Vantaalainen Mikko Vikman on saanut paljon kehuja sosiaalisessa mediassa myöntäessään Hesarissa hävinneensä 25 000 euroa kiinteistösijoittajana. Ajattelin hypätä mukaan tähän karavaaniin, ja myöntää muutaman karmivan mokan ja epäonnistumisen.
Vuonna 1999 rippikouluikäisenä luulin osaavani jotain ostaessani osakeanneissa osakkeita pikkurahoilla ja muuttamalla ne rahat tuhansiksi euroiksi. Seuraavina vuosina hävisin lähes kaikki voitot kieltäytymällä myymästä mätäneviä tekno-osakkeitani. Hauskinta oli, että uskoin olevani mestarisijoittaja pelkästään Seppo Saarion kirjan ja keskustelupalstoja lukemalla. Yllätys yllätys, olinkin juuri sellainen räkänokka kuin tuossa iässä pitääkin olla.
Vuonna 2007 ostin Citigroup-pankkia laskeviin kursseihin. ”Eihän se enää voi laskea, kun osinkoprosentti on kahdeksan”. Onneksi tappioiden piina sai lopulta myymään, ennen kuin 30 prosentin tappio olisi muuttunut 90 prosentiksi. Koska en oppinut tästä vielä yhtään mitään, hävisin vielä yli 90 prosentin siivun AIG:n osakkeella. Jouduin ottamaan pörssimeklarin työstäni päivän vapaata, kun pörssiruutujen katsominen sai voimaan fyysisesti pahoin. Olin varautunut pörssilaskuun isolla käteispositiolla, mutta vuoden 2008 syksyllä, kun lisäsi velkavipua salkkuun, niin kyllä koko salkun sai nopeasti vielä puolitettua ennen käännettä.
Ostin 50 sentillä Metsä Boardia vuoden 2008 lopulla. Osake puolittui vielä siitäkin, mutta pidin pääni. Tämä osake voisi olla parin-kolmen euron arvoinen, kunhan vaan lamasta selvitään yli. Myin osakkeeni kuitenkin, kun pääsin omilleni, vaikka osake olisi vielä siitäkin hinnasta 20-kertaistunut seuraavan 9 vuoden aikana.
Vuonna 2013 ostin Talvivaaran ”alihintaisia” merkintäoikeuksia vähän kalliimman Bemarin edestä, vaikken uskonut itse yhtiöön. Pekka Perä myi merkintäoikeudet käytännössä arvottomiksi yhdessä pörssihistorian surkeimmassa operaatiossa. Tämä oli minulta kuitenkin huonoa riskinhallintaa enemmin kuin huonoa tuuria. Tuokin on liian pehmeää — kyse oli aivan giganttisen idioottimaisesta älynvälähdyksestä. Pelasin hetkellisesti tätä peliä Ameeban tasolla.
Shorttasin hetken mielenhäiriössä Amazonia, Netflixiä ja Chipotlea kesken niiden huikean nousun perusteena suunnilleen ”no ne nyt ovat nousseet jo niin paljon”. Ostin kyllä Applea ja Facebookia, kun niitä sai halvalla, mutta keksin tekosyyt ottaa voitot kotiin liian aikaisin.
Ostin vuonna 2015 Yhdysvaltalaista aurinkovoimaloiden rakentajaa SunEdisonia. Luotin arvostamani sijoittajien analyysiin huikean korkeasta velkalastista huolimatta. Nurinhan se pirulainen meni ja hävisin euroissa kymppitonneja, vaikkei ihan loppuun asti mukana oltukaan. Opin ettei johdon osaamisella ole enää mitään väliä siinä vaiheessa, kun velkainen yhtiö menettää sijoittajien luottamuksen.
Olin sitä mieltä vuonna 2016, että osakemarkkinoiden nousu alkaa lähestyä loppua. Miksi näin? Pääasiassa, koska halusin sen tyydytyksen, kun osaa ajoittaa laskumarkkinan alun oikein. Eli sillä ei ollut mitään tekemistä järkevän sijoittamisen kanssa. Aloin näkemään uhkia siellä ja täällä. Manasin jopa hetken keskuspankkeja ja manipuloituja markkinoita.
