Kolumnit

Eivätkö savolaiset halua Kuopion puhelimen hinnan nousevan?

Aki Pyysing |
Jaa Twiittaa

Tykkään kovasti tavata savolaisia kerran vuodessa. KPY:n väki käy nimittäin vuosittain tapaamassa suuromistajiaan etelässä. Yleensä tilaisuus on ollut keväisin, mutta korona ajoi tämän poikkeuksellisen informatiivisen sijoittajatilaisuuden syksyyn. Koska KPY ei ole pörssiyhtiö, voi sen johto ottaa vähän rennommin ja käsitellä myös asioita, joista ei ole erikseen tiedotettu.

Tällä kertaa oli tavallistakin enemmän uusia asioita, koska koko toimiva johto (=toimitusjohtaja ja talousjohtaja) oli vaihdettu. Tämä kuvailtiin savolaisittain perinteistä pörssiyhtiökieltä käyttäen ”Olimme hyvin tyytyväisiä Lauriin ja Miikaan ja toivotamme menestystä uusiin haasteisiin”. Tämä siis tarkoittaa muissakin kuin savolaisissa pörssitiedotteissa ”Annoimme kenkää syystä, jota emme kerro”.

Tilaisuuden aluksi edustajiston puheenjohtaja Pekka Kantanen kertoi meille edustajiston päättävän joulukuussa, maksetaanko tänä vuonna ”täysi” osuuspääoman korko jo jaetun ”puolikkaan” 80 sentin lisäksi. Viime vuonna jaettiin 1,43 euroa. Tässä yhteydessä on hyvä muistuttaa, että 2015 jaettiin 1,70 euroa ja helsinkiläisille sijoittajille oli Interissä väläytelty nousevaa käyrää kahteen euroon asti.

Lisäkoron maksamisen harkintakin oli hyvä uutinen, koska olin pelännyt KPY:n tekevän saman, kuin se teki vuonna 2016: Otetaan reipas tasokorjaus alaspäin ja sitten hehkutetaan taas osuuspääoman koron kasvu-uraa.

En laske itseäni osinkohaukkoihin kuuluvaksi, vaan kannatan ensisijaisesti kasvuyhtiöiden panostuksia investointeihin. Jos kannattavia investointikohteita ei kerta kaikkiaan ole, niin sitten jaetaan ylimääräinen kassa kokonaisuudessaan osakkaille. Heplo peli tämä osingonjako.

Mutta kuopiolaisen sijoitusosuuskunnan on vaikea perustella Puijon tornin varjon vaikutusalueen ulkopuolella olemassaoloaan muulla perusteella kuin osuuspääoman koron maksamisella.

Joka vuosi aina joku paikallaolijoista mainitsee, että miksei osuuskuntaa muuteta osakeyhtiöksi. Tämä aiheellinen kysymys saa vastaansa yleensä hyvin savolaisen vastauksen. Eli siitä ei saa mitään selvää, mutta varmaa on, että se ei ainakaan ole todellinen syy.

Oikean syyn kertoi paikalla ollut Ari Lahti. Hän totesi, että kyse on vallasta. Nykyinen edustajisto ja hallitus siis haluaa pitää vallan itsellään, eikä esimerkiksi osakkeenomistajilla. Tykkäsin kovasti Arin kommentista, koska hänen lojaaliuttaan Kuopiolle ei voi kyseenalaista ainakaan sen jälkeen, kun hän omilla rahoillaan vei KuPSin Suomen mestariksi.

Eikä Arille sanonut vastaan edes KPY:n hallituksen puheenjohtaja Tarja Tikkanen, joka meille etelän miehille yleensä tarjoaa vastaaviin lausuntoihin markkinatalousväelle täysin käsittämätöntä osuuskuntajargonia.

Kiitin muuten Aria henkilökohtaisesti siitä, ettei ottanut miuta Protokseen analyytikoksi vuonna 1991. Muuten voisin olla palkkatöissä vieläkin. Omasta ja äitini mielestä olisin saattanut tehdä vähän pitemmänkin pankkiiriliikeuran, jos olisin jonkun sopivan kolon löytänyt.

