Hyvä nosto Solanasta tuo että suuri joukko mukana olevista omistaa sitä jo. Itse olenkin pohtinut, että Solana saattaa hyvinkin olla 2025 vuoden suurimpia pettymyksiä. Meemikasino on jatkunut jo niin kauan, että jossain kohdin se tulee päätökseen. Solanan tokenomicksit ovat myös kohtuullisen karmeat ensivuoden (vahvistamattomien) unlockkien osalta. ETF voi tätä hieman pelastaa, jos se tulee, mutta enemmän tarkkailisin ketjuja jotka voivat kiriä Solanaa. Ketjussa toki hyvin käyttäjiä ja volumea, etttä sikäli voi liikkua myös toiseen suuntaan, jos kunnon retail hulinat vielä tulevat. Supra on hyvin mielenkiintoinen tuttavuus, mutta valitettavasti aivan karmeilla tokenomickseilla varustettu. Noihin päivittäisiin käyttäjämääriin kannattaa kyllä suhtautua aika suurella varauksella, koska mistään ei pystytä tarkistamaan paljon niissä hakkaa botteja? Esimerkiksi Aptoksen osalta tuntuu aika massiiviselta, kun katsoon ketjun volumea ja siellä tapahtuvaa aktiviteettia.
Hyvä nosto Solanasta tuo että suuri joukko mukana olevista omistaa sitä jo. Itse olenkin pohtinut, että Solana saattaa hyvinkin olla 2025 vuoden suurimpia pettymyksiä. Meemikasino on jatkunut jo niin kauan, että jossain kohdin se tulee päätökseen. Solanan tokenomicksit ovat myös kohtuullisen karmeat ensivuoden (vahvistamattomien) unlockkien osalta. ETF voi tätä hieman pelastaa, jos se tulee, mutta enemmän tarkkailisin ketjuja jotka voivat kiriä Solanaa. Ketjussa toki hyvin käyttäjiä ja volumea, etttä sikäli voi liikkua myös toiseen suuntaan, jos kunnon retail hulinat vielä tulevat. Supra on hyvin mielenkiintoinen tuttavuus, mutta valitettavasti aivan karmeilla tokenomickseilla varustettu. Noihin päivittäisiin käyttäjämääriin kannattaa kyllä suhtautua aika suurella varauksella, koska mistään ei pystytä tarkistamaan paljon niissä hakkaa botteja? Esimerkiksi Aptoksen osalta tuntuu aika massiiviselta, kun katsoon ketjun volumea ja siellä tapahtuvaa aktiviteettia.
Joo, tavallaan noita käyttäjämääriä ei kannata lukea adoption kannalta, mutta käyttäjiähän botit on siinä missä ihmisetkin. Eli nekin kyllä maksaa esim siirtokuluja. Ja kuitenkin tarkoitus on teknologialla automatisoida paljon asioita, niin siinä mielessä nuo botit on ihan normaalia toimintaa. Sitä en tiedä, että poistaako nuo noista statseista esim Solanan voting transactionit. Todennäköisesti poistaa, koska tuo on ilmeisesti token terminalin lista ja se on ihan pätevä analyysifirma.
Ja ihan samaa mieltä tuosta, että Solana voi olla 2025 iso pettymys. Mutta se riippuu täysin siitä, että tuleeko retailia markkinoille ja miten paljon. Solana on se pääasiallisin hyötyjä retail-rallista. Jos retailia ei tule, niin Solana voi kyllä mörniä pitkäänkin. Nythän se on esim melkein koko vuoden ollut esim Bitcoinia vastaan 30% sisällä, eli käytännössä korreloinut vahvasti Bitcoinin kanssa kryptomittareilla mitattuna. Ja myös Bitcoinia vastaan tullut nyt alas melkein tuon 30% samassa ajassa, kun tuo edellinen kaavio Ethereumia vastaan. Eli momentum ei ole ollenkaan nyt Solanan puolella.
