Onko keskuspankkien inflaatiotavoite vaarallisella tavalla vanhentunut?

Metsolalla on ihan valideja kysymyksiä kirjoituksessaan. Inflaatiota toki tarvitaan kun ollaan kaulaa myöten veloissa. Inflaatio nakertaa velkojen reaaliarvoa pois, eli käytännössä maksaa velkoja takaisin. Viimeisen vuosikymmenen aikana on mielestäni kuitenkin käynyt niin, että keinotekoinen globaalin romahduksen estämisharjoitus on ajanut EKP:n ja Fedin velkaantumaan täysin holtittomasti, eivätkä keskuspankkiirit ole osanneet tai poliittisista syistä halunneet ajatella asiaa viiden vuoden aikajännettä pidemmälle. Markkinoiden olisi pitänyt antaa puhdistua kunnolla jo vuosia sitten, jolloin nyt voitaisiin keskittyä olennaiseen, eli reaalikasvuun. Japanin deflaatiokierrekohtalo uhkaa mielestäni sekä Eurooppaa, että varsinkin jenkkejä. Osakemarkkinat voivat porskuttaa vielä vuosikausia, kunhan ensin myönnetään, että tämä markkinoiden tasapainotus lähti täysin lapasesta. Sitten alkavat sekä EKP, että Fed ostamaan osakkeita BoJ:n tyyliin, ja koko homma ajaa seinään ennen pitkää. Siis yhteiskunnallisesta näkökulmasta, ei välttämättä osakemarkkinoiden.

Aikaisemmin uskoin, että eihän ne keskuspankkiirit vaan yksinkertaisesti voi olla niin tyhmiä, että ne jatkaa QE:ta ja löysää rahapolitiikkaa hyysätäkseen sijoittajia. No, olivat ne. Käytännössä varsinaisia markkinoita ei ole ollut olemassa pitkään aikaan, sillä olisihan se väärin jos kaiken maailman taksikuskit, parturikampaajat ja muut vipu-niilot saisivat näpeilleen ja menettäisivät säästönsä.

Mitä inflaatioon itsessään tulee, niin tavoitteena parin prosentin inflaatio on varmaankin ihan kohtuullinen. Sitä ei kuitenkaan tulisi tavoitella ihan kaikin keinoin, vaan myöntää, että joskus korjausliike - eli vaikka taantuma tai jopa lama - on hyväksi jotta päästämään rakentamaan uutta terveelle pohjalle. Tervettä ei tästä tosin enää vuosikausiin saada, joten osakkeissa ja pienten talouksien asuntomarkkinoilla kannattaa varmaan olla mukana vielä pari vuotta. QE voidaan ehkä vaiheittain lopettaakin, mutta koronnostot jäänevät symbolisiksi. Sitten parin vuoden päästä voidaankin jo alkaa pohtimaan, kuka vika ovella..?

No, kuten vuodatuksesta saattaa fiksu foorumisti päätellä, en ostanut osakkeita silloin kun tämä sekoilu alkoi, vaan bettasin päin vastoin. Varsinkin jenkkimarkkinaa. Ruuduiltahan sen näkee miten siinä kävi. Joku minua viisaampi joskus sanoikin, että "the markets can stay irrational longer than you can stay solvent".

"Olemme nähneet, kuinka osake- ja kiinteistömarkkinoiden kuplat voivat vahingoittaa maailmantaloutta tavalla, josta toipuminen voi viedä vuosikymmenen – tai pidempäänkin."

Oma näkemykseni asiasta:
Ensinnäkin pitää pohtia mikä on ollut kupla, jos tulevia tuottoja katsotaan niin ainoa mikä tulee mieleen oli IT-kupla vuoden 2000 ympärillä (2007 ostetut asiat ovat enimmäkseen tuottaneet positiivista tuottoa vaikka maailmantalous on ollut paljon heikompi kuin odotettiin silloin, joten niiden kutsuminen kuplaksi olisi mielestäni virheellistä).
Toisekseen se että markkinahinnat laskevat sen jälkeen kun taloudessa menee huonosti ei tarkoita sitä että edeltävät hinnat olisivat olleet virheellisiä, silloin vaan odotukset olivat korkeammat.
Vielä tärkeämpänä asiana se että markkinahinnat laskevat kun taloudessa on ongelmia ei millään tavalla tarkoita että markkinahintojen lasku aiheuttaisi talouden ongelmat, kausaliteetti tuossa menee toisinpäin.

Viimeiset kaksi markkinahintojen laskua joista itsellä on enemmän kokemusta:
2007..2009 oli ensin USA:n kiinteistömarkkinoilla liiasta riskistä johtuvia ongelmia, jotka olisivat vaatineet löysempää rahapolitiikkaa. Se löysentyikin hieman, muttei tarpeeksi ja tuo liian tiukka rahapolitiikka aiheutti sitten maailmanlaajuisia ongelmia (mutta ne maat joissa rahapolitiikka ei ollut liian tiukkaa pääsivät helpommalla, esim. Australia, Venäjä, Kiina)

2012 ympärillä EKP nosti korkoja, FED ei. Seurauksena euroalueella saatiin toinen taantuma, USA:ssa ei. Muuallakin meni ihan hyvin.