Sen sijaan Tarja kertoi meille Mustassa lampaassa juonitun ovelia. Tarkoitus olisi suunnata osuuskunnan osuuksia jollekin hallituksen savolaisille kavereille. Ja siirtää KPY:n kauppa pois Privanetistä, koska siellä käydään liikaa kauppaa.

Vaikka olin juonut ainakin neljä lasia KPY:n ihan kelvollista shampanjaa, tuohduin tästä hivenen. Osuuskunnan suunnatut annit ja markkinapaikka, jossa ei haluta käytävän kauppaa, kuulostavat kovasti eteläsavolaisten (Mikkelin Puhelinyhdistyksen) touhuilta. Ja Etelä-Savo ei ole muuten oikeaa Savoa ollenkaan. Näin ovat pohjoissavolaiset miuta valistaneet.

Paikalla ollut Privanetin hallituksen puheenjohtaja Kim Wiio ei ymmärrettävästi ilahtunut ilmoituksesta. Hän muuten kertoi osallistuneensa vielä Mikkelin Puhelintakin röyhkeämmän rosvojoukon Osuuskunta PPO:n omistamiseen siihen asti, kunnes osuustodistukset mitätöitiin.

Olen itse väistänyt sekä MPY:n että PPO:n (nykyisin Arvo Sijoitusosuuskunta) omistamisen kokonaan, koska rikollisliigojen kanssa en mielelläni asioi. Tässä puhun jostain historiallisista ajoista, nykytilanteestaan en tiedä. Voihan noihin olla vuonna 2020 palkattu joku puolittaisella omatunnollakin varustettu.  

Ollaan joskus poikaporukassa pohdiskeltu, onko suomalaisen Hyvä Veli -korruption huipentuma Veikkausperhe vai erilaiset kunnallismafiat. Emme ole päässeet vielä lopulliseen ratkaisuun.

Mutta on tämä nyt rivoa, jos KPY:n hallitus suuntaa alle osiensa summan hinnalla osuustodistuksiaan joillekin hirvimetästyskavereilleen. Tai heikentää yhtiön osuuden likviditeettiä avaamalla toisen markkinapaikan. Tuplanoteeraus nimittäin vähentää, eikä lisää likviditeettiä. Ja toisi yhtiölle turhia kuluja. Tosin sittenhän voisi valvoa, että osuustodistuksia ostavat vain sellaiset, jotka ossoovat viäntää ja kiäntää.

Tämä menee Kuopiossa läpi, koska en ole lukenut Mullikasta (=Savon Sanomat) koskaan kuin positiivisia juttuja Kuopion Puhelimesta. Kun Tarja Tikkanen virkaanastujaisiksi laski osuuskorkoa, otsikko oli ”KPY jakaa osuuskorkoa”.

Lisäksi alkuperäisten osuustodistusten omistajien keski-ikää laskee vain välillä kuolema. Suurin osa tuskin ymmärtää omistavansa rahaksi muutettavaa arvopaperia. Mutta äänestää osuuskunnan edustajiston vaaleissa samaa puoluetta, mitä muissakin vaaleissa.

Jos osuustodistusten hinta nousee, todennäköisesti osuustodistuksia menisi sijoittajille entistä vinhempaan tahtiin. Hinnannousu kun on kaikille arvopapereille likviditeetin nousuun paras lääke. Kun KPY:n hallituksessa vaikuttaa olevan tahtotila vähentää likviditeettiä (meklaritkin kuulemma soittelevat häiritsevän usein), olen tästä päätellyt ossuuskunnan haluavan pitää ossuustodistuksen hinnan alhaalla.

