Kun valtiovarainministeri alkaa vakuutella, että valuuttaa ei devalvoida missään tapauksessa, kuten Iiro Viinanen marraskuussa 1991 teki, on syytä vaihtaa rahat muuhun valuuttaan rivakasti. Juuri näin tuolloin toiminkin, tosin ei ollut juuri markkoja vaihdettavaksi. Vähillä varoillamme ostimme D-markan osto-optioita, joissa pääsi vivuttamaan oikein kunnolla. Lisäksi salkussa oli sellaisia vientiosakkeita, joiden arvelin kestävän pystyssä, vaikka valuuttaluotoista oli monille firmoille tulossa isot kertakurat. Devalvaatio tuli, vaikka tarvittiin vielä toinenkin, eli markan kelluttaminen syksyllä 1992, ennen kuin pystyin hengittämään vapaasti eli sain nenäni lähellekään pintaa.
Tämän viikonlopun loppupuolella minusta näyttää ensimmäistä kertaa siltä, että Sipilän hallitus kaatuu ennen kautensa loppumista. Toki lestadiolaisjohtajamme on uhkaillut hallituksen kaatamisella, ellei soteen saada vähintään kymmentä ylimääräistä maakuntaa ja lentänyt showmielessä antamaan hallituksen eroilmoitustakin. Mutta kun pääministeri uhkailee, hän vain haluaa jotakin, eikä ole välttämättä oikeasti heittämässä hanskoja tiskiin.
Toki pääministerien kannattaisi olla varovaisia uhkailujensa kanssa. Matteo Renzi uhkasi erota, ellei saa mieleistään kansanäänestystulosta. Tämä jos mikä kannustaa vastustajia vaaliuurnille, ja niitä kaikilla länsimaisilla poliitikoilla on enemmän kuin oikeita kannattajia. Italialle olisi ollut jonkun verran parempi, jos Renzi olisi ottanut vaan pataan ilman uhkailuja erosta, ja jatkanut pääministerinä reformien läpipuskemista Italiassa vastaavasti kuten SaiPa jatkaa matkaansa kohti mestaruutta. Tärkeintä on liike, eikä päämäärä, selitti vuonna 1988 presidentiksi äänestämäni Mauno Koivisto.
Nyt Italialle on tulosssa pelle- ja vakavien populistien hallitus. Tuskin muuten tulevat kauaa keskenään toimeen. Tosikot eivät yleensä pitkään läpänheittäjiä katsele.
Kun pääministeri vakuuttaa hallituksen pysyvän kasassa ja saavan soteuudistuksen läpi ”juteltuaan Petterin kanssa perjantaina”, on hallitus vakaalla pohjalla kuin Sergei Lavrovin selitykset Venäjän ilmantorjunnan toimista Ukrainassa. Mie luotan pohjalaisten lestadiolaisten sanaan enemmän kuin esimerkiksi eteläkarjalaisten ateistien. Jos sote kaatuu, Sipilä vie tällä kertaa hallituksen eroanomuksen presidentin käteen asti.
Jotkut isojen salkkujen hoitajat sanovat, että poliittisiin riskeihin ei ole syytä varautua. Tämä on sama kuin sanottaisiin, että urheiluvedonlyönnissä ei ole syytä huomioida kertoimia. Politiikka on lyhyellä aikavälillä varsin ennustettavaa ja se vaikuttaa pörssiin, valuuttoihin, korkoihin ja myös kiinteistöjen hintoihin. Kotimaiset valtapoliitikkomme pystyvät vaikuttamaan lähinnä pörssiin ja kiinteistöihin. Eurokorot ja euron arvo elävät EKP:n tahdittamana ja isompien kansantalouksien säestämänä Suomen soittaessa korkeintaan kolmatta alttoviulua.
Ainakin lyhyellä aikavälillä hallituksen kaatuminen on sijoittajille huono asia. Turha enää haaveilla mistään sijoitustileistä tai ”väliaikaisten” pääomatuloveron korotusten perumisista. Jos on pienikin mahdollisuus, että joku sijoittaja hyötyy jostakin uudistuksesta, demarit pystyessään tappavat sen, vaikka se oikeasti olisi tuomassa lisää verotuloja.
Kokoomus on hölmöillyt terveysyhtiöloikkareineen kannatuksensa alas. Lisäksi kokkareiden paikkoja tulevissa vaaleissa tulevat syömään sekä liberaalit että ”Pelastakaa Harkimo ryhmäkokouksilta” –liike.
Keskustan kannatukselle ongelmallista on kaupungistumistrendi, jota vastaan se kyllä on taistellut paremmalla menestyksellä tai ainakin pitempään kuin Suomi talvisodassa. Rauhansopimusta ei todellakaan olla allekirjoittamassa, vaikka sodan lopputulos on selvä.
Sinisten kannatusta tuskin muutaman vuoden päästä mitataan enää yhtään missään ja tulevissa vaaleissa kannatuspylväs asettuu vaalivalvojaisten tv-lähetyksessä kristillisten oikealle puolelle. Sieltä ei tulla tuomitsemaan kovin paljon sen enempää elävien kuin kuolleittenkaan asioita.
