Fortumin isäntä vaihtui viime viikolla, kun sallavuorikoskien loanheittoon kyllästynyt pääministeri Sipilä antoi omistajaohjauksen elinkeinoministeri Mika Lintilälle. Tässä ei muuten enää edes esitetä riippumattomuutta, kun elinkeinoministeri samaan aikaan hoitaa yhtiöiden regulaatiota ja yrittää tuoda omistuksille lisäarvoa. Tästä voisivat toimittajat tällä kertaa aiheesta hiillostaa hallitusta vähän enemmänkin, eivätkä serkkujen pienistä alihankintaurakoista Terrafamessa, joiden eivät itsekään uskoneet vaikuttaneen Sipilän päätöksiin. Mutta suurta yleisöä ei juuri kiinnosta, onko Fortumin enemmistöomistajan edustaja ja pääregulaattori sama henkilö vai ei. Toki asia ei ole kovin suurimerkityksinen. Intressiristiriita poistuu vasta, kun valtio ei enää omista mitään yhtiöitä.
Lisäksi Fortum ylitti analyytikkojen odotukset torstain tuloksellaan. Mitä ilmeisimmin Fortum itse on ollut liki ainoa, joka on uskonut pääsevänsä Venäjällä tavoitteisiinsa. Osarin ”Odotimme saavuttavamme (Venäjän) tavoitteen vuosien 2017-2018 aikana – kuten olemme useaan otteeseen kertoneet – ja nyt voimme todeta, että tavoite saavutettiin aikataulun mukaisesti.” näpäyttää epäilijöitä (kuten miuta) ihan aiheellisesti. Ruplatavoite Venäjällä on siis saavutettu ja vahvistunut rupla antaa tulitukea eurotulokseen.
Sähköä tuottavan yhtiön suurimmat murheet ovat sähkön hinnassa. Mauri Pekkarisen lahja vävypojalleen eli tuulivoimatuet pitävät hinnat alhaisella tasolla vielä pitkään. Ennen kuin kuluttajat alkavat hehkuttamaan tuulivoiman aikaansaamia sähkön halpoja hintoja, kannattaisi pitää mielessä, että lystin maksavat veronmaksajat. Tuulivoimaloille maksetaan sähköstä takuuhintaa, joka sitten sotkee sähkömarkkinan, koska tuulivoimalan kannattaa työntää sähköä verkkoon aina kun vähänkin tuulee. Tupee tanassa läpi ajetut tuulivoimalatuet ovat markkinatalouden irvikuvia. Yhdet toimijat saavat markkinahintaa ja toiset painaa menemään takuuhinnoilla.
Fortum ennustaa sisukkaasti sähkön kulutuksen Pohjoismaissa kasvavan 0,5% vuositasolla. En usko, että vastaavaa hölmöilyä kuin Pekkarisen tuulivoimatuet enää jatkossa säädetään. Tällä hallituksella oli paljon halua jo sovittujenkin leikkaamiseen, mutta tällä kertaa valtio päätti pitää sitoumuksistaan kiinni. Sopimuksissa pysymistä en sinänsä paheksu, alkuperäisiä sopimuksia kyllä ankarasti.
Piilokorko-Pekkarinen yritti kampittaa pääministerinsä äänestyttämällä Lintilän ministerinpaikan. Tiukka äänestys (37-33) kertoi, että Sipilällä on vastassaan punavihreiden toimittajien lisäksi oman puolueen sisäinen oppositio, joka luultavasti eduskuntaryhmässä muodostaa jo enemmistön. Mauri lienee ollut huolissaan, jos Lintilä vaikka keksii jonkun tavan, miten Pekkarisen perheen veronmaksajien lypsäminen loppuisi. Huoli oli sinänsä turha, mitä ilmeisimmin sitä ei keksitty ja tuskin syksyn budjettiriihessäkään keksitään. Toivottavasti minunkin huoleni siitä, että Suomen taloushistorian kalleimman ministerin tittelistä Erkki Tuomiojan kanssa ankarasti kamppailevasta Mauri Pekkarisesta tulisi vielä joku päivä uudelleen ministeri, osoittautuu turhaksi.