Mutta toki noin muuten siellä tapahtuu paljon kehitystä. Ja on Ethereum ympäristön jälkeen edelleen se, joka kerää eniten kehittäjiä. Ethereum ympäristö toki selkeä ykkönen. Ja jospa sieltä Solanalle tulis esim se Firedancer 2025 alkupuoliskolla. Se voi antaa piristystä kurssille. Ja tietty jos tuo uusi hallinto Usassa hyväksyy noita ETF:iä.
Solanan tokenomicksit ovat myös kohtuullisen karmeat ensivuoden (vahvistamattomien) unlockkien osalta.
Tokenomics ja unlockit on mun mielestä aika merkityksettömiä silloin, kun eletään bull-markkinan viimeistä vaihetta. Kaikki muutkin fundamentit unohdetaan siinä kohtaa sykliä. Esim. retail-sijoittajat eivät tiedä edes mitä koko sana tarkoittaa, puhumattakaan siitä, että ne tietäisivät mikä krypto on inflatorinen ja mikä ei.
Ja vuosi 2025 on nyt tämän syklin se viimeinen ja pahin sekoiluvaihe, joka on jo pikkuhiljaa alkanut.
Tämän lisäksi tokeneita holdaavat VC:t eivät ole mitään idiootteja, joten ne haluavat myös holdata kolikoitaan niin kauan kun siellä boolimaljassa uskotaan olevan nestettä jäljellä. Sitten kun trendi alkaa kääntyä ja huippu lähestyä, niin eri juttu.
En tiedä onko Solana vuoden 2025 paras sijoitus top 10 -kolikoista. Mutta en usko sen jäävän tokenomicsista kiinni. Nouseeko joku toinen L1 tai L2 esim. yhtäkkiä suositummaksi meemikasinoksi? Mä en jaksa uskoa, että toi tapahtuu tämän syklin aikana. Base on selvä kilpailija meemikasinoissa, mutta sillä ei ole omaa tokenia ja tuskin tulee tähän sykliin.
Tilanteet voi aina muuttua, mutta jos näin käy voi painaa aina myyntinappia ja ostaa kilpailevaa vaihtoehtoa :) Tällä hetkellä ei itsellä ole ainakaan mitään tarvetta vähentää Solana-positiota. Eli en lähde arvailemaan sitä, että Solana olisi nyt suurempi pettymys kuin... ? Eli jos myy SOL-tokenit niin mikä on se kolikko, jolla näkee olevan isolla todennäköisyydellä paljon paremman vuoden.
Sui on mun spekulointibetsi tässä L1-markkinassa ja se portfoliosta jo löytyy.
NOW: Microsoft shareholders rejected the proposal to add #Bitcoin to their balance sheet.
Tuskin ketään yllättää tämä päätös. Aika näyttää, miten ison mokan Microsoft tekee. Ainakin yhtiö on jo siinä edellä 99,9 % muita pörssiyhtiöitä, että asiasta edes äänestettiin. Ja Saylorille annettiin puheenvuoro.
Japanin toiseksi suurin kryptopörssi Coincheck listautuu Nasdaqiin tällä viikolla. Kyseessä on vasta historian toinen kryptopörssi, joka listautuu Nasdaqiin. Ensimmäinen listautuja oli tietysti Coinbase keväällä 2021. Hyvä juttu, että pörssiin tulee lisää tarjontaa kryptosektorin yhtiöistä.
Toinen uutinen on se, että Ripple sai regulaattoreilta vihreää valoa RLUSD-stablecoinilleen. Kyseessä on siis dollaripohjainen vakaavaluutta, eli sen takauksena ei käytetät XRP:tä. Alustavien tietojen mukaan lanseerataan XRP Ledgeriin ja Ethereum-alustalle. Hyvä juttu Ripplen kannalta, jos tuo saa suosiota, mutta ei ole mikään helpoin homma alkaa viedä USD Coinin markkinaosuutta.
