Artikkelit

Tunnetuimmat sijoitushuijaukset - Kuinka välttyä huijatuksi tulemiselta?

Sijoitustieto |
Jaa Twiittaa

Suuria sijoitushuijauksia pulpahteleee pintaan aika-ajoin. Asiantuntijat ovat varoitelleet tuoreesta ilmiöstä jo jonkin aikaa, mutta voimakas toive rikastumisesta on sokeuttanut uskovaiset, eivätkä he usko varoituksia ennenkuin on liian myöhäistä. Tekninen kehitys on mahdollistanut yhä mielikuvituksellisempia tapoja huijata uhreja. Kilpailu - ja kuluttajaviraston tuore tutkimus kuluttajahuijauksista luettavissa täältä.

Mistä tunnistaa huijaus?

  • Sijoitusidea tuntuu liian hyvältä ollakseen totta.

  • Satumaiset voitot pieneltä tuntuvalla riskillä.

  • Vetoaako vastapuoli tunteisiin lähestyessäsi sinua?

  • Onko vahvin myyntiargumentti mennyt kehitys?

  • Epämääräinen tausta, Finanssivalvonnan varoituslistan voi tarkastaa täältä.

Tunnettuja sijoitushuijauksia Suomessa ja ulkomailla
 

WinCapita

WinCapitan toiminta alkoi GiiClubina, perustaja Hannu Kailajärvi sijoitti asiakkailta kerättyjä varoja urheiluvedonlyöntiin, sisään pääsi maksusta. Myöhemmin toiminta jatkui WinClubina ja WinCapitana, joissa rahaa väitettiin tehtävän valuuttakaupalla. Klubin toiminta päättyi vuonna 2008. WinCapitan toiminta perustui pyramidihuijauksen tapaan siihen, että saapuvien jäsenien maksuilla rahoitettiin vanhojen jäsenten voittoja, ja täten luotiin ennen pitkää poksahtava kupla ja illuusio rahantekokoneesta. WinCapitaan sijoitti noin 10000 ihmistä ja rahaliikennettä WinCapita kerrytti noin 100 miljoonaa euroa.

"Vyölaukkumies" piti WinCapitan esittelytilaisuutta Tampereella

Tapaus Bernard Madoff

Ehkä aikamme suurin huijaus. Nasdaq-pörssin hallituksen ex-puheenjohtaja Bernard Madoffin uhrit menettivät sijoituksissaan jopa 65 miljardia euroa, suurinpiirtein Suomen valtion vuosibudjetin verran. Huijaus oli WinCapitan tapaan lupaus siitä, että yksi henkilö kykenee luomaan satumaisesti rahaa ideaan sijoittaville. Sijoitustuotoiksi naamioidut tuotot maksettiin tässäkin tapauksessa uusien sijoittajien pääomilla.

Nigerialaishuijaukset ja Sunny Car Center

Alunperin lähinnä länsimaalaisiin kohdistunut huijaamisen tapa, jossa uhria pyydetään puhelimitse tai sähköpostitse siirtämään rahaa jollain hyvältä kuulostavalla verukkeella. Uhrin tulisi auttaa tuoretta nettituttavaa sairaalakuluissa tai siirtää vähän rahaa, että lottovoitto voitaisiin maksaa uhrin tilille. Suomessa äskettäin julkisuudessa ollut Sunny Car Center koetti saada kymmeniä miljoonia euroja Sambian ex-presidentin leskeltä maksamalla merkittäviä summia välityspalkkiona. Tässä tapauksessa on tosin epäselvää, oliko kyseessä tapa pestä rahaa muka hävittämällä rahat huijareille.

Huijatuksi tullut Ritaluoma sai somessa osakseen myös huumoria. Kuvanmuokkaus: Sami Korhonen

Lomaosakkeet/Mökit/Vuokra-asunnot

Tyypillinen huijausmuoto, jossa myydään yksinkertaisesti jotain olematonta. Tapauksissa tyypillistä on vaatimus ennakkomaksusta, joka oikeuttaa varauksen kohteesta. Paikalle saapuessa kohdetta ei välttämättä ole olemassakaan, tai se ei oikeasti ole huijaavan vuokraajan omistuksessa.

Sijoitusrahastot

Suurinta osaa rahastoista myydään nykypäivänä suhteellisen eettisesti ja totuudenmukaisesti. Tietämätöntä sijoittajaa kuitenkin huijataan, tai ainakin johdetaan harhaan muutamilla tavoilla:

  • Rahastoa myydään menneellä tuotolla, myyvä taho jättää tässä kertomatta kuinka yhdeksän kymmenestä muusta rahastosta on lopetettu heikon tuoton takia, ns. voittajaharha. 

  • Vertailuindeksi ei kohtaa, suurin osa rahastoista näyttää hyvältä kun niitä verrataan osingonjaon huomiotta jättäviin pääindekseihin, esim OMXH:iin. Suomi-indekseissä osingot laskee mukaan esim. OMXHGI.

  • Piiloindeksointi. Aktiivista rahastoa ostava tahtoo ostaa mahdollisuuden voittaa kohdeindeksi. Piiloindeksoinnissa on kyse siitä että rahastonhoitaja myy kalliilla tuotetta, jonka paino poikkeaa kohdeindeksistä vain vähän, täten rahastonhoitaja varmistaa asiakkaalle indeksiä hieman heikkomman tuoton (indeksi-kulut) - ilman työtä.

Keskustelua aiheesta puliveivausketjussa.

Yhteistyökumppanit: Heikki Keskiväli

Liity suositulle Tähtäimessä osakkeet -sijoituskurssille. Poimi -15e alennus koodilla STIETO15

Henkilökohtainen talous

Esa Juntunen: Mitä on todellinen vauraus ja tuoko raha onnea?

Esa Juntunen
16.12.2024
east Lue lisää
Kolumnit

Outokumpu varoitti

Aki Pyysing
15.12.2024
east Lue lisää
Artikkelit

Eikö enää tarvitse siivota?

Antti Leinonen
14.12.2024
east Lue lisää