Joskus parikymmentä vuotta sitten istuin tekemässä kauppiksen kurssia aiheena ”eettinen sijoittaminen”. Amerikkalaisten professorien ja kurssikirjojen alaisuudessa vietetystä opetuksesta nykypäivä hahmottui hyvin. Markkinoinnissa, kirjanpidossa ja jopa sijoittamisessa arvot olivat nousseet keskeiseksi puheenaiheeksi. Sukupuolten, etnisyyksien, terveystilojen tai biologisen iän välinen tasa-arvo, sekä mahdollisuuksien että lopputuloksen osalta, teki vahvasti tuloaan, ja mitä USA edellä, sitä Eurooppa perässä.
Joukkoviestimet, netin yleistyminen ja lopulta sosiaalinen media synnyttivät maailman, missä jokin asia saattaa hetkenä minä hyvänsä pelmahtaa julkisuuteen. Kohu on valmis, johtajan on erottava ja poliitikkojen reagoitava.
Joku menneeksi ja unohdetuksi luultu asia saattaa pelmahtaa myöhemminkin julkisuuteen, kun joku vanha sähköposti vuotaa vahingossa ulos, tai kun yleisö herää vihdoin ja viimein johonkin asiaan, jonka kaikki tiesivät. Ei kai kukaan ihan oikeasti uskonut, että hoitokodeissa on vanhuksilla yhtä mukavaa kuin mitä niissä neliväriesitteissä kerrotaan? Tai että yrityksillä on muitakin arvoja kuin tuloksen tekeminen ja omien osakkeiden takaisinosto-ohjelma?
Tietenkin sijoitusalan yritykset ja niiden ympärille muodostunut rahanahne ekosysteemi konsulteista tilintarkastajiin, luottoluokittajista mediaan, olivat keksineet, että yhteiskuntavastuu on tärkeä asia. Tyypillisesti nämä tahot ovat joko lahjoituksilla, verorahoilla tai sitten palveluitaan myyden itsensä elättäviä tahoja. Tietenkin ne tuottivat listoja, joissa kerrottiin, että kasinoyhtiö XYZ on toimialan yleisen ongelmallisuuden ja kyseisen yrityksen toimintatapojen takia Socially Hermetic Investment Trust (S.H.I.T.)-asteikolla vain 0,28, kun taas vesivoimayhtiö ABC on asteikolla peräti 4,19. Ajatuksena oli, että sijoitusten ohjaaminen ”kestäviin” kohteisiin tuottaisi parempaa tuottoa ja kevyemmällä omatunnolla.
Ongelma näissä listoissa on, että moraali ja arvot ovat yksilöllisiä. Yksi haluaa vältellä aseteollisuutta ja ydinvoimaa, mutta suosia kannabisfirmoja, ja joku toinen taas välttelee aborttiklinikoita. Tämä on tietenkin puskenut sijoitusalan tunnistamaan isoja, kohtalaisen homogeenisia ihmisryhmiä, jotta voitaisiin räätälöidä juuri ryhmän arvojen mukainen sijoitusrahastotuote. Onhan muslimeillekin omat sharia-rahastonsa.
Monet toimijat kertovat oman eettisyystunnuslukunsa sijoittajainfossaan ihan samalla tavalla kuin jotkut yritykset kertovat hiilidioksidipäästönsä. Tämä on leikki, jossa kaikki ovat mukana, koska on pakko. Sijoittajat kysyvät niitä lukemia, koska he eivät halua joutua vaikeuksiin ”epäeettisten” sijoitusten takia. Kaikilla on pomo, ja jopa capo di tutti capo pelkää poliitikkoa tai vihaisia kansanjoukkoja.
Koko tuo touhu on pitkälti teatteria. Joku haluaa pornoa ja aseita, ja auto ei kulje ilman öljyä. Joku valmistaa diktatuurien käyttämät kyttäyslaitteet, ja joku teurastaa eläimiä lihansyöjille. Se on liiketoimintaa. Ehkä vähän epämuodikasta, ja jotain toimittajaa hermostuttavaa, mutta sekin on hinnoissa mukana. Kaikki kohuille alttiit yrityksetkin on markkinan puolesta kohtuullisen oikein hinnoiteltu. En ole nähnyt yhtäkään tutkimusta, joka olisi vakuuttavasti todentanut, että osakevalinnassa päästäisiin parempiin tai vähäriskisempiin tuottoihin huomioimalla yhteiskuntavastuu. Ei, ei päästä. Riskisemmät firmat tuottavat keskimäärin (siis kohujen välillä) paremmin juuri riskipreemion takia. Jos haluaa superturvallista ja skandaaleille immuunia, tuotoksi tulee riskitön korko. Tämä tarkoittaa myös sitä, että sijoittamalla paheellisiin yrityksiin ei ylituottoa pysty tekemään.
***
Tuota kurssipaperia kirjoittaessani olin jo kokenut kaveri. Tiesin intuitiivisesti, että juuri mikään ei toimi. Liukuvat keskiarvot? Oskillaattorit? Eri sijoittajaryhmien positiot? Tulosyllätys? Ei mikään toimi. Ei ainakaan yksin. Joskus, pitemmän kokemuksen myötä, saattoi ehkä huomata, että tietyt mittarit, usean näyttäessä samaan suuntaan, paransi ennusteen arvoa hieman kolikon heittoa paremmaksi. Ja siihen oli tyytyminen.
