Anonyymi

+45
Liittynyt:
10.7.2014
Viestejä:
91

Aloitin sijoittamisen 18-vuotiaana osakerahastoilla, mutta en malttanut holdata pitkään ja tuli myytyä ja tuhlattua lopulta kaikki.

Opiskeluaikana tuli pelattua paljon pokeria sekä harrastettua vedonlyöntiä. Kassa oli parhaimmillaan lähemmäs 50k, mutta kaikki lopulta meni sinne mistä oli tullutkin. Opinnot meni miten meni, yliopisto jäi vuosien jälkeen kesken. Päätin kuitenkin lopulta hankkia AMK-tutkinnon, ja nyt on työurakin käynnistynyt.

Pokerin olen kokonaan jättänyt, mutta vedonlyöntiin on vuosien kuluessa tullut paljon järkeä mukaan. En aio tässä blogissa kuitenkaan kommentoida vedonlyöntiasioita juurikaan. Vedonlyöntivoittoja aion kuitenkin mahdollisuuksien mukaan sijoitella palkkatulojen ohella.

Pörssikärpänen on iskenyt ja olen kesän aikana lukenut muutamia sijoitusaiheisia kirjoja. Sijoitusstrategiani tulee alkuun olemaan matalakuluinen buy&hold. Joskus tulevaisuudessa tarkoitukseni olisi siirtyä enemmän arvo-osakepeluriksi.

Tein nyt kesän alkuun ensimmäiset sijoitukset:

1000e Nordnet Superrahasto Suomi
2000e Euro Stoxx 50 -indeksin ETF

 

Tarkoitukseni on siirtää joka kuukausi 700-1000e Nordnetin tilille, joita sitten sijoittelen osakkeisiin tai ETF:iin / matalakuluisiin rahastoihin.
Mikäli markkinatilanne näyttää huonolta (osakkeet liian yliarvostettuja & kuplan vaaraa), jätän rahat Nordnetin tilille odottamaan parempaa sijoitusajankohtaa.

Sijoitusaika on minulla erittäin pitkä: 30-35 vuotta. Pääomatavoite ajanjakson lopulla olisi miljoona euroa. Mielellään tosin enemmän, sillä 35 vuoden päästä saatu miljoona euroa olisi 2%:n inflaatiovauhdilla nykyrahassa "vain" 500k. Tavoitteeseen pääseminen edellyttää kuitenkin sitä, että osakemarkkinat tuottavat vähintään (keskimäärin) 6% vuodessa ja että pidempiä työttömyysajanjaksoja ei minulle tule.

 

Edit: Muutettu otsikkoa ytimekkäämmäksi.

20.7.2014 - 00:38

Anonyymi

OP
+45
Liittynyt:
10.7.2014
Viestejä:
91

Kesää kulutettu lukemalla kirjastosta lainattuja suomalaisia sijoituskirjoja (Saario, Lindström, Oksaharju).
Vähän vituttaa tämä hidastempoinen sijoitustahti. Mieli tekisi sijoittaa lisää, mutta rahaa ei vain nyt yksinkertaisesti ole ylimääräistä.
Pientä epäilystä herää, että kuinka kykenen jatkamaan tätä hidastempoista sijoittamista 30 vuotta ilman että kiinnostus jossain välissä lopahtaa. Ehkä tämä tulee ajan myötä rutiiniksi?

Kävelylenkeillä olen kuunnellut audiokirjoja rahasta, miljonääreistä ja rikastumisesta:

Rule #1 (Phil Town)
Äänikirjassa annetaan lukijalle useamman stepin peukalosääntö sijoittamiseen, joka ehkä hieman muistuttaa arvosijoittamista (lyhyesti: osta dollarin arvoinen osake 50 centillä).
Pieni pettymys. Ehkä liikaa yksinkertaistettu kaikkea. Ei avannut oikein mitään uusi ajatuksia. Voisi kenties sopia pörssisijoittamisen vasta-alkajalle?

The Millionaire Next Door (Thomas Stanley)
Kirjassa tehty kattavaa analyysiä miljonääreistä.
Erittäin hyödyllistä luettavaa: moni itse rahansa hankkinut miljonääri elää kaikkien yllätykseksi säästeliästä elämää miljoonista huolimatta.

