Artikkelit

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

Teemu Åkerblom |
Jaa Twiittaa

Treidipäiväkirjan lisäksi olen viime aikoina kerännyt aiempaa enemmän dataa talteen kuvien muodossa. Kaupoista, niin hyvistä kuin huonoista, olen toki ottanut jo pidemmän aikaa kuvat talteen. Näiden lisäksi tulee keräiltyä materiaalia tarjouskirjojen ja välittäjädatan osalta.

Yhtiöistä on helppoa etsiä vanhempaakin materiaalia niin sijoittajasivuilta kuin analyysitalojen raporteista. Päivänsisäistä dataa välittäjien, tarjouskirjojen ja muun osalta on hankalaa taikoa esille jälkikäteen ainakaan omilla vehkeillä.

Infrontista saa kyllä kaupat muutaman kuukauden taaksepäin kätevästi ulos, mutta muuta päivänsisäistä dataa on hankalampi saada irti jälkikäteen. Tai sitten vika on hartioiden välisessä tietokoneessa, täysin mahdollinen tämäkin skenaario.

Muisti voi pettää ja muistikuvat voivat olla vinoutuneita, mutta kuva kyllä kertoo totuuden. Kuvapankki on hyödyllinen apuväline, vaikka taidenäyttelyä näillä tuskin pääsee järjestämään. Kun tietyistä setupeista löytyy kuvamateriaalia, on näitä helpompaa tunnistaa tulevaisuudessa. Ei maksa kuin vaivan, mutta taas on eilistä paremmin kartalla.

Jokainen osake on kuvan arvoinen

Tulevia tuloskausia varten on ollut hyödyllistä ottaa talteen charteja tulospäiviltä. Avaus- ja päätöskurssit sekä päivän rangen edellisen tuloksen osalta saa toki tarkistettua helposti myös jälkikäteen. Homma tosin helpottuu huomattavasti, jos tulosreaktio on tallessa myös kuvallisessa muodossa.

Pienempien kioskien osalta olen ottanut talteen tarjouskirjoja, mikäli ruudulle ilmestyy huomattavasti tavallisesta suurempaa ostoa tai myyntiä. Tyyliin joku vilauttaa suhteellisen rivon kokoista ostoa, ja saatuaan osan sisään poistaa loppuosan orderista. Kohde ja välittäjä tarkempaan seurantaan, isommat ostajat harvemmin ovat kurssikehityksen esteenä.

Tietyistä hyvin toimivista ideoista on kuvia tallessa muistuttamassa siitä, että näitä kannattaa keskimäärin tehdä. Onnistumisprosentin ollessa hyvä, pitäisi tekemisen olla automaattista. Hyviin ideoihin on helpompaa palata, kun niistä on todistusaineistoa tallessa.

Kuvakokoelma tarjoaa hyvän mahdollisuuden tarkastella myös sitä, miten pitkälle omaa ideaa toteuttaa. Kuva muistuttaa siitä, minkä osan liikkeestä saa kiinni oli sitten longina tai shorttina. Jos position sulkee aina hieman hätäisesti suunnan ollessa oikea, kannattanee jatkossa jättää edes seurantaerä salkkuun.

Kumpi vääristää, peili vai kuva?

Riippuu tietysti pitkälti omasta strategiasta, mitä asioita kannattaa poimia talteen markkinalta. Tietyn teknisen setupin avulla treidaavalle lienee hyödyllisintä ottaa chartit ja kaupat ylös, niin setupin toimivuus kyllä selviää. Mitään taiteellista kuvakokoelmaa ei ole tarpeen rakentaa. Pointti on se, että saat itse lisäarvoa.

Kovin eksaktista tieteestä ei ole kysymys tälläkään kertaa. Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, ja kuva jää taatusti mieleen. Kumpi vääristää, peili vai kuva? Reklamaatiot tehdään peilin edessä, mutta kuva ei taatusti valehtele.  

Yhteistyökumppanit: Esa Juntunen

Tilaa nyt huippusuositut -ja arvostelut saaneet Esa Juntusen sijoitus- ja henkilökohtaisen talouden kirjat kirja.fistä

Henkilökohtainen talous

Esa Juntunen: Mitä on todellinen vauraus ja tuoko raha onnea?

Esa Juntunen
16.12.2024
east Lue lisää
Kolumnit

Outokumpu varoitti

Aki Pyysing
15.12.2024
east Lue lisää
Artikkelit

Eikö enää tarvitse siivota?

Antti Leinonen
14.12.2024
east Lue lisää