Korvissa soi Sir Elwoodin Hiljaiset Värit biisi viimeisellä rannalla. Se on sillai jännä, että soitettu duurissa, mut sanoma on synkkäkin synkempi lyriikoissa. Samalla tapaa, kuin tunnelma ulkona kävellessä. Ihmisiä on ulkoilemassa, vastaantulija vaihtaa toiselle puolelle katua. Infrastruktuuri on ehjää, eli sodassa ei olla. Mieleen tulee lähinnä ydinlaskeuma, kaikki tietävät, että pian on todella huonosti asiat ja koskettaa jokaista. Ei auta kuin odottaa. Se tulee vaikka tekisit mitä. Vaara on näkymätön. Muistot vuoden 1987 ydinonnettomuudesta nostavat päätään. Pelko oli läsnä. Kevätpäivä oli kaunis, aurinkoinen ja leikimme ulkona, kunnes kuulimme, että tappaja tulee taivaalta. Mitään ei tapahtunut, äiti sairastui säteilysairauteen vähän myöhemmin. Pelotti aivan perkeleesti. Sitten tuli parin vuoden päästä lama ja jälleen pelotti aivan helvetisti, että elämä loppuu. Ei loppunut onneksi. Ainakaan kaikilta sillä kertaa. Äiti haudattiin muutamaa vuotta myöhemmin
Ulkoillessa nuoremman tyttären kanssa hänen naurunsa saa unohtamaan murheet. Heti perään kysymys koronasta saa kyyneleen tulemaan poskelle. Tuntuu pahalta. Isien kiroukset periytyvät lapsille. Oma lapsuus oli pelkoa ydinonnettomuudesta, ydinsodasta ja muista katastrofeista. Osa tapahtui, suurin osa ei onneksi.
On aivan selvää, että 90-luvun lama tulee olemaan aika tavalla se, mihin nykyistä tullaan rinnastamaan. Toivottavasti pahimmat pelkoni eivät käy toteen. Varmasti kärsimys tulee olemaan suurta ja koskettaa hyvin laajalti. Surettaa, että Suomen konkurrilainsäädäntö on edelleen aivan mahdoton ihmisen kannalta. Jos hommat menevät etelään, olet velkavankeudessa loppuelämäsi ja merkitty henkilö. Voisiko tässä olla nyt hetki muuttaa tätäkin lainsäädäntö auttamaan heitä, jotka eivät oikeasti pysty selviytymään tästä notkosta? Minusta se olisi nyt hyvä teko. Kaikki yritykset eivät selviä sillä, että saavat lainaa pankista. Jos bisnes on ollut takkuista jo nyky kuluilla, ei lisäkulut sitä auta, vaikka palkkoja ja vuokria saisikin lainalla maksettua.
Mitään maailmanlopun kuvia en toki halua tässä lietsoa, vaan kerron omia erikoisia tuntemuksiani. Samankaltainen, muttei aivan näin kokonaisvaltainen tumma tunnelma oli 2008 finannssikriisin aikaan. Nyt vain vivahde on selvästi erilainen.
Osakemarkkinat ovat mukava pakopaikka monelle, joka ei pysty hyvin käsittelemään muutoin vakavaa tilannetta. Shorttaamisten kieltämisestä on puhuttu paljon, samoin kuin siitä, että tupakkaa eikä alkoholia saisi myydä. Miksi näin? Eivätkö nämä ole niitä pakopaikkoja ihmiselle. Viruksen takia halutaan romuttaa perustuslailliset oikeudet sekä pakopaikat ihmisiltä. Jos olisi enemmän foliota laatikossa, tekisin siitä hatun ja uskoisin tämän olevan vallankaappaus vailla vertaa. Todellisuudessa en tätä usko, sillä kuka tästä lopulta hyötyisi. Tämä ei käsittääkseni ole tietokonesimulaatio, jota pelaa sadistinen 8v. Poika. Jos nyt sitten olisikin, niin jännää nähdä mitä tästä seuraa.
Kirjoitan paljon sijoittamisesta, mutta lopulta oma sieluni on yrittämisessä ja liiketoiminnassa, joka tarkoittaa reaalimaailmaa. Sijoittaminen on mukava tapa saada vipua varallisuuden kasvattamiseen, mutta lopulta pörssiin sijoittaminen on vain keinottelua. Sijoitukset sinne, missä ihmisiä työllistetään ja luodaan arvoa, ovat sitä karua ja karskia todellisuutta. Jokainen sijoitus ei todellakaan onnistu. Pörssissä ostetaan olemassa olevia osakkeita toisilta. Siinä yritys ei rahaa saa ja riskejä on helppoa rajata vaikka automaatti stop-loss orderilla tai putilla. Näin ei muuten ole siellä, missä kohdataan asiakas tai sen puute vain kasvotusten.
Suuri volatiliteetti luo mahdollisuuden nohevalle sijoittajalle, tai no en kutsuisi sijoittajaksi vaan treideriksi. Ei ole haukkumasana minulle, vaikka ei arvoa maailmaan luokaan. Itsekin olen sellainen. Isossa kuvassa kuitenkin olen aina rakentanut maanläheisiä ja lähes aina perustarpeisiin liittyviä busineksia. Ympärilläni on paljon yrittäjiä sekä sijoittajia. Molempien hätä saa ikävän olon, mutta yrittäjillä on aina oma varattu tila sydämessäni. Heidän, meidän, kärsimys tässä epävarmuudessa ja muuttuneessa poliittisessa sekä talous - ympäristössä saa kylmät väreet kulkemaan kehossani. Joka päivä kuulen, että joku on lomauttanut koko henkilöstön, tilauskirjat ovat tyhjenneet. Projektit ovat jäissä. Menee vain hetki kun tämä alkaa näkyä sekä tilastoissa, että asuntomarkkinoilla. Onneksi korot ovat alhaiset ja toivottavasti pankit ovat pitkämielisiä. Kukaan ei lopulta hyödy siitä, että yhteiskunta ottaa aikamatkan 90-luvun lamaan.
On totta, että moni sijoittaja sekä yritys on pitkälle velkaantunut. Se on kuitenkin hyvin suurelta osin annettujen tilanteiden tuomaa. Jos raha ei maksa juuri mitään, tyhmä olisi jos sitä ei kahmisi mahdollisimman paljon. Kukaan ei vain tätä mustaa joutsenta osannut arvata. Ja vaikka olikisin, ei olisi helposti tuomionpäivän Tuomaana osannut sitä ajoittaa. Ehkä joku onnekas on jälleen, sekä muutama todella taitava. Tai no aika moni taitava, mutta se ei muuta sitä, että juuri tätä vaaraa ei missään ole mallinnettu. Ei ole voinut. Ei liiketoimintaa voi rakentaa siten, että aina ajattelee meteoriitin iskevän katuun ja levittävän myrkkypilven. Tämä on totta niin pienessä palveluyrityksessä, kuin suureen kasvuun tähtäävässä start-upissa.
Selvää on vain se, että tämä tapahtumasarja tulee muuttamaan maailmaa ainakin yhtä paljon kuin 9/11 iskut. Mikään ei ole aivan kuten ennen. Tästäkin selvitään, mutta maailma muuttuu. Nyt kyse on paljolti siitä, että saa tuosta muutoksesta kiinni. Kyse ei ole keinottelusta ja lyhytnäköisestä hyötymisestä, vaan siitä, kuinka uudesta trendistä saisi kiinni samalla, kun yrittää selviytyä tästä katastrofista.
Rauhaa ja rakkautta sinulle!
Matias
Teksti julkaistu alunperin osoitteessa: www.matiassavolainen.com