The Total Money Makeover (Dave Ramsey)
Äänikirja keskittyy enemmänkin säästämiseen kuin sijoittamiseen.
Keskeinen ajatus: hankkiudu lainoista eroon nopealla aikataululla, ala sen jälkeen säästämään. Lopeta luottokorttien käyttö.
Pettymys.

CashFlow Quadrant (Robert Kiyosaki)
Ihan hyvää perussettiä: pelkästään palkkatyöllä ei rikastu. Sijoita osakkeisiin, asuntoihin (velkavivulla) tai perusta yrityksiä. Verkostoidu, ympäröi itsesi fiksuilla tyypeillä. Ole avoin erilaisille ajatuksille.

Tällä hetkellä kuuntelussa Choose To Be Rich (Robert Kiyosaki).. Melko samalta setiltä vaikuttaa alun perusteella kuin tuo aiempi CashFlow Quadrant.

 

Vedonlyöntiasiaa: ei ole vedot menneet aivan putkeen kesällä. Jouduin perumaan kk-säästösuunnitelman elokuun osalta -> syyskuussa jatkuu sijoittaminen. Elokuussa käynnistyy futiksen eurosarjat, joista odotan hyvää tuloksentekoa. Siitä sitten kuukausi pari eteenpäin, niin onkin jo lätkät (Liiga, KHL, NHL) ja NBA mukana.

 

HCP Quant -rahasto on käynnistynyt kesällä, mutta mukaan lähdön itselläni esti korkea minimisumma (5000 EUR). Seuraan mielenkiinnolla, miten rahasto kehittyy. HCP Quant sijoittaa pieniin ja keskisuuriin arvo-osakkeisiin maailmanlaajuisesti. Uskon, että rahastolla on hyvät edellytykset voittaa vertailuindeksinsä. Tuloksentekoa voi rajoittaa kuitenkin spreadit (mm. rahaston koko vs pk-osakkeiden vaihto: ostoissa ja myynneissä ei saada parasta mahdollista hintaa), mikäli kauppaa käydään turhan aktiivisesti. Saatan vielä tulevaisuudessa ostaakin rahastoa, mikäli beattaa indeksejä. Tällä hetkellä saatavilla oleva "historiadata" rahaston tuotosta ei vastaa täysin nykytilannetta, sillä tuo historiadata kuvaa lähinnä Havian salkun tuottoa (rahallinen kokoero huomattava vs nyt kesällä startannut rahasto -> spreadikulut eri luokkaa).

20.7.2014 - 01:12

Anonyymi

OP
+45
Liittynyt:
10.7.2014
Viestejä:
91

Täytyy vielä kehua tätä foorumia, kun on oma osio sijoitusblogeille. Uskon, että omien tavotteiden ja edistymisen ylöskirjaaminen on äärimmäisen hyödyllistä ja palkitsevaa (sekä auttaa pitämään yllä motivaatiota). Omalla koneella olevaa word/excel-dokumenttia ei ehkä jaksaisi yhtä tarmokkaasti päivitellä.

21.7.2014 - 09:11

Dharma

+100
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515

Omaa exceliä kannattaa kyllä pyörittää ja kehittää. Omani on nykymuodossaan pyörinyt näköjään jo vuodesta 2006. Erityisesti oman talouden kassavirta-analyysi on osoittautunut hyödylliseksi. Näyttää vapaan pääoman kätevästi ja sitä tarkemmin, mitä kauemmin asiaa on veivannut. Esimerkiksi näen heti, miten oman elämäni isotkin ratkaisut, kuten asumisen valinta, tai kulutusmuutokset, vaikuttavat kassavirtaani. Tämä mahdollistaa rationaalisemman sijoittamisenkin. Excelissäni sijoituksetkin näkyvät todellisessa nettonykyarvossaan koko ajan, kunhan kurssitaso on tiedossa. Verovelat, myyntikulut, jne. poistuvat automaattisesti brutto-omaisuudesta.

