USA:ssa finanssikriisin jälkeiset pohjat saavutettiin maaliskuussa 2009, tasan kymmenen vuotta sitten. Sen jälkeen nousu on ollut rapsakkaa kautta maailman – paitsi euroalueella, missä finanssikriisin myötä käynnistyi eurokriisi.
Eurokriisistä on puhuttu paljon roskaa, lähinnä sen takia, että vastuuta kriisiin johtaneista virheistä ei ole haluttu ottaa, syitä ei ole haluttu myöntää ja tappioiden hetkellä ”kriisinhoito”, eli sijoitustappioiden maksajan löytäminen oli noloa hommaa.
Lyhykäisyydessään eurokriisi meni niin, että erityisesti Saksan ja Ranskan pankit olivat luotottaneet ennen finanssikriisiä Euroopan uusia kasvutähtiä – Kreikkaa, Italiaa, Espanjaa, Irlantia ja Portugalia. Kun finanssikriisi pysäytti luotonannon, huomattiin, että kasvu oli rakentunut velkaantumiselle, ja luottohanat menivät kokonaan kiinni. Tämän seurauksena talouskriisiin päätyneille maille lainattiin muiden euromaiden toimesta suoraan rahaa, Euroopan keskuspankki osti niiden valtionvelkakirjoja ja perustettiin vakausrahastot, jotka saivat toimia roskapankkeina. Kriisimaiden pankkeja pidettiin pystyssä Euroopan keskuspankin niille myöntämillä halvoilla luotoilla sekä keskuspankin arvopaperiosto-ohjelmilla.
Lopputuloksena Ranskan ja Saksan pankit ”pelastuivat”, mutta nyt euromaat ovat toistensa kanssa taloudellisesti naimisissa, ilman avioehtoa. Pankkien oman pääoman taso on heikko, ongelmaluottoja on edelleen runsaasti ja reittiä parempaan ei näy.
Suomalainen sijoittaja katsoo, että Helsingin pörssi voi hyvin. Ja jenkeissä, Saksassa ja Ruotsissa on mennyt hyvin. Harva seuraa, mitä muualla Euroopassa tapahtuu.
Muutamista pirteistä pörsseistä huolimatta euroalue ei ole ollut sijoittajalle menestystarina. Isharesin euroalueelle sijoittava dollarimääräinen EZU-indeksirahasto on toki melkein tuplannut vuoden 2009 pohjista, mutta kurssitaso on vieläkin rutkasti alle vuoden 2007 huipputason.
Pankeissa on nyt kaikki pielessä
Syyllinen euroalueen pörssimasennukseen löytyy pankeista. Euroalueen pankkiosakkeiden indeksi on vain viidesosa vuoden 2007 huipputasosta. Indeksi matelee nytkin lähellä kriisin jälkeisiä pohjia. Vuoden 2009 pohjan jälkeen 2012 tehtiin marginaalinen uusi pohja, sitten vuonna 2016 syöksyttiin, ja hiljattain koko vuoden 2018 ajan.
Euroalueella pankkiosakkeita ovat nyt painaneet talouden supistuneet kasvunäkymät sekä matalat, tarkemmin negatiiviset korot. Matala korkotaso ei ole mikään siunaus pankeille. Se supistaa perusliiketoiminnan korkokatetta, ja negatiivinen keskuspankin talletuskorko toimii pankkiverona. Euroalueella ei kuitenkaan ole ollut vaihtoehtoja erittäin matalille koroille. Surkeat investointi- ja inflaationäkymät ovat painaneet korkotasoa luonnostaan, ja korkeampi korkotaso olisi myrkkyä velkasimpien maiden valtioille sekä tietenkin velkaisille kotitalouksille. Lisäksi, koska erityisesti ongelmapankit ovat kunnostautuneet zombie-yrityksille luotottamisessa, jotkut pankit eivät kestäisi korkojen nousua – matalista koroista riippuvaiset laina-asiakkaat ajautuisivat todennäköisesti velkakestämättömyyteen ja siten aiheuttaisivat pankeille luottotappioita.
