Useimmat ihmiset haluaisivat lisää palkkaa nykyisestä työstään. Osa tosin valehtelee antavansa rahat hyväntekeväisyyteen, jos saisivat ”liian” hyvää palkkaa. Tämän pohjalla on useimmiten realistinen näkemys, että näin ei tule koskaan tapahtumaan. On helppo luvata antaa pois sellainen, mitä ei tule koskaan saamaan. Esimerkiksi minä voisin luvata tulevat lottovoittoni lyhentämättöminä vaikka köyhien basistien maksuttomalle bordellille, koska en koskaan lottoa.
Paljonko on ”useimmat”, voidaan spekuloida. Varmaa on kuitenkin, että kaikki korkosijoittajat haluaisivat parempaa korkoa sijoituksistaan. Näinä nollakoron aikoina monella on ikävä vanhoja hyviä aikoja eli 90-luvun alkua, kun tarjolla oli yli viidentoista prosentin valtion käytännössä takaamia korkosijoituskohteita.
Minun ensimmäinen sijoitukseni oli kesätöistä säästetyillä 4.000 markalla ostettu säästöpankkiryhmän 14 prosentin joukkovelkakirjalaina.
En laittanut rahojani pankin suosittelemaan kahden vuoden verottomaan määräaikaistalletukseen, vaan shoppailin paremman nettotuoton.
Oletin molempien sijoitusmuotojen olevan riskittömiä. Arvelin siis luotonottajan (=säästöpankkiryhmän) maksavan kerran kerrasta takaisin sovitun summan sovitulla korolla. Rahat ja korot tulivatkin tällä kertaa sovitusti takaisin, säästöpankit menivät nurin myöhemmin. Lisäksi valtio eli veronmaksajat lopulta olisivat maksaneet, vaikka bondin (=joukkovelkakirjalaina, obligaatio) juoksuaika (=laina-aika) olisi mennyt säästöpankkien joukkoitsemurhan ylikin.
Sittemmin en ole juuri bondeihin sijoittanutkaan. Elokuvateollisuus kun on niin epävarma sijoituskohde.
Joitain vaihtovelkakirjalainoja olen joskus merkinnyt/ostanut, mutta ne eivät ole kiinteän koron sijoituskohde, vaan oma instrumenttinsa, jossa liikkeelle laskeneen yhtiön osakkeen riittävä nousu nostaa vaihtovelkakirjalainan arvoa, eli tuotto ei ole rajattu.
Oikeasti olen siis vältellyt rajatun tuoton kohteita. Muut kohteet tosin sisältävät myös riskiä, ja Riskiä on taas kiva pelata.
Riskittömän koron voi tarkistaa lehdestä. Alle vuoden korolle sitä kutsutaan Suomessa euriboriksi. Vuoden sijoitukselle saa tällä hetkellä riskittömän koron 0,259 prosenttia pääomalle. Pidemmille periodeille sitä kutsutaan valtion viitelainojen koroksi. Kymmenelle vuodelle tämä riskitön sijoitus tuottaa 0,48 prosenttia.
Tämän korkeammat korkotarjoukset pitävät sisällään enemmän tai vähemmän riskiä. Ei ihme, että riskiä karttelevat sijoittajat repivät pelihousujaan. Esimerkiksi laskelmat siitä, millä rahalla voi näyttää työnantajalle keskaria ja siirtyä elämään korkosijoituksilla, ovat menneet uusiksi.
Jos sinulla on miljoona euroa, saat riskittömästi kymmeneksi vuodeksi sijoitettuna tuottoa 4.800 euroa vuodessa – ennen veroja.
Tällä rahalla ei kovin montaa päivää pysy ainakaan samppanjassa ja kaviaarissa, kuten kuvitellaan miljonäärien elävän.
Suomessa on nykyisin yllättävän paljon ihmisiä, joilla on sijoitettavaa rahaa. He kaikki haluaisivat korkeampaa kiinteää tuottoa, kuin mitä on riskittömästi tarjolla.
Tämä on tuonut markkinoille kaikenlaista korkean ”riskittömän” tuoton tarjoajaa. Missä on kysyntää, sinne hiipii yleensä myös tarjonta paikalle.
Minulta kysytään ainakin viikoittain erilaisista sijoituskohteista, joissa tarjotaan kymmentä prosenttia hipovia ”varmoja” tuottoja. Ensimmäiseksi sanon, että tämä ei varmasti ole varma tuotto. Jos sellaista haluaa, ostaa obligaatioita. Toiseksi sanon, että kaikki tällaisia tarjoavat tahot eivät ole suoraan rikollisia, vaikka sellaisiakin on joukossa. Kolmanneksi sanon, että ainakaan minä en ole kiinnostunut sijoittamaan.
