Artikkelit

Näkemyksiä kryptomarkkinasta vuonna 2022

Antti Hyppänen |
Jaa Twiittaa

Sijoitusvuosi 2021 on saatu pakettiin. Kryptovaluuttojen osalta kyseessä oli tapahtumarikas vuosi, joka päättyi lupauksista huolimatta pettymykseen. Tsekkaa tämä artikkeli joulukuulta, jos tarkempi yhteenveto kiinnostaa.

Nyt on hyvä hetki suunnata katseet tulevaan. Miltä vuosi 2022 näyttää kryptovaluuttamarkkinoilla?

Kirjoitan tämän artikkelin vuoden 2021 suurimpien puheenaiheiden näkökulmasta. Aiheita löytyisi kymmenittäin, mutta tällä kertaa valikoin mukaan kuusi mielenkiintoista trendiä.  Aloitetaan Bitcoinista.

Mitä tapahtuu Bitcoinin markkinasykleille?

Keskustelu Bitcoinin kurssista on pyörinyt pari vuotta Stock-To-Flow (S2F) -mallin ympärillä. Nimimerkki Plan B:n keväällä 2019 julkaisema malli on ennustanut Bitcoinin kurssikehityksen hämmästyttävän hyvin (katso alla oleva kuva).

S2F mallintaa Bitcoinin kurssia tarjonnan perusteella. Bitcoinin tarjontahan puolittuu noin neljän vuoden välein ns. halving-tapahtumissa. Tuolloin jokaisen lohkon yhteydessä maksettavat lohkopalkkiot putoavat 50 prosenttia. Edellinen halving tapahtui toukokuussa 2020.

Nämä puoliintumiset ovat triggeröineet aiempina vuosina kurssirallin, jonka huippu osui vuosina 2013 sekä 2017 joulukuulle. Suurin osa analyytikoista uskoi saman toistuvan myös vuonna 2021. Marras-joulukuun piti olla täyttä ilotulitusta.

Toisin kuitenkin kävi. Bitcoinin kurssi on pudonnut kymmeniä prosentteja marraskuun ATH-luvuista. Noin kolme viikkoa sitten nähty kurssiromahdus 40.000 dollariin oli viimeinen niitti. Kovimmatkin Bitcoin-fanaatikot heittivät pyyhkeen kehään, ja joulukuun loppu edettiin ankeissa tunnelmissa.

Mitä tapahtuu vuonna 2022? Onko nelivuotisten syklien teoria nyt kuopattu? Vieläkö Stock-To-Flow -malliin riittää uskojia? Plan B twiittasi näin pari päivää sitten.

Parhaimmillaan SHIB-token kolkutteli rankinglistan top 10 -sijaa ja ohitti jopa Dogecoinin markkina-arvossa! Se myös listattiin kaikkiin tunnetuimpiin pörsseihin syksyn aikana.

Tällä hetkellä DOGE on noin 77 % ja SHIB noin 61 % kurssihuippunsa alapuolella. Tästä huolimatta, kolikot ovat kryptorankingin sijoilla 12 & 13 ja yhteiseltä markkina-arvoltaan noin 40 miljardia dollaria. Nämä ovat edelleen käsittämättömiä lukuja.

Mielestäni meemikolikot ovat tulleet jäädäkseen - kiitos hajautettujen pörssien. Myös Dogecoinin ja Shiba Inun holdaajat pitävät ihmeen tiukasti kiinni kolikoistaan. Kysymys on vain siitä, mikä kolikko (tai teema) tuodaan markkinoille seuraavan rallin aikana. Vuonna 2021 suosittuja teemoja olivat koirakolikot sekä Elon Muskin -nimeä hyödyntäneet meemikolikot.

Sijoittaja voi yrittää haistella uusia trendejä somekanavien kautta. Oikeaan osuminen on kuitenkin vaikeaa, sillä uusia kolikoita syntyy joka päivä. Meemikolikot ovat mielestäni rinnastettavissa kasinopeleihin. Tästä leikistä poistuu hyvin harva voittajana.

Jatkuuko älysopimusalustojen vahva meno?

Mainitsin jo edellisessä kappaleessa älysopimusalustat (platformit), joten tarkastellaan seuraavaksi myös tätä sektoria. Tämän kategorian kryptovaluutat ovat käyttöjärjestelmiä hajautetuille sovelluksille. Tunnetuin edustaja on tietysti Ethereum.

