The Big Short kertoo siitä, miten neljä finanssialan peluria 2000-luvun puolivälin haminoissa betsaavat kaikki omat ja käytössään olevat muiden rahat sen puolesta, että USA:n asuntomarkkinat romahtavat. Draaman kaarta tietysti vähän heikentää se, että kaikki sivistyneet ihmiset tietävät, miten subprime-kriisissä lopulta kävi.
Olin etukäteen hyvin ennakkoluuloinen elokuvaa kohtaan. Finanssialan elokuvat yleensä kun ovat samanlaisia kuin pokerielokuvat. Todellinen maailma sivuutetaan ja keskitytään keksimään täysin epärealistisia vedätyksiä. Oikeasti olen tykännyt näistä lähinnä Wall Streetistä, The Wolf of Wall Streetistä ja Roundersista ja aika monta olen nähnyt.
Onneksi sain suosituksen The Big Shortista finanssi- ja elokuvasivistyneeltä kaveriltani ja samalla ehdotuksen tehdä leffasta arvio. Elokuva toimii viihteenä hyvin ja faktat ovat vähintään suurin piirtein oikein, mikä on tällaisille elokuville hyvin poikkeuksellista.
The Big Short antaa ymmärtää, että vain nämä neljä neroa näkivät varman tulevaisuuden, ja kaikki muut olivat kujalla. Ei se nyt ihan näin tietenkään ollut. Kyllä niistä subprimeistä märehdittiin Suomessa asti jo ennen kuin finanssimarkkina varsinaisesti meni polvilleen. Minullakin on pari partneria, jotka esittelivät minulle USA:n asuntomarkkinoiden riskejä kauan ennen kuin Lehman Brothersissa laitettiin laudat oviin. Tosin nämä kaksi ovat murehtineet osakkeiden, kiinteistöjen ja länsimaisen yhteiskunnan romahtamisen puolesta ainakin jo parikymmentä vuotta.
Mutta draama on draamaa ja toki totta oli, että jokaisessa syklissä suurin osa kansasta ja tietysti kaikki kiinteistöjä kauppaavat selittävät sitä, miten kiinteistöjen hinnat eivät koskaan laske. Olen miettinyt kovasti miksi asia on näin, sillä ihan tilastoja katsomalla voisi keksiä, että muutokset suuntaan ja toiseen kiinteistömarkkinoilla ovat ainakin historiallisesti olleet aika rajuja. On täysin ymmärrettävää, että myyntipuolella olevat selittävät hintojen voivan vain nousta. Mutta miksi heitä sisukkaasti uskotaan, on hyvin kummallista. Olen tullut tulokseen, että vaikka tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku, on viisaus hyvin rajallinen luonnonvara. Lisäksi itsepetos on hyvin suosittu harrastus ympäri maailman.
Leffa esittelee aiheeseen liittyvän finanssialan sanaston hämmästyttävän viihdyttävästi ja opettavasti. Synteettiset CDO:t selitetään blackjack-esimerkillä. Miekin sivistyin mm. siinä, että blackjackissa 18 vastaan jakajan seiska voittaa 83-prosenttisesti. Arvioisin, että jos leffassa jää jotain ymmärtämättä, se johtuu lähinnä vastaanottimen heikkoudesta eikä niinkään signaalin vahvuudesta. Tein empiirisen tutkimuksen asiasta käymällä katsomassa leffan rahastosijoittajan kanssa, jolla tuskin on hallussa edes rahastotermit. Hän väitti ymmärtäneensä kaiken ja uskoin tämän viimeistään tehtyämme elokuvasta jälkianalyysin.
Todellinen finanssimaailma vs. elokuva
The Big Short antaa ymmärtää finanssimaailman olevan pelkkää salaliittoa, ellei sen neljää sankaria lasketa mukaan. Tämä on väärin, sillä kaikki eivät pääse Wall Streetin salaliittoihin osallisiksi. Esimerkiksi mie jouduin painelemaan omaisuudenhoitoaikoinani nappeja lähinnä pelkän julkisen informaation varassa. Uskon vahvasti, että finanssijättien huipputehtävissäkin löytyy myös ainakin puolirehellistä väkeä. Siitä olen kyllä elokuvan kanssa samaa mieltä, että aika isoilla finanssialan posteilla ollaan markkinoista usein yhtä ymmällään kuin Paavo Väyrynen, jos se ei tulekaan valituksi johonkin. Eli monenlaisia markkinoilla tapahtuvia käsittämättömiä liikkuja selittävät useammin ahneus ja tyhmyys kuin varsinaiset salaliitot.