Tämänkaltaisia ongelmia syntyy, kun laitetaan joukko erilaisia maita valuuttaliittoon. Euron kurssi ja korkotaso ovat aina yksittäiselle maalle vääriä, ja talouselämä synnyttää kierteitä. Ne, joilla menee hyvin, menee jatkossakin paremmin, ja ne, joilla on alkanut mennä huonosti, menee entistä huonommin tulevaisuudessa.
Toistaiseksi tilanne on onnistuttu pitämään ”vakaana” – kriisi on pysynyt poissa otsikoista, mutta se on edelleen ratkaisematta. Ei näitä pankkiunioneita yhteisine kriisinratkaisurahastoineen ja talletussuojamekanismeineen muuten kaavailtaisi. Kun ensin yhteisvastuullistettiin valtioiden velat EKP:n ja vakausrahastojen kautta, nyt työn alla ovat pankit. Tästä taas sitten seuraa euroskeptisyyttä ja äänestäjien poukkoilua erilaisia ulospääsyvaihtoehtoja tarjoavien puolueiden perässä.
Suomessa lähestyvät vaalit näyttävät menevän perinteisillä linjoilla, mutta niin ei ole muualla Euroopassa. Italian populistihallitus on tästä ehkä huutavin esimerkki, mutta on aika jännää, että esimerkiksi Hollannin hiljattain pidetyissä vaaleissa vain muutama vuosi sitten perustettu puolue on noussut toiseksi suurimmaksi, voimakkaalla maahanmuutto- ja kansanäänestys EU-jäsenyydestä-teemoituksella.
Euroopan keskuspankki on herännyt matalien korkojen aiheuttamiin ongelmiin. Poppakonsteja mietitään. Nordea laskeskeli raportissaan, että euroalueella pankeille reserveistä syntyvät negatiivisten korkojen aiheuttamat tappiot ovat vuosittain bruttona 7,5 miljardia euroa vuodessa. Pankkien tulos on noin sata miljardia euroa, joten aika iso siivu menee siis korkotappioihin. Mikä pahinta, summa ei jakaudu tasaisesti, eli joissakin maissa, ja joissakin pankeissa, ongelma on pahempi kuin keskimäärin.
Ajatus oli alunperin, että EKP voisi, osto-ohjelmansa alasajon jälkeen, aloittaa koronnostot, mutta valitettavasti näyttää siltä, että taantuma ehtii tulla ensin. Siksi korkotaso tulee pysymään pitkään hyvin matalana. Edessä on siis taantuma ja siitä pankeille aiheutuvat pulmat, matalan korkotason korkokatteelle aiheuttama pulma ja negatiivisten korkojen aiheuttama kiinteä lasku. Ongelman epätasainen jakauma johtanee siihen, että euroalueella ongelmaa ratkotaan myöhemmin jonkinlaisella tilkkutäkkimenetelmällä. Minulla ei ole kovin suurta luottamusta siihen, etteikö se tilkkutäkkimenetelmä tarkoittaisi käytännössä tulonsiirtoja euroalueella. Maksajiksi päätynevät ne pankit, joilla menee vähän paremmin, ja sitten sitä ryyditetään vähän keskuspankkirahalla, jollain tapaa.
KUVA: Sininen käyrä STOXX 600 pankki-indeksi, sininen käyrä Saksan 10-vuotisen velkakirjan korkotaso. Käyrät ovat viimeisen parin vuoden aikana kulkeneet lähes käsi kädessä.
Miksi minä aloin pohtia euroalueen pankkien tilaa? Noh, vaihdoin männäviikolla ajatuksia ammattisijoittajan kanssa ja sanoin ääneen, että en muista, koska uutisvirta olisi ollut pankeille yhtä pessimistinen kuin nyt. Saksalaisten jättipankkien, Deutsche Bankin ja Commerzbankin, osakkeiden kurssit ovat hyvin matalalla, ja näiden pankkien fuusiota suunnitellaan niiden pelastamiseksi.