Platformien menestys johtuu käytännössä Ethereumin suosion huikeasta kasvusta. Tämä on tukkinut Ethereum-lohkoketjun jo kahden vuoden ajan ja tehnyt transaktioista törkeän kalliita piensijoittajille. Tilanne on tarjonnut Ethereumin kilpailijoille loistavan sauman ottaa siivuja markkinasta.

Vuoden alussa nähtiin Binance Smart Chainin nousu, jota veti etenkin PancakeSwap. Kyseinen DEX on ollut suosittu ostopaikka edellä mainituille meemikolikoille.

PancakeSwap

Myös Ethereumin skaalausratkaisu Polygon menestyi huikean hyvin. Toki, myös Etherin kurssi raketoi koko kevään. Kesän romahdusten jälkeen otsikoihin nousivat Terra, Solana ja Avalanche. Tämä kolmikko oli noussut myös keväällä, mutta se kohosi top kymppiin Q3 ja Q4 aikana. Taustalla oli kaksi syytä: Terraa vauhditti sen UST-stablecoin, kun taas Solana ja Avalanche hyötyivät NFT-buumista.

Jatkuuko älysopimusalustojen vahva meno vuonna 2022? Mielestäni vastaus kysymykseen on kyllä. Älysopimusalustat hyötyvät DeFi- ja NFT-sektorien kasvusta. Tämä kehitys ei taatusti pysähdy. Platform-tokenit tarjoavat myös instituutioita kiinnostavan ominaisuuden. Kyseessä on steikkaus eli tokenien lukitseminen lohkoketjun ylläpitoon, josta saa palkkiona mukavaa vuosituottoa (arvonnousun lisäksi).

Sijoittaminen älysopimusalustaan on myös helpompaa kuin poimia yksi voittaja tuhansien sovellusten joukosta. Ethereumin kilpailijoilla on hyvät mahdollisuudet menestyä ennen kuin Ethereum 2.0 -versio saadaan lopullisesti ulos vuosien 2022 ja 2023 aikana.

Nähdäänkö keväällä DeFi-tokenien nousu?

DeFi on lyhenne sanoista decentralized finance. Suomennettuna kyse on hajautetusta taloudesta eli lohkoketjuteknologiaa & kryptovaluuttoja hyödyntävistä sovelluksista. Löydät markkinoiden tunnetuimmat DeFi-sovellukset defillama.com-sivustolta.

Alla olevassa kuvassa on rankinglista TVL:n (Total Value Locked) eli likviditeetin mukaan.

Defi apps

Vielä vuosi sitten DeFi oli synonyymi Ethereum-sovelluksille. Ethereumin markkinaosuus DeFi-sektorista oli vielä helmikuun alussa 95 prosenttia. Toukokuun alussa lukema oli enää 65 prosenttia. Ethereum on pitänyt asemansa 60–65 prosentin välimaastossa tästä lähtien.

Suosituilla DeFi-sovelluksilla on myös oma tokeninsa. Ne ovat lähes poikkeuksetta hallintotokeneita eivätkä käyttötokeneita. Et siis tarvitse Aaveen omaa tokenia Aave-palvelun käyttöön. Saat sen sijaan äänioikeuden protokollan kehitykseen. Joku voi nähdä DeFi-tokenit ikään kuin perinteisen osakkeen korvikkeena.

Koko DeFi-sektori nousi valtavasti vuoden 2021 aikana. DeFi-appien yhteenlaskettu likviditeetti nousi noin 19 miljardista dollarista 248 miljardiin dollariin.

defi tvl

Myös DeFi-appien omat tokenit raketoivat keväällä, mutta kesän romahduksen jälkeen tilanne muuttui. Kuten yllä oleva kuva kertoo, sektorin likviditeetti nousi rajusti koko syksyn. Tästä huolimatta Aave, Uniswap ja muut suositut DeFi-tokenit putosivat kryptojen rankinglistalla alemmas.

Kyseessä on varsin haastava sijoituskohde, koska DeFi-tokenin kurssikehitys ei seuraa suoraan ko. sovelluksen suosiota. Toisin voisi luulla, sillä hallintotokenin omistajalla on sitä enemmän valtaa (dollareissa) mitä enemmän ko. appi kerää likviditeettiä.

