Yhteismetsissä usein henkilöstökustannukset ovat hyvin kurissa, eri asia sitten on, onko asioista päättämässä sellaiset henkilöt, joilla on intressi ja kyky maksimoida osakkeenomistajan tuotto.
Se on tietysti vaikea nähdä ulkopuolelta. Mutta niinhän se on muissakin sijoituksissa, joissa johdolla ei ole näyttöjä onnistumisista.
Metsäsijoittaja kirjoitti:
Metsärahastot eivät mielestäni ole kuitenkaan toiminnan kannalta niin kestävällä pohjalla, jotta tuloja olisi tasaisesti tulossa jatkossakin, vaan niiden toiminta edellyttää sijoitusten laajentamista ja velkarahan käyttöä.
Mihin niiden tuotot sitten perustuvat?
Jos ajattelee vaikka OP-Metsänomistaja-rahastoa, hallinnointipalkkio on 1,5 % ja vuotuinen tuotonjako 2,1 %. S-Metsänomistajalla luvut ovat palkkio 1,64 % ja tuotonjako 0,83 %. Juoksevat kulut ja juokseva tuotto eivät tunnu järkeviltä suhteessa toisiinsa. Juoksevan tuoton pitäisi tulevina vuosina nousta huomattavasti, että palkkiotaso olisi perusteltu.
Metsäsijoittaja kirjoitti:
Yhteismetsäosuuksia myydään esim. metsatilat.fi -sivustolla. Mitä olen seurannut myytäviä osuuksia, ne hinnoitellaan aika kalliiksi eli ilmeisesti kysyntää on. Yleisesti ottaen, jos vertaa osuuksien hintapyyntöä ja sitä paljonko yhteismetsä jakaa ylijäämää osuutta kohden, on tuotto jäänyt 1-2 % välille.
Kuulostaa kovin pieneltä tuotolta. Tuotto varmasti riippuu siitä, paljonko minäkin vuonna hakataan, eikä tuotto silloin kerro sijoituksen hyvyydestä vaan hakkuumääristä.
Mitenhän voisi karkeasti haarukoida jonkin yhteismetsän omistusten arvoa? Katselin erään yhteismetsän tasetta, jossa metsän arvo oli lähellä nollaa, joten taseesta ei tunnu olevan hyötyä arvon määrittämisessä. Vaikka hakkuumäärä ja tuotto olisivat nolla, se ei haittaisi, kunhan osuuden hinta alittaisi metsän arvon.
Onko ihan toiveajattelua, että metsää tai yhteismetsää saisi ostettua alle sen taloudellisen arvon? Pörssistä on helppo ostaa kiinteistöyhtiöitä alle niiden kiinteistöjen arvon, mikä tekee mahdolliseksi tehdä hyviä voittoja myös matalatuottoisilla kiinteistöillä.
En halua yleistää kaikkien metsärahastojen toimintaa, enkä kaikkien rahastojen esitteisiin/toimintatapoihin tutustunutkaan, mutta tässä omia ajatuksia yleisellä tasolla. Metsärahastojen täytyy korkeiden kulujen takia hoidattaa metsiään korkealla laskentakorolla, mikä tarkoittaa suurempia hakkuumääriä lyhyemmällä kiertoajalla. Markkinoille on tullut myös jatkuvan kasvatuksen rahastoja, joiden tavoitteena on minimoida metsänhoitokustannuksia. Seuraavia tuloja hakkuiden kautta sitten saadaan odotellakin pitempään. Toimintaa tuleekin laajentaa ostamalla lisää metsäkiinteistöjä. Sinälläänhän tämä on oikea tapa, mitä itsekin noudatan (suuri laskentakokorko), mutta yksittäisellä metsäsijoittajalla toiminnan laajentaminen on yksinkertaisempaa kuin isolla rahastolla, koska myytäviä metsätiloja on rajoitetusti markkinoilla tarjolla. Rahastojen kiinnostuminen metsistä on nostanut reilusti hintoja ja rahastotkin ovat joutuneet maksamaan ns. ylihintaa.
von Fyrckendahl kirjoitti:
Mitenhän voisi karkeasti haarukoida jonkin yhteismetsän omistusten arvoa? Katselin erään yhteismetsän tasetta, jossa metsän arvo oli lähellä nollaa, joten taseesta ei tunnu olevan hyötyä arvon määrittämisessä. Vaikka hakkuumäärä ja tuotto olisivat nolla, se ei haittaisi, kunhan osuuden hinta alittaisi metsän arvon.
Onko ihan toiveajattelua, että metsää tai yhteismetsää saisi ostettua alle sen taloudellisen arvon? Pörssistä on helppo ostaa kiinteistöyhtiöitä alle niiden kiinteistöjen arvon, mikä tekee mahdolliseksi tehdä hyviä voittoja myös matalatuottoisilla kiinteistöillä.
Yleisesti ottaen metsää kannattaa ostaa alle puuston arvon. Joskus on ollut markkinoilla se tilanne, että yhteismetsän puukuutioita myytiin halvemmalla kuin yksityismetsien puukuutioita. Tämä tosin ei taida enää päteä. Henkilökohtaisesti en sijoittaisi yhteismetsään, jonka hakkuumäärät ja tuotto ovat nolla. Yhteismetsän arvoa tulee lähteä arvioimaan vastaavasti kuin yksityisen metsän arvoa eli nettonykyarvolaskelman kautta. Yhteismetsille on lähes poikkeuksetta tehty metsänhoitosuunnitelma, josta selviää tulevaisuuden tulot ja menot. Taseessa voi sen lisäksi olla soravarantoja, mökkitontteja tms. Eri asia sitten on, johdetaanko yhteismetsää siten, että sijoittajan arvioimat tulot ja menot toteutuvat tai että realisoidaanko taseessa olevat mökkitontit. Tässä auttaa hieman, jos selvittää historiassa maksetut ylijäämät. Jos yhteismetsä on pystynyt jakamaan tasaista ylijäämää ja jos sijoittajan osuudesta tarjoamalla hinnalla muodostuu riittävä tuotto, on yhteismetsällä näyttöjä sijoituspäätöksen tueksi.
