Olen pussittanut, eli päässyt kakkospäivään, kaikissa tänä vuonna pelaamissani pokeriturnauksissa. Lisäksi olen pelannut jokaisen vesiselvänä. Menestykseni ei ole kuitenkaan johtunut raittiudestani, vaan enimmäkseen sunnuntaina syntymisestäni.
Tosin tämän vuoden ensimmäisen turnauspokerijakoni pelasin hyvin. Tulin myöhässä Tallinnan Summer Showdownin 550 euron turnauksen erään 1A. Istahdin alas pöytään, jossa oli huiskittu jo puolitoista tuntia. Vilkaisin ympärilleni ja oikealla oli EPT-voittaja Markku Koplimaa. Jonka on parempikin olla sillä puolella, koska ei saanut puolen miljoonan pyttyään Barcelonasta pelkällä tsägällä. Olemme kolistelleet Etelä-Helsingissä aika paljon samoissa turnauksissa ja tunnistin Markun osaavaksi pelaajaksi jo aika juniorina. Vasemmalla oli Jari Lahtinen ja vähintään puolituttua porukkaa pöydässä aika paljon muutenkin. Tunsin olevani turvallisessa tilassa, eli Hotelli Hiltonin konferenssiaulassa.
Kaikki kippasivat miulle cutoffiin (yksi positio buttonista oikealla), mikä on alkuvaiheessa turnausta jo aika vahvan oloinen signaali tiukahkosta pöydästä. Yleensäkin kun istun alas turnauspöytään, alan välittömästi ”analysoimaan pöytää” eli pohtimaan mitä siinä uskaltaa yrittää kikkailla ja mitä ei.
Ellen sitten ole kiireinen yrittäessäni etsiä katseellani tarjoilijaa, mutta tällä kertaa sen suhteen ei siis ollut varsinaista hätää. Yleensä päädyn kaikkien syväanalyysieni jälkeen pelaamaan tiukahkoa ABC:tä.
Näin vitosparin ja selvitin muiden pokeritieteellisten pikatutkimuksini lomassa myös blinditason, joka oli 75/150, ei antea. Avasin eli korotin 400 (stäkki 25.000, eli 166 isoa blindia), mikä on käsitykseni aika standardiavauksesta. Jari ja pieni blindi kippasivat, mutta mutta miulle tuntematon iso blindi aavistuksen arpoi ja maksoi.
Floppiin 863 kaksi herttaa iso sokea sökötti, mie löin 500 875:n pottiin, mikä on konttariksi isohko, mutta oli sopivasti sen kokoinen chippi ulottuvilla ja vetoisa boardi. Kaveri checkreissasi nopeasti 1600:aan. Mie otin, koska kokemukseni mukaan pelkkä kasi ainakin näin syvillä maksaa, ja settejä tai rattaita tulee aika harvoin. Kasia isompi pari taas yleensä rereissaa jo ennen floppia. Vetokädet sen sijaan tykkäävät checkreissailla varsinkin pikkutakissa olevia vanhoja kaljuja. Lisäksi miulla oli positio, jossa voi ainakin kuvitella pystyvänsä tekemään parempia päätöksiä kuin ilman sitä.
Turnista tuli semihyvä kortti eli nelonen, sain siis suoran päistä auki boardiin 8643. Kaveri löi 3000 4075:n pottiin ja tämän maksaisivat jo melkein kaikki, kun pelataan näin syvillä. Riveristä tuli eri maan ässä, ja vihu paukautti melko instana 9000 10.075:n pottiin.
Laitoin hetkeksi Pelle Pelokkaan mietintämyssyn päähän ja pohdin. Ässän luulisi pelottavan vastustajaa, koska ässä löytyy aika usein preflopreissaajan kädestä. ”Nou eis, no rreis” sanovat ranskalaiset. Voihan se olla, että kaverilla oli ässävärin veto ja nyt osui ässäänsä. Mutta tällä kädellä aika standardia olisi sököttää ja maksaa ässää usein vain esittävän alkuperäisen aggressorin lyönti. A8 olisi myös looginen käsi. Ja toki myös 57, jolloin olisin vedellyt turnissa kolmeouttista puolikasta pottia valmista suoraa vastaan. Ei olisi ensimmäinen kerta, kun olen ollut kuollutta vetämässä ja joskus olen vielä saanutkin sen. Tulee melko kalliiksi.
Tosin kaveri näytti bluffaavalta ja lisäksi olisi tosi makeaa palata tauolta turnauspokerin ihmeelliseen maailmaan koppaamalla kaverin iso pilli. Arat miehet eivät saa komiaa akkaa, muistin ja maksoin. Kaveri näytti 92 herttaa, mikä ilahdutti kovasti, koska olin laittanut kaverin rangen hyvin värinvetopainotteiseksi. En usko, että se olisi saanut värillään miusta irti yhtään mitään, ellen nyt sitten olisi saanut riveristä suoraa ja se väriä.
