Strukturoidut tuotteet
Matti.K
Terve, piti oikein avata tunnukset tänne vaikka ei normaalistu tule keskustelupalstoille kirjoiteltua. Sen verran asiallisia kirjoittelua että tähän voi lähteä mukaan. En huomannut vielä foorumeilla palstaa strukturoiduista tuotteista joten päätin sellaisen avata. Paljon on kuraa tarjolla mitä varsinkin piensijoittajille pankissa ja pankkiiriliikkeissä tyrkytetään. Samoja tuotteita sitten myydään huomattavasti paremmilla ehdoilla private bankingin asiakkaille, ja jos jaksaa nähdä hieman vaivaa ja kysellä useammilta toimijoilta saa taas huomattavasti parempaa hintaa. Tuorein huono esimerkki on Nordean tuore uutuus, jossa myydään cds tuotetta korkotodistuksena, josta saa säännöllistä tuottoa ja vieläpä pörssilistattuna tuotteena http://www.arvopaperi.fi/uutisarkisto/nordea+tuo+korkotodistukset+helsi…;
Markkinointimariaalissa oli näköjään jätetty turhat varoittelut tai tarkat esimerkkilaskelmat pois. Sanoisin että kumpaisestakin tuotteesta saa melko todennäköisesti positiivisen tuoton mutta tuotto tulee olemaan melko varmasti alle 3 % luokkaa p.a. Jos luottovastuutapahtumia alkaa ropisemaan 2008-2009 tahtiin niin turskaa alkaakin jo tulemaan. Mikä tässä risoo on, että vastaavia tuotteita saa puolet paremmilla tuotto-odotuksilla täsmälleen samalla riskillä ja vieläpä samalta yhtiöltä jos sattuu kapitaalia olemaan 6 numeroinen summa. Mielestäni tälläistä strukturoitua tuotetta ostavan pitäisi tehdä joku pienimuotoinen oikein/väärin tyyppinen koe, joka pitää läpäistä ennen kuin saa merkata tuotetta turhien pettymysten välttämiseksi. Toisaalta Nordean osakkeenomistajana minun pitää toivoa että Nordea saisi näitä kaupaksi mahdollisimman paljon ja toisaalta ei se ole tyhmä joka pyytää.
Millaisia Foorumilaisten kokemukset strukeista ? Onko tullut tehtyä ja minkä toimijan kautta tulee tehtyä ? Itse tulee jonkun verran näitä tehtyä jos ja kun hyvillä ehdoilla on tavaraa tarjolla. En nyt mainitse heti toimijoiden nimiä ettei vaikuta mainokselta tämä postaus.