Monelle suomalaiselle sijoittajalle ”warrantti” on kirosana eikä johdannaisiin kosketa edes pitkällä tikulla. Viime vuosikymmenen lopun finanssikriisi ei varsinaisesti parantanut johdannaisten mainetta. Tästäkin huolimatta suomalaiset sijoittajat, tai treiderit, kävivät kauppaa piensijoittajan johdannaisilla (keräilynimi warranteille ja kaikille muille piensijoittajalle Suomessa tarjolla oleville viputuotteille) yli miljardilla eurolla vuonna 2012. Finanssikriisin alkaessa vuonna 2007 niitä vaihdettiin yli 2 mrd euron edestä. Tuolloin johdannaisten vaihto oli länsinaapurissamme samalla tasolla, mutta viime vuonna Ruotsissa käytiin kahdeksankertaisesti enemmän kauppaa näillä tuotteilla Suomeen verrattuna. Suomessa siis trendi on ollut laskeva, mutta toisaalta osasyynä on tasaisesti nousevat markkinat, joten ”volaa” ei ole joka on treidaajan elinehto. Vaikka emme sitä halua myöntää, ovat ruotsalaiset joskus meitä askeleen edellä. Voisivatko johdannaiset sittenkin olla käyttökelpoisia tavallisenkin sijoittajan työkalupakissa?
Olin Commerzbankissa vuodet 2007-2012 liikkeellelaskemassa, markkinoimassa ja tekemässä kaikkea mahdollista (paitsi tuotteiden markkinatakaus) Commerzbankin Suomessa listattujen johdannaisten parissa. Vaikka johdannaisia kohtaan tunnetulla pelolla ja jopa vihalla saattaa olla perusteltujakin syitä, pankissa vietetyt vuodet opettivat minulle että suurin osa negatiivisista tunteista perustuu pitkälti siihen, ettei aina tiedetä millaiseen tuotteeseen rahat on laitettu. Tästä on vaikea sijoittajaakaan syyttää, sillä tarjolla olevan tiedon määrä on ellei olematon, niin ainakin erittäin alhainen. Haluan tarjota artikkelisarjassani ”sisäpiirin” tietoa siitä, miten piensijoittajan johdannaismarkkinat ja itse tuotteet toimivat, mitä kannattaa varoa ja missä saattaa piillä mahdollisuuksia.
Aloitetaan kevyesti ja käydään tuotteet ja markkinaosapuolet pintapuolisesti läpi.
Johdannaismarkkinoiden tuotetyypit
Se ”alkuperäinen” johdannainen. Warrantti toimii samalla tapaa kuin optio, mutta niillä on muutamia eroja; warrantti on arvopaperi, kuten osake, kun taas optio on kahdenvälinen sopimus. Warrantit laskee liikkeelle pankki tai rahoituslaitos ja ne listataan arvopaperipörssin listalle, optiot voidaan myös tehdä kahdenvälisinä OTC-sopimuksina. Optioiden erääntyessä niillä voidaan merkitä kohde-etuutena olevia osakkeita, warrantit puolestaan lunastetaan aina käteisenä. Warranttien juoksuaika lasketaan usein kuukausissa, kun taas optioilla se saattaa olla vuosiakin.
Warrantti on oikeus, mutta ei velvollisuus ostaa (ostowarrantti) tai myydä (myyntiwarrantti) kohde-etuus tiettyyn hintaan (toteutushinta) tiettynä hetkenä tulevaisuudessa (erääntymispäivä). Warranttien hinnoittelussa erittäin olennaista on volatiliteetti ja ”volaruuvi” onkin kirosana warranttisijoittajien suussa.
Warranttien suosituimpia kohde-etuuksia Suomessa ovat kotimaiset osakkeet, mutta niitä lasketaan liikkeelle myös ulkomaisiin indekseihin.
Nimensä mukaisesti turbowarrantit, tai Turbot, liikkuvat vikkelämmin kuin pikkuveljensä tavalliset warrantit. Turbo muistuttaa enemmän futuuria kuin optiota, sillä volatiliteetilla ei käytännössä ole merkitystä turbon hintaan ja ne liikkuvat lineaarisesti 1:1 yhteen kohde-etuuden hintaan nähden (poikkeuksena tästä knock-outin läheisyys, josta lisää myöhemmissä artikkeleissa).