Leffassa esitellään myös lehdistä ja keskustelupalstoilta tuttu käsite pankkien riskinottohalukkuudesta. Ne voivat yleisen käsityksen mukaan ottaa minkälaisia riskejä tahansa, koska lopulta veronmaksajat pelastavat ne. Itse asiassa pankkien osakkeenomistajien intresseissä eivät ole älyvapaat riskit. Jos pankki joudutaan pelastamaan, nollataan osakkeet normaalisti siinä sivussa ja osakkeenomistajat menettävät kaiken sijoittamansa rahan. Asiakkaiden talletukset ja finanssijärjestelmä ovat ne, mitä yleensä pyritään pelastamaan. Eri asia on, että pankkien johdon intresseissä voi olla ottaa älyvapaita riskejä, jos johdon kannustimet ovat osakkeenomistajien näkökulmasta väärin viritettyjä.
Jos investointipankkiirit törmäävät mielestään umpitolloon sijoittajaan, joka haluaa heidän näkemyksensä mukaan hukata rahansa pankille, eivät he kuiskaile tästä asiakkaan läsnä ollessa. He eivät myös varmasti SSS:nä tuulettele sopimusosapuolen nähden, vaikka olisivat hyvinkin tyytyväisiä tekemäänsä dealiin. Pullot korkataan ja fist bumppeja jaetaan vasta, kun nimet ovat varmasti paperissa ja asiakas poistunut paikalta. Kun myin viimeisen ison kiinteistösijoitukseni hännät irlantilaisille kiinteistösijoittajille hyvissä ajoin ennen finanssikriisiä, korkkasimme todellakin vasta, kun rahatkin olivat jo siirtyneet. En tosin malttanut irkkuja hyvästellessämme olla sanomatta, että me lähdemme nyt tekemään vähän slaintea.
Omaisuudenhoitoyhtiöissä ei kiroilla aivan niin paljon kuin minulla ja elokuvan pelureilla on tapana. Tosin kielenkäyttö noissa piireissä on toki sievistelijöiden silmin sikamaisen törkeätä. Itse asiassa pahimpia kielenkäyttöni paheksujia lähettäisin mielelläni siedätyshoitoon mihin tahansa trading-saliin.
Mie en usko, että elokuvan sankareiden positiot olivat niin lähellä pakkosulkuja kuin The Big Short antaa ymmärtää. Täysijärkiset johdannaisten kanssa askaroivat jättävät itselle paljon pelivaraa, jos fundamenttinäkemys ei heti toteutuisikaan. Tämä on tietysti arvaus. Olen toki seurannut myös johdannaiskauppiaita, joille margin call (=lisävakuuksien vaatiminen varustettuna toteutuvalla uhkauksella sulkea positio) napsahti rutiininomaisesti useita kertoja viikossa. Nämä tosin kaikki ovat olleet pelistä sivussa jo pitkään.
Joka tapauksessa suosittelen elokuvaa, vaikka ei olisi finanssikriiseistä pätkääkään kiinnostunut. Jos ette minua usko, IMDB-arvosanaa 7,9 on yleensä syytä uskoa. The Big Short sai kaiken kaikkiaan viisi Oscar-ehdokkuutta, joista napsahti yksi, eli paras sovitettu käsikirjoitus.
Harvoin on tarjolla elokuvia, joita katsomalla voi sekä viihtyä että sivistyä.
P.S. Täytyy tunnustaa, että minun epäluuloisuuteeni elokuvaa kohtaan vaikutti aika paljon se, että en tiennyt sen perustuvan Michael Lewisin samannimiseen tositapahtumista kertovaan kirjaan. Tämä taas johtuu siitä, että en juuri uskalla lukea arvosteluja, koska niissä yleensä paljastetaan vähintään puolet juonesta.
- Aki Pyysing