10.9.2014 - 17:08

Anonyymi

OP
+45
Liittynyt:
10.7.2014
Viestejä:
91

Noksutinta taitaa lähteä salkkuun syyskuussa.
Yritän siihen mennessä kerätä vähän rahaa, että olisi 1.5-2k sitten sijoittaa suoraan.

Oma näkemykseni: Nokialla hyvä kassatilanne, tekee plus-merkkistä tulosta, innovaatioita käynnissä. Osaavaa porukkaa talo täynnä, etenkin lukuisten irtisanomisien (harvennusten) jälkeen. Vanhat konkarit myy ja johtaa vankalla kokemuksellaan, nuoret hoitaa tuotekehityksen ja innovoinnin.

Muita harkinnanalaisia sijoituskohteita: Sampo, Nokian Renkaat, Fortum, Valmet.

Taidan tässä alkaa pikkuhiljaa seurailemaan myös ulkomaisia osakkeita, sillä jotenkin Suomen markkinoilta ei löydy sellaisia erittäin houkuttelevia kohteita. Nokia saattaa kuitenkin tehdä Applet ja nousta feenix-linnun lailla tuhkasta takaisin markkinajätiksi, jos keksivät uuden superinnovaation. Pidetään peukkuja kavereille!

10.9.2014 - 17:02

Anonyymi

OP
+45
Liittynyt:
10.7.2014
Viestejä:
91

Ostettu Nokiaa 2000e:llä hintaan 6,425. Salkku nyt jonkin verran yli 5k.

Seuraavina kuukausina ostelen superrahasto ruotsia, norjaa ja tanskaa.

Tavoite: vuoden loppuun mennessä sijoitussalkku yli 10k.

10.9.2014 - 17:33

West84

+5
Liittynyt:
9.7.2014
Viestejä:
7

Jooh sijoittelu eri rahastoihin on hyvä idea. Älä kuitenkaan päästä mopoo keulii liian kovasti että joudut syömään hapankorppua pelkästään kun rahat kiinni rahastoissa.

8.10.2014 - 07:13

Anonyymi

OP
+45
Liittynyt:
10.7.2014
Viestejä:
91

Todettava vain, että kuukausi on helvetin pitkä aika odotella seuraavaa palkkapäivää.

Noh, palkkapäivä lähenee. Muutamat vedonlyöntibonusten kierrätykset menneet täysin nappiin, vedonlyöntitilit muutenkin kivasti nousseet.

Muuttui suunnitelmat, en vielä ostakaan noita superrahastoja. Superrahastoja ostelen, kun sijoitettavaa varallisuutta ei ole yli 2k (kulujen minimoimiseksi). Mutta nyt näyttää siis siltä, että pystyn 2k survomaan johonkin. Tällä kertaa taidan arpoa sijoituskohteeksi Nokian Renkaat.

Viestittelen muutaman päivän päästä ostohintaa ja salkun tilannetta.

 

Otetaan vielä kantaa tähän uuteen eläkeuudistukseen: itse en koe eläkeuudistusta kovin huonona minun kannaltani. Karttuma poistuu ja superkarttuma pienenee huomattavasti. Itse en kuitenkaan aio jatkaa työntekoa eläkeikään asti, joten voinee ajatella että häviän pitkää työuraa tekeviin verrattuna uudistuksen ansiosta nyt vähemmän. Toki tuotakin ehditään varmasti muuttamaan moneen kertaan ennen kuin itse olen lähellä eläkeikää.

8.10.2014 - 07:20

Dharma

+100
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515

Nuoren (<45) suomalaisen ei käytännössä kannata uskoa saavansa lainkaan työeläkettä. Tai jotain niin merkityksetöntä, ettei sen varaan voi mitään laskea.

10.10.2014 - 17:38

Anonyymi

OP
+45
Liittynyt:
10.7.2014
Viestejä:
91

Ostettu 2500e:llä Nokian Tyreksiä 110kpl @ 22.74eur.

10keur välitavote lähestyy, tosin salkku kääntynyt aika rumasti punaselle.

23.10.2014 - 07:10

Anonyymi

OP
+45
Liittynyt:
10.7.2014
Viestejä:
91

Hei taas kaikille!