Suurimpana ongelmana näen todella heikon läpinäkyvyyden käytännössä kaikkeen niiden harjoittamaan toimintaan. Esimerkiksi rahaston arvonmäärityksen menetelmiin en ole löytänyt vastausta ja laskentakaavat ovat täysin hämärän peitossa. Metsän kiertoaika on todella pitkä ja pienetkin viilaukset esimerkiksi puuston kasvumalleissa aiheuttavat todella suuria heilahduksia jo valmiiksi epävarmoihin tulevaisuuden kassavirtoihin. Lopputulos nähdään vasta vuosikymmenten päästä. Sama pätee metsänhoitotöihin, suuri houkutus saattaa tulla jättää jotain tekemättä tai siirtää muutamalla vuodella eteenpäin. Metsänhoitotöissä työn tuottavuuteen kuitenkin vaikuttaa kaadettavan vesakon määrä eli runkoluku hehtaarilla, sen pituus ja läpimitta, on sanomattakin selvää että töiden hinta kasvaa korolle korkoa joka vuosi kun niitä lykätään. Lisäksi nopeaa tuottoa metsästä kyllä saadaan ohjeistamalla hakkuumiestä poimimaan suurimmat tukkipuut pinoon, jolloin seuraavan savotan kassavirta lykkääntyy pahimmillaan vuosikymmenen eteenpäin.
Vihreiden Osmo Soininvaara kirjoittaa tänään blogissaan:
"Suomen metsissä on todella vähän puuta. Päivän Hesarin mukaan sitä on hehtaaria kohden noin kolmannes siitä mitä Saksassa, minkä seurauksena Saksan metsissä on puuta selvästi enemmän kuin Suomen metsissä, vaikka metsäpinta-alaa on on paljon vähemmän.
Osittain tämä johtuu tietysti pohjoisesta sijainnista, mutta suurelta osin malttamattomasta ahneudesta. Viiden prosentin (!) tuottovaatimus saa kaatamaan metsän keskenkasvuisena. Siitä ilmasto ei kiitä. Jos diskonttokorko olisi maltillisempi, toimittaisiin ilmaston kannalta vastuullisemmin."
Parahin Osmo. Viiden prosentin tuottovaatimus perinteisellä "tehometsätaloudella", missä tuotetaan maksimi määrä kuutioita, on sula mahdottomuus nykyisillä puunhintatasolla sekä metsänhoitokustannuksella suuressa osassa Suomea. Pohjois-Suomessa karuimmilla mailla päästään 1-2 % tuottoihin. Ymmärrät varmaan Osmo, että kovin moni ei ole halukas sijoittamaan puuntuotannon maksimointiin tällaisella tuotto-odotuksella, etenkin kun eräät puolueet ovat jatkuvasti tuomassa esiin erilaisia maksuja metsätaloutta kohtaan sekä rajoittamassa puumarkkinoita.
Toisen lompakolla on aina helppo pelastaa maailmaa. Metsätila ja siellä kasvavat puut ovat jonkun omaisuutta. Olisiko Vihreät puolueena valmiita maksamaan metsänomistajalle korvausta ilmastollisten seikkojen huomioimisesta? Jos lupaatte puusta paremman korvauksen kuin metsäsektori, niin minä annan omat puuni vaikka lahota metsässäni.
Saastuttamisen klassinen ongelma on se että saastuttaja ei maksa saastuttamisesta. Ratkaisuja olisi, mutta ne ovat poliittisesti mahdottomia. Jos ja kun saastumisen ongelmia joudutaan kuitenkin yhdessä ratkomaan, pitää kustannusten jakoon osallistua kaikki - ei tässä tapauksessa pelkästään metsän omistajat. Pääosin Osmon blogikirjoitus oli mun mielestä hyvä. Osmo näkee ongelmat hyvin, mutta ratkaisut ovat välillä huonoja. Toisena esimerkkinä vaikkapa keskipinta-alanormi (*1).
Mutta metsä hiilinieluna, miksipä ei. Lasketaanpa. Poimin jotkut luvut googlesta.
Keskimääräisen suomalaisen hiilidioksidipäästöt on lähteestä riippuen noin 8,65 tonnia (*2) tai 11 tonnia (*3). “Kainuun korkeudella metsän vuosikasvu on keskimäärin 3,5 kuutiometriä hehtaaria kohden” (*4) ja 4000 kiloa hiilidioksidia uppoaa noin hehtaarin männikköön. Vuoden keskimääräiset hiilidioksidipäästöt uppoaa noin 2,5 hehtaariin kasvavaa Kainuulaista metsää.
Jos hiiltä halutaan vähentää ilmakehästä, metsä vaikuttaisi olevan tehokas, ellei jopa ainoa näköpiirissä oleva keino laajamittaiseen hiilen sitomiseen.
Ajatusleikki, jonka Compensatekin taisi kulkea: Hehtaari metsää maksaa Kainuussa (en tiedä, heittona) 2000e (*5). 2,5h hehtaaria maksaisi 5k. Sillä pääsee hiilineutraaliksi, kun ei hakkaa ja menköön perinnönjaossa vaikkapa luonnonsuojelualueeksi. Ja jos ei ole pääomaa, voi tuota vastaan ottaa lainan, esimerkiksi 20 vuotta 2% korolla ja maksueräksi tulee 25e per kuukausi. Ei tuo nyt mahdottomalta kuulosta. Tahdon puutteelta enemmänkin. Metsä ei myöskään lopu, Suomessa on maata 61 hehtaaria ja metsää 45 hehtaaria per lätty.