Turboilla on warranttien tapaan toteutushinta ja erääntymispäivänä, mutta ne voivat myös erääntyä ennen erääntymispäivää knock-out-tapahtuman johdosta. Turboille asetetaan liikkeellelaskettaessa knock-out-taso, jonka saavutettaessa ne erääntyvät ennenaikaisesti. Kun näin käy, lasketaan Turbolle lunastusarvo (jos sellainen on), joka maksetaan sijoittajalle ja tuote poistetaan pörssin listalta.
Turbojen yleisimmät kohde-etuudet ovat indeksit, erityisesti Saksan DAX-indeksi.
Turbot ovat voimakkaiden liikkeidensä ja knock-out-tasonsa ansiosta korkeariskisiä sijoituksia. Tästä huolimatta, tai ehkä juuri sen takia, ne ovat pitkään olleet eniten vaihdettuja tuotteita piensijoittajan johdannaisista.
Mini-Futuurit, tai lyhyemmin Minit, ovat yksi uusimmista tulokkaista suomalaisille pörssilistoille, joskin niitäkin on jo muutamia vuosia laskettu liikkeelle. Minit ovat käytännössä Turboja, mutta sillä erotuksella niillä ei ole erääntymispäivää, eli ne ovat ns. open-end-tuotteita. Minit liikkuvat 1:1 kohde-etuuteen nähden. Turbojen tapaan Mineillä on knock-out-taso, mutta johdannaissanastossa sitä kutsutaan nimellä stop-loss-taso ja kun kohde-etuuden hinta saavuttaa tämän tason, erääntyy Mini-futuuri ja sille lasketaan lunastusarvo.
Minien rahoitusosuus vastaa Turbojen toteutushintaa, mutta Minien rahoitusosuus eroaa toteutushinnasta siinä, että sitä sopeutetaan joka päivä liikkeellelaskijan ennaltamäärittelemän korkotason mukaan. Rahoitusosuus voidaankin siis nähdä liikkellelaskijan sijoittajalle myöntämänä lainana, josta liikkeellelaskija perii korkoa rahoitusosuuden tason sopeutuksina. Jos esimerkiksi Minin korkotaso on 5%, nousee sen rahoitusosuus päivittäin 5%/365 eli ~0.014%.
Minien kohde-etuuksina on sekä osakkeita, indeksejä että raaka-aineita, suosituimmat kohde-etuudet ovat kuitenkin DAX- ja S&P500-indeksit. Aiemmin myös Nokian osake oli erittäin suosittu kaupankäynnin kohde.
Bull- ja Bear-sertifikaatit ovat uusin tulokas suomalaisille johdannaismarkkinoille. Ne eroavat merkittävästi muista yllämainituista johdannaisista siinä mielessä, ettei niillä ole toteutushintaa. Sertifikaattien arvo riippuu ainoastaan kohde-etuuden tämän päivän arvon suhteesta kohde-etuuden edellisen kaupankäyntipäivän päätöshintaan.
Esimerkiksi Bull X2 tuote nousee nimensä mukaisesti (Bull-markkina = nouseva markkina) kaksinkertaisesti kohde-etuuteensa nähden. Jos kohde-etuus on 1%:n nousussa, on BULL X2 vastaavasti 2% nousussa. Ja sama vipu toimii tietysti myös vastakkaiseen suuntaan, eli tappiot kertaantuvat myös tuplasti. Vastaavasti Bear-sertifikaatilla voi hyötyä laskevista markkinoista.
Bull/Bear-sertifikaatteja voidaankin verrata vivutettuihin rahastoihin, mutta sillä erotuksella että ne ovat investointipankin liikkeellelaskemia arvopapereita eivätkä rahastoja ja niillä voidaan käydä kauppaa jatkuvasti muuttuvin hinnoin. Sertifikaateista peritään hallinointipalkkio, muttei merkintä- tai lunastuspalkkiota. Niillä käydään osakkeiden tapaan kauppaa pörssissä, joten luonnollisesti välittäjän palkkion sijoittaja joutuu pussistaan maksamaan.
Sertifikaattien suosio kasvaa jatkuvasti, sillä niiden hinnoittelu on läpinäkyvää ja suhteellisen helppo ymmärtää ja ne liikkuvat suhteellisen maltillisesti verrattuna muihin johdannaisiin.