Nyt on hyvä paikka iskeä, sillä Tetherin tilanne on regulatorisesti haastava. USDT poistuu kuukauden sisällä EU-asiakkailta vähän joka pörssissä, ja Trumpin hallinto saanee aikaan myös stablecoin-regulaation jenkkilässä ennemmin tai myöhemmin. Miten hyvin Tether tulee täyttämään edes nämä pykälät? USDC on sen sijaan EU:n regulaation mukainen ja varmasti myös kaikissa olosuhteissa hyväksytty vakaavaluutta jenkkilässä.
Japanin toiseksi suurin kryptopörssi Coincheck listautuu Nasdaqiin tällä viikolla. Kyseessä on vasta historian toinen kryptopörssi, joka listautuu Nasdaqiin. Ensimmäinen listautuja oli tietysti Coinbase keväällä 2021. Hyvä juttu, että pörssiin tulee lisää tarjontaa kryptosektorin yhtiöistä.
Noista pörssilistauksista oli tuossa yllä linkkaamassa Bitwisen videossakin puhetta. He ennustelivat ensi vuodelle 5 IPO:a jenkeissä kryptofirmoille. Circle, Kraken jne. Ja se tietty on hyvä asia, koska se antaa legitimiteettiä koko kryptosektorille. Jos kryptot olisi pelkästään huumekauppaa ja veronkiertoa, niin ei firmoja päästettäisi julkisiksi. Eli vaikuttaa instikoiden sentimenttiin. Ja toisaalta tuo sitten rahaa myös reippaasti tuonne omistajille, jotka sitä helposti lähtee sijoittamaan eteenpäin seuraaviin kryptoprojekteihin ja koko ala kasvaa ja kehittyy kovempaa taas. Tuossa videossa oli esimerkiksi mainittu Coinbase ja kuinka sieltä on työntekijöistä lähtenyt porukkaa kehittämään omia projekteja IPO:n rahastuksen jälkeen. Eli listaukset pörsseihin on iso juttu kasvavassa alassa.
Onkin mielenkiintoista, jos Kraken listautuisi. Sijoitin 2019 Krakeniin pienen summan lähinnä hupimielessä ja olisi hienoa saada tälle ihan oikea noteeraus. Sama olisi Coinmotionin kohdalla, joka toivottavasti ottaisi sitten mallia isommista.
Suurin osa täällä varmaan onkin TC:n seuraajia, mutta jos joku ei ole, niin tänään on Bitcoin-jakso.
Tänään aiheena #Bitcoin, eikä paljon muuta. Ammattitreidaaja @JukkaLepikko ja Nordnetin tuottaja Tuomas @iamtuomaa Tuominen käyvät juurta jaksain läpi maailman tunnetuimman virtuaalivaluutan näkymiä, potentiaalia ja riskejä omista näkökulmistaan.
Noista pörssilistauksista oli tuossa yllä linkkaamassa Bitwisen videossakin puhetta. He ennustelivat ensi vuodelle 5 IPO:a jenkeissä kryptofirmoille. Circle, Kraken jne. Ja se tietty on hyvä asia, koska se antaa legitimiteettiä koko kryptosektorille.
Ihme, jos ei Circle kohta listaudu. Krakenista on ollut puhetta jo vuosia, ja se olisi myös aika looginen valinta. Etenkin Circlen stablecoin-rahanprintteri voisi olla tosi mielenkiintoinen sijoituskohde!
Lokki wrote:
Onkin mielenkiintoista, jos Kraken listautuisi. Sijoitin 2019 Krakeniin pienen summan lähinnä hupimielessä ja olisi hienoa saada tälle ihan oikea noteeraus. Sama olisi Coinmotionin kohdalla, joka toivottavasti ottaisi sitten mallia isommista.