Itse näen metsätilani myös henkilökohtaisena hiilinielunani.
--
Lähteet mitä pikaisesti googlasin, uudempiakin voi löytyä, suuruusluokat lienee oikein.
Aivan noin ruusuinen metsätilanne ei Suomessa ole. Valtakunnan metsien 10:nennen inventoinnin perusteella metsämaata on 20,1 miljoonaa ha, jolloin metsää per asukas on noin neljä hehtaaria.
En halua yleistää kaikkien metsärahastojen toimintaa, enkä kaikkien rahastojen esitteisiin/toimintatapoihin tutustunutkaan, mutta tässä omia ajatuksia yleisellä tasolla. Metsärahastojen täytyy korkeiden kulujen takia hoidattaa metsiään korkealla laskentakorolla, mikä tarkoittaa suurempia hakkuumääriä lyhyemmällä kiertoajalla.
Tarkoitatko, että näyttääkseen kannattavalta, metsärahasto joutuu ylihakkaamaan metsiään? Joutuuko rahasto hakkaamaan puut liian aikaisin?
Metsäsijoittaja kirjoitti:
Henkilökohtaisesti en sijoittaisi yhteismetsään, jonka hakkuumäärät ja tuotto ovat nolla. Yhteismetsän arvoa tulee lähteä arvioimaan vastaavasti kuin yksityisen metsän arvoa eli nettonykyarvolaskelman kautta. Yhteismetsille on lähes poikkeuksetta tehty metsänhoitosuunnitelma, josta selviää tulevaisuuden tulot ja menot.
Eli jos lähtee ostamaan yhteismetsäosuuksia, kannattaa hankkia käsiinsä metsänhoitosuunnitelma eikä pohtia arvoa vain ulosmaksetun tuottohistorian kautta?
Minulle ei ole ongelma, jos hakkuumäärä on pieni esimerkiksi aikana, jolloin puun hinta on matala tai hakkuukypsää metsää ei ole tarpeeksi. Olen aiemmin sijoittanut kohteeseen, joka lykkäsi hakkuitaan ja näytti tappiollista tulosta ja jota sai sen takia alihintaan. Sijoittajat eivät tykkää kohteista, jotka eivät näennäisesti tuota rahaa, vaikka metsä tietysti kasvaa silloinkin, kun hakkuita vähän lykätään.
Suurimpana ongelmana näen todella heikon läpinäkyvyyden käytännössä kaikkeen niiden harjoittamaan toimintaan. Esimerkiksi rahaston arvonmäärityksen menetelmiin en ole löytänyt vastausta ja laskentakaavat ovat täysin hämärän peitossa.
Joutuuko rahastosijoittaja sijoittamaan laput silmillä? Oletko tutustunut rahastojen tilinpäätöksiin, jos arvonmääritys selviäisi sitä kautta?
Aivan noin ruusuinen metsätilanne ei Suomessa ole. Valtakunnan metsien 10:nennen inventoinnin perusteella metsämaata on 20,1 miljoonaa ha, jolloin metsää per asukas on noin neljä hehtaaria.
Auts, mulla oli tuossa näemmä laskuvirhe neliökilometristä hehtaariin. Maata on 6,1 hehtaari per lätty ja metsää tuo noin 4 hehtaaria. Hyvä että löytyi. Hmm. Sitten ei selvitäkään ihan niin helpolla.
Kaksi tekemääni tarjousta jäi tarjouskilpailussa vaille voittoa. Tuli taas todettua, että todella kuumana käy metsätilakauppa. Toisesta palstasta jätin todella kovan tarjouksen, reilusti yli hintapyynnön ja tuotto-odotuksessa olin valmis ottamaan riskiä mm. hoitotöissä. Silti tarjoukseni jäi aivan lähtötelineisiin voittajaan verrattuna. Kun kuulin välittäjältä voittaneen tarjouksen summan, en voinut vastustaa kiusausta ja syöttää sitä exceliin. Minun lähtötiedoilla ja tuolla kauppahinnalla, olisin päässyt laskennallisesti noin 2 % tuottoon. Pitäkööt tunkkinsa!
Ei voi muuta sanoa kuin, että joku joko a) osaa hoitaa metsää tuottavammalla filosofialla b) tyytyy pienempään tuottoon c) saa halvempaa lainarahaa tai sitten patjan alla on vaan ylimääräistä millä kasvattaa pinta-alaa tuotosta niin välittämättä.
Yksi tarjous on vielä vetämässä, mutta alkaa näyttää ettei sekään johda mihinkään. Mielessä pyörii ajatus, että pitäisikö vieläkin hyödyntää kuumaa markkinatilannetta ja vähentää pinta-alaa.
En muista onkontätä aihetta paljon vielä sivuttu täällä? Koulussa aikanaan opetettiin yksiselitteisesti, et jatkuvan kasvatuksen menetelmä tekee metsistä kitukasvuisia ja huonontaa puustoa. Nykyään mediaa seuraamalla saa kuvan, että nykyinen avohakkuu+uudistus on saatanasta, mutta sen lisäksi myös taloudellisesti tuulipukuratkaisu. Konsensus tuntuu kääntyneen 180 astetta. Onko metsäsijoittajalla tähän omaa näkemystä ja/tai kovaa dataa? Jotenkin pieni epäilys itsellä, että mediat etsivät ideologiaansa sopivan mielipiteen omaavia akateemikkoja, mutta toki jos jatkuva kasvatus kovan datan valossa olisi parempi tapa kuin nykyinen niin pakko kai se olisi uskoa. Toki tämä on varmasti palstakohtaista ja tähän vaikuttaa syvemmällä tasolla myös korkotaso ja tuottovaatimuskin.