Bull/Bear-sertifikaattien kohde-etuusvalikoima on todella kirjava; niillä voit spekuloida usealla kotimaisella osakkeella, kansainvälisillä indekseillä, kansainvälisillä kuumilla osakkeilla, raaka-aineilla ja jopa volatiliteetti-indekseillä. Kohde-etuuksia on siis todella laaja valikoima.
Markkinaosapuolet
Liikkeellelaskija ja markkinatakaaja
Liikkeellelaskijan ja markkinatakaajan roolit ovat erilaiset, mutta käytännössä kaikkien Suomessa liikkeellelaskettujen johdannaisten markkinatakauksen hoitaa sama taho joka ne on laskenut liikkeelle.
Vielä viime vuosikymmenellä johdannaisten liikkeellelaskeminen Suomessa oli niin kallista, ettei liikkeellelaskijoiden ollut mahdollista listata laajaa valikoimaa tuotteita pörssiin. Viime vuosina prosessista on kuitenkin tullut helpompi ja kustannustehokkaampi joten tuotteiden määrää ei enää lasketa kymmenissä, vaan sadoissa ja jopa tuhansissa. Liikkeellelaskijoiden prosesseissa on eroja, mutta nopeimmillaan tuotteet saadaan listalla jo seuraavana päivänä, normaalisti liikkeellelaskuprosessiin kuluu muutama päivä.
Kun tuotteet on saatu pörssin listalle, alkaa niiden markkinatakaus, eli markkinatakaaja antaa tuotteilleen jatkuvasti osto- ja myyntitarjoukset. Takaajan tehtävänä on tarjota sijoittajille ”reilut” hinnat kaikissa markkinaolosuhteissa.
Sijoittajan ostaessa johdannaista markkinatakaajalta, suojaa takaaja positionsa. Näin ollen takaaja säilyttää neutraalin asemansa markkinalla eikä hyödy sijoittajan tappioista tai tee tappiota sijoittajan tehdessä voittoa. Markkinatakaaja tekee leipänsä tuotteen osto- ja myyntikurssien erotuksesta eli spreadista.
Pörssi
Kuten on jo mainittu, ovat edellä mainitut piensijoittajan johdannaiset arvopapereita siinä kun osakkeetkin. Ne listataan pörssin listoille ja niillä voidaan käydä kauppaa aivan kuten osakkeillakin kaikkina pörssin aukioloaikoina.
Warrantteja on listattu Helsingin pörssissä (OMX Helsinki) vuosituhannen alusta asti. Sittemmin johdannaismarkkinoille on ilmestynyt uusi pörssi, NDX, Nordic Derivatives Exchange. Tämä Tukholmassa sijaitseva pörssi on erikoistunut piensijoittajien johdannaisiin ja sen omistaa Börse Stuttgart, Euroopan suurin ko. tuotteita listaava pörssi. NDX on OMX Helsingin tapaan Finanssivalvonnan tarkkaavaisen silmän alla. Oman kokemukseni perusteella voin sanoa että NDX ajaa erittäin vahvasti piensijoittajan etua, niin kaupankäyntiasioissa kuin koulutuksessakin, aivan kuten pörssin pitääkin.
Tällä hetkellä valtaosa Suomessa listatuista piensijoittaijien johdannaisista on listattu NDX-pörssiin.
Finanssivalvonta (FiVa)
Piensijoittajan johdannaiset kuuluvat Finanssivalvonnan piiriin aivan kuten kaikki Suomessa pörssilistatut tuotteet. Ongelmatapauksissa on paras ensin kääntyä välittäjäsi puoleen ja yrittää selvittää tilannetta, mutta jos ratkaisua ei löydy, voit aina valittaa asiasta eteenpäin Finanssivalvontaan.
Euroclear Finland (Ent. Arvopaperikeskus)
Kaikki Suomessa listatut arvopaperit, mukaan lukien johdannaiset, rekisteröidään Euroclear Finlandissa. Euroclear hoitaa myös kauppojen selvitykset ja johdannaisten erääntyessä tarvittavan selvityksen.
Tässä kaikki tältä erää. Seuraavassa kolumnissani käyn läpi johdannaismarkkinaa sijoittajan näkökulmasta, eli mitä kaikkea sijoittajan tulee ottaa huomioon käydessään kauppaa.
Keskustele aiheesta keskustelufoorumilla.
Johannes Ankelo,
Sijoitustieto.fi
