Muuttuuko ihminen ja mihin suuntaan, kysyy virolainen oopperabaritoni Georg Ots kappaleessa ”Muuttuvat laulut”. Tämä Rauno Lehtisen säveltämä ja Tuula Valkaman sanoittama laulu kummittelee monien 1970-luvun lapsien korvien välissä, ja taas kerran se pomppasi vieteriukon tavoin mieleeni lukiessani kommentteja Teerenpeli-esiintymisestäni: Onko indeksisijoittamisen apostolin kelkka kääntynyt? Onko Erola muuttunut ajoittavaksi peluriksi?
Ymmärrän ihmettelyn. Kirjassani Paras sijoitus kannustan ihmisiä sijoittamaan säännöllisesti indeksirahastoihin, vaikka taivaalta sataisi ämmiä ja äkeitä. Mitä nuorempana aloittaa, sen parempi. Mitä alemmas indeksit laskevat, sitä reippaammin rahaa sisään. Ajoittamalla on vaikea lyödä markkinoita pitkässä juoksussa, joten valtaosa sijoitusvaroista indeksisijoituksiin. Jotenkin noin voi kirjani sanoman tiivistää, ja nyt sitten menin Teerenpeleissä kertomaan, että olen myynyt indeksisijoitukseni.
En myynyt indeksisijoituksiani siksi, että näkemykseni indeksisijoittamisesta olisi muuttunut. Olen edelleen sitä mieltä, että säännöllinen indeksisijoittaminen on paras tapa kartuttaa lisäeläkettä. Olen myös sitä mieltä (edelleen), ettei sijoittaminen ole itsetarkoitus, eikä siihen pidä suhtautua dogmaattisesti. Elämässä tulee vaiheita, jolloin tärkeintä ei ole kartuttaa sijoituspääomia vaan säilyttää tai käyttää niitä. Minä elän sellaista vaihetta.
Indeksisijoitukseni ovat vaihtuneet pääasiassa sijoitus- ja asuinkiinteistöihin. Loppuvuonna 2014 hajautin osan sijoitusvaroistani Confido Capitalin Berliinissä toimivaan kiinteistörahastoon, jonka sijoitusfilosofia ja managerit olivat vakuuttavia. Vuotta myöhemmin tarvitsin rahaa asunnon omarahoitusosuuteen ja varainsiirtoveroon. Berliini on jo palauttanut pääomia, ja ostamassani talossa asun näillä näkymin ainakin 15 vuotta.
Loput myymäni indeksisijoitukset olen pitänyt lähinnä käteisenä – en siksi, että olisin jo vuosia ennakoinut välitöntä romahdusta, niin kuin ystäväni Aki sinnikkäästi väittää vaan siksi, että osakkeet ovat historiallisen kalliita. Teerenpeleissä mainitsin kolme mittaria, joilla on tavattu arvioida osakkeiden yleistä hintavuutta: Shillerin CAPE, Buffett-indikaattori ja Tobinin Q. CAPE on jalostettu P/E-luku, joka suhteuttaa kurssit kausitasoitettuihin tuloksiin. Buffettin nimissä kulkevassa luvussa kurssit suhteutetaan kansantuotteeseen. Tobinin Q:ssa kursseja verrataan yritysten tuotantovälineiden tasearvoihin.
Nämä mittarit ovat olleet ”punaisella” jo vuosia, ja nykyistä korkeampia lukemia on nähty vain vuosituhannen vaihteen teknokuplassa. Ennätykselliset arvostukset eivät tietenkään tarkoita välitöntä pörssiromahdusta. Vaikka osakkeet olisivat hintavia, kurssit voivat jatkaa ylöspäin vaikka kuinka pitkään ja usein ovat jatkaneetkin. Alamäki alkaa jonain päivänä, kun jossain jokin ”murtuu”. Huippua on mahdoton ajoittaa muuten kuin tuurilla, eikä romahdusta useimmiten ole edeltänyt mitään ilmeisen järisyttäviä uutisia.
Korkea arvostustaso ei ole mielipidekysymys; se on fakta. Toinen tosiasia on se, että kovalla ostohinnalla saa harvoin hyvää pitkän aikavälin tuottoa. Kolmas fakta on, että yliarvostukset purkautuvat aina samalla tavalla, eikä se tapahdu niin, että tulokset, BKT tai tasearvot kurovat umpeen osakekurssien etumatkan. Se tapahtuu niin, että kurssit romahtavat. Mitä räikeämpi ja pitkäkestoisempi yliarvostus on, sitä kovempaan rytinään on syytä varautua. Viimeksi DJIA lähes puolittui. Vuosina 2000–2002 Nasdaqista vajosi kolmasosaan huipustaan.