Olen itse asiassa vähän väsynyt perehtymään näihin kohteisiin, ja selittämään, missä se riski tällä kertaa on. Tiedän esitteen avatessani, että jossakin se riski luuraa. En vain vielä tiedä missä.
Eikä se esitettä lukemalla välttämättä selviäkään. Esitteenlaadinnassa tällaisten tuottojen tarjoajat ovat tavallisesti hyvin vahvoja. Lisätietojen antamisessa epäileville pyysingeille taas ei suoriuduta ihan niin hyvin.
Näiden vähintään puolirikollisten tahojen lisäksi tarjolla on korkeampituottoisia rehellisiä yrityslainoja. Nämä voivat olla ihan fiksujakin sijoituksia. Minä en hae kolmen neljän prosentin vuosituottoja, joten en ole kovin perehtynyt markkinaan. Jos tämän tason tuotot riittävät, perehtykää ihmeessä asiaan.
Jos yritys emittoi (=laskee liikkeelle) kymmenen prosentin suuruusluokkaa olevan bondin näissä korko-olosuhteissa, voi tasetta vilkaisematta todeta, että kusessa ovat vakavaraisuutensa kanssa.
Tavallisesti tällaisen yhtiön osakkeen hinta on kriisihinnoiteltu. Olisin voinut hyvinkin jossain vaiheessa voinut sortua ostamaan Talvivaaran osaketta mitä moninaisimmista syistä. Mutta Talvivaaran 9,75 prosentin bondia en olisi missään olosuhteissa merkinnyt. Minun näkemykseni mukaan miljardiluokan startupeissa harvoin päädytään kitkuttelemaan pienellä plussalla, vaan joko tehdään tiliä suokuokalla tai sitten mennään ryminällä nurin.
Talvivaaran osakkeet ja joukkovelkakirjalainat ovat tasan samanarvoiset tänä päivänä. Jos olisi mennyt hyvin, bondin haltijat olisivat saaneet pitää pääomansa ja 9,75 prosentin tuottonsa, osakkeenomistajat olisivat voineet saada paljon enemmän. Toki on skenaarioita, joissa bondin haltijat olisivat saaneet tuottonsa ja osakkeenomistajat ottaneet siipeensä, mutta tässä pitää osua aika pitkältä matkalta aika pieneen maaliin. Kaisa Mäkäräisellä on helpompaa.
Minulla on teoria, miksi monet sijoittajat karsastavat osakkeita, mutta voivat hyvin sijoittaa isoriskiseen kiinteän tuoton kohteeseen.
Ongelma heille on, että pörssikurssit voi lukea Hesarista. Kurssi liikkuu joka arkipäivä, ja osa näistä päivistä on varmuudella laskupäiviä. Jos joka kerta on huono päivä, kun on ”hävinnyt” (=salkun arvo laskenut) osakemarkkinoilla, saa osakesijoittaja mökötellä aika paljon.
Joukkovelkakirjoillakin on markkinahintansa, mutta niiden kaivaminen on työläämpää. Niihin voi paljon helpommin noudattaa osakesijoittamiseenkin suositeltua ”osta ja unohda” –strategiaa. Kun ei saa mistään tietää hintaa, tuntuu siltä, että mitään ei ole hävinnytkään, vaikka bondin hinta olisi murto-osa alkuperäisestä emissiokurssista.
Olen muuten aina vähän ihmetellyt ”osta ja unohda” –suositusta. Neuvo on periaatteessa oikeansuuntainen, koska sijoittajilla on taipumusta ottaa voitot liian nopeasti kotiin. Mutta ei kai se ole lakisääteistä myydä sijoituksiaan, vaikka niiden kehitystä seuraakin?
Tarjolla on paljon sijoitusmahdollisuuksia, joissa on rajattu tuotto, mutta rajoittamaton riski. Suosittelen lämpimästi selvittämään, missä se riski on. Jos ei selvittely maistu, on odotusarvollisesti paras vaihtoehto hylätä kohde.
Lisäksi kehotan suhtautumaan varauksellisesti sellaisiin markkinamiehiin, jotta tarjoavat varmaa reilusti markkinakoron ylittävää tuottoa. En suosittele ostamaan heiltä mitään muutakaan. Enkä kyllä uskoisi varauksetta muitakaan tarinoitaan.
P.S. Minun kaltaisellani riskineutraalilla sijoittajalla on ollut menossa juhlavuodet. En ole lainkaan vakuuttunut siitä, että EKP:n raharuiske markkinoille tuo kaivattua piristystä Euroopan talouteen. Mutta olen vakuuttunut siitä, että se valuu osakkeiden ja kiinteistöjen hintoihin.
Ja on jo valunut. Olen varovaisena miehenä alkuvuoden kurssinousun myötä laskenut omaa sijoitusastettani siten, että kohta erilaisissa osakkeissa on enää sata prosenttia nettovarallisuudesta kiinni.