Minulla oli muutaman vuoden varakkaan suomalaisen henkilön rahoja sijoitettavana. Olin aivan liian varovainen verrattuna omiin salkkuihini, mutta pärjäsin siitä huolimatta ihan hyvin. Vuonna 2017 alkukesästä suurimmat positioni olivat long öljy, short Orion. Lähes joka päivä nämä menivät väärään suuntaan, enkä pystynyt mitenkään käsittämään, mitä järkeä 57 euron Orionissa ja 43 dollarin öljyssä oli. Tuoreen vauvaperheen arjesta johtuvat univelat ja tappiolliset positiot alkoivat päästä ihon alle, joten lopetin ulkopuolisten rahojen hoitamisen. Tämä tapahtui kutakuinkin päivälleen samaan aikaan, kun positioni alkoivat mennä oikeaan suuntaan. Vuosi myöhemmin Orionin hinta oli 23 euroa ja öljy maksoi 75 dollaria barrelilta. Elämä on.
Päivittäinen salkun arvon tippuminen on kuin Kiinalaista vesikidutusta. Paljon helpompaa olisi ottaa yksi iso osuma vatsaan ja jatkaa elämää. Usein markkina määrää sinulle kuitenkin juuri sitä lääkettä, jota et olisi toivonut.
Se juttu on kuitenkin, ettei millään näistä mokista ole ollut paljoa merkitystä kokonaisuuden kannalta. Et juuri huomaisi edes sitä murskaavaa Talvivaara-tappioni salkkuni kymmenen vuoden tuottokäyrästä. Suurin osa meistä ottaa tappiot huomattavasti voittoja raskaammin. Tämä on yksi syy, miksi suosittelen tuttavilleni mieluummin passiivista kuin aktiivista sijoittamista.
Aika kuitenkin parantaa haavat myös sijoitussalkuissa. Moni on tehnyt fantastisen uuden tulemisen senkin jälkeen, kun on jo hävinnyt kaiken. Hyvin moni miljardööri on kertaalleen hävinnyt kaiken ja vähän päälle. Yksi on jopa noussut vapaan maailman johtajaksi.
En usko, että sijoittamisessa virheitä voi kokonaan välttää muiden virheistä oppimalla. Valitettavasti oppiminen vaatii usein omakohtaista kipua, jotta oppi menee perille. Kun prosessin on toistanut toistakymmentä kertaa, alkaa homma iskostua selkärankaan. Kantapää on opettajana hidas mutta varma. Erehtymättömiä ihmisiä on lähinnä vain Facebookin sijoitusryhmissä. Siellä yhden otoksen optiotuototkin ovat puhdasta ylituottoa.
Koska moni ei ole valmis myöntämään virheitään, vaan syyttää keskuspankkeja, poliitikkoja, shorttareita tai jopa vaimoaan (kyllä, tämä on ollut yksi pahimmista virheistäni sijoituselämässäni), ei oppimista tapahdu.
En tarkoita, että virheissä piehtarointi riittäisi oppimiseen. Moni kyllä on pystynyt siihen ja ratkennut ryyppäämään. Tärkeintä on tehdä oikea analyysi, mikä meni vikaan ja mitä opimme tästä. Itselleen täytyy olla täysin rehellinen. Se on toki vaikea myöntää esimerkiksi, että olin ylimielinen moukka. Tai, että rakastuin osakkeeseen, koska olin sitä jo kaikille kehunut. Tai että en pystynyt myymään osaketta tappiolla, koska väärässä olo tuntui pahalta.
Mutta emme ole yksin. Michael Batnick kertoo mainiossa kirjassaan aikamme parhaiden ajattelijoiden ja sijoittajien isoista virheistä. Tässä jotain esimerkkejä:
Osakeanalysoinnin oppi-isä ja Warren Buffettin mentori Benjamin Graham menetti 70 % omistuksistaan 1930-luvun alussa. Toki pörssi tippui kokonaisuudessaan vielä enemmän, mutta Graham myöhemmin myönsi olleensa liian itsevarma näkemyksistään.
Itse Warren Buffett osti 1990 US Air –yhtiötä 358 miljoonalla dollarilla, mutta myi osakkeet 86 miljoonalla dollarilla vuosia myöhemmin. Hän osti myös Dexter Shoe –yhtiötä, vain nähdäkseen yhtiön menevän käytännössä arvottomaksi. Puhumattakaan alkuaikojen tekstiilitehdas -ostoksista, joista toki jäi hänen yhtiönsä kuuluisa nimi muistoksi.
