VIDEO: Aki Pyysing, Simo Suoheimo ja Vesa Puttonen juttelevat riskistä

Todella hyvä keskustelu. Kuuntelin mielenkiinnolla alusta loppuun. Erityiseti Aki ja Simo Suoheimo esiityivät mielestäni edukseen tässä.

Muutamia havaintoja:

Riskin määritelmästä. Kaikki keskustelijat antoivat hieman erilaisen ajatuksen siitä, mitä riski tarkoittaa. Jos minulta kysyttäisiin, niin sanoisin, että riski tarkoittaa itsensä altistamista varianssille.

Ihmettelin kovasti Vesa Puttosen näkemystä siitä, että ”rationaalinen sijoittaja on riskin karttaja”. Mitä ihmettä? Minä ajattelisin, että rationaalinen ihminen on riskineutraali – aivan kuten Aki myöhemmin kertoi olevansa. Hieman yllätyin, kuinka rahoituksen proffalla on niin poikkeava näkemys riskistä.

Millaista riskiä ei kannata ottaa?

Aki sanoi, että sellaista riskiä ei kannata ottaa, jossa ei ole odotettavissa upsidea tarpeeksi suhteessa downsideen. Joo, tämähän pitää paikkansa, mutta tähän ei varsinaisesti liity riskiin sinänsä vaan sijoituksen (tai minkä tahansa päätöksen) odotusarvoon. Jos upside on epäsuhdassa downsideen, niin tällöin kyseinen päätös on odotusarvoltaan negatiivinen. Ongelma ei siis ole riskin tasossa, vaan ongelma on siinä, että sijoitus (tai päätös) on odotusarvoltaan negatiivinen.

Simo Suoheino sanoi hyvin, että sellaista riskiä ei kannata ottaa, josta ei pysty toipumaan. Näin juuri. Monesti kannattaa jättää odotusarvoltaan positiivinenkin riski ottamatta, jos riskin realisoituminen aiheuttaa täydellisen katastrofin. Tämä lienee juuri se olennainen kysymys omaa riskinsietokykyä määriteltäessä. Noh, Aki varmasti tietääkin tämän, joskaan ei ehkä löytänyt tuossa tilanteessa nopeasti aivan eksaktia vastausta lennossa?

Turvaverkkojen paradoksi
Puttonen otti esille turvaverkkojen paradoksin. Sinänsä ihan mielenkiintoinen ajatus, mutta jäin pohtimaan sitä, että millä perusteella suomalaiset olisivat jotenkin riskiaversiivisempia kuin muualla? Onko tästä jotain dataa, vai onko tämä taas sitä perushapatusta, jossa aina moititaan kotipesää (Suomea) milloin mistäkin? Minä en suostu ostaman tuota väitettä ihan suoralta kädeltä. 

Se kai pitänee paikkansa, että Suomessa pääomamarkkinat eivät ole vielä kehittyneet niin pitkälle kuin Yhdysvalloissa. Yritysrahoituksestahan on Suomessa (ja EU:ssa muuallakin) edelleen valtaosa pankkirahoitusta. PK-Yritysrahoitus on Suomessa, kuten koko Euroopassa, painottunut pankkirahoitukseen. Euroopassa yrityssektorin ulkoisesta rahoituksesta runsaat 70 % on pankkirahoitusta, kun esimerkiksi Yhdysvalloissa vastaava osuus on alle 20 % (ks http://www.suomenpankki.fi/fi/julkaisut/euro_ja_talous/rahoitusjarjestelman_vakaus/Documents/ET213_Pylkkonen-Savolainen.pdf)

Voisin siis ajatella, että juuri markkinaympäristöstä johtuen tarjolla on ollut enemmän sitä pienempiriskistä pankkirahoitusta. PK yrityksillä ei liene oikein ollut keinoja hankkia riskipitoista oman pääoman ehtoista rahoitusta siten kuin Yhdysvalloissa. Mikään Suomea piinaava ongelma tämä ei kuitenkaan ole, vaan ympäristö on samankaltainen koko Euroopassa. Minä en usko sitä, että tilanne johtuisi tilanneturvaverkkojen paradoksista, vaan siitä, että erilaisten emissioratkaisujen sääntely on Euroopassa varsin tiukkaa. Tämä tilannehan on kuitenkin muuttumassa kovaa vauhtia. Ensinnäkin pankkien vakavaraisuussääntely on kiristynyt niin paljon, että pankista irtoaa enää kovin kehnosti pääomaa yrityksille, ja toisaalta uusia emissioratkaisuja ilmestyy Suomessa kuin sieniä sateella. Oman pääoman ehtoisia sijoituksia voi jo nyt tehdä netissä erilaisiin startuppeihin – ja muihinkin PK yrityksiin – muutamalla hiiren klikkauksella.

Toisaalta tämäkään ei sinänsä tarkoita, etteikö meilläkin Euroopassa olisi otettu riskejä PK-yritystoiminnan puolesta. Nämä lukemat lähinnä kai tarkoittavat sitä, että riskejä ovat ottaneet ennen kaikkea tavalliset liikepankit, kun Yhdysvalloissa tuota roolia yritysten rahoittajana ovat hoitaneet ennemminkin muut rahoituslaitokset. Nyttemin liikepankkien merkitys riskipitoisemman rahoituksen suhteen on laskemassa ja muut omaa ja vierasta pääomaa sijoittavat laitokset alkavat ottaa tuota roolia. En sitten tiedä kasvattaako tämä riskien ottamista? Ehkäpä kasvattaa, koska rahoituslaitokset voivat fokusoitua enemmän sijoituskohteisiinsa ja ottaa aktiivisemman roolin rahoittajana (jolloin myös uskaltaa ottaa enemmän riskiä)?

Sen verran voisin kuitenkin todeta tuohon Puttosen ajatukseen, että ei yhteiskunnalliselta kannalta ole ideaalia, että kaikki ihmiset kasvattavat riskiprofiiliaan. Riskiprofiilin kasvattaminenhan hyödyttää ainoastaan, jos itsensä altistaminen riskille merkitsee samalla odotusarvon nostamista, mutta näinhän ei välttämättä ole. Minä lähtisin siitä, että mitä helpommaksi riskin ottaminen tehdään, sitä typerämpiä riskejä ihmiset ovat valmiita ottamaan – toisin sanoen siis ihmiset ovat oman näköalattomuutensa takia valmiita tekemään odotusarvoltaan negatiivisia ratkaisuja, kun uskovat (valheellisesti) jonkin riskipitoisen ratkaisun olevan odotusarvoltaan positiivinen. Tämän takia riskien ottamista ei pidä myöskään ihannoida liiaksi. Pitäisikin ennemminkin juuri puhua riskineutraaliudesta ja siitä, kuinka saadaan ihmiset tekemään enemmän odotusarvoisesti positiivisia ratkaisuja – eli +EV valintoja. Ja uskoisin koulutustason (ja koulutuksen laadun) yhteiskunnassa vaikuttavan kenties olennaisimmalla tavalla siihen, että ihmiset kykenevät tekemään +EV valintoja.