Noose löytyi Maltalta

Aki Pyysing - vanhat |
Jaa Twiittaa

Vähänkään vanhemmat tieteenharjoittajat pokerissa muistavat hyvin Riku ”Noose” Vihreäsaaren. Muutamaan vuoteen ei Suomen pokeriskenessä ole Noosen laulunlahjoista päästy kuitenkaan nauttimaan. Antti Tiainen löysi Rikun Maltalta Kärkipari-Podcastiin.

Lonkeroa ja livemusiikkia rakastavan Noosen mukaan koronatilanne Maltalla oli haastattelun aikaan ”aika chilli”. Tämä johtui kuulemma siitä, että serkut olivat olleet tehokkaita rokotteiden jakelussa. Olin kuullut tästä aiemminkin ja ainakin miut se yllätti. ”Maltalaiset” ja ”tehokkuus” kun on varsin haastavaa sijoittaa samaan lauseeseen.

Noosen rahapelaaminen lähti hevosbetsauksesta jo ennen kuin oppi lukemaan. Alaikäisvalvonnassahan Suomen rahapelimonopoli on perinteisesti ollutkin tiukkana.

Nykyisin alaikäisten pelaaminen on jo merkittävästi vaikeutunut. Toinenkin tapahtuma, mitä ei nykynuoriso välttämättä usko suorilta todeksi: Nooselta lähti nettipiuha 90-luvun lopussa vuodeksi hyllylle, kun rakenteli vanhemmilleen kolmen tonnin puhelinlaskun. Koitapas ottaa nykyteiniltä netti vuodeksi pois.

Oikeita töitäkin Noose on tehnyt: Oli nimittäin kuukauden kirjastotätinä 15-vuotiaana. Sittemmin Riku pelasi pitkän uran pokeriammattilaisena.

Hold’emin Noose löysi ”2002 paikkeilla”, ja hän avasi PokerStarsille tilin muutaman tuhannen ensimmäisen joukossa. Miekin olen muuten pelannut Noosen kanssa 25/50 PLO:ta Starsilla. Noose ei tosin käsittääkseni tiennyt vastustajaansa. Muistaakseni jäin totaalikaudelta Nooselle häviölle ainakin Starsin peleistä, sniif. Yksi viisinumeroinen potti, jossa miulla oli 2nd nut täysikäsi jäi hyvin mieleen. Eikä potin ensimmäinen numero ollut ykkönen ja miun olisi pitänyt osata irroittaa.

Freerolleista lähti Noosen, kuten monen muunkin nettipokeriura käyntiin, ja poikkikin meni välillä (toisin kuin Jens Kyllönen). Sitten Riku säästi jonkun 150-200 euroa ja grindasi ”aivan helvetisti”. ”Vanhempien luona pelatessa pystyi hyvin nollariskillä painamaan, kun ei tarvinnut maksaa muita kuin puhelinlasku”. Tästä huolimatta Noose painoi alusta asti konservatiivisella kassanhallinnalla, mistä respektiä.

Pokerin opiskeluosastolla Noose luki pari kirjaa, mutta opiskelu tapahtui pääasiassa pelaamalla ja katselemalla, mitä paremmat pelaajat tekivät. Hudit tulivat käyttöön 2005-2006.

Avaimena menestykseen kuusikätisessä Hold’emissa oli (yllättäen) aggressiivisuus, joka ei sitten kymmenkätisessä oikein toiminut yhtä hyvin. Joten pelit keskittyivät 6-maxiin, jota ”pystyi nuorena pelaamaan kymmentä pöytää kerrallaan”.

Partyn viisikiloisista Noose kävi ottamassa shottia myös FullTiltin Rail Heavenissä 200/400 -peliin. Kassaa ” ei ollut ihan 30x”, eikä koskaan hohottanut kunnon nousuun asti. Noosen mukaan myös taitokatto tuli vähän vastaan. Arvelemieni taitokatto-ongelmien vuoksi miulta jäi Rail Heavenissä kokonaan käymättä. Live like a pussy, die like a pussy, kuuluu vanha pokerisanonta.

Sami Kelopuro otti ensikosketuksensa Omahaan Noosea vastaan headsuppina. Noose oli pelannut sitä ennen pari kolme vuotta Omahaa, Lussu ei päivääkään. Ensimmäisenä päivänä Noose arveli pelissä olleen itselleen equityä, toisena päivänä ”ei ollut mitään palaa” ja kolmatta ei pelattu. Noose arvelikin tästä, että pokerissa talentillakin on väliä ja vastassa olleen todellisen huippulahjakkuuden. Analyysi ei mennyt ainakaan täysin pieleen.

Noose huomasi 2010-luvulla lyövänsä pokerissa päätä kattoon ja siitä tuli motivaatio-ongelmiakin. Tasot tippuivat ja pelit siirtyivät lopulta kiloiseen ja vähän pienempäänkin. Kun Poker Trackerin käyrä oli enää loivasti ylöspäin, laittoi Riku pillit pussiin. Tästäkin paljon kunnioitusta. Aika monet lopettivat pelit vasta jäljellä olevien rahavarojen vähäisyydestä johtuneista syistä. Suomalaiset pokeriammattilaiset tosin poistuivat nettipokerikentiltä yllättävän suurella prosentilla siviiliin ainakin suurin osa voittorahoista taskuissa.

