Artikkelit

Tesla ja Suomen Tulli myivät bitcoineja

Antti Hyppänen |
Jaa Twiittaa

Viime viikolla saatiin uutisia kahden merkittävän tahon Bitcoin-myynneistä. Tesla ilmoitti Q2-raportin yhteydessä myyneensä 75 prosenttia bitcoineistaan. Myös Suomen Tullin vuosia jatkunut prosessi tuli päätökseen.

Tullin myynti on ollut pitkä prosessi

Suomen Tullin Bitcoin-myynti on ollut mielenkiintoinen prosessi. Se on ollut käynnissä jo ainakin vuodesta 2018 lähtien. ”Myynti aloitetaan pian” -uutisia on nähty jo pari vuotta, mutta tänä keväänä prosessi siirtyi vihdoin puheista käytäntöön. Syy tähän oli halu käyttää bitcoinit Ukrainan tukemiseksi.

Tullilla oli hallussaan 1889 bitcoinia. Suurin osa (1666 kpl) on peräisin vuodelta 2017. Tuolloin suomalaismies tuomittiin huumausaineiden myynnistä netissä ns. Douppikauppa-tapauksessa. Maksuvälineenä käytetyt bitcoinit tuomittiin tässä yhteydessä valtiolle menetetyiksi.

Tällä kertaa valtion hidastelu oli hyvä asia, sillä Bitcoinin hinta ehti kohota takavarikon ja myynnin välillä monikymmenkertaiseksi! Takavarikko tehtiin jo vuonna 2016. Tuolloin yhden bitcoinin sai noin 600 euron kappalehintaan.

Ilmeisesti Ukrainan avuntarve sai prosessin riittävän korkealle prioriteetille. Helsingin Sanomien mukaan selvitystyö alkoi, kun kansanedustaja Mikko Kärnä oli ehdottanut bitcoinien antamista Ukrainalle. Kuittausta operaatiolle oli haettu Sauli Niinistöltä asti.

Coinmotion ja Tesseract hoitivat myynnit

Moni ihmetteli, miksei valtio voinut suoraan lahjoittaa bitcoineja Ukrainan sotakassaan. Bitcoin-lahjoituksia on tehty Ukrainalle jo kymmenien miljoonien eurojen arvosta.

Suurin syy oli ilmeisesti juridinen. Tullilain pääsääntö on se, että takavarikoitu varallisuus muutetaan rahaksi ja tuloutetaan valtiolle. Lisäksi Suomen Tulli oli jo aloittanut kilpailutuksen välittäjän löytymiseksi.

Bitcoinien myynnin hoitivat suomalaiset Coinmotion ja Tesseract. Prosessi tapahtui touko- ja kesäkuun taitteessa. Viime viikolla julkaistujen tietojen mukaan valtiolle tuloutettiin noin 46,5 miljoonaa euroa. Tämä tarkoittaa noin 24.616 euron keskihintaa per bitcoin.

Tullin bitcoinien myynti on kirvoittanut todella paljon keskustelua somessa. Suurin osa kommenteista on negatiivisia; etenkin kryptosijoittajat olisivat halunneet siirtää bitcoinit valtion taseeseen. Valitettavasti tämä vaihtoehto ei ollut ilmeisesti missään vaiheessa mahdollinen.

Bittirahojen arvo on tällä hetkellä niin pieni verrattuna valtion budjettiin, ettei myyntivoitoilla olisi saatu suurempaa vaikutusta aikaan. Muutaman vuoden tai vuosikymmenen jälkeen tilanne olisi voinut olla toinen.

Tullilla on lisääkin bitcoineja sekä muita kryptovaluuttoja. Niiden kohtalosta ei ole vielä tarkempaa tietoa.

Teslan Bitcoin-kaupat yllättivät

Bitcoineja on myynyt Suomen Tullin lisäksi myös toinen merkittävä taho. Elon Muskin Tesla ilmoitti viime viikolla julkaistussa Q2-raportissa, että yhtiö on myynyt 75 prosenttia bitcoineistaan 936 miljoonalla dollarilla.

Tein aiheesta myös lyhyen videon Bitcoinkeskuksen Youtube-kanavalle, jos kiinnostaa.