Eli väitteeni on että ongelmamme ovat viime aikoina johtuneet enimmäkseen liian tiukasta rahapolitiikasta. En niinkään välitä siitä mikä inflaatiotargetin pitäisi olla (0% olisi siitä kätevä että menneet, nykyiset ja tulevat hinnat olisivat vertailukelpoisia), mutta keskuspankkien pitäisi:
A) olla varovaisempia siinä etteivät ainakaan alita targettia, koska siitä seuraa isompia haittoja kuin ylityksestä
B) kompensoida yhden vuoden virhe seuraavana (eli jos vaikkapa inflaatiotargetti on 0% ja yhtenä vuonna tuleekin 1% inflaatio niin pyrkivät seuraavana vuonna -1% inflaatioon), tuo johtaisi siihen että ihmiset voisivat luottaa siihen että inflaatio etenee sovitulla uralla, ja eivät bettaisi keskuspankkia vastaan noissa, joka vakauttaisi rahan kiertoa
C) korvata inflaatiotargetti NBKT-targetilla, eli euromääräisellä BKT targetilla euroalueella, tuo siksi että inflaatio on hidas reagoimaan isoihin muutoksiin kysynnässä (yleensä jos tuotteella ei kysyntää niin tulee ennemmin irtisanomisia kuin palkanalennuksia työläisille, jonka huomaan NBKT:sta muttei inflaatiosta).

"Mitä inflaatioon itsessään tulee, niin tavoitteena parin prosentin inflaatio on varmaankin ihan kohtuullinen. Sitä ei kuitenkaan tulisi tavoitella ihan kaikin keinoin, vaan myöntää, että joskus korjausliike - eli vaikka taantuma tai jopa lama - on hyväksi jotta päästämään rakentamaan uutta terveelle pohjalle."

Millä tavalla taantuma tai lama on hyväksi? Yleensähän se johtaa työttömiin jotka muuttuvat huonommiksi työntekijöiksi kun taidot ruostuvat, velkaongelmia kaikille yrityksille, ja vastaavaa. Millä tavalla se on terveempi pohja kuin sellainen jossa ihmiset ovat töissä ja yrityksillä menee hyvin?

Vaikka kysymys ei ole minulle suunnattu, niin kerronpa silti mielipiteeni.

Taantuma ja lama eivät itsessään ole tietenkään hyväksi, vaan koska niiden välttämisen vaihtoehtoiskustannus on joskus vielä suurempi. Ja oikeastaan lama on on melkeinpä aina paha. Mutta taantumat ovat joskus hyväksi. Siis se, että talous kutistuu 2-4 neljännestä maltillisesti sen jälkeen, kun mopo on lähtenyt keulimaan liikaa. On ehkä tehty liikaa investointeja tai päästetty varastot kasvamaan liikaa. Eli kun kyse on perinteisestä syklisestä taantumasta, joka markkinatalouteen on aina kuulunut.

Jos vaihtoehtona on, että torjutaan taantuma kasvattamalla velkamääriä voimakkaasti, seuraa usein myöhemmin jotain pahempaa kuin taantuma. Talouden elvyttäminen tempuin(esim. julkisen sektorin kasvattaminen) ja velalla (mm. hyvin alhaisen koron avulla) pitää elinkelvottomia yrityksiä elossa. Samoin pankkisektorille jää zombeja, kuten Japanin pankit olivat aiemmin, ja nyt Etelä-Euroopan pankkisektorilla näitä on vasta alettu puhdistamaan. Liian tukeva keskuspankkipolitiikka liian pitkään ajaa sijoittajia ottamaan liikaa riskejä ja seurauksena voi olla finassikriisejä, joista toipuminen vie usein vuoden sijaan 5-10 vuotta.

Elämme markkinataloudessa. Sillon kirsikoiden poimiminen kakusta on toki lyhyellä tähtäimellä kaikille helpointa. Mutta markkinatalouteen pitäisi kuulua myös jonkilainen näkymätön käsi, joka ohjaa pääomia tehokkaimpiin ja parhaisiin yrityksiin. Sen sijaan viime vuosikymmenet länsimaiden pakonomainen tarve välttää pieniä taantumia on johtanu moraalikatoon (moral hazard), jolloin luotetaan siihen, että keskuspankit tai politikot aina pelastavat, joten miksi välttää riskejä?

