Artikkelit

Huoli heikentyvästä taalasta

Johannes Ankelo |
Jaa Twiittaa

Pitkään jatkuneen nousukauden päätteeksi tulee aina notkahdus ennen kuin matka koilliseen voi taas jatkua. Mediasta voi lukea ja kuulla asiantuntijoiden analyyseja eri tekijöistä, jotka voivat johtaa maailmanlaajuisen talouden seuraavaan lamaan. Monet näistä spekulaatioista liittyvät Yhdysvaltain dollariin, jonka merkittävä heikkeminen johtaisi seuraavaan taloudelliseen kriisiin. Toki taalan romahtamista on povattu jo vuosia ja matalan korkotason aikana osakkeet jatkavat ralliaan, mutta mikään ei kestä ikuisesti.

XE.comin 10 vuoden EUR/USD-valuuttakurssin kuvaajaa katsoessa taalan heikkenemisestä näkyy hädintuskin tilastollisesti merkittävää notkahdusta, volatiliteettia valuuttaparissa on viimeisen kymmenen vuoden aikana riittänyt 1,04 ja 1,60 välillä.

Paljon dollarin tulevaisuudesta riippuu USA:n presidentin Donald Trumpin vapaan kaupan politiikasta. Liberaali kauppapolittikka valtioiden välillä ei välttämättä ole taalalle paras asia, mikäli taalalle ei riitä kysyntää. Venäjällä vuonna 2014 povattiin USA:n dollarin romahdusta vuodelle 2017 ja suunniteltiin kieltoa dollarin kierrolle Venäjän taloudessa. Näin pitkälle ei sentään päästy.

Mistä syistä USA:n dollarin arvo voisi heikentyä pitkällä aikavälillä?

  • 19 triljoonan dollarin USA valtion velka
  • Ylenpalttinen rahan määrä, johtaen inflaatioon ja hintakupliin, esimerkiksi osakkeissa.
  • USA:n talouksien velkaantuminen, esimerkiksi luottokorttivelat ja opintolainat, jotka eivät poistu edes henkilökohtaisessa konkursissa.
  • Valtava vaihtokaupan alijäämä.
  • Kilpailevien valtioiden nousu, erityisesti Kiina, joka on koko ajan vähemmän riippuvainen Yhdysvaltojen taalasta pitääkseen oman valuuttansa arvon matalana.

Yhtenä akuuttina huolenaiheena on presidentti Trumpin kauppapolitiikka. Trump on uhannut muun muassa BMW:n tuonnin verottamisella sekä kiinalaisten tuotteiden tuonnin rajulla verotuksella. Valtioiden välisten suhteiden viilenemisellä ja kyseisten maiden välillä olevan vaihtokaupan määrällä on selvä korrelaatio. Trumpin presidenttikaudella USA:n ja Kiinan välit eivät ole varsinaisesti lämminneet, jää nähtäväksi miten supervaltojen välinen tanssi jatkuu. On olemassa riski että Kiina, USA:n valtion velan suurin ulkomainen omistaja, myisi valtaosan 1,2 triljoonan taalan portfoliosta mikä aiheuttaisi taalan heikentymisen. Riski ei kuitenkaan ole olemassa ainoastaan Kiinan välisissä suhteissa, vaan kaikkien taloudellisesti tärkeiden valtioiden kanssa.

USA:n taloudessa, jossa valtionvelka kasvaa kovaa tahtia ja talouden kasvu jättää paljon toivomisen varaa, riskit ovat todelliset. Vakaan kasvun aikakausi voi olla historiaa ja mitä enemmän teknologia vie työpaikkoja esimerkiksi tehdastyöläisiltä, sitä vähemmän saadaan hyötyjä työpaikkojen luonnista.

Milloin taala sitten voisi romahtaa? Tähän on tietysti mahdotonta vastata eikä ole vääjämätöntä että se edes tapahtuu. On kuitenkin hyvä olla tietoinen taalaan liittyvistä riskeistä ja pohtia miten varautua mahdolliseen taalajohteiseen taantumaan. 

Mitä siis kannattaa pitää mielessä taalan heikentymistä ajatellen?

  • Miten paljon salkkusi osakkeista on riippuvainen taalan vahvuudesta? Monen suomalaisenkin pörssiyrityksen vienti koostuu merkittävästi matkasta Atlantin yli.
  • Jos haluaa tehdä rahaa taalariippuvaisilla osakkeilla ja uskoo taalan heikentymiseen, voi kyseisiä osakkeita myydä lyhyeksi ja ansaita niiden hinnanlaskulla.
  • Inflaation laukkaaminen villinä lähettäisi korot nousuun ja rahan hinta kallistuisi, tämä kannattaa pitää mielessä kun miettii suurempia hankintoja lainarahalla.
  • Kaiken Alpha ja Omega on tietysti hyvin hajautettu salkku, joka kestää taalakriisin lisäksi muut taloudelliset myrskyt. Kulta on historiallisesti ollut merkittävä turvasatama arvon säilyttäjänä taalaa vastaan. 
  • Sijoita itseesi ja pysy ajan tasalla maailman talouden tapahtumista, mahdollisuuksista ja vaaroista.

Keskustelua Johanneksen blogissa.

Mainos: Coinmotion

Avaa ilmainen tili ja myy ja osta kryptovaluuttoja alhaisilla välityspalkkioilla.

Henkilökohtainen talous

Esa Juntunen: Mitä on todellinen vauraus ja tuoko raha onnea?

Esa Juntunen
16.12.2024
east Lue lisää
Kolumnit

Outokumpu varoitti

Aki Pyysing
15.12.2024
east Lue lisää
Artikkelit

Eikö enää tarvitse siivota?

Antti Leinonen
14.12.2024
east Lue lisää