Tämä on aihe mihin minulla ei ole antaa eksaktia vastausta. Kun puhutaan jatkuvasta kasvatuksesta, se yhdistetään usein entisen ajan harsintaan. Tällöinhän metsästä poistettiin tietyn läpimitan mukaiset puut sekä ei välitetty jäljelle jäävästä pohjapinta-alasta. Tottakai tällöin metsän kasvu ja puuntuotontakyky kärsii. Nykyistä jatkuvaa kasvatusta ei tule sekoittaa entisaikojen harsintaan.
Suomessa on viimeinen puolivuosisataa panostettu jaksollisen kasvatuksen kannattavuuteen, käytännössä jatkuva kasvatus on ollut mahdollista vasta viisi vuotta lainsäädönnön puitteissa. Toisin sanoen tieteellistä tai kokemusperäistä faktaa ei löydy keneltäkään Suomesta. Vääntö jatkuvan ja jaksollisen kasvatuksen välillä perustuu lähtötietoihin ja niiden asettamiseen. Tottakai kumman tahansa filosofian saa näyttämään kannattavammalta kunhan vaan valitsee mieleiset lähtötiedot. Fakta on myös se, että mitä suurempi laskentakorko asetetaan, sitä varmemmin kannattavammaksi muodostuu se toimintatapa, missä suuret alkuinvestoinnit vältetään.
Jatkuvan kasvatuksen kannattajat viittavat usein muissa maissa tehtyihin tutkimuksiin, mutta kaiken kattavaa faktaa, mikä soveltuu niin turve- että kivennäismaalle tai mille tahansa lämpösumma-alueelle, ei ole olemassa. Meidän maantieteellisellä alueella jatkuva kasvatus johtaa pitkällä aikavälillä kuusettumiseen, koska mänty ja koivu eivät sovellu kasvamaan alikasvoksena kovin hyvin. Tietysti pienaukoilla ja luontaisella uudistamisella voidaan eri puulajeja kasvattaa.
Minulla on sekä jaksollisesti että jatkuvalla kasvatuksella hoidettuja kuvioita. Oma kokemukseni on se, että jatkuvalle kasvatukselle ei ole vielä olemassa markkinoita. Toisin sanoen puunostajat eivät ole sitä täysimääräisesti sisäistäneet. Tämä käytännössä tarkoittaa huonoja kantohintoja. Jos/kun jatkuva kasvatus yleistyy, varmasti puunostajien tulee suhtautua eri tavalla siihen. Nyt käytännössä monelle puunostajalle jatkuva kasvatus on kirosana, mikä tarkoittaa, että puun kantohinta on lähellä toisen harvennuksen hintoja.
Jos kuviolla on valmiiksi eri-ikäistä metsää ja alikasvosta, on mielestäni loogista hyödyntää jatkuvaa kasvatusta. Jos puolestaan kuvio on hyvin homogeeninen eli puut ovat samankokoisia ja -ikäisiä, on järkevämpi noudattaa jaksollista kasvatusta. Aikaväli, millä puhtaan homogeenisen kuvion saa muutettua eri-ikäisrakenteiseksi vie hyvin pitkän ajan ja sisältää riskejä. Kaikkihan toki riippuu laskentakorosta. Käytän itse paljon yläharvennuksia, vaikka ne virheellisesti usein jatkuvaan kasvatukseen liitetäänkin. Uusi laki on metsänomistajan kannalta hyvä, koska se mahdollistaa tapauskohtaisen arvioinnin. Ja näinhän se pitääkin mennä, että metsänhoitotapa valitaan tapauskohtaisesti kannattavuuden pohjalta.
Mielessä pyörii ajatus, että pitäisikö vieläkin hyödyntää kuumaa markkinatilannetta ja vähentää pinta-alaa.
Samaa ajatusta olen pyöritellyt, oikeastaan jo nelisen vuotta ja pari vuotta sitten se oli kiivaimmin päässä. Sitten iski realismi, metsävähennyspohjat tuloutuisi ja verottaja rankaisisi heti. En keksi rahalle tuottavampaa kohdetta ja käteisenä en halua pitää. Koska en usko nopeaan hintaromahdukseenkaan, aloin lannoittamaan sopivia kohteita voimakkaasti. Lisäksi oma kokonaispinta-ala on kasvanut jo sen verran suureksi, etten enää jaksaisi nähdä vaivaa täydelliseen veivaukseen vaikka ajoittaminen osuisikin.
Ts. Uskon nyt olevan aika myydä maapohjatkin, mutta en viitseliäisyyttäni enää nää tarvetta veivaukseen lähteä. Puu kun kasvaa huonompanakin aikana
Niin ei itselläkään missään tapauksessa ole tarkoitus lopettaa metsäsijoittamista ja luopua metsistä. Enemmänkin niin, että nykyistä markkinatilannetta voi hyödyntää kohteissa, jotka ovat yksittäisiä tiloja kauempana muista tiloista tai etenkin taimikkovaltaisista kokonaisuuksista. Jälkimmäisessä vielä voi olla se etu, että jos hankinta on suht tuore ja itse on tehnyt paljon hakkuita, ei metsävähennyspohjat tuloutuisi vaan päin vastoin, voisi saada kirjanpidollisen tappion.
Simulointimalleissa ajellaan ns. nappi pohjassa ja valitsemalla lähtötiedot oikein saadaan kyllä oman tutkimuksen kannalta parhaat lopputulokset.
