntuotannosta. Tällä on jo markkinatasapainonkin kannalta merkitystä.

Talouselämän uutisen mukaan ydinvoimasta maksetaan tällä hetkellä Ruotsissa veroa 7-8€/mWh. Kun sähkön pörssihinta oli pitkään kesällä alle kympin, niin eipä tuo ydinmyllyn pyörittäminen todellakaan vaikuta kultakaivokselta. Jos vanhan ydinvoimalan jossa kaikki investointikustannukset ovat jo sidottuja ajaminen ei kannata, niin ei kyllä tarvitse unelmoidakaan että joku puhtaasti markkinaehtoisista lähtökohdista investoisi energiantuotantoon. 

Taisin olla kartalla tuon 700m€ luonteesta, tai ainakin Handelsbankenin analyytikot ovat kanssani samaa mieltä (http://www.arvopaperi.fi/uutisarkisto/handelsbanken+fortumin+osinko+ei+…).

Poliitikot ovat Pohjoismaissa ja Saksassa muokanneet energia-alan markkinaympäristöä hyvin voimakkaasti. Tuotanto sopeutuu tähän muutokseen viiveellä. Ensimmäisen vaiheen uusiutuvan energian rakentamisbuumista on nyt siirrytty ylituotantovaiheeseen, ja tuotantomuotojen- ja laitosten karsiminen on alkanut. Hiukan epäilyttää, onko tämä muutos kenenkään hallinnassa. Fortum on koko ajan ennakoinut muutoksen suunnan oikein, mutta betsasi väärää hevosta luottamalla siihen, että poliitikot ohjaisivat energiamarkkinoita pelkästään päästökauppajärjestelmän avulla.

Vuoden lopun lähestyessä tarvii varmaan vielä lähiviikkoina askarrella Fortumissa molemmilla laidoilla tappioita talteen hengessä.

12.10.2015 - 12:49

khufu

+239
Liittynyt:
26.2.2015
Viestejä:
192

E.ON:in ja RWE:n ydinvoimavaraukset todettiin sitten ministeriönkin toimesta riittäviksi (http://www.bloomberg.com/news/articles/2015-10-12/eon-gains-as-much-as-…). Harmi, ettei ikinä löytynyt sopivaa aikaa tämän casen tutkimiseen, ja valitun strategian noudattaminenkin on sen verran kurinalaista ettei tullut edes lonkalta ammuttua.

Kaipa nämä pieniä positiivisia uutisia ovat Fortumiin sisältyvän riskinkin kannalta.

14.10.2015 - 12:38

Leipuri

+33
Liittynyt:
9.8.2014
Viestejä:
106

Minkälaista tuntemuksia herättää Niinistön ja jonkun kauppadelegaation vierailu Turkissa yhdistettynä mediassa oleviin uutisiin Turkin ja Suomen yhteistyöstä energiasektorilla? Onko vaikutusta Fortumiin?

14.10.2015 - 15:09

khufu

+239
Liittynyt:
26.2.2015
Viestejä:
192

Irrotin maanantaina Fortumista verosuunnittelun nimissä, ja olen tässä miettinyt että otanko takaisin ennen vai jälkeen osarin. Fundien perusteella Q3 tuloksesta ei voi oikein tulla muuta kuin huono. Mutta kuinka pitkälti markkina on tämän jo kurssiin diskontannut? Fortumin myyntihintaennusteen tekeminen Nordpoolin spottihintojen, suojausasteiden sekä -hintojen ja historiallisen spottihinta/myyntihinta -suhteen perusteella ei nyt ole varsinaisesti rakettitiedettä.

Spottihintakeskiarvot ovat Q3 2015 vs. 2014 Suomessa 30,2€/MWh vs 37,8€/MWh. Ruotsissa (S3 alue) 15,6€/MWh vs. 33,6€/MWh. 2014 Q3 Fortumin keskimääräinen sähkönmyyntihinta parani vuoden ensimmäiseen puoliskoon verrattuna huomattavasti, kun taas tänä vuonna sen kaiken järjen mukaan pitäisi laskea edelleen. Mun laskelmien perusteella Q3 sähkönmyynnin keskihinta on jossain 31€/MWh paikkeilla, eli tässä turpiin noin 10% vs H1 ja 20+% vs 2014 Q3. Tulee näkymään aika rumasti suurimman ja tärkeimmän segmentin käyttökatteessa.