Rahanpesuskandaalit eivät sittenkään olleet vain ensin jenkkikiinteistöjohdannaisissa, sitten eurokriisimaissa taseensa polttaneiden mannermaisten pankkien ongelma, vaan myös ahneiksi ryhtyneiden pohjoismaisten pankkien ongelma. Erityisesti Danske Bank varautuu miljardiluokan sakkoihin. Ruotsissa asuntomarkkinoiden takapakki ahdistaa pankkeja. Suomessa ei olla edes herätty siihen, että euroalueella ostopäällikköindeksien valossa talouskasvu jäisi tänä vuonna alle prosentin tason.
Korkokäyrä kirkuu naama punaisena, että taantuma on lähestymässä. Viime viikolla USA:n kymmenen vuoden ja kolmen kuukauden koron erotus kääntyi negatiiviseksi ensi kertaa sitten finanssikriisiä edeltävän ajan – eli korkokäyrä on nyt laskeva.
Kirjoitin marraskuussa 2017, että korkokäyrä olisi kääntymässä vuoden 2018 lopulla tai 2019 aikana laskevaksi. Noh, niin on nyt käynyt. Käytännössä aina aiemmin korkokäyrän kääntymisen jälkeen noin vuoden kuluttua on käynnistynyt taloustaantuma.
Muistan, kun vuonna 2000 minulle kerrottiin, että korkokäyrän kääntyminen laskevaksi ei olisi sillä kertaa ongelma. Kuulin saman tarinan myös vuonna 2006. Eräs investointipankin toimitusjohtaja otti punaviinipullojen ja brie-juuston yli varoitukseni USA:n kiinteistömarkkinoista vastaan huolettomana. Hän kertoi, että hän ei näe mitään ongelmia. Vastasin nenäkkäästi, että juuri sen takia, että hän ei näe ongelmia, edessä on ongelmia. Hän nikotteli vähän aikaa, mutta selvennykseni ehkä avasi, mitä tarkoitan. Kun edellisestä taantumasta on kulunut kymmenkunta vuotta, moni fiksumpikin toimija ei enää muista, miten aina lopulta käy. Markets-ihmisillä on väkisinkin hieman vainoharhaisempi tunnelma, eivätkä he aja peruutuspeilin kanssa ja usko, että asiat jatkuvat viime vuosien tapaan. Markets-ihminen ennemminkin miettii kurssitasoa ja trendin ajallista kestoa, ja toteaa, että kohta voi jo alkaa sattua jotain ikävää. Kyllä, arvasitte oikein. Muutama talvi myöhemmin kyseinen investointipankki meni nurin.
USA:n keskuspankin edellinen pääjohtaja Janet Yellen on väärässä, kun hän kertoo, että korkokäyrän kääntyminen laskevaksi ei välttämättä kerro tulevasta taantumasta, vaan siitä, että korkoja pitäisi laskea. Toki niitä korkoja pitää laskea. Mutta kyllä niitä korkoja laskettiin myös 1990, 2000 ja 2007, ja taantumat tulivat silloinkin. Eivät koronlaskut taantumilta pelasta, niillä korkeintaan vältytään katastrofeilta.
Olipas tämä pitkä johdanto sille, mitä haluan sanoa. Sanotaan se nyt sitten lopuksi. Iso sykli alkaa olla ohi, ja edessä on, jos hyvin käy, pitempi sahaava, tai loivasti laskeva pörssikausi. Jos käy huonosti, edessä on reilumpi korjaus ja parin vuoden ajanjakso, jonka kokeneet alkavat miettiä osakesijoittamisen mielekkyyttä.
Mutta sitä ennen, vielä vähän aikaa, seuraavien kuukausien aikana, tykkään kovasti pankkiosakkeista. En muista pitkään aikaan nähneeni näin huonoa uutisvirtaa. Saksan valtion velkakirjan korko on lähellä kaikkien aikojen pohjaansa. Taantuma on otsikoissa jatkuvasti. Pankkiosakkeet ovat voimakkaasti ylimyytyjä juuri nyt. Mutta se on sitten ystävät hyvät treidi, eikä sijoitus. Kymmenen, viisitoista prosenttia, ja ulos. Pankkeihin ei kannata rakastua, koska taantumassa, ja erityisesti Euroopassa, niillä ottaa eniten pataan.
Kommentoi kirjoitusta ja lue Juhanin aiemmat tekstit blogiketjusta: Ajankohtaisia kirjoituksia taloudesta