Hetken luulin olevani hyvässä kunnossa, vaikka en koronatauollani ole opiskellut pokeria käytännön yhtään ja ajatellutkin hyvin vähän. Tämä kesti tosin aika lyhyen hetken. Sen jälkeen en moneen tuntiin tehnyt juuri muuta fiksua, kuin ollut menettämättä kaikkia merkkejäni. Ei varsinaisesti hohottanutkaan, mutta näin monta paikkaa, joissa potin olisi voinut ostaa tai ainakin yrittää. Lyönti ei vain lähtenyt ja pääasiassa sököttelin hävittyihin showdowneihin tai kippailin heikonoloisiinkiin lyönteihin.
Valuin melko tasaisesti re-entryajan toiseksi viimeiseen käteen asti, jossa olin isossa blindissa. Miulla oli jäljellä 14 isoa blindia, eli 17.000 merkkiä, re-entryllä olisi saanut
25.000 uutta. Kaikki kippasivat buttonille, joka survoi kaikki 17 blindiaan keskelle. Pienen blindin tiukahko liettualainen isolla stäkillään otti yhtään pohtimatta. Kurkkasin kortit ja sieltä löytyi AQo. Tämä olisi kai useimmille nettiturnauspelaajille automaattinen maksu, mutta ne eivät ole istuneet tämän liettualaisen kanssa samassa pöydässä kymmeniä tunteja.
En siis tykännyt yhtään välimaksusta, mutta kun oli se ainoa sallittu re-entrykin vielä tekemättä päätin ottaa ja toivoin, että olisipa Vilnassa vaikka jätkät. Napilla kolmospari ja pienellä sokealla kallet. Noh, ässä oli sentään tukevasti elossa. Tosin floppiin 245 kuoli sekin, kun ässällä nappi saisi suoran ja nousin poikkeuksellisesti seisomaan, vaikka jotain takaoven outteja näin vielä olevankin olemassa.
Turnista takaovi aukesikin, kun tuli rouva. Riverin kolmonen sai pienen blindin sanomaan jotain rumaa liettuaksi, kun nappi sai kolmoset. Lisäksi vasemman puolen espanjalainen peluri kehotti miuta istumaan alas, koska olin saanut suoran.
Jumalauta. Ei siis sille, että voitin potin. Mutta olen pelannut ammattilaisena yli neljännesvuosisadan, enkä osaa enää edes boardia lukea. En tajunnut flopilta kolmosta outiksi, enkä vielä siinä vaiheessakaan, kun se tuli pöytään. Mitä ilmeisimmin pitäisi käydä boardintunnistuskurssi mitä pikimmiten, sillä kyllä nyt sivistyneen ihmisen täytyy sentään pokerikädet tunnistaa ilman mitään varsinaista pohdintaa. Ainakin omansa ja mielellään vastustajankin.
Vartin tauolla hahmottelin strategiaa viimeiselle puolentoista tunnin stintille. Päätin jatkaa ABC:lla, koska vasemmalla puolellani oli kaksi hyvää espanjalaista(!) ja yksi hyvä ruotsalainen(!!).
Laadittuani omasta mielestäni erinomaisen nykypöytään sopivan stategian, pöytämme parin jaon jälkeen hajotettiin ja miut siirrettiin takanurkkaan kännipöytään. Tosin vasemmalla puolellani istui Between Walk And A Hard Placen toinen jäsen Henri Juutilainen vesiselvänä sekin. Muut jäsenet ovat Henkan vaimo Emmi ja Potti-Jussi Mattila. Vähän siis jokaiselle jotakin, sanoisin tiimimme kokoonpanosta. Nimikin on hyvä.
Reivasin suunnitelmani uusiksi. Päätin katsella halpoja floppeja lupaavilla käsillä ja jos löytäisin jotain edes pienehköjä pareja tai isoja ässiä, survoa känniavauksiin kaikki sisälle, jos olen alle 25BB. Reissunkestämättömillä käsillä en ajatellut avata lainkaan.
Paitsi kerran kännikaarre tilaili drinkkejä ja kippasivat miulle pieneen blindiin. Avasin A2o ja sitten kun Henkka tuli yli, kippasin ja kiroilin mielessäni, kuinka vilun tyhmä olenkaan.
Olisi pitänyt survoa kaikki efektiiviset 22BBish suoraan tai pelkästään maksaa ja mahdollisen reissun tultua pohtia optioita uudelleen. Reissaaminen ja kippaaminen ylituloon oli paskin mahdollinen valinta tässä tilanteessa. Suora kippi taas olisi jo liian kyylämäistä jopa miulle, mutta sekin olisi tullut halvemmaksi. Action-pöydässä A2o allin- maksaminen ei ole yleensä kaikkein paras tapa laittaa rahansa keskelle, vaikka Henkalla on varmasti rangessaan kaikenlaista KQ:ta ja QJ:tä, joita johdan niukasti. Ja muita käsiään vastaan olen iloisesti perässä.