Uhkapelejä pyörittävillä kasinoilla ei ole kovin monen prosentin etu puolellaan, mutta niiden ei tarvitse jatkuvasti todistella itselleen ja sijoittajilleen, että heillä on etu. Peli ja sen säännöt ovat selvät, ja loppu on matematiikkaa ja odotusarvoa.
Sijoittajan, tai ammatikseen toisten rahoja sijoittavan, on jatkuvasti todistettava itselleen, esimiehelleen ja myös asiakkailleen, että prosessi on kunnossa ja etulyöntiasema löytyy. Harvalta löytyy. Niiltäkin, joilta se löytyy, näytön saaminen omasta edusta on hidasta puuhaa. Kestää aikansa, ennenkuin kolikonheitto paljastaa luotettavasti, onko kolikko 50-50, vai 45-55. Tämä tarkoittaa, että markkinoilla on jatkuvasti myös itseään tai asiakkaitaan huijaavia tahoja. Sellaisia, jotka käytännössä heittävät kolikkoa, mutta joilla on juuri nyt käynyt hyvä tuuri.
Sijoittamisessa ongelma on, että peli ja sen säännöt muuttuvat koko ajan. Koska markkinahinnoissa on mukana lähes kaikki, mitä ihminen osaa kuvitella tapahtuvaksi, niistä puuttuvat sellaiset tapahtumat, joita me emme osaa kuvitella tapahtuvan. Siksi niitä tapahtumia kannattaa yrittää kuvitella etukäteen.
Klassikkokirjassa Valehtelijain pokeri Michael Lewis kertoo, kuinka Salomon Brothersin kaupankäyntilattialla vanhempi työntekijä sparrasi häntä. He kävivät läpi ajatusleikkejä siitä, mitä tapahtuisi jos ydinvoimala räjähtäisi, tai jos joku maa hyökkäisi toiseen maahan. Ensimmäinen idea, joka tulee päähän, on todennäköisesti myöhäistä toteuttaa, mutta tapahtuman myöhemmin synnyttämät vaikutukset, ne asiat, jotka eivät ensimmäiseksi tule mieleen, ovat niitä, joissa vikkelä keksii kuviot. Ydinvoimalan räjähtäessä Michaelin seniori olisi ostanut perunaa, koska hän ajatteli, että suurin osa sadosta menisi todennäköisesti tuhottavaksi, jolloin toimitus- ja jälkimarkkinakelpoisen perunan hinta nousisi rajusti.
Silloinkin, kun markkinoilla ei ole mitään tekemistä, on paljon tekemistä. Tärkein tekeminen tehdään silloin, kun ei tapahdu mitään toimenpiteitä vaativaa. Silloin yleissivistetään itseään, jotta uusissakin tilanteissa olisi pohjatiedot ja käsitys, mistä suunnasta lisäoppia kannattaa lähteä hakemaan. Silloin harrastetaan ajatusleikkejä. Silloin suunnitellaan, miten toimia, jos osakkeet ovat seuraavana aamuna romahtaneet kymmenen prosenttia ilman mitään selkeää syytä. Tai vaikka levätään.
Pahinta, mitä voi tehdä silloin, kun markkinoilla ei ole mitään tekemistä, on tekemisen pulassa alkaa pelata punaista ja mustaa pikkupanoksilla indeksifutuurilla. Tästä vaarallisesta huumeesta kirjoitin elokuussa 2017. Markkina ei tarjoa jatkuvasti tilaisuuksia, mutta aikasi on rajallinen. Silloin, kun ei ole pelipaikkoja, kannattaa tehdä jotain muuta. Helppo konsti välttyä virheiltä on huolehtia, että hiljaisempia hetkiä varten sinulla on odottamassa mielekästä ja tavoitteellista tekemistä. Silloin saat tekemisesi tehtyä, ja vältyt heräteostoksilta.
Juuri nyt on sellainen hetki. Osakemarkkinat ovat nousseet alkuvuoden aikana kohisten. En edelleenkään koe mielekkääksi lähteä hötkyilemaan ”osakkeita ja jenkkivelkakirjoja”-salkusta. Velkakirjojen hinta ei ole laskenut yhtään osakekurssien noustessa, ja harvemmin nämä kaksi ovat pitkän aikaa eri mieltä näkymistä. Syystä tai toisesta Kiina-sovun syntymiseen ja sopuisaan Brexitiin luotetaan juuri nyt. Keskuspankkienkin luotetaan lopettaneen kiristämissuunnitelmansa. Kuitenkin reaalitalouden puolella sekä näkymät että toteutunut data ovat jatkaneet heikentymistään.
Tuntuu huijaamiselta ja pelkuruudelta kirjoittaa sijoitusblogia, jossa pidetään kiinni syyskuun alussa annetusta suosituksesta. Mutta mitä siitä. FOMO, eli fear of missing out, tai maineenmenetys, eivät minua liikuta. Eikä sellaisten asioiden pitäisi liikuttaa sinuakaan.