Demarit taas ovat sitoutuneet voittamaan vaalit lupauksella millä hyvänsä. Tämä on Sun Tzun hyväksymä strategia, eli sotaan lähdettäessä voiton saavuttamiseksi käytetään kaikkia mahdollisia keinoja. Minä muuten 80-luvulla ajattelin, että lupailemalla velkarahalla hankittavaa leipää ja sirkushuveja kansalle ei vaaleja ikuisesti voiteta. Olen sittemmin kymmeniä vaaleja tarkkailtuani muuttanut näkemystäni. SDP:n vaalivoiton voi ehkä enää estää hallituksen pysyminen sittenkin pystyssä. Puolessakin vuodessa demarikannattajia nimittäin ehtii kuolla enemmän kuin Tammisaaren joukkohaudoistakaan löytyy.
Vasemmistoliiton virallinen politiikka on ajaa taloudellistakin tasa-arvoa, maksoi mitä maksoi. Vastaa pyöreästi pokeripöydän viimeisissä jaoissa omilleen yrittämistä. On tullut monille varsin kalliiksi. Sinänsä Li Anderssonin Vasemmistoliitto on hyvä asia, koska se vie kaikkein hönöimpiä äänestäjiä ja ehdokkaita sekä demareilta että vihreiltä, kun se ei teeskentelekään olevansa liikkeellä millään realistisella agendalla. Mie muuten luulin 1990-luvulla, että marxilaisuuteen ei Berliinin muurin murtumisen jälkeen usko enää kukaan. Kyllä sitä voi nuorena haihatella kaikenlaista.
Jos joku oikeasti uskoo, että työttömyys hoituu työaikaa lyhentämällä, kannattaa kaikki rahat laittaa pienikuluisiin indeksirahastoihin ja lopettaa Sijoitustiedon lukeminen. Itsenäisiin päätöksiin suorista osake- tai muistakaan riskisijoituksista ei tällaisella tapauksella vain ole mitään edellytyksiä.
Petteri Orpon paras mahdollisuus pääministeriksi olisi muuten Li Anderssonin onnistunut kampanjointi. Kun SDP:n silloinen puoluesihteeri ja vielä hetken aikaa Suomen pankin pääjohtaja Erkki Liikanen ennen vuoden 1987 vaaleja keksi ajaa lapsilisien kolminkertaistamista, SKDL lupasi heti perään niiden nelinkertaistamista. Joten tässä ilmainen neuvo vassareiden vaalikampanjaan: Luvatkaa sekä eläkeläisille että opiskelijoille 200 euroa lisää, mutta vasta pari viikkoa ennen vaaleja. Eläkeläissosialistien täytyy muistaa äänestäessään kuka lupasi eniten ja hamppukansan muistaa käydä äänestämässä. Tuskin Rinne ilkeää enää nokittaa.
Koska vihreät ovat nykyisin talouspoliittisesti vasemmistoliiton ja SDP:n välissä, eikä nykyinen hallitus saa jatkomandaattia väärentämättä tuloksia, on meillä käytännön varmasti tulossa hyvin sijoittajavihamielinen hallitus. Tämä tarkoittaa hallitusohjelmaan veronkorotuksia, sääntelyä ja julkisen sektorin paisumista entisestään.
En usko maailman loppuvan edes Antti Rinteen hallitukseen, ellei vitutukseen sitten oikeasti kuole. Paavo Väyrynen vaikuttaa sen verran hyvävoimaiselta, että miekin saatan selvitä hengissä Antti I Pekonipastamestarin hallituskaudesta.
Mutta koko kotimainen osakesalkkuni ei kyllä ota tätä vastaan. Tarkkailen gallupeja ja poliittista tilannetta, mutta on selkeää, että Suomessa toimivat yritykset pitää hinnoitella poliittisten riskien verran halvemmiksi. Lisäksi kannattaa myydä ennen kuin verot oikeasti nousevat, silloin hinnat ovat jo reagoineet alaspäin.
Pidän edelleen osakepainoni matalahkona eli noin sadassa prosentissa, mutta yritän Andy McCoyna löytää ulkomailta jotain mistä diggaan ja sitten ostaa sitä. Todennäköisesti etsin ruotsalaisia osakkeita, koska niillä on tulossa fiksumpi hallitus, uskon kruunun vielä vahvistuvan ja osaan ruotsia.
Jarkko Aho piti Sijoitustiedon ja Nordnetin iltabileissä erinomaisen esityksen, jonka se aloitti kertomalla, ettei se oikeasti ole Mustanaamio, vaikka mie oon väittänyt niin. Oli miten oli, Satunnaisen Mustanaamion kieleksi muotoiltuna arvioin, että suomalaisten osakkeiden tuottovaatimukseen täytyy laittaa 2-3 prosenttiyksikköä lisää poliittisesti neutraaleilla näkymillä varustettuun markkinaan verrattuna.
Silloin kun kirjoja poltetaan, on ainakin kirjailijoiden perusteltua vaihtaa maata. Silloin kun vaalivoittoja ostetaan kohdistamalla vihaa omistajiin, on näillä vähintään syytä vaihtaa sijoitustensa kohteita.