Naapuriblogia lukiessani ("Arvokas harrastus arvosijoittamisesta" - on muuten hyvä blogi, propsit siitä!) tajusin, että mähän olen vallan unohtanut hyödyntää piensijoittajan etua: mahdollisuutta käydä kauppaa pienillä osakeyhtiöillä pienellä spreadilla. Pienet osakeyhtiöt tuottaneet koko pörssihistorian ajan keskimäärin paremmin kuin suuret yhtiöt. Pienistä osakeyhtiöistä löytynee myös suuria yhtiöitä enemmän markkinavirheitä. Etenkin aliarvostetut pienet osakeyhtiöt ovat pitkällä tähtäimellä todennäköisesti hyvin tuottavia sijoituskohteita.

Vedonlyönnit menneet hyvin: teen paljon paremmin profittia vedoilla kuin osakkeilla (vaikka pörssi nousisi 10% joka vuosi). Päädyin siis siihen, että jatkossa aion kotiutella vedonlyöntitileiltä aiempaa vähemmän. Pyrin kasvattamaan vedonlyöntirolliani isommaksi, jolloin profititkin toivon mukaan saisin kasvamaan vielä entisestään. Tämä kotiutusten vähentyminen johtaa siihen, että tulen sijoittamaan hieman vähemmän €uroja kuukausittain pörssiin.

23.10.2014 - 13:09

Kilppari

+393
Liittynyt:
14.7.2014
Viestejä:
871

Mitäs iloa niitä vedonlyöntirolleja on pitää pelitileillä? Niissähän ei saa edes pankkikorkoa. Eikö siellä riittäisi laskennallinen rolli ja oikeat rahat sitten vaikka siellä pörssissä jos se tuntuu nollakorkoa kannattavammalta? Jos vetotili menee poikki, niin sinne sitten niitä palkkatuloja sen pörssin sijaan.

23.10.2014 - 18:16

Anonyymi

OP
+45
Liittynyt:
10.7.2014
Viestejä:
91

Niin siis nyt tuo vedonlyöntikassa ollut todella pieni, kun aina kotiutellut. Muutaman kerran jäänyt hyvät valuet saamatta sen takia, että koko kassa kiinni jo eri vedoissa eikä ole rahaa uusille betseille. Toki panoksiakin pitäisi taas jossain vaiheessa nostella.

5.11.2014 - 18:47

Anonyymi

OP
+45
Liittynyt:
10.7.2014
Viestejä:
91

Ja taas on ostoja tehty. Ostettu 210kpl Aspo Plc (~1550eur). Perustelut: melko alhainen P/E (about 12 mitä nopeasti yritin laskeskella/ennustaa tälle vuodelle), parantanut tuntuvasti tulostaan ja osakekurssin trendi on ylöspäin. Sekä tietenkin yhtenä tärkeänä syynä valinnalle oli se, että kyseessä on mid/small cap (=parempaa keskimääräistä tuottoa ja piensijoittajat eivät kärsi spreadikuluista niin paljoa).

Salkun tarkka kokonaisarvo tällä hetkellä pörssin suljeuduttua: 9207eur.

Aluksi pohdin jatkoinvestointeja Nokian Renkaisiin, kun kurssi taas pudonnut jonkin verran. Mutta nyt on hyvä fiilis päätöksestä ostaa Aspoa.

5.11.2014 - 19:08

Anonyymi

OP
+45
Liittynyt:
10.7.2014
Viestejä:
91

Tuli vielä yks juttu mieleen, johon kannattaa kiinnittää huomiota ainakin pienempivaihtoisissa osakkeissa:
Jos yhden toimeksiannon kaupat eivät kaikki osu samalle päivälle tai kauppoja on yli 10, joutuu maksamaan välityspalkkion useampaan kertaan.
Itselläni melkein kävi ohrasesti: meinasi osa toimeksiannosta jäädä toteutumatta saman pörssipäivän sisällä.