Warren Buffettin aisapari Charlie Mungerin sijoitusyhtiö hävisi yli puolet pääomastaan 1970-luvun karhumarkkinassa. Kokemus uuvutti Charlien, mutta sen jälkeen tiiviimpi yhteistyö Buffettin kanssa sai molemmat osapuolet kukoistamaan.
Mark Twain oli loistava kynäniekka, mutta onnistui kerta toisensa jälkeen munaamaan sijoituksensa mitä eriskummallisimmilla tavoilla. Hän pääsi sijoitusveloistaan eroon vasta vanhoilla päivillään.
Isaac Newton menetti valtaosan varoistaan South Sea Company-osakekuplassa. Newtonia pidetään yhtenä historian älykkäimmistä ihmisistä, mutta silti hän sortui Wincapita-tason virheeseen. Hän lopulta totesi ” Osaan laskea taivaankappaleiden liikkeet, mutten ihmisten hulluutta”
Vuonna 1920 John Maynard Keynes hävisi omat, tuttaviensa ja sukulaistensa varat valuuttakeinottelussa. Sen jälkeen Keynes pärjäsi keinottelussaan taas vuosia paremmin, kunnes hävisi taas yli 80 % varoistaan. Myöhemmin hän otti Kings College -yliopiston varat hoitoonsa, mutta onnistui niistä häviämään yli puolet 1930-luvun alussa. Keynes oli ajassaan ylivertainen taloustieteilijä, mutta hänenkin sijoitusura oli täynnä virheitä. Epäonnistumistensa jälkeen, hän koetti onneaan arvosijoittajana osakkeisiin. Ei se helppoa ollut sielläkään — yhdessä vaiheessa hän hävisi taas 2/3 sijoitusvarallisuudestaan. Kaikkien ongelmiensakin jälkeen, Keynes oli kuitenkin ihan kelpo sijoittaja.
Jos nämä historian jättiläiset epäonnistuivat jossain vaiheessa, miksi olettaa, ettemme kaikki voisi joskus erehtyä?
Me kaikki epäonnistumme. Se sattuu. Se nolottaa. Suurin tragedia olisi kuitenkin välttää epäonnistumisia hinnalla millä hyvänsä.
Jos pelkäät epäonnistumista, jää moni parhaista asioista tekemättä. Jos välttelet epäonnistumisen käsittelemistä, et opi niistä mitään.
Moni päätyy pitämään liikaa käteistä osakkeiden sijaan virheiden pelossa. Käteisen hamstraaminen pankkitilille vuosikymmeniksi on kuitenkin lähes varmasti huonompi vaihtoehto kuin osakesijoitukset.
Nokian tuho oli virheiden pelko. Kun pomot huusivat pää punaisena pienistäkin erheistä, niin kuka olisi kertonut Ollilalle ja kumppaneille, etteivät nämä kapulat paini edes samassa sarjassa iPhonen kanssa.
Amazon taas on yksi maailman arvokkaimmista yhtiöistä. Heillä on tärkeä ohjenuora: ”fail fast”. Epäonnistu nopeasti. Jos luot uutta ja kokeilet asioita, ei epäonnistumista voi välttää. Kaikki näyttää itsestään selvältä vasta jälkikäteen.
Netflixin toimitusjohtaja Reed Hastings jopa valitti, ettei yhtiöllä ole riittävästi floppisarjoja. ”Meidän onnistumisprosentti on liian korkea. Meidän täytyy ottaa enemmän riskiä, tehdä hullumpia asioita. Meillä pitäisi olla korkeampi sarjojen keskeyttämisprosentti”
Tulevaisuudessa yhä useammassa firmassa tehdään kuten Supercellissa: Poksautetaan samppanjapullot aina epäonnistumisen merkiksi. Kaikkein pahinta olisi peitellä virheitä ja hidastaa eteenpäin siirtymistä.
Ota riskejä ja epäonnistu, mutta korjaa kurssi nopeasti. Tämän toistaminen uudestaan ja uudestaan on usein menestyksen avain.
