Valitsin tämän Nordean HY-rahaston koska se oli tuorein vaihtoehto. Siinä ei ollut mukana mitään nollakorko-valtionlainoja. Tein ostoni suunnilleen tuossa pilkun kohdalla koron ollessa 4%. Siitä korot laskivat ryminällä alas ja tuo jakso päättyi vuoden lopussa.
Samaan aikaan rahasto tuotti suuremmalla kulmakertoimella, jonka jälkeen kasvu tasaantui ja hidastui. Tuotto tuona koronlaskun aikana oli n. 6%. Sen jälkeen 4kk aikana tuotto on ollut vaatimattomampi 2%. Vuosituotoksi silti hyvä jos sen kertoo kolmella.
Olen nyt omistanut rahastoa puoli vuotta ja tuona aikana se tuotti +7.48% En tiedä onko se ennen vai jälkeen kulujen. Mutta tämän datan perusteella vaikuttaa houkuttelevalta tehdä toinen lisäys. Se toisi pientä stabiliteettia Suomi-salkkuun joka ei ole tuottanut hyvin. Korkosalkun max. paino olisi n. 10%.
Vesa Puttonen käsitteli korkosijoittamista Evlin podcastissa. Erinomainen haastattelu. Itselleni ehkä tärkein poiminta oli se että nuorempana on houkuttelevampaa ottaa enempi riskiä, koska tappioista pystyy palautumaan ajan myötä. Vanhempana stabiili salkku on parempi. Toinen poiminta oli että akateemisessa tutkimuksessa sijoitussalkut joissa oli yrityslainoja mukana tuottivat parhaiten historiallisesti.
Merkattu em. high yieldia. Rahaston omistaminen vähentää operatiivista päätöksentekoa kesäksi.
Juuri kun olin tehnyt merkinnän alkoi Inderesin foorumeilla keskustelu jossa vertailtiin eri HY-rahastoja. En sano että tuo on paras HY-rahasto tuottojen suhteen, mutta se on helpoin ja kätevin tarkistaa samalla kun kirjautuu nettipankkiin. Kulut Suomi-rahastoksi maltilliset. Ehkä merkkaan vielä toisen erän jotain toista HY-rahastoa (Aktiaa, Lähitapiolaa jne.).
Mandatumin suhteen pitäisi tehdä päätös että paljonko kevennän osingon jälkeen. Mandatum maksaa tuloksen verran osinkoa, eli osinkoa suurempi dippi on perusteltu. Ja mielestäni tuo kurssinousu oli täysin järjetön, ellei kansainväliset instikat yhtäkkiä löytäneet luottamusta yhtiöön.
Suomi-salkun suhteen olen vähentänyt yhtiöiden määrää ja keskittänyt tietyille sektoreille. Tällä hetkellä ei ole kiinnostusta lisätä uutta yhtiötä, mennään vain nykyisillä eteenpäin!
Kauppiksen suhteen tein hieman taustatutkimusta ja Jyväskylän yliopistoon on korkeat pääsyrajat avoimen kautta, koska opiskelu onnistuu niin kätevästi verkossa. Aaltoon on vaihtelevat rajat, välillä matalampi vuosi ja sitten korkeampi, mutta Aallossa on enempi lähiopetusta, jota itse kaipaisin. Todennäköisesti suoritan pari laskentatoimen kurssia JYU:lta ja katson sitten syksyllä jos lähtisin suorittamaan Aallon väyläopintoja. Noita yksittäisiä kursseja saa sitten hyväksiluettua. Taloustieteeseen pääsisi helpommin sisään Jyväskylässä, mutta se vaikutti liian akateemiselta ja siinä oli liikaa matikkaa omaan makuun. Laskentatoimi olisi se jota kiinnostaisi opiskella ja sitten rahoituksesta muutamia kursseja. Vaikka paikkaa ei koskaan irtoaisi, niin niistä saisi hyödyllistä tietoa sijoittamiseen.
Hesulissa nähty nousuliikettä. Jääkin nähtäväksi vanha sanonta "Sell in May and go away". Iso osa OMXH25-osakkeista alkaa olla jo tavoitehinnoissa, joten voittojen kotiutuskaan ei ole mahdoton skenaario. EKP:n kokoukseen reilu kolme viikkoa nyt. Kun Ruotsi laski korkoja, ensimmäinen päivä oli vaisu tai vähän miinuksella ja seuraava sitten +1.5%. Englanti taas piti ohjauskorkonsa ennallaan.