Tesla pudotti helmikuussa 2021 todellisen pommin kun se julkisti uutisen 48.000 bitcoinin hankinnasta 1,5 miljardin dollarin hintaan. Se ehti jo myydä kokeiluluontoisesti 4800 bitcoinia keväällä 2021 ”likviditeetin testaamiseksi” 272 miljoonalla dollarilla.

Teslalla oli siis jäljellä 43.200 bitcoinia, joista yhtiö möi 32.400 kpl vuoden 2022 toisen kvartaalin aikana. Yhteensä myyntejä on tehty 1,2 miljardilla, ja taseessa on vielä jäljellä 10.800 bitcoinia.

Miksi Tesla möi bittirahat juuri nyt? Elon Muskin mukaan Tesla halusi vahvistaa käteispositiotaan Kiinan epävarmuuksien vuoksi: ”The reason we sold a bunch of our Bitcoin holdings was that we were uncertain when the COVID lockdowns in China would alleviate.”

Oliko tämä sitten todellinen syy vai ei? Sitä tuskin saamme koskaan selville. Elon Musk omistaa yhä itse bitcoineja. Hän ei myöskään poissulje sitä, että Tesla hankkisi lisää bitcoineja tulevaisuudessa.

Säikäyttikö Teslan toiminta instituutiot?

Teslan ilmoitus Bitcoin-ostoista oli helmikuussa 2021 valtava uutinen. Moni odotti (itseni mukaan luettuna), että kyseessä olisi ensimmäinen monista yhtiöistä. Vuosi 2021 oli kuitenkin valtava pettymys. Mitään instituutioiden vyöryä ei tapahtunut – päinvastoin.

Jokainen alaa seurannut muistaa hyvin kesän 2021 romahduksen. Bitcoinin kurssi putosi yli 50 prosenttia, ja monet muut kolikot sitäkin enemmän. Syöksyn sai todennäköisesti aikaan useampi tekijä; ylikuumentunut markkina, Kiinan louhintabänni sekä Teslan uutinen.

Tesla nimittäin ilmoitti, ettei se hyväksykään bitcoinia maksuvälineenä lupauksista huolimatta. Taustalla oli ilmeisesti johdon sekä sijoittajien kasvava huoli ESG:tä. Tämä sai aikaan valtavan keskustelun instituutioiden kentässä Bitcoinin soveltuvuudesta sijoituskohteeksi.

Shark Tankista tuttu sijoittaja Kevin O’Leary on puhunut aiheesta todella paljon. Uusiutuvan energian käytöstä on tullut yhä merkittävämpi kysymys myös suurille Bitcoin-louhintaa tekeville yrityksille. Useat niistä ovat pörssilistattuja yhtiöitä.

ESG määrittää kriteerit kestävään sijoittamiseen (sustainable investing). Bitcoinin valtava tehonkulutus on ongelma monille instituutioille, joiden sijoittamista ESG ohjaa. Säikäyttikö Teslan toiminta instituutiot markkinoilta?

Keväällä 2022 ESG osui myös Elon Muskin omaan nilkkaan, kun Tesla pudotettiin S&P 500 ESG -listalta. Musk kutsui twiitissään ESG:tä scammiksi.

Artikkelin kirjoitushetkellä eletään kesää 2022 eli Teslan Bitcoin-ostoista on kulunut 1,5 vuotta. Tesla jäi lopulta Microstrategyn lisäksi ainoaksi pörssiyhtiöksi, jonka taseesta löytyy merkittävä määrä bitcoinia. Tesla on edelleen listan kakkospaikalla, vaikka se on myynyt yli 80 prosenttia bitcoineistaan.

Nyt on selvää, että pörssiyhtiöt eivät olleet valmiita ottamaan bitcoinia taseeseensa. Syynä voi olla ESG:n lisäksi myös kirjanpitoon liittyvät säädökset. Todennäköisesti koko sektoria koskeva regulaatio mietityttää myös yrityksiä.

Keskuspankkeja odotellessa

Tällä hetkellä on käynnissä merkittäviä prosesseja kryptosektorin säätelemiseksi sekä Yhdysvalloissa että Euroopassa. Monet suuren kokoluokan yhtiöt odottavat nyt regulaation selkeytymistä.