Jos tavoitteena on ollut pitää hinta alhaalla, on tämä tavoite myös onnistunut. Privanetiltä pöllitty kurssikäyrä:

Toivottavasti olen päättelyissäni väärässä. Kaikki tapaamani savolaiset KPY:n edustajat ovat vakuuttaneet tavoitteenaan olevan omistaja-arvon luominen. Näinhän sen pitäisi tietysti ollakin.

Mutta voiko savolaisiin luottaa? Ja ymmärsinkö mie edes mistä ne puhuivat? Törmään nimittäin edelleen päivittäin kielimuuriin, vaikka olen opiskellut ”Seleveytymissoppaan Savossa” avovaimoani ymmärtääkseni kannesta kanteen.

En kyllä ymmärrä, mikseivät savolaiset voisi yhtiöittää kruununjalokiveään siten, että Kuopion kaupungille tai jollekin vastaavalle instanssille suunnataan A-osakkeita, muilla on B-luokan lippu mutta samat tai paremmat osinko-oikeudet ja valta sinetöidään ikuisiksi ajoiksi Mualiman navalle.

Osuustoimintamallissa on nimittäin riskinsä. Nuoret kuopiolaiset perivät osuustodistuksia ja saattavat valita jonain päivänä edustajiston, joka esimerkiksi laitattaa osuuskunnan rahat Kuopion torille kokoksi.

P.S. Paikalla olleet uusi toimitusjohtaja Anssi Lehikoinen ja uusi talousjohtaja Jenni Ahava tekivät positiivisen vaikutuksen. Pidätän eteläkarjalaisittain oikeuden muuttaa näkemystäni myöhemmin. Anssin tapasin jo kolme vuotta sitten, kun hänestä tuli KPY:n tytäryhtiön Enfon hallituksen puheenjohtaja. Anssin tarinoiden perusteella päätin keväällä 2017 pysyä ossuuskunnan omistajalistoilla. Olin nimittäin tuohon aikaan aika kypsä kalakukkoväen vuoden 2013 Vetrea-ostokseen, vuoden 2016 osuuspääoman koron leikkaukseen ja Enfon toteutumattomiin kannattavuuslupauksiin.

En kuitenkaan saanut koskaan painettua liipaisinta, toisin kuin fiksuin tuntemani raha. Sekä veljekset Aurejärvet että Hantut olivat aikoinaan isoja omistajia KPY:ssä, mutta heittivät kapulan nelisen vuotta sitten eteenpäin.

P.P.S.

Tietojeni mukaan ihmiset ovat Suomessa sitä homofobisempia, mitä pohjoisemmaksi mennään. Päätin pukeutua viime kesänä Kuopion torilla Jorma Uotiseksi tutkiakseni asiaa. En kyllä havainnut mitään negatiivisia reaktioita.

Kuvassa miulle on juuri kerrottu huhu KPY:n osuuskoron nostamisesta ja osakeyhtiöittämisprosessin aloittamisesta. Lisäksi päätettiin, että väliaikaisesti vielä hetken toimivalla edustajiston jäsenillä täytyy olla vähintään 1000 KPY:n osuustodistusta voidakseen käyttää äänivaltaa. Hallituksen jäsenillä tuplat.

KPY keskusteluun tästä linkistä

Sijoitustieto 28.7.2014: ”Kuopion puhelimella ei voi soittaa”

Sijoitustieto 20.4.2015: Kuinka tulla iloiseksi väärässä olemisestaan - Case KPY

Sijoitustieto 17.4.2016 ”KPY näytti keskaria sijoittajille”

Pokeritieto 29.7.2015: ”Savolaisten kanssa seleviytyminen”

Sisältöpoiminta:

Helsingin pörssin tuloskalenteri

Henkilökohtainen talous

Esa Juntunen: Mitä on todellinen vauraus ja tuoko raha onnea?

Esa Juntunen
16.12.2024
east Lue lisää
Kolumnit

Outokumpu varoitti

Aki Pyysing
15.12.2024
east Lue lisää
Artikkelit

Eikö enää tarvitse siivota?

Antti Leinonen
14.12.2024
east Lue lisää