Tutkija totetaakin viisaasti: "Ajatus kuusen taimiaineksen syntymisestä tasaisesti joka vuosi metsänkasvatuksen kannalta sopivalla tilajärjestyksellä ohittaa tunnetut tosiasiat kuusen biologiasta ja ekologiasta. Heikkoina siemensatovuosina – mitä useimmat vuodet kuusella ovat – taimiainesta syntyy vähän. Toisaalta kaikkein runsaimpina siemenvuosina taimia voi syntyä merkittävästi viljelytiheyksiä enemmän, jolloin kasvu voi taantua puiden kilpaillessa keskenään."
Siihen tulisiko jatkuvan kasvatuksen nykyarvolaskelmiin lisätä täydennysistutusta ja raivaussahatyötä en osaa vastata koska asiasta minulla ei ole tarpeeksi kokemusta.
Tuo nimimerkki Patruunan linkittämä artikkeli oli hyvä, kuusen biologiaa ei ole huomioitu. Toinen huomioimaton seikka on minusta jalostuksen hyöty. Suomessa kun on tehty kymmeniä vuosia siemenviljelyjä, eron kasvussa olen päässyt näkemään jo ihan ominkin silmin itse kylvämässäni mäntytaimikossa. Uskon kuusella olevan sama juttu.
Ylellä artikkeli jatkuvasta kasvatuksesta. Joku asiavirhe tekstiin näytti mahtuvan. Esim.korjuukelpoisuus, leimikon hakkuukertymä ja sen myötä kantohinta jäi kokonaan käsittelemättä
Kyselyn mukaan 77 % vastaajista haluaa rajoittaa avohakkuita - onneksi vain tietyillä kohteilla. Kuinkahan otos on valittu ja montako metsänomistajaa joukkoon mahtuu?
Jatkuva kasvatus vs. avohakkuu kuulostaa samanlaiselta keskustelulta kuin väittely eri sijoitustyyleistä. Monet puheenvuorot ovat mutua tai nyrkkisääntöjä. Joskus tehdään tutkimus. Sen perään voidaan kuitenkin väittää, että tutkimus on huono, se ei päde kuin erityistapauksessa tai tilanne on jo muuttunut.
Jos paremmuus selviää sijoittamisessa 25-50 vuodessa ja metsänkasvatuksessa 100 vuodessa, aika on ihmiselle liian pitkä. Kuka luottaisi siihen, että jos tutkimuksen mukaan 100 vuotta noudatettu kasvatusvalinta oli paras, se on edelleen paras seuraavaksi 100 vuodeksi? Aina voidaan väittää, että tekniikka on kehittynyt tai tiede edistynyt tai ilmasto lämmennyt tai laskentakorko, markkinat tai verotus muuttuneet niin paljon, että tutkimuksen löytämä 100 vuoden voittaja on auttamattoman vanhanaikainen.
Omaa mutuilua. Koivu ja mänty ovat valopuita ja pioneerilajeja. Kuusi pärjää puolivarjossa ja on sukkession kliimaksilajeja. Esim. pyökki ja sitkankuusi pärjäisivät varjossa, mutta näitä ei Suomessa tavata luontaisesti.
Jatkuvassa kasvatuksessa on mielestäni liikaa epävarmuustekijöitä, jotta asiasta jaksaisin innostua. Esim. Uudistumisen onnistuminen (maaperän happamoituminen ja kunttaantuminen, taimien määrä ja niiden tilajärjestys), kantohinnat (juurikääpä, korjuukelpoisuus, puuston laatu)
Metsänomistajan tavoitteet määrittävät lopulta, mikä hänen kohdallaan on järkevää.
Ensimmäinen kesäloma muutamaan vuoteen, milloin ei ole juurikaan metsänhoitotöitä tullut itse tehtyä. Laiskuuttani ostin metsäpalveluyritykseltä palveluna muutaman hehtaarin aukon uudistamisen. Muutamia kiireellisiä raivaustarpeita olisi taimikoissa, mutta onneksi metsä ja luonto on sen verran armollinen, että ihan yhdestä vuodesta ei hoitotyöt ole kiinni. Sen verran piti kuitenkin lomalla "pakottaa" itseään metsään, että tuulenkaatoja kävin sahailemassa polttopuiksi. Raivaussahatöitä, taimikoiden heinäyksiä ja istutuksia sekä polttopuuhommia voi suositella metsänomistajalle tehtäväksi itse, mutta isojen tuulenkaatojen ja konkeloiden (puu vasten puuta) korjuut kehoitan aloittelijoiden jättämään ammattilaisille. Itsekään en ammattilainen ole, mutta kun tietää vaarat, niin tietty kunnioitus on pötköllään juurineen olevaa kuution kuusta kohden, vaikka se niin vaarattomalta näyttääkin.
Ei tullut myöskään tänä kesänä puukauppoja tehtyä. Sen verran vierestä olen kuitenkin seurannut, että hintatasot on tulleet niin tukilla kuin kuidulla alaspäin viime vuodesta. Sellun kysyntä ja hintataso on heikentynyt, kun katsoo metsäfirmojen osavuosikatsauksia. Nähtäväksi jää, onko tämä hetkellinen lasku vai lasketaanko nyt pitempään alaspäin.
Tänä kesänä ei uusia metsätiloja ole tarttunut. Sijoitusvaroja olen ohjannut osakkeisiin, tosin lyhyellä tähtäimellä tarkasteltuna on tullut päädyttyä huonoihin ratkaisuihin (mm. Nordea isompana ostona).
Tämä nyt oli tällainen elossaolokirjoitus, pyrin kirjoittamaan myöhemmin enemmän taas itse aiheesta, metsätalouden kannattavuudesta.
Muutama sana metsäsertifioinnista. Käytännössä Suomen metsissä on käytössä kahta sertifiointijärjestelmää; PEFC ja FSC. Metsäkeskuksen mukaan Suomen metsistä noin 85 % kuuluu PEFC-sertifioituja ja vajaat 10 % FSC-sertifioituja. Käytännössä PEFC-sertifikaatti tulee metsiin, mikäli on Metsänhoitoyhdistyksen tai jonkin isomman puunostajan jäsen.