Mandatumin suhteen omat ennusteeni päin seinää. Epäilen että yhtiökokouksesta jäi niin hyvä pöhinä päälle että porukka oli ostokannalla irtoamisaamuna. Kuulemma iso osuus kokouksesta käytettiin yhtiön toimintamallin selittämiseen, joten saatoin olla sen suhteen oikeassa että iso osinko on helpompi ymmärtää sijoituskohteena kuin yhtiön liiketoimintasegmentit. Kurssi lähti kuitenkin laskemaan, ja jos se tippuu <4.10 niin alan ostamaan takaisin. Nyt on tultu hieman yli osingon verran alas. Myin liian aikaisin osariaamuna sekä päivää ennen, mikä vitutti alkuun mutta nyt näyttää oikealta päätökseltä jos luisu jatkuu.
Tokmannin osari oli myös mielenkiintoinen. Dollarstoresta ei ollut kausiluonteista dataa, joten tauluun tuli -9% puutteellisen informaation ja väärin menneiden ennustusten pohjalta. Ehkä ylilyönti markkinalta, tai sitten huonoa talvea ei oltu hinnoiteltu kurssiin. Ostettu pieni lisäerä koska uskon että ylireaktio. En usko että yksi huono kvartaali johtaa tavoitehintojen merkittävään laskuun. Tuo huono Q1 tekee kuitenkin loppuvuodesta paljon mielenkiintoisemman.
Siinä pari ennustetta ja pohdintaa. On mukava kirjata omia ajatuksia ylös ennen kuin uusi viikko aukeaa.
Ruotsin Kruunu on heikentynyt -4% suhteessa euroon. Se tarjoaa ostopaikan Tukholman pörssiin. Samoin se tarjoaa nousuvaraa jo siellä oleviin sijoituksiin.
---
Better Collective-yhtiö julkaisi Q1-raportin jonka jälkeen kurssi laski -15.5%. Vertailukausi oli ennätyshyvä ja mahdoton biittaa, mutta sijoittajien huoli tuli googlen hakukoneseen tekemistä muutoksista. Tämä yhtiö olisi looginen lisäys portfoliooni. En vain ole hirveän kiinnostunut näistä yritysostoilla laajenevista Ruotsi-lafkoista. Olin havaitsevinani pientä selittelyn makua webcastissa toimitusjohtajalta, tai sitten heillä ei vain ollut lisättävää tähän 2 viikkoa sitten tapahtuneeseen muutokseen. Taidan laittaa pienen lisäposition. Jos haluaisi ottaa riskiä niin isompi possa vaan.
Evolutionin kurssi ei ole noussut Q1 jälkeen ja käytännössä yhtiön Bet365-yhteistyö on täysin unohdettu. Se tulee lisäämään merkittävästi "hyvää" liiketoimintaa, mutta Aasian toiminnoille täytyy asettaa riskipreemio. Siinäkin olisi oston paikka. Käsitykseni on että yhtiön Q1 oli hyvä, mutta investoinnit uusiin toimintoihin söivät hieman tulosta, jonka vuoksi negatiivinen kurssireaktio. Siihen joku toinen yhtiötä seurannut kommentoi että se on luontaista kurssiliikettä Evolle.
---
Harvoin käyn Iltalehden sivuilla, mutta kun kävin niin siellä oli artikkeli halvoista matkakohteista. Se sai haikailemaan uuden Aasian reissun perään. Pidän reppureissaamisesta, paikallisiin tutustumisesta ja erityisesti paikallisesta ruoasta. Euro on nyt vahvana suhteessa Aasian maiden valuuttoihin. Nyt minulla olisi +15% ostovoimaa suhteessa viime Indonesian matkaani. Lisäksi minulla on 80€ bonus Qatarille, joka kattaisi 10% lentohinnasta. Lentämisen hinta tulee kallistumaan lähivuosina, joten nyt vielä on halpaa. Esteitä matkalle ei ole, mutta ei nyt keskellä kesää viitsi lähteä. Reaaliosingoistakin pitää kyllä nauttia. Ja tuo hallituksen ALV:n nosto lisää motivaatiotani sijoittamiseen.