Ihastelinkin, kun Henkka vieressä pelasi kuin enkeli. Hän jäi kahden pöydän suurimman mellakanpitäjän kanssa, kun otti tämän korotuksen kiinni isosta blindista. Floppiin QQ9 kaksi pataa tuli sökö, konttari ja maksu. Turnista tuli kasi, joka avasi hertankin vedon, ja sama action, joskin suhteellisesti vähän isompi lyönti. Riveristä läpsähti herttavitonen, pöytä siis QQ985 kolme herttaa. Paikallinen kaveri, joka väitti juoneensa kymmenen päivän aikana kymmenen litraa vodkaa, löi isosti ja se olisi ollut melkein kaikki Henkan merkit. Näistä vodkalitroista vähintään yksi yhtenä päivänä oli ihan uskottavavan oloinen tarina.
Henkuli (Emmi kutsuu välillä Henkuliksi) maksoi. Kaverilla KJo ilman värinvetoa ja Henkulilla A9o. Ainakin toivon, että olisin pelannut itse samoin. Olen kyllä hyvä näkemään pimeässäkin varjoja, joten varma en tästä voi olla.
Tosin enkelinä pelaaminenkaan ei auta, jos runaa kuin Aku Ankka. Henkka menetti valtaosan isosta stäkistään jätkillä yhden miulle ennestään tuntemattoman turskan Anna Kournikovalle (AKo), joka tällä kertaa kuitenkin turnin kallella voitti. Meinasin lohduttaa tiimikaveria, että sattuu enemmän, kun se osuu vasta riveristä, mutta päädyin hyvän tiimihenkemme säilyttääkseni olemaan vaiti.
Illan viimeisessä kädessä löysin kipatulta napilta vitosparin, jonka survoin, kun molemmilla sokeilla oli alle 10BB jäljellä. Henkka otti ja flippasi epäonnekkaasti tällä kertaa kolikon toisella puolella eli A8o vs. 55. Tiimille ei ole muuten edullista siirtää pikkustäkin merkkejä isommalle stäkille. Mutta SSD-turnauksessa on vielä erät 1B ja 1C jäljellä, joten saatamme miekkailla samassa turnauksessa tiimikavereiden kesken vielä uudestaankin.
Tallinnan Summer Showdown on kerännyt perkeleesti populaa ympäri Eurooppaa. Muun muassa paikalle on tullut 12 lapinpolttajaa, jotka valitettavasti ovat lähinnä Saksan pokerilainsäädäntöä pakoilevia ammattilaisia. Tällaiseen maastakarkoitukseenhan on Suomessakin ollut Veikkauksen edunsaajilla pyrkyä.
Nettiammattilaisille Tallinnan liveturnaukset ovat kuitenkin hankala paikka sopeutua. Näin sekä espanjalaisten että saksalaisten ammattilaisten maksavan amatöörien survaisuja aivan liian löysästi. Pojat (yhtään tyttöä näistä eteläisemmän Euroopan heroista en ole bongannut) maksoivat taulukkojensa mukaan, mutta tämä on optimiratkaisu vain, jos vastapeluri myös painaa samalla taulukolla. Useimmat hyvätkin viihdepelaajat kuitenkin survovat matemaattiseen optimiin nähden liian vähän, koska tykkäävät pelata pokeriturnauksia, eivätkä halua semikäsillä riskeerata turnauselämäänsä.
En tuomitse kumpaakaan lähestymistapaa, omilla rahoillaan saa pelata miten haluaa. Oman pelini tuomitsen ensimmäistä jakoa lukuun ottamatta kehnohkoksi kyyläämiseksi. Puolustuksekseni on sanottava, että jos on pitkään ajamatta polkupyörää, ei sekään suju ihan samalla tavalla kuin ennen vanhaan. 83-vuotias isoenonikin lopetti juuri pyöräilyn kannattamattomana, heti pyöräilyuransa ensimmäisten lippojen jälkeen.
P.S. R.I.P. Layne Flack. Kuuden WSOP-braceletin Layne kuoli 52-vuoden ikäisenä ainakin toistaiseksi julkaisemattomaan syyhyn. Pelasimme Flackin kanssa viimeisen kerran samassa pöydässä WSOP Seniors Eventissä pari vuotta sitten, kun hän oli juuri ylittänyt ikärajan.
Amerikkalaiset papat jupisivat, että Layneä ei olisi saanut päästää turnaukseen. Mie lähinnä nautin performanssista, kun herralla oli takanaan hieroja (tai kaksi) ja edessään drinkkilasi (tai kaksi) ja se painoi vanhempiaan pakkaan jatkuvalla syötöllä sekä höpötti pitämättä muita kuin drinkinottotaukoja. Tämä riitti 20/5917 sijaan, mie olin 26:s.
On se perkelettä, kun itseään nuoremmatkin kollegat alkavat kupsahtelemaan. En siis tiedä Laynen kuolinsyytä, enkä lähde sillä spekuloimaan. Mutta muistutan joka tapauksessa Tallinnan pelureitakin, että välipäiviä on välillä hyvä pitää.