Olenko ajoittanut? Mainitsemani mittarit eivät ennakoi vaan kertovat, mitä on jo tapahtunut. Niitä seuraamalla olen todennut, että osakkeet ovat historiallisen kalliita. Akin Teerenpeleissä heittämä vasta-argumentti matalista koroista ei puhuttele, koska korot eivät ole enää pitkään aikaan määräytyneet vapailla markkinoilla vaan keskuspankkien ”setelipainoissa”. Korkomittari on rikki. Markkinatalouden tärkeimpiä hintoja on peukaloitu niin kauan, että unohdamme, mistä on kyse: keskusjohtoisesta suunnitellusta.
En usko keskusjohtoiseen suunnitteluun enkä siihen, että nollakoroista palataan hallitusti ja nätisti normaaliin. Olen myös katsonut peiliin. Sieltä näkyy lähikuukausina 50 vuotta täyttävä vapaa kirjoittaja, jolla on pieniä lapsia, epävarmat tienestit ja vähän aikaa seurata markkinoita saati yksittäisiä osakkeita. Ennen kuin osakeindeksit ovat kääntyneet alamäkeen, laskeneet aikansa, kääntyneet uuteen nousuun ja kiivenneet takaisin nykytasoilleen, aikaa on mennyt vuosia, ehkä jopa vuosikymmen.
Finanssikriisissä kykenin vielä seuraamaan, miten osakeindeksisijoitukseni melkein puolittuivat. Nyt kymmenen vuotta vanhempana aion istua katsomossa, kunnes arvostukset palaavat pitkän ajan keskiarvoihin tai alemmas. En yritä ajoittaa pohjaa, eikä tarvitsekaan. Tulossa on väistämättä hintoja, joilla tekee paremmat indeksikaupat kuin näillä historiallisen kalliilla hinnoilla.
Alennusmyyntiä pitäisi tietysti hyödyntää lisäsijoituksin, mutta minun tapauksessani lisäsijoitukset olisivat suhteellisen pieniä kertyneisiin pääomiin verrattuna, eivätkä siten juurikaan turbobuustaisi salkun toipumista. Toisin on nuorilla sijoittajilla. Heillä kertyneet pääomat eivät usein ole suuren suuret. Kun aikaakin on vuosikymmeniä, kuukausisijoittamista indeksirahastoihin voi jatkaa ja kannattaa jatkaa myrskyistä piittaamatta, jos välittömiä rahantarpeita ei tule ja pää kestää.
Tämä kolumni ei sisällä sijoitusneuvoja, enkä ole avannut salkkuani sepposen selälleen. Halusin heittää märehdittäväksi yhden ajatuksen: Mitä vanhempi sijoittaja on, sitä tärkeämpää on väistää markkinoiden pahimmat iskut, koska niistä toipuminen voi kestää liian pitkään – kutsutaan sitä vaikka omista tavoitteista lähteväksi ajoittamiseksi. One-linereiden mestari Woody Allen on todennut, ettei pelkää kuolemaa, muttei halua olla paikalla sen tullessa. Pörssi herättää nyt samanlaisia aatoksia, vaikka kuolemasta puhuminen onkin hieman makaaberia. Kukaan ei tiedä, milloin keskuspankkien historiallinen rahapoliittinen ihmiskoe päättyy pörssien syväkyykkyyn, mutta minä en halua enkä voi olla paikalla, kun ”everything bubble” puhkeaa.
Marko Erola
Erola on kirjailija, toimittaja ja viestintäkouluttaja. Hän on kirjoittanut sijoituskirjat Paras sijoitus – itsepuolustusopas sijoittajille (Talentum 2009) ja Riski & tuotto (HS-kirjat 2015) sekä suomentanut teoksen Huonosti käyttäytyvät osakkeet (Talentum 2016). Erolan tuorein teos on Vilpitön mieli – miten myin Suomen täyteen väärennettyä taidetta (Tammi 2017).
Marko Erola vieraana Teerenpeleissä (YouTube)
Keskustelua kolumnista voi käydä Teerenpelit -keskusteluketjussa
