Minun kansantaloustieteeni oli pitkälti Baumol & Blinderin ”Economics” kirjan varassa. Luin kirjan kokonaan, toisin kuin useimmat muut kansantaloustieteiden perusteissa lukuvuonna 1986-7 opiskelleet. Kirjoista voi mahdollisesti oppia jotakin, mutta tenteistä mennään pääsääntöisesti läpi pelkillä luentomuistiinpanoilla. Omilla tai kopioiduilla.
Kirjasta minulle oli jäänyt käsitys, että keynesiläisyys voisi hyvinkin toimia. Keynesiläisyys on siis sitä, että uskotaan valtion velanoton laskukaudella kääntävän talouden nousuun. Tosin nykyisen velkatasomme ja rakenteellinen alijäämämme eivät edes jätä tilaa tälle vaihtoehdolle, koska poliitikoilla ei kuitenkaan olisi munaa leikata velkaa toisenlaisessa suhdanteessa.
Lisäksi olin ollut käsityksessä, että Rooseveltin ”New Deal” pelasti Yhdysvallat suuresta lamasta 30-luvulla. Tämä oli muuten kiistattomana faktana jo yläasteen historiankirjoissa. Wahlroos perustelee vakuuttavasti, että näin ei ollut.
Olen usein muuttanut näkemystäni luettuani hyvän kirjan. Näin kävi taas luettuani Björn Wahlroosin uusimman ”Talouden kymmenen tuhoisinta ajatusta”. Minulle, vanhalle keynesiläiselle, hän pystyi ymmärrettävästi ja historiallisilla esimerkeillä perustelemaan, miksi keynesiläisyys ei toimi.
Allekirjoitan suurimman osan Nallen muistakin ajatuksista. Menokuri tukahduttaa talouskasvun ja tuloerot haittaavat talouskasvua ovat ajatuksinakin absurdeja, joskin varsin suosittuja. Tästä minulla oli jo valmiina sama näkemys.
Jos valtio on tehokas toimija, olen minä kansantaloustieteen nuori lupaus. Ja raha laittaa useimmat ihmiset juoksemaan nopeammin.
Sitä en sen sijaan ollut tajunnut, miksi kaloista ja puhtaasta ilmasta on pulaa. Olin siis tajunnut, että on/tulee pulaa. Perussyy on se, että niillä ei ole omistajaa ja yhteistä hyvää ryöstökalastetaan aina. Pelkästään tämän oivalluksen takia olisin mielelläni kahlannut nämä 320 sivua läpi.
Alijäämät eivät todellakaan hoidu veronkorotuksilla, koska verotettavat kohteet jossain vaiheessa ottavat jalat alleen. Itse olen kovasti harkinnut tätä vaihtoehtoa, joten tässä ei ollut uutisia.
Moni ei ole välttämättä tullut ajatelleeksi, että inflaatio ei ole kuluttajahintojen nousua, vaan rahan arvon laskua. Minä olin ehkä lukenut tämän jostakin joskus, mutta tuskin olisin sitä niin pystynyt näppärästi selittämään, kuin Wahlroos kirjassaan tekee.
Kulmakarvojani hivenen kohotti, että markkinat toimisivat tehokkaasti. Mutta luettuani kappaleen, päädyin pitkälti samaan näkemykseen. Markkinoilta löytyy yli- ja alihinnoittelua, mutta markkinahinta on useimmiten paras mahdollinen arvaus kohteen oikealle arvolle.
Korot ovat jo laskeneet osin alle nollan, joten näkemyksestä, että näin ei voi käydä pitäisi olla helppo luopua.
Uutuutta ei löytynyt siitä, että euforiat, paniikit ja romahdukset eivät ole helposti estettävissä. Spekulantin silmin katsottuna toivon mukaan tulemme näkemään vielä paljon markkinoiden ali- ja ylilyöntejä. Yritän niitä sitten hyödyntää parhaani mukaan.
Mantra jonka mukaan keskuspankin pitäisi torjua vain inflaatiota, on todellakin vain mantra. Jännä sinänsä nähdä, auttaako EKP:n elvytys.
Kirjojen lukeminen voi olla hyvin palkitsevaa puuhaa. Björn Wahlroosin kirjan lukeminen oli minulle aivan huikea kokemus. Aika harva Nallen varallisuusasteella yrittää lisätä yleistä ymmärrystä erinomaisen kirjan kirjoittamalla.
Detaljeista kiinnostuneelle mukana oli paljon hauskaa nippelitietoa. Esimerkiksi sentin ja kahden sentin kolikkojen valmistaminen on paljon kalliimpaa kuin niiden rahallinen arvo. Kaikenlaista sitä puuhastellaan mitä merkillisimmistä syistä.
Oletan, että tämän kirjan kanssa käy kuten Erolan ”Kirotun Kaivoksen”. Tuomitsijat eivät koskaan vaivaudu lukemaan kirjaa.
Jos on mitään kiinnostusta kansantalouteen, suosittelen kirjaa lämpimästi. Jos teet tällä hetkellä vasemmiston vaalityötä, ei kirjaa kannata lukea missään tapauksessa, ettei tule paha mieli siitä onko sittenkään oikealla asialla.
Kirjaa lukemattomien kanssa en rupea jänkäämään aiheesta, kuten tein Nerolan kirjan kanssa. Kukin pitäköön omat ennakkoluulonsa, alan olla vähän vanha tappelemaan.
Aki Pyysing
