Tämä vuosi on ollut hiljaisin sitten 2017 ja silloinkin mökki oli alkuvuodesta remontissa, mutta luultavasti olisi jäänyt tätä vuotta hiljaisemmaksi joka tapauksessa. Tällä hetkellä varauksia on koko vuodelle 91 vrk (tuohon saattaa vielä joku vuorokausi tulla lisää, mutta yleensä loka-marraskuu ovat hiljaisia ja jouluna olemme itse mökillä) kun viime vuonna oli 126 vrk ja 2021 oli peräti 147 vrk. Euroina mitattuina liikevaihtoa tulee enemmän kuin vuosina 2017 - 2019, mutta vähemmän kuin 2020 - 2022.
Pääseekö tollaisilla varausmäärillä jo tekemään tuosta bisnestä vai onko tuo enemmänkin kulujen kattamista? Ainakin nuo 126 ja 147 kuulostaa todella hyviltä lukemilta.
Kiitoksia taas infoista ja jään innoissani odottamaan tulevien vuosien päivityksiä. 👍
Ei tämä mikään bisnes ole, riippuen hankinnoista ja investoinneista joinain vuosina tulee (verotuksellisesti) pientä voittoa ja joinain toisina pientä tappiota. Mutta aika hyvin saa katettua kuluja. Kuten monessa muussakin asunto/kiinteistövuokrauksessa lopullinen "tulos" on aika pitkälti kiinni siitä millä hinnalla tuon aikanaan saa myytyä (jos se joskus tapahtuu). Kun verotuksessa on tehty maksimipoistot joka vuosi, on jäännösarvo verotuksessa varmasti laskenut rivakammin kuin markkina-arvo (josta minulla ei kyllä totta puhuen oli kovin hyvää arvausta, mutta voisin kuvitella että se voisi olla suunnilleen samaa tasoa kuin mitä aikanaan maksoin).
Minusta tämän vuokraamisen paras puoli on ehkä hieman yllättävä: jos paikka olisi vain omassa käytössä, voisi moni asia jäädä vähän "rempalleen", varsinkin nyt kun ei tule käytyä niin usein. Sen sijaan kun sitä vuokraa, ei oma ylpeys oikein anna jättää hoitamatta asioita kuntoon, ja toki kun vuokralaisilta saa tuloja ja kuluja voi vähentää verotuksessa, on asioiden hoitaminen kuntoon myös taloudellisesti helpompaa. Mökki on monessa suhteessa paljon paremmassa kunnossa kuin oma talo oli.
Päivitetäänpä tätäkin. Koronan "loputtua" kysyntä on tipahtanut merkittävästi. Myös yleinen taloudellinen tilanne on varmasti vaikuttanut kysynnän laskuun. Vuorokausina tiputus on pienempi kuin euroina, eli kysyntä kohdistuu entistä enemmän sesonkien ulkopuolelle.
Mökin varustellussa on satsattu enenevässä määrin sähkölaskujen pienentämiseen ottamalla käyttöön Themon etäohjattavat ja sähkön hinnan mukaan ohjautuvat termostaatit ja LVV-ohjaukset. Lisäksi on otettu käyttöön läjä Shellyn etäohjattavia releitä ja pistorasioita, joilla ohjataan mm. kaivopumppua, saattolämmityksiä ja erilaisia sähkölaitteita ml. lämmittimiä varastossa ja autotallissa. Näiden ohjaukseen on osin tehty vähän omaa koodia ja osin ohjataan manuaalisesti. Näistä olikin jo aiemmin näköjään juttua. Lisäksi olen toteuttanut "dashboardin" josta näkee yhdellä silmäyksellä kaikki lämpötilat, lämmitysten tilat, onko laitteisiin yhteys, sähkön hinnan, sääennusteen jne.
Taloudellinen tulos viime vuosilta alla:
Tämä pitäisi lopultakin siirtää excelistä tietokannan päälle, samalla tavalla kuin esim. sähkönkulutuksen seuranta ja sijoitusten seuranta.
Huomasin, että vuoden 2022 veroilmoituksesta oli jäänyt kiinteistövero huomioimatta kuluna. Tein siis oikaisuvaatimuksen, se käy oikein näppärästi omaverossa. Tänään kävin katsomassa käsittelytietoja. Tilaksi oli merkitty "vastaanotettu" ja palveluun oli ilmestynyt arvio käsittelyajasta: 23-75 viikkoa!
Onhan tuo hieman parempi kuin "kattellaan kun ehditään", muttei merkittävästi.