Harrasteena Riku kertoi pelanneensa liveä Helsingin kasinolla, EPT-vääntöjä ja Vegasia. Livekortinpelaaminen on kuulemma ollut Noosella ”vähän alkoholiinmenevää”. Voin vahvistaa lausunnon, kurkkulonkeroa on pieneen mieheen mahtunut joskus vieressänikin hämmästyttävän suuria määriä.

Pelihommien jälkeen piti sitten keksiä oikeita töitä lukiopaperit kourassa ja kymmenen vuoden pokerityökokemuksella. Toisaalta Riku on aina halunnut tehdä töitä itselleen eikä niinkään muille.

Niinpä sitten Vihreäsaari teki ”sosiaalisen median markkinointihommia” omalle firmalle pari kolme vuotta Espoossa. ”Opiskelin asiat työn lomassa, aivan kuten pokerissakin”.

Nykyisin Noose on mukana Pohjois-Amerikkaan suuntautuvassa affisaitissa ja asuu tosiaan Maltalla, jonne muutti kaksi ja puoli vuotta sitten. Muutto tapahtui, ”Kun bisnes oli sen verran iso, että kannatti muuttaa. Sitä ennen Maltalla oli toimari ja pari muuta”.

Maltalla viihtyy välillä paremmin ja huonommin. ”Eihän täällä ole hirveästi tekemistä, mutta onneksi nämä ATK-laitteet ovat aika hyvät”. Lisäksi Hartwall toimittaa lonkeroa Maltalle erittäin hyvin. Perusasiat on siis saatu kivelläkin kuntoon.

Counter-Strikeistä, Fantasy Footballista ja muista netin ei-pokeripeleistä puhuttiin paljon, mutta en kirjoita niistä typojen ja väärinymmärrysten pelossa mitään.

Vuonna 2016 Noose löysi sulkapallomailan ja keksi, että sitähän voi pelata pyörätuolistakin. Tavoitteeksi Riku asetti varovasti Tokion olympialaiset 2020. Kansainvälisen kilpailu-uransa Noose aloitti nöyrästi Etelä- Korean MM-kisoista, joissa johti maailmanlistan seiskaa jo 2-1. Tokioon ei paikka kuitenkaan auennut.

Maailman huippu pyörätuolisulkapallossakin on kilpailtua hommaa, ja lyhyt selkä ja lyhyet kädet eivät kaksimetrisiä vastaan ole varsinaisesti eduksi. Maltalla ei kuitenkaan ole kuin yksi sulkapallokenttä hankalien kulkuyhteyksien päässä, ja sulkahevonen on Suomessa kaapissa.”

”Kyllä sä jumalauta kotityöt tehnyt olet”, totesi Noose Antti Tiaiselle, kun tämä kysyi musiikkiharrastuksesta. Mutta Antti unohti mainita Noosen legendaarisen esiintymisen Idolsissa 2014.

Lainaan jatkoonpääsyä vastaan vetoa lyönyttä Juha Helppiä:

”Noose on kova laulaja ja menee luultavasti heittämällä jatkoon. Onneksi panos oli sen verran pieni, ettei se juurikaan haittaa, vaikka Noose saikin puhuttua (ja laulettua) itselleen kovan kertoimen. Onnea Noosen nousulle! POP-tähteys on häämöttää!”

Valitettavasti en löytänyt esiintymisestä klippiä, enkä tulostakaan, rivakasta googlaamisesta huolimatta.

Noosen kanssa livesessiot olivat aina todella miellyttäviä. Riku laittoi peliin hyvin vauhtia, eikä juuri jättänyt lyöntimahdollisuuksia käyttämättä. Eikä kiukutellut koskaan, jos ei potista tullutkaan palautusta.

Toivottavasti joku päivä vielä pääsemme Noosen kanssa samaan pokeripöytään. Tätä en sano siksi, että haluaisin peliin vauhdittajan ja voittaa rahaa tai ainakin odotusarvoa. Vaan haluaisin viihtyä ja nauttia Rikun seurasta. Ja komeasta lauluäänestä.

Mainos: Coinmotion

Avaa ilmainen tili ja myy ja osta kryptovaluuttoja alhaisilla välityspalkkioilla.

Artikkelit

Applied Nutrition - Kasvuhakuinen lisäravinnebrändi Briteistä

Pentti Jokinen
21.12.2024
east Lue lisää
Henkilökohtainen talous

Esa Juntunen: Mitä on todellinen vauraus ja tuoko raha onnea?

Esa Juntunen
16.12.2024
east Lue lisää
Kolumnit

Outokumpu varoitti

Aki Pyysing
15.12.2024
east Lue lisää