10.11.2014 - 18:48

Anonyymi

OP
+45
Liittynyt:
10.7.2014
Viestejä:
91

Päätin uhkapelata vähän, koska tämä: http://mobiili.fi/2014/11/03/nokian-tarina-jatkuu-17-marraskuuta-yhtio-…
http://www.kauppalehti.fi/etusivu/nokia+vihjaa+merkittavasta+julkistuks…

Ostettu Nokiaa 2.5k:lla. Tili meni tyhjäksi, mutta kotiutus vedonlyöntitililtä tulossa.
En tehnyt tätä ostoa gämblätäkseni lyhyellä aikavälillä, vaan nuo Nokiat jää todennäköisesti joka tapauksessa holdattavaksi.

3.12.2014 - 18:40

Anonyymi

OP
+45
Liittynyt:
10.7.2014
Viestejä:
91

Tjoo, eipä tässä. Vuosi lähenee loppuaan, pihisti on eletty! Mutta pointtina onkin säästää nuorena (vai onko sitä enää niin nuori?) agressiivisesti ja vanhempana höllätä sijoitustahtia. Huomattavasti enemmän hyötyy nuorena sijoitetuista euroista kuin vanhemmalla iällä sijoitetuista. Korkoa korolle -efektistä ja sijoittamisen perusteista kannattaa muuten katsella laadukkaasti tehty suomalainen opetusvideosarja: https://www.youtube.com/watch?v=qSsoyCG0E5I (pääosassa Kai Lehtinen).

Ostin noin 1500 eurolla Ålandsbankenia (kiitos tipsistä Aki Pyysing!).
Lisäksi ostin Scanfiliä 1700 eurolla.

Perustelut kumpaankin aika simppelit: smallcap + alhainen p/e.

Osakesalkku rikkoi nyt 15k rajapyykin, sijoiteltu siis tänä syksynä erittäin reippaalla tahdilla.

Tony Robbinsin Money - Master the Game -äänikirjan kuuntelun aloitin tällä viikolla, erittäin hyvää ja mielenkiintoista tekstiä ollut tähän mennessä!

-Anonyymi

6.12.2014 - 11:02

Anonyymi

OP
+45
Liittynyt:
10.7.2014
Viestejä:
91

Tuottoprosentin merkitys kasvaa todella paljon mitä pidempi on sijoitusaika.
Tein pienen esimerkkilaskelman. Oletetaan, että henkilö X säästää ja sijoittaa kuukausittain 500eur ja aloituskassa henkilöllä on pyöreät 0eur.

Salkun arvot (eri sijoitusaikojen jälkeen):
6% vuosituotolla:
10 vuoden päästä: 81,200EUR
20 vuoden päästä: 226,700EUR
30 vuoden päästä: 487,300EUR

8% vuosituotolla:
10 vuoden päästä: 90,000EUR
20 vuoden päästä: 284,500EUR
30 vuoden päästä: 704,300EUR

10% vuosituotolla:
10 vuoden päästä: 99,900EUR
20 vuoden päästä: 359,100EUR
30 vuoden päästä: 1,031,400EUR

10 vuoden sijoitusajanjaksolla ero tuottoprosenttien välillä ei ole vielä merkittävä, mutta 30 vuoden sijoitusajanjaksolla 10% tuotolla salkun arvo on tuplasti se mitä 6% tuotolla saadaan aikaiseksi (ja rahallisesti ero on lähes 550k)!

Mitä tästä opimme:
-Lyhyillä sijoitusajanjaksoilla kannattanee pitäytyä vähäriskisissä hieman huonommin tuottavissa kohteissa, ero tuotossa ei kuitenkaan tule olemaan suuri.
-Pitkää sijoitusaikaa suunnittelevien kannattaa vältellä ylimääräisiä kuluja kuin ruttoa! Rahastoista (ja jopa ETF:istä) kannattaa pysyä erossa ja tehdä suoria osakesijoituksia sen sijaan.
-Jos olet nuori: aloita säännöllinen sijoittaminen ja säästäminen jo tänään!
-Jos sinulla on lapsia, tee lapsillesi sijoitussalkut. Aloita säästäminen vaikkapa lapsilisillä.