DeFi-tokenit nousivat 2020 sekä 2021 muutaman kuukauden mittaisen bull-markkinan aikana. Nähdäänkö keväällä 2022 uusi DeFi-ralli? Mielestäni se on täysin mahdollista, jos kryptomarkkina palautuu yleisellä tasolla nousu-uralle. Suositut platformit ovat jo markkina-arvoltaan niin korkeita, että niiden nousupotentiaali on varsin rajallinen. Curve, Aave, Maker ja monet muut suositut DeFi-tokenit ovat markkina-arvoltaan vain murto-osia.

Osakemarkkinoilla puhutaan sektorikierrätyksestä. Sijoittajien kiinnostus siirtyy välillä esim. energiasektorista teknologiaosakkeisiin. Sama ilmiö on nähtävissä myös kryptovaluutoissa. DeFi-tokenit voisivat hyvin olla seuraava sektorikierrätyksen kohde.

Itse en lähde sijoittamaan tähän sektoriin ennen kuin merkkejä uudesta noususta on nähtävissä. Nykyisin ongelmana on myös valtava tarjonta, sillä potentiaalisia DeFi-tokeneita on myös Ethereumin kilpailevilla alustoilla.

Jatkuuko instituutioiden tulo markkinoille?

Instituutioiden tulo markkinoille on ollut kantava teema jo pari vuotta. Michael Saylor on ollut tämän kehityksen soihdunkantaja jo kesästä 2020 lähtien. Teslan Bitcoin-hankinta helmikuussa 2021 oli myös valtavan iso askel. Sitten onkin ollut hiljaista.

Bitcointreasuries.net listaa bitcoiniea holdaavia pörssiyhtiöitä sekä rahastoja. Top kympissä on tapahtunut hyvin vähän. Uusia & merkittäviä pörssiyhtiöitä ei ole tullut markkinoille yli puoleen vuoteen. Mistä on oikein kyse?

bitcointreasuries.net

Kehitystä tapahtuu kyllä kulisseissa, mutta instituutioilla on kaksi isoa ongelmaa: regulaatio sekä ESG. Selkeän regulaation puute pitää monet instituutiot varpaillaan. Esimerkiksi kryptovaluuttojen kirjanpito voi olla pörssiyhtiöissä iso ongelma.

ESG tulee sanoista Environmental, Social ja Governance. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että Bitcoin-louhinnan ympäristövaikutukset voivat estää instituutioiden ostot. ESG nousi pinnalle viime kesänä. Tesla joutui blokkaamaan Bitcoinin käytön maksuvälineenä tästä syystä. Se säikytti monet instituutiot pois markkinoilta.

Nähdäänkö vuonna 2022 uusia suuren luokan pelureita markkinoilla? Itse uskon näin. Amazon ja Apple ovat kiertäneet huhuissa jo pitkän aikaa. Maailmalla on satoja suuren luokan yhtiöitä, jotka voivat ilmoittaa Bitcoin-ostoista minä hetkenä hyvänsä. Tähän päälle yksityiset hedge-rahastot sekä muut institutionaaliset sijoittajat kuten eläkerahastot. ETF-tuotteet ja jatkuvasti parantuvat custody-palvelut mahdollistavat kryptosijoitukset myös yhä laajemmalle ostajakunnalle.

Ennustan, että vuosi 2022 tarjoaa useita suuren kokoluokan Bitcoin-ilmoituksia. Oman lukunsa ovat keskuspankit ja kokonaiset valtiot. El Salvador otti valtavan loikan vuonna 2021 tekemällä Bitcoinista virallisen maksuvälineen. Uskon tämän listan kasvavan 2–3 valtiolla vuoden 2022 aikana.

Mainos: Sijoitustiedon tarjous Coinmotionille

Tule keskustelemaan aiheesta Sijoitustiedon foorumille!

YouTube

Katso uusimmat #Teerenpelit -jaksot ja tilaa Sijoitustiedon YouTube-kanava

Henkilökohtainen talous

Esa Juntunen: Mitä on todellinen vauraus ja tuoko raha onnea?

Esa Juntunen
16.12.2024
east Lue lisää
Kolumnit

Outokumpu varoitti

Aki Pyysing
15.12.2024
east Lue lisää
Artikkelit

Eikö enää tarvitse siivota?

Antti Leinonen
14.12.2024
east Lue lisää