Fortumilla on riesanaan tuulivoimatukien lisäksi sijoituksensa uuteen ydinvoimalaan. Hanketta nimittäin tässä vaiheessa tuskin uskoo kannattavaksi edes Fennovoiman hallituksen keskustalainen puheenjohtaja Esa Härmälä. En tiedä, painostiko Fortumia tekemään sijoituksen hallitus vai venäläiset yhteistyökumppanit. Sen tiedän, että nykyisillä sähkön hinnoilla kukaan täysipäinen ei olisi puhtaalta pöydältä ja vapaaehtoisesti Fennovoimaan sijoittanut.
Venäjältä tasaisen tilin tekeminen jatkossa ei todellakaan ole mikään läpihuutojuttu. Geopoliittisen tilanteen kiristyessä muutaman lämpövoimalan kansallistaminen sujuu Vladimir Putinilta judokan ketteryydellä. Fortum voi sitten kirjata taseestaan alas muutaman miljardin sijoitukset tai vaihtoehtoisesti hyökätä Venäjälle valvomaan etujaan tällä kertaa armeijan eikä pelkän rahan ja osaamisen kanssa.
Sipilän hallitus voi kaatua jo kesällä, jos Jussi Allah-aho valitaan persujen puheenjohtajaksi. Julkisesti noteeratun valtionyhtiön käyttäminen aluepolitiikan ja yksityisen hyödyn välineenä ei ole mikään Suomen Keskustan privilegio. Tosin uusien verojen langettaminen yhtiöiden niskaan on enemmän seuraavaan hallitukseen mahdollisesti tulevien SDP:n ja Vihreiden osaamisalueella. Hallituksen vaihtuminen on Fortumille pienempi uhka, kuin Pekkarinen elinkeinoministerinä, mutta suurempi kuin nykyinen hallitus. Seuraavassa on hyvin potentiaalisesti ministereitä, jotka eivät tiedä mitä tarkoittaa omistaja-arvo eivätkä erota osinkoa ja osakeantia toisistaan.
Näistä kaikista uhista huolimatta ostin Fortumeita torstaina vähän takaisin salkkuuni. Yhtiö tekee anaalien mukaan tuollaiset 0,80 euroa tulosta ja sillä on omaa pääomaa per osake osingonjaon jälkeen lähes 15 euroa. Kurssilla 13,30 tämä antoi P/E:ksi 16 ja P/NAV:iksi 0,9. Mielestäni Fortumin päällä voi näillä eväillä istua vuosikymmenen pari ja nostella osinkoja. Vaihtoehtoisesti sen voi myydä, jos jenkkirahastot taas nostavat utility-painojaan (=sijoituksiaan Fortumiin ja vastaaviin). Osake sopii hyvin defensiiviseen salkkuun, mitä omani hyvin suurelta osalta nykypäivänä on. Isojen riskien ottaminen sopiikin paremmin minua sukupolvea nuoremmille.
Lisäksi luotan Fortumin toimivan johdon osaamiseen, vaikka pidän pääomistajaa erittäin arveluttavana. Suomessa tuotetaan laadukkaita insinöörejä, juristeja ja ekonomeja (osin jopa Vaasassa) ja näitä löytyy myös Fortumin johdossa. Lisäksi Fortumin omaehtoiset päätökset ovat olleet vuosikymmenten varrella pääosin oikeaan osuneita. Historiallinen kehitys ei ole tulevaisuuden tae, mutta uskon Fortumin tekevän nykymiehityksellä jatkossakin liiketaloudellisesti perusteltuja ratkaisuja – jos sen annetaan sellaisia tehdä.