En väitä, ettei taantumaa pitäisi yrittää pehmentää. Lähinnä yritän sanoa, että taantumien välttämiseksi ei aina kannattaisi käyttää koko asearsenaalia. Toki tiedän, että moni ekonomi on tästä eri mieltä, ja heilläkin on joskus ihan järkeviä perusteita. Mutta katsotaampa länsimaisten talouksien historiaa viimeiseltä 30 vuodelta. Todella kipeät taantumat ovat käytännössä aina seuranneet omaisuuserien liaallista kasvua ja sijoittajien holtitonta riskinottoa. 1990-luvun alussa Suomi ja moni muu maa kärsi tästä. Vuonna 2000 taantuman syy oli pääasiassa teknokuplan puhkeaminen. 2008 suuren taantuman ja monin paikoin laman syy lienee kaikille tuttu?  Sen sijaan kuka muistaa perinteisiä syklisiä taantumia? Niitä on ollut siellä täällä, mutta niistä on aina palauduttu nopeasti. Koska markkinatalous toimii.

+1

"Jos vaihtoehtona on, että torjutaan taantuma kasvattamalla velkamääriä voimakkaasti, seuraa usein myöhemmin jotain pahempaa kuin taantuma. Talouden elvyttäminen tempuin(esim. julkisen sektorin kasvattaminen) ja velalla (mm. hyvin alhaisen koron avulla) pitää elinkelvottomia yrityksiä elossa.

Miten alhainen korkotaso on velalla elvyttämistä? Sehän säästää valtion rahoja verrattuna korkeampaan.
Julkisen sektorin kasvattamisessa on enemmän varjopuolia, lähinnä siinä on se ongelma että sitten seuraavalla nousukaudella sitä ei päästetä kutistumaan takaisin.
Mitä pahaa on noiden yrityksen elossapidossa (tarkoittanet elinkelvottomalla sellaista joka kaatuu taantuman takia, vaikka oikeastaanhan siitä silloin tehdään antamalla taantuman tapahtua, jos se muuten olisi elinkelpoinen).

"Samoin pankkisektorille jää zombeja, kuten Japanin pankit olivat aiemmin, ja nyt Etelä-Euroopan pankkisektorilla näitä on vasta alettu puhdistamaan. "

Eivätkö juuri taantumat aiheuta noita zombeja? Tosin en kyllä näe hirveää haittaakaan niistä, vai mitä haittaa niiden olemassaolosta on?

"Liian tukeva keskuspankkipolitiikka liian pitkään ajaa sijoittajia ottamaan liikaa riskejä ja seurauksena voi olla finassikriisejä, joista toipuminen vie usein vuoden sijaan 5-10 vuotta.""

Tässä lienee suurin näkemyseromme, itse uskon että finanssikriisit ovat tähän mennessä aina johtuneet liian tiukasta rahapolitiikasta ongelmatilanteissa, löysemmällä olisivat ainoastaan ne liikaa riskejä ottaneet menettäneet rahansa.
Mutta en kyllä osaa lyhyesti perustella asiaa, jos haluat lukea lisää asiasta niin ainakin tuolta löytyy paljon lukemisen arvoista: http://www.themoneyillusion.com/ , http://rootbug.org/ , https://rogerwessman.com/
MoneyIllusion keskittyy noista eniten rahapolitiikkaan.

"Elämme markkinataloudessa. Sillon kirsikoiden poimiminen kakusta on toki lyhyellä tähtäimellä kaikille helpointa. Mutta markkinatalouteen pitäisi kuulua myös jonkilainen näkymätön käsi, joka ohjaa pääomia tehokkaimpiin ja parhaisiin yrityksiin. Sen sijaan viime vuosikymmenet länsimaiden pakonomainen tarve välttää pieniä taantumia on johtanu moraalikatoon (moral hazard), jolloin luotetaan siihen, että keskuspankit tai politikot aina pelastavat, joten miksi välttää riskejä?"

Jos puhutaan yksittäisten yritysten pelastamisesta niin olen täysin samaa mieltä, niitä ei tulisi pelastaa (tosin noin 80% pankkien riskeistähän on talletustakauksen ansiosta valtioilla, joten enimmäkseenhän ne pelastavat itsensä, ongelma on itse talletustakaus).
Sen sijaan pitäisi koittaa välttää noiden ongelmien leviämistä terveempiin yrityksiin, johon tuo löysempi rahapolitiikka ongelmatilanteissa auttaisi.

"Todella kipeät taantumat ovat käytännössä aina seuranneet omaisuuserien liaallista kasvua ja sijoittajien holtitonta riskinottoa. 1990-luvun alussa Suomi ja moni muu maa kärsi tästä. Vuonna 2000 taantuman syy oli pääasiassa teknokuplan puhkeaminen. 2008 suuren taantuman ja monin paikoin laman syy lienee kaikille tuttu?"

1990-luvun alussa neuvostoliiton kaatuminen taisi olla suurin ongelma, vuotta 2000 en tunne tarpeeksi hyvin että osaisin sanoa. 2008 väitän edelleen että ongelma olisi ollut paljon pienempi jos rahapolitiikka ei olisi ollut niin tiukkaa. Itse asiassa muistaakseni USA:n asuntomarkkinaongelmat alkoivat jo 2007 loppupuolella, ja vajaa vuosi siitä eteenpäin näytti siltä että ongelma jäisi paikalliseksi, joten koko taantuman selittäminen sillä ei mielestäni toimi.