Jos joku ei tiedä, niin ruotsalainen GreenMerc osti äskettäin Coinmotionin kilpailijan eli Northcrypton. GreenMerciin voi sijoittaa esim. Nordnetissa. Se omistaa mm. yhden Ruotsin suurimmista pörsseistä, Trijon. Jos siis haluaa sijoittaa pörssissä kotimaiseen kryptotoimijaan se onnistuu nykyisin GreenMercin kautta (toki siinä tulee Ruotsin liiketoiminta myös mukaan). Mulla on pieni "seurantabetsi" itse tähän myös :D Ajattelin pitää tämän bull runin ajan.
Eilen oli mielenkiintoiset ETF-flow taas. Ethereum +305 miljoonaa, Bitcoin +438 miljoonaa. Ethereumilla hyvä vauhti päällä. Alkaa instikoita kiinnostamaan.
TIL in Dubai, you can pay your entire phone bill in crypto with USDC on SOL. And it's a state owned company. lol. Like paying utilities in SOL. Insane.
Stablecoinit ovat maksamisen tulevaisuutta. Bitcoinin tai Etherin tai Dogecoinin sijaan maksuihin on paljon järkevämpi käyttää (kaikista näkökulmista) vakaavaluuttaa, ja Euroopassa tietysti europohjaisia & reguloituja tokeneita. Miten CBDC:t sitten vielä tulevat tähän kuvaan mukaan - aika näyttää.
the gooch coin is here a divine revelation, a digital messiah it supercedes all other crypto coins as the only currency you'll need initial supply: 1 trillion (forever) glory hole tax of 69% applies to each transaction god mode activated with every trade you make you're doing…
Odottaako muut tuon Ethereumin Pectra päivityksestä hypeä Tammikuussa? Sillä on hyvä ajoitus markkinamomentumin kanssa ja kun ETF:tkin vetää, en yllättyisi ETH:n lentävän korkeammalle alkuvuodesta. Päivityksenä se on EIP lukumäärän puolesta "suurin ikinä" ethereumille ja jos nyt oikein ymmärsin niin se aiotaan aiemmasta poiketen tehdä kaksiosaisena upgradena. Yhtenä tarkoituksena on vähentää validaattoreiden määrää ketjussa nostamalla staking maksimimäärää reippaasti (64-kertaiseksi).
Tuo kaksiosainen päivitys on hyvä asia mun mielestä, koska Ethereum pysyy enemmän headlineissa! On siinä varmaan muitakin turvallisuuteen ja toimintavarmuuteen liittyviä hyviä puolia..
Muistaakseni päivityksen ensimmäisessä osassa ei tule mitään, mikä erityisesti parantaisi Ethereumia. Taisi jotain lompakkoihin liittyvää tulla. Uskoisin, että ainakin minua Antti ja Liero osaa vastata paremmin.
Kaasumaksujen maksaminen muillakin tokeneilla kuin etherillä on hyvä uudistus. Lisäksi nuo sponsoroidut kaasumaksut aukaisee oven ihan uudenlaisille sovelluksille ja toiminnoille. Käyttökokemus paranee huomattavasti.
@soloque mitkä fiilikset tällä hetkellä? Onko rahan tuoksu edelleen AI kun tästä lähdetään painamaan ylöspäin urakalla? Itis: Otin myös hieman tuota Zerebron farttia 😁
Kova call, thanks! En ollut törmännyt kuin vasta tuon näin, kävin läpi ja ostin @3.7mln ja @8mln. Otin omat pois.
Husse72 wrote:
@soloque mitkä fiilikset tällä hetkellä? Onko rahan tuoksu edelleen AI kun tästä lähdetään painamaan ylöspäin urakalla? Itis: Otin myös hieman tuota Zerebron farttia 😁
Kyllä.
Siellä oli Banklessin podcastisakin käynyt ai16z main character Shaw jutustelemassa vähä heidän AI agent kuvioistaan jne. Huomasin samalla että heillä oli yllättävän paljon muutenkin AI sisältöä.