Mutta tämä ei muuta pitkän aikavälin näkemystäni yhtiöstä, ja palaan omistajaksi lähiaikoina.

Niinistön Turkin reissuun liittyen en osaa ottaa tässä vaiheessa kantaa.

22.10.2015 - 11:56

Aki Pyysing

+13745
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
7055

Ruma, joskin odotettu osari sieltä tuli. Ikävintä oli Venäjän näkymien downgreidaus. Tätä olin pelännyt jo aiemmin, mutta nysse tuli.Ruplatulostavoitteen siirtäminen 2-3 vuodella kuulostaa siltä, että sen saavuttamiseen ei enää oikein uskota itsekään.

Kurssi @13,73 (-4%), joka imo ok reaktio. Ostaisin varmaan perusteena opo 15,54 ja lyhyen tähtäyksen tukea antavana ensi kevään isot osingot. Mutta kun jo on, taidan olla näissä. Ydinvoimasta on tulossa vielä kuraa sieltä ja täältä ja en tämän markkinoilla diskonttauksista ole niinkään varma. Alemmas jos mennään, saatan poimia jotain irtoeriä. Näillä hinnoilla kiva defensiivinen osake, jossa potentiaalina sähkön hinnan nousu. Tätä ei toki ennusta kukaan (eikä futuurit), mutta se ei tarkoita, etteikö se ole mahdollisuuksien rajóissa

22.10.2015 - 13:10

khufu

+239
Liittynyt:
26.2.2015
Viestejä:
192

Lv omiin excelpyörittelyihin, tulos jopa hiukan päälle vesivoiman suurista tuotantomääristä johtuen. Venäjän liiketoimintojenkaan huono kehitys ei ollut varsinaisesti yllätys, mutta se nyt tietysti vähän oli että muutama kuukausi sitten vahvistettua maalitolppaa päätettiin siirtää vuosia eteenpäin. Vielä webcastin jälkeenkin jäi vähän epäselväksi, että mitkä eri tekijät Venäjän tulostavoitteisiin pääsemistä lykkäävät ja miksi 2-3 vuoden sisälle nuo tavoitteet on kuitenkin mahdollista saavuttaa. Sen Lundmark nyt ainakin webcastissa sanoi, että tavoitteeseen pääseminen ei edellytä Venäjän talouskehityksen roimaa kohentumista, se että taloussyöksy pysähtyy riittää.

Webcastissa oli aika paljon tuleviin investointisuunnitelmiin liittyviä kysymyksiä, joihin tarjottiin hyvin vähän ja hyvin ympäripyöreitä vastauksia. Se kävi selväksi että fokus on uusiutuvissa, ja kiinnostus tuuli- ja aurinkovoimaa kohtaan on ehkä hiukan lisääntynyt kun näistä on tullut entistä elinkelpoisempia ilman tukiaisiakin.

Omasta Fortum positiosta tuli lähes puolet otettua heti aamusta takaisin. Lisäostoja on tiedossa, mutta loppujen kanssa edetään maltilla.

22.10.2015 - 18:07

khufu

+239
Liittynyt:
26.2.2015
Viestejä:
192

Kv. konferenssipuhelussa oli jonkun verran uutta antia liittyen Venäjän liiketoimintaan. Se mikä näytti alkuun jonkinlaiselta tulosvaroitukselta (liikevoittotavoitteen saavuttaminen viivästyy) kätkikin taakseen kaikenlaista. Eli itse asiassa kun huomioidaan lainsäädännön muuttumisen myötä 10 vuoden sijasta 15 vuoden ajanjaksolle jaoteltavat kapasiteettimaksut, niin Venäjän bisneksen tuottopotentiaali onkin alunperin arvioitua parempi.

Edellisen viestin vastaisesti tulikin sitten tämän uuden informaation myötä otettua konferenssipuhelun aikana vielä pikkuisen aiemmin myytyjä takaisin.

2.1.2016 - 21:41

Nagamorich

+121
Liittynyt:
28.9.2015
Viestejä:
168

Onko kenellekkään tuttu yhtiö, jota ollaan ostattelemassa?

 

"Energiayhtiö Fortum on uutistoimisto Reutersin mukaan kiinnostunut ostamaan Saksasta jätteistä energiaa tuottavan EEW:n."

http://www.hs.fi/talous/a1451705842487?jako=0f6abf53c6ed642df65746416e6…

 

Jos toimarin kommenttiin on uskominen, niin tässähän löytyisi käyttöä noin kolmasosalle kotia etsivästä rahasta.