Vielä pieni vinkki osakesäästämiseen: jotta kaupankäyntikulut saisi minimoitua, kannattaa osakeostoja jaksottaa siten että saa kerralla aina ostettua vähintään 1000eur edestä haluttua osaketta. Psykologisesti tärkeää on kuitenkin siirtää joka kuukausi sijoitussuunnitelman mukainen rahamäärä heti pois käyttötililtä sijoitustilille, jotta ymmärtää oman elämiseen tarkoitetun budjettinsa eikä tule houkutuksia heräteostoksille.

Edit: Korjasin laskelmia. Kuukausittaisena tuottona olin käyttänyt laskuissani vuosituotto/12, joka ei ole täysin oikein. Muutin nyt käyttämään kuukausituottona (1+vuosituotto)^(1/12)-1.

6.12.2014 - 11:18

Anonyymi

OP
+45
Liittynyt:
10.7.2014
Viestejä:
91

Lisätään tähän vielä, että osingot uudelleen sijoittavat pienikuluiset ETF:t voivat olla ihan hyvä vaihtoehto.
Tällöin veroja ei tarvitse maksaa kuin vasta omaisuutta realisoidessa. Ja jos ETF:t ovat moninkertaistuneet, voi hyödyntää myös hankintameno-olettamaa, joka käytännössä tarkoittaa että ostohinnaksi lasketaankin 40% myyntihinnasta.
Uudelleensijoittavat ETF:t mahdollistavat myös täyden verokikkailun myöhemmällä iällä muuttamalla asuinpaikkaansa kolmeksi vuodeksi pienemmän pääomatuloverotuksen maahan ennen omaisuuden realisointia.

Toinen vaihtoehto välttää osinkojen verot on sijoitusvakuutus tai oma sijoitusyhtiö oy ab.

6.12.2014 - 11:11

hauturi

+3264
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
2384
Anonyymi]

Toinen vaihtoehto välttää osinkojen verot on sijoitusvakuutus tai oma sijoitusyhtiö oy ab.

[/quote kirjoitti:

Mites omaa sijoitusyhtiötä pyörittävät ovat käytännössä hoitaneet varojen siirron omistajalta yhtiölle? (Siis yhtiön jo pyöriessä, oletetaan vaikka että Aki haluaa siirtää pokerivoittojaan sijoitusyhtiönsä sijoitettavaksi)

6.12.2014 - 23:10

Doggy

+3
Liittynyt:
2.7.2014
Viestejä:
59

Rahan siirtäminen on helppoa ja onnistuu osakeannilla. Jos muistan oikein niin esim. osakkeiden siirtäminen ei ilman veroseuraamuksia onnistu.

6.12.2014 - 23:33

hauturi

+3264
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
2384
Doggy]Rahan siirtäminen on helppoa ja onnistuu osakeannilla. [/quote kirjoitti:

Toki, mutta vaatii hieman byrokratiaa ja maksaakin jotain. Ajattelin että onko helpompia tapoja.

7.12.2014 - 11:31

yfai

+1
Liittynyt:
28.6.2014
Viestejä:
9
hauturi]

[quote=Doggy]Rahan siirtäminen on helppoa ja onnistuu osakeannilla. [/quote kirjoitti:

Toki, mutta vaatii hieman byrokratiaa ja maksaakin jotain. Ajattelin että onko helpompia tapoja.

En tiedä miten tämä käytönnössä hoidetaan, mutta eiköhän ainakin antamalla yhtiölle lainaa tai tekemällä sijoitus SVOP-rahastoon. Näissä tapauksissa ei tarvitse huolehtia byrokratiasta ainakaan viranomaisten kanssa lainkaan. Hallituksen päätös ja merkinnät kirjanpitoon riittänevät.

7.12.2014 - 17:51

Aki Pyysing

+13715
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
7052
hauturi kirjoitti:
Anonyymi kirjoitti:

Toinen vaihtoehto välttää osinkojen verot on sijoitusvakuutus tai oma sijoitusyhtiö oy ab.

Mites omaa sijoitusyhtiötä pyörittävät ovat käytännössä hoitaneet varojen siirron omistajalta yhtiölle? (Siis yhtiön jo pyöriessä, oletetaan vaikka että Aki haluaa siirtää pokerivoittojaan sijoitusyhtiönsä sijoitettavaksi)

Lainaan rahaa yhtiölle.