Kiitos Solo ja hyvä Husse! Siis mä sain 3 ostoa sisään alle yhdessä millissä ja nyt on vähän vaikee hodlata loppuja ku on +20x. Jos tätä nyt kattois pidemmälle ku fumblasin kaikki hyvät AI:t alkumetreillä, mm. ai16z jäi joku 50x pöydälle
Hyvältä kuulostaa, kiitti 💪 mulla edelleen isoin pos $SHEGEN en tiedä mutta luulen et se härski ämmä tulee hoitaa homman himaan kun saadaan hameväki mestoille?
Kiitos Solo ja hyvä Husse! Siis mä sain 3 ostoa sisään alle yhdessä millissä ja nyt on vähän vaikee hodlata loppuja ku on +20x. Jos tätä nyt kattois pidemmälle ku fumblasin kaikki hyvät AI:t alkumetreillä, mm. ai16z jäi joku 50x pöydälle
Toivottavasti tämä viesti ei riko foorumin sääntöjä – ylläpito voi tarvittaessa poistaa sen.
Kuten monet teistä varmasti tietävät, kryptovaluuttojen, erityisesti meemiprojektien ja AI-pohjaisten tokenien maailmassa, nopeus ja tiedonsaanti ovat avainasemassa. Usein suurimmat mahdollisuudet syntyvät silloin, kun tieto ei ole vielä levinnyt laajalle.
Etenkin nämä Soloquen, Itiksenkiekon sekä Hussen hieman ''under radar'' -AI projektit ovat sellaisia, joihin itse haluaisin päästä mahdollisimman nopeasti käsiksi ja jakaa myös omaa tietopankkiani muille sekä aiheuttaa rakentavaa keskustelua sekä jakaa ideoita.
Kiinnostuneille: toivoisin myös ajatuksia siitä, kumpi alusta (Telegram vai Discord) olisi mielestänne parempi tämän tyyppiseen reaaliaikaiseen keskusteluun.
Kiitos palautteestasi, Tuulipuku. Haluaisin oikaista muutaman kohdan ja selventää ryhmän tarkoitusta. Ryhmämme ei ole mainoskanava, vaan sen pääasiallinen tavoite on toimia aktiivisena keskustelualustana, jossa tieto liikkuu reaaliajassa ja tehokkaammin kuin perinteisillä foorumeilla. Tämä mahdollistaa ajankohtaisten aiheiden, kryptoprojektien ja markkinauutisten käsittelyn nopeasti ja osallistavasti.
Roni tosiaan mainitsi omasta projektistaan vastauksena toisen käyttäjän kysymykseen, mutta tämä ei tarkoita, että ryhmä olisi suunniteltu mainosalustaksi. Pyrimme pitämään keskustelun avoimena ja relevanttina kaikille jäsenille, ja omien projektien jakaminen on sallittua vain, jos se liittyy suoraan keskusteltavaan aiheeseen, kuten kryptovaluuttoihin ja sijoittamiseen.
Ryhmässä ei ole tarkoitus keskittyä yksittäisiin projekteihin, vaan tarjota monipuolinen ympäristö kryptovaluuttoihin ja sijoittamiseen liittyvälle keskustelulle. Ymmärrän huolesi, ja otan tämän palautteen huomioon varmistaakseni, että ryhmän linja pysyy selkeänä ja tasapuolisena kaikille.
Toivottavasti voimme jatkossakin rakentaa ryhmästä hyödyllisen alustan yhteiselle tiedonvaihdolle!
Oli Solanasta aiemmin keskustelua, niin tuli tänään X:ssä vastaan: uudet ATH-lukemat päivittäisissä transaktioissa ja TVL:ssä saavutettu. Molemmat graafit menevät kohti kuvan oikeaa ylänurkkaa kuten pitääkin.