Sertifioinnilla huolehditaan, että metsätaloutta hoidetaan kestävän kehityksen mukaisesti, ekologisesti, luonnon monimuotoisuus huomioiden jne. Käytännössä metsäsektorin asiakkaat edellyttävät, että tuotteet ovat valmistettu edellä mainitut asiat huomioiden. Kyllähän tekin katsotte wc-paperia ostaessanne, että mitä sertifikaattia se noudattaa ja se jää kaupan hyllyyn, jos näistä kahdesta kirjainlyhenteestä ei toista löydy, eikö niin?
Etenkin PEFC-sertifikaatti on ollut metsänomistajalle taloudellisessa mielessä hyvin harmiton, FSC-sertifikaatti puolestaan on tuonut hieman taloudellista vaikutusta metsänhoitoon. Metsäyhtiöt lupaavat mainospuheissaan parempaa ostohintaa puukuutiolle, mikäli metsät ovat sertifioinnin piirissä, mutta konkreettista hintaeroa et saa puunostajaa kertomaan.
Minun metsäni ovat PEFC-sertifioinnin piirissä. Sinällään minulla ei ole ollut pahaa sanottavaa sertifioinneista, jokaisella on ollut valinnan vapaus kasvattaa metsiään niin kuin haluaa, toki lakeja noudattaen.
Viime aikoina kuitenkin keskustelua on syntynyt FSC-sertifioinnin (tai tarkemmin sanoen FSC-Mix) mystisistä HCV-kriteereistä. Käytän sanaa mystinen, koska tämä HCV ilmaantui Suomen metsiin kysymättä ja yllättäen. Metsänomistaja ei edes välttämättä tiedä, onko jokin kuvio tämän piirissä tai mitä rajoituksia tämä tuo tullessaan. Tänä vuonna metsäyhtiöille ja metsänhoitoyhdistyksille on jaettu kartat näistä alueista, mutta maanomistajat eivät ole näitä saaneet käyttöönsä. HCV-alueiksi on ilmeisesti kohdistettu sellaisia metsiä, joissa on paljon lahopuuta tai siellä on runsas puusto. HCV-alueiden tarkoitus lienee ollut tunnistaa alueita, jotka ovat olleet koskemattomina pitkän aikaa, mutta tietooni on tullut kohteita, joissa ihan normaalista metsätaloudessa oleva kuvio on ilmaantunut HCV-kartoille. Todettakoon nyt vielä, että pelkkä metsäkuvion päätyminen HCV-kartalle ei ole vielä lopullinen tuomio, vaan maastokäynnillä voidaan todeta, onko siellä olemassa oikeasti kriittisiä luontoarvoja.
Voisi kuvitella, että tämä HCV-kriteeri ei aiheuta PEFC-sertifioidussa metsässä mitään ylimääräistä, mutta ensi tietojen pohjalta asia ei näin yksinkertainen ole. Koska näistä kohteista ei ole tietoja juuri tihkunut ja isoille puunostajillekin asia tuntuu olevan uusi ja outo, voi pahimmillaan käydä niin, että HCV-leiman saanut metsäkuvio pelottaa ostajat pois tai sitten on tyydyttävä esim. jatkuvaan kasvatukseen. Erikoiseksi asian tekee asian salaperäisyys. Itse myönnän, etten tällä hetkellä tiedä onko metsätiloillani HCV-kohteita tai mitä rajoituksia ne mahdollisesti tuovat. Siksi tämä kirjoitus on näin ympäripyöreä.
Aiemmin kommentoin blogissa Osmo Soininvaaran omaa blogitekstiä metsätaloudesta, missä hän mm. ihmetteli sitä, että metsät kaadetaan keskenkasvuisena. Mietitäänpä metsänomistajaa, joka venyttää kiertoajan todella pitkäksi ja kun hän tai hänen perillisensä viimein päättää korjata investoinnin hedelmät, hänelle kerrotaankin, että metsäsi on sosialisoitu jo aikoja sitten. Minä kannatan luontoarvojen huomioimista metsätaloudessa ja olen itsekin jättänyt vapaaehtoisesti tiettyjä pieniä alueita metsätalouden ulkopuolelle. Kuitenkin jos omaisuudensuoja on Suomen metsätaloudessa näin heikentymässä (esimerkkeinä tämä HCV ja keskustelut turvemaiden hakkuurajoituksista), tullee se monien metsänomistajien keskuudessa johtamaan siihen, että puustopääoma pidetään erittäin alhaalla hakaten niitä metsiä ”keskenkasvuisena” ja minimoidaan (uudistamis)investoinnit pelossa, ettei niitä hedelmiä koskaan saa poimia. Jokainen voi pohtia, mitä se tarkoittaa puuston kokonaiskasvussa. Se, että metsänomistajat saataisiin investoimaan ja hoitamaan metsiä siten, että puuta kasvaa jatkossakin mahdollisimman paljon, vaatisi sen, että poliittinen ilmapiiri pitkäjänteisesti olisi omaisuudensuojaa puolustava.
Ensimmäinen kesäloma muutamaan vuoteen, milloin ei ole juurikaan metsänhoitotöitä tullut itse tehtyä. Laiskuuttani ostin metsäpalveluyritykseltä palveluna muutaman hehtaarin aukon uudistamisen. Muutamia kiireellisiä raivaustarpeita olisi taimikoissa, mutta onneksi metsä ja luonto on sen verran armollinen, että ihan yhdestä vuodesta ei hoitotyöt ole kiinni. Sen verran piti kuitenkin lomalla "pakottaa" itseään metsään, että tuulenkaatoja kävin sahailemassa polttopuiksi.