Laitan tänään ison betsin Mandatumiin. Pistän kaiken käteisen siihen kiinni siinä toivossa että huomenna maksettava osinko uudelleensijoitetaan yhtiöön. Uskon että kansanosakkeena tälle on hyvät mahkut.
Pienenä havaintona kanssa että kovasti reagoivat omien osakkeiden osto-ohjelmiin jenkeissä ja Tukholmassa. Salkussani on yhtiöitä jotka ostavat omiaan, mutta ei se omasta mielestäni hintaa nosta. Se riippuu aina päivän tarjonnasta, mutta tarjoaa kuitenkin sellaisen kelluvan baselinen. Nordnet ei ole vielä ilmoittanut omien ostamisesta, mutta sekin varmaan näkyy kurssireaktiona.
Nvidialta tuli odotukset ylittävä Q1. Olin väärässä leirissä tämän suhteen. Olen kanssa alkanut herätä siihen että SP500 voi nousta reilusti jos tulosylitykset jatkuvat. Ja kun AI tulee viemään työpaikkoja ja vähentämään kustannuksia, se nostaa entisestään tuloksia ajan myötä. Fiksuimmat tietenkin tajusivat tämän jo vuosi sitten, joten markkina oli jälleen oikeassa. Videolla fundstratin Tom Lee, Wall streetin isoin härkä: https://www.youtube.com/watch?v=SoIDei8Pu4M
Mandatumin suhteen omat ennusteeni päin seinää. Epäilen että yhtiökokouksesta jäi niin hyvä pöhinä päälle että porukka oli ostokannalla irtoamisaamuna. Kuulemma iso osuus kokouksesta käytettiin yhtiön toimintamallin selittämiseen, joten saatoin olla sen suhteen oikeassa että iso osinko on helpompi ymmärtää sijoituskohteena kuin yhtiön liiketoimintasegmentit. Kurssi lähti kuitenkin laskemaan, ja jos se tippuu <4.10 niin alan ostamaan takaisin. Nyt on tultu hieman yli osingon verran alas. Myin liian aikaisin osariaamuna sekä päivää ennen, mikä vitutti alkuun mutta nyt näyttää oikealta päätökseltä jos luisu jatkuu.
Mihin perustat tän nykyisen 4,09 järkeväksi ensimmäiseksi ostotasoksi? Karhut ovat selvästi ottaneet osakkeesta otteen ja voi hyvinkin luisua ensin 4,05 ja sitten 4,00 joilta voisi luulla tulevan enemmän ostovoimaa.
Mandatumin suhteen omat ennusteeni päin seinää. Epäilen että yhtiökokouksesta jäi niin hyvä pöhinä päälle että porukka oli ostokannalla irtoamisaamuna. Kuulemma iso osuus kokouksesta käytettiin yhtiön toimintamallin selittämiseen, joten saatoin olla sen suhteen oikeassa että iso osinko on helpompi ymmärtää sijoituskohteena kuin yhtiön liiketoimintasegmentit. Kurssi lähti kuitenkin laskemaan, ja jos se tippuu <4.10 niin alan ostamaan takaisin. Nyt on tultu hieman yli osingon verran alas. Myin liian aikaisin osariaamuna sekä päivää ennen, mikä vitutti alkuun mutta nyt näyttää oikealta päätökseltä jos luisu jatkuu.
Mihin perustat tän nykyisen 4,09 järkeväksi ensimmäiseksi ostotasoksi? Karhut ovat selvästi ottaneet osakkeesta otteen ja voi hyvinkin luisua ensin 4,05 ja sitten 4,00 joilta voisi luulla tulevan enemmän ostovoimaa.
Pieni pelko minulla on ollut että Mandatum kokee muiden osinko-osakkeiden kohtalon, eli kiinnostus lopahtaa. Sitä karhuilinkin jo aiemmin, ja siksi tuo irtoamispäivän reaktio tuli yllätyksenä.
Syitä kysymykseesi: Yleinen OMXH25-liikehdintä. EKP:n koronlaskut. Lisäksi uskon että Mandatumilta voi tulla positiivista uutisvirtaa. Yhtiö on signaloinut myyvänsä Saxon heti kuin mahdollista ja varmasti sama Enentolle. Ne taas ovat signaali lisäosingolle. Enenton osuus on