EU:n yhteinen maksujärjestelmä. Tuleeko sellainen?

Tinggeli

+3014
Liittynyt:
30.1.2020
Viestejä:
1939

EU:n pankit puuhaavat EU:n alueelle irtautumista Visa:n ja Mastercardin ylivallasta perustamalla oman yleiseurooppalaisen maksujärjestelmän.  Hankkeessa on tavoitteena tuoda markkinoille eurooppalainen maksukortti ja digitaalinen lompakko. Se pyrkii vähentämään Euroopan maksumarkkinoiden riippuvuutta kansainvälisistä maksupalveluiden tarjoajista. Hankkeessa on mukana 22 pankkia seitsemästä maasta, mukaan lukien OP-ryhmä Suomesta, Deutsche Bank Saksasta ja ranskalainen BNP Paribas.

Nykyisin maksamisen markkinat ovat EU:ssa vielä pirstaleiset. Monet kansalliset maksu­tavat, kuten mobiilimaksut, eivät toimi rajojen yli.

Maksualoitetta ajava EPI-hanke (European Payments Initiative, EPI)  vetosi tiistaina julkisen rahoituksen puolest. Viime vuonna käynnistetyn hankkeen tavoitteena on vähentää riippuvuutta yhdysvaltalaisista Visasta ja Mastercardista sekä saada aikaan yleiseurooppalainen maksutapa niin kivijalkakauppoihin ja verkkokauppaan kuin ihmisten väliseen maksamiseen.

Vähittäismyyjät eivät ole innostuneita maksamaan järjestelmästä. Pankkien ja muiden hankkeen osakkaiden rahkeet riittävät vain tiettyyn pisteeseen asti, joten tarvitaan EU:n julkista rahaa. EU:n halukkuudesta rahoittaa projektia ei ole vielä tietoa, mutta Suomi tukee hanketta kuuden muun EU-maan kanssa (Suomen lisäksi Belgia, Espanja, Hollanti, Puola, Ranska ja Saksa).

VN:n tiedote aiheesta:
https://valtioneuvosto.fi/-/10623/suomi-tukee-eurooppalaista-maksualoit…

Samalla EU:n keskuspankki puuhaa digitaalista Euroa (https://www.ecb.europa.eu/paym/digital_euro/html/index.fi.html) ja sitten on tietysti kryptot.

" Uuden ajan digitaalinen euro olisi helppo, yleisesti hyväksytty, turvallinen ja luotettava maksuväline, joka olisi euroalueen kansalaisten käytettävissä ilman kustannuksia. "

Eikö edes EU:n yhteisellä alueella voida tehdä vain yhtä projektia vaan hajautetaan resurssit moneen eri samaan asiaan tähtäävään projektiin? Näksin tälläisen yhden maksujärjestelmä-hankkeen järkeväksi projektiksi.