Se on metsäomistamisen mukava puoli, metsä kasvaa ihan itsekseen eikä homma ole vuodesta kiinni. Itse ulkoistin jotain taimikonhoitoja, ja polttopuuta tuli melkein motti.
Metsäliitto maksaa perusosuuksille (eli talletuille metsätuloille) 7,5% koron ja se maistuu tässä korkoympäristössä. Pieni bonus suhdannehuipusta. Viime vuosi saattoi olla puun- ja sellunhinnan suhdannehuippu, mutta puunkäytön tulevaisuus näyttää mun silmissä hyvältä.
Viime aikoina on taas metsänomistaja saanut lehdistä ja mielipidekirjoituksista lukea olevansa syyllinen ilmastonmuutokseen. Metsänomistajien pitäisi kasvattaa järeämpää puuta sekä uudistaa ja hoitaa metsiä tehokkaammin. Suuria "rikollisia" tuntuvat olevan suometsien omistajat, jotka ei saisi tehdä avohakkuita tai parantaa metsänkasvua ojituksilla. Tämä koko ilmastokeskustelu kääntyy siihen, että miten maksimoidaan hiilinielut ja unohdetaan se, että miten niitä päästöjä pienennettäisiin. Taannoin tehdyssä tutkimuksessa suomalaisten halu muuttaa elintapoja ilmastonmuutoksen edessä oli pienentynyt. Lentäminen, lihansyönti, autolla ajaminen jne., ovat elämän lisäarvoja, joista ei haluta tinkiä. Helpompi on vierittää vastuu muille, osaltaan metsänomistajille.
Poliitikoilla, lehdistöllä ja kansalaisilla on hirveä halu määritellä mitä korkotasoa metsäsijoittajan on käytettävä. Metsäsijoittamisessahan korkotaso määrittää sen milloin ja missä voimakkuudessa hakkuut tehdään. Mitä suurempi on laskentakorko, sitä aiemmin ja sitä voimakkaammin hakkuita tehdään. Vastaavasti metsänuudistamisessa laskentakorolla on iso merkitys, koska uudistamisinvestointi on euroina suuri ja tulot ovat pitkällä tulevaisuudessa. Jos käytetään suurta laskentakorkoa, metsänuudistaminen muuttuu kannattamattomaksi ja ainoa vaihtoehto on luontainen uudistaminen.
Taustalla lienee edellisen metsälain aika, jolloin uudistamiskriteerit tulivat iästä ja puun järeydestä. Ennen myös uudistamishakkuun yhteydessä ohjattiin taloudellisin keinoin uudistamaan metsä. Kaikki tämä tähtäsi puuntuotannon maksimointiin, ei metsänomistajan tuoton maksimointiin. Vahva näkemys monilla metsänomistajilla edelleen on, että uudistamishakkuusta saatavista tuloista osa on ohjattava metsän uudistamiseen. Tämä on täysin väärä lähestymiskulma sijoitusmielessä. Raha sijoitetaan sinne, missä se vastaavalla riskillä saavuttaa paremman tuoton. Jos uudistaminen maksaa sen 1000 euroa/ha ja sille on saatavissa Pohjois-Suomessa esim. 2 % korko, niin keksin monta muuta tapaa sijoittaa tuo raha.
Vuoden 2014 metsälain muutos oli erittäin tervetullut. Se antoi metsänomistajalle enemmän vapautta määritellä laskentakorko ja metsänhoitotavat. Kunnes sitten uuteen hallitusohjelmaan on kirjattu, että Metsälain toimivuus hiilinielujen ja -varastojen osalta on tarkasteltava. Uhkaavasti kuulostaa siltä, että metsänomistajien oikeutta määritellä oma tuottovaatimuksensa ollaan viemässä pois.
Ikävää tässä kaikessa epävarmuudessa on, että minä en ainakaan uskalla tehdä isoja investointeja metsänhoitoon, kun tulevaisuus on näin epävarma. Kun tarpeeksi moni metsänomistaja kokee samaa epävarmuutta alkaa se pikkuhiljaa näkyä koko metsäsektorin investointihalukkuudessa sekä ennen kaikkea siinä hiilinielussa. Suomeen olisi hinkua usealla sellutehtaalla, mutta poliittinen epävarmuus ymmärrettävästi painaa jarrua. Täällä kuvitellaan, että jättämällä investoimatta sellutehtaaseen, maailman selluntarve ei kasva.
Tarkastellaan lähtötilannetta, missä Pohjois-Suomessa tuoreella kankaalla sijaitseva metsä on hakattu aukoksi ja sitä lähdetään uudistamaan voimakkaan maanmuokkauksen ja taimien istuttamisen kautta. Tässä laskelmassa käytän karkeita hintatasoja ja niiden tarkoilla arvoilla ei ole juuri väliä, vaan tarkoitus on osoittaa laskentakoron merkitys.
Tehdään seuraavat meno- ja tuloarviot verottomina:
Vuonna 1 uudistamisinvestointi eli maanmuokkaus ja taimien istutus: 1000 euroa/ha
Vuonna 7 tehdään taimikon varhaisperkaus, missä Kemera-tuki huomioitu: 200 euroa/ha
Vuonna 15 tehdään taimikon hoito: 400 euroa/ha
Vuonna 35 tehdään ensiharvennus: 50 m3 x 12 euroa/m3 = 600 euroa/ha
Vuonna 55 tehdään toinen harvennus: 80 m3 x 20 euroa/m3 = 1600 euroa/ha
Vuonna 80 tehdään päätehakkuu: 240 m3 x 40 euroa/m3 = 9600 euroa/ha
--> Näillä lähtötiedoilla päästään noin 3 % sisäiseen korkoon. Tässä laskelmassa ei oteta kuitenkaan huomioon mitään kiinteitä maksuja (Metsänhoitoyhditysmaksu, vakuutukset, tiemaksut). Jos kiinteiksi maksuiksi arvioidaan 20 euroa/ha, on investointiketjun sisäinen korko noin 2,4 %.
Jo tässä vaiheessa huomataan, että puuntuotannon maksimoinnilla ei rikastumaan pääse ja laskelmassa ei ole vielä huomioitu lainkaan riskejä. Mitä jos hirvet tai myyrät syövät taimet? Mitä jos puustoon leviää jokin tauti tai myrsky niitä kaataa? Tai suurin riski, mitä jos poliittisesti tehdään lakeja, jotka estävät tai rajoittavat metsänkäsittelyä? Mitä jos 80 vuoden päästä ei puulle olekaan enää kysyntää? Aikamoisen riskin metsänomistaja ottaa kannettavakseen ja aika pienen kompensaation hän on siitä saamassa huomioiden se, että hyvin harvan elämän tiimalasissa hiekka riittää näkemään tämän päätehakkuun. Silti monesta suusta sanotaan, että metsänomistajien pitäisi tyytyä pienempään laskentakorkoon.
Minkälaisen koron sinä uskot saavuttavasi Metsäsijoittaja? Lasketko muuten omalle tehdylle työllesi hintaa?
Itse en ole oman työni osuuden hintaa laskenut omissa metsissäni koskaan, vaikka tämän alan yrittäjänä samoista töistä laskutan muita. Sen verran olen kuitenkin tuottovaatimustani laskeskellut, että minun kannattaa uudistaa aina joko istuttamalla tai kylvöllä. Metsä tuotteena antaa niin paljon mahdollisuuksia soveltaa ja maksomoida tuottoa monella tavalla, joten tuoton laskeminen on suhteellisen hankalaa.
Minulla on kahdenlaisia sijoituksia metsään, osa on pitkäaikaisia, joissa pääpaino on puuntuotannosta saatavilla tuloilla sekä osa lyhytaikaisia, spekulatiivisia sijoituksia, joissa tuottoa haen kiinteistöjalostuksella sekä metsien "flippaamisella". Näiden suhteen tuotto-odotus on erilainen, koska riskitasokin eroaa. Pitkäaikaisissa sijoituksissa pyrin minimissään 5 % nimellistuottoon. Jälkimmäisessä vaihtoehdossa pyrin kaksinumeroisiin vuosituottoihin.
Suhteellista arvokasvua peilaan käytännössä lyhyiden ja pitkien korkojen tasoon. Eli kun korkotaso on alhaalla, voisi olla fiksua kasvattaa puuta vanhemmaksi. Toisaalta taas viime vuosina on ollut puun kantohintojen piikki, jota itse olen hyödyntänyt rankalla kädellä.
Kustannuslaskelmissa en huomioi sitä aikaa mitä minulta menee esimerkiksi uusien metsätilojen tutustumiseen, analysointiin ja hankintaan, puukauppojen kilpailuttamiseen, verotusasioihin jne. Minusta nämä ovat verrattavissa osakesijoituksissa pörssiyhtiöiden osavuosikatsauksiin ja pörssitiedotteisiin tutustumisena. Metsänhoitotöille, joita itse teen, käytän laskennallista hintaa 100 euroa/pv + matkakulut, kun investoinnin kannattavuuslaskentaa teen.Tuolla ei kummoisella tuntipalkalle pääse kun huomioi varustekulut, mutta toisaalta Kemera-korvaukset saa tähän päälle ja työnjälkikin on itseään tyydyttävää.
Seuraan tilakohtaisesta menoja ja tuloja, joiden pohjalta seuraan toteutunutta tuottoa. Pääsääntöisesti toteutunut tuotto on ollut suurempi kuin alkuperäinen laskennallinen tuotto. Syitä tälle ovat laskennassa käytetyt riskilisät ja varovaisesti arvioidut puun kantohinnat sekä puustomäärät.
AIemmin kirjoittelin metsäsijoituslainan marginaaleista ja siitä miten pankeissa suhtaudutaan nihkeästi metsään vakuutena. Olen huomannut, että pankeissa näkymys metsäsijoittamiseen on muuttunut/muuttumassa, sillä nykyään metsäsijoituslainatarjouksien marginaalit ovat liikkuneet 0,65-0,82 % välillä 12 kk euriborilla, mikä vielä negatiivisena laskee lainarahan hintaa.
Olen syksyn aikaan myynyt yhden metsätilan ja tehnyt tarjouksen neljästä metsätilasta, onnistumatta kuitenkaan ostoaikeissa. Näkemykseni mukaan metsätiloista maksetaan tällä hetkellä huomattavaa ylihintaa ja tulen edelleen myymään taimikkovaltaisia, pieniä ja syrjäisiä tiloja.
AIemmin kirjoittelin metsäsijoituslainan marginaaleista ja siitä miten pankeissa suhtaudutaan nihkeästi metsään vakuutena. Olen huomannut, että pankeissa näkymys metsäsijoittamiseen on muuttunut/muuttumassa, sillä nykyään metsäsijoituslainatarjouksien marginaalit ovat liikkuneet 0,65-0,82 % välillä 12 kk euriborilla, mikä vielä negatiivisena laskee lainarahan hintaa.
Passaako kysyä mistä pankeista saa noin hyviä tarjouksia metsäsijoituslainalle? Jaan saman kokemuksen, että pankit ovat todella nihkeitä metsälainan suhteen - voi tietysti johtua siitäkin, että aihe on vieraampi pk-seudulla. Paras tarjous tähän mennessä 1.5% 12 kk Euribor, vaikka kohteena olisi varsin puustoinen tila ja lainaa vain kolmannes kauppahinnasta.