Vaikka Teslan esimerkki on tietynlainen isku markkinoille, en usko sillä olevan suurempaa merkitystä pitkällä tähtäimellä. Teslan Bitcoin-kauppa ei saanut aikaan mitään instituutioiden ryntäystä, joten tuskin Teslan myyntikään vaikuttaa liikaa muiden päätöksiin.

Teslan Bitcoin-myynnit ovat tahra Bitcoinin kilpeen lyhyellä tähtäimellä. Olisi ollut mukava nähdä Tesla yhtenä Bitcoin-vallankumouksen johtajista Microstrategyn tavoin. Aikanaan tälle alustalle nousee kyllä muitakin yrityksiä. Tai vieläkin suurempia tahoja.

On syytä muistaa, että viimeisen vuoden aikana Bitcoinista on tullut virallinen maksuväline kahdessa valtiossa. Näistä El Salvador myös holdaa bitcoineja valtion taseessa.

Maailmassa on nyt 200–300 miljoonaa kryptovaluuttojen holdaajaa. Bitcoinia (sekä muita kryptoja) löytyy myös pienten sekä suurten yritysten taseista. Bittirahaa holdaavat myös erilaiset instituutiot, hedge-rahastot jne. Markkinoilla on jo lukemattomia ETF-tuotteita ympäri maailmaa.

Jäljellä on mielestäni enää kaksi merkittävää askelta: louhinnan muuttuminen valtiotason toiminnaksi sekä keskuspankkien Bitcoin-ostot. Uskon itse siihen, että molemmat tapahtuvat parin vuoden tähtäimellä. Tämän jälkeen Bitcoin kiinnostaa reserviassettina myös yhä useampia pörssiyhtiöitä.

Tuleeko Ethereumista instituutioiden uusi suosikki?

Ethereum on markkinoiden ainoa todella merkittävä kryptovaluutta Bitcoinin lisäksi. Se on myös kasvavassa määrin instituutioiden kiikarissa. Ethereum ottaa syksyn 2022 aikana ison askeleen, mikä voi tuoda sen yhä enemmän myös Bitcoinin reviirille.

Nyt puhutaan The Merge -nimellä kulkevasta päivityksestä. Käsittelin aihetta pari kuukautta sitten tarkemmin myös Sijoitustiedossa. Kyseessä on Ethereumin historian suurin ja tärkein päivitys. Sen pihvinä on siirtyminen Proof of Workista eli louhinnasta Proof of Stake -konsensukseen.

The Mergen aikataulu on asetettu syyskuun loppuun eli noin kahden kuukauden päähän. Miten tämä päivitys sitten liittyy Bitcoiniin?

Kun Ethereumista tulee PoS-pohjainen platform, sen energiankulutus putoaa 99,99 prosenttia. Ethereumista tulee siten ESG-yhteensopiva sijoituskohde. Ethereumin inflaatio putoaa samalla 90 prosenttia. Näiden lisäksi on syytä muistaa steikkauksen tarjoama vuosituotto.

Nouseeko Ethereum jatkossa pörssiyhtiöiden sijoituskohteeksi ja Bitcoinin reviirille? Tähän kysymykseen saadaan vastaus 2022–2023 aikana.

Bitcoin löytyy omasta portfoliostani vielä toistaiseksi selkeästi suuremmalla painolla kuin Ethereum.

Mainos: Sijoitustiedon tarjous Coinmotionille

Tule keskustelemaan aiheesta Sijoitustiedon foorumille!

Mainos:

Jarkko Aho & Nina Nordlund: Näin vältät ylihintaiset osakkeet - maksuton webinaaritallenne

Artikkelit

Applied Nutrition - Kasvuhakuinen lisäravinnebrändi Briteistä

Pentti Jokinen
21.12.2024
east Lue lisää
Henkilökohtainen talous

Esa Juntunen: Mitä on todellinen vauraus ja tuoko raha onnea?

Esa Juntunen
16.12.2024
east Lue lisää
Kolumnit

Outokumpu varoitti

Aki Pyysing
15.12.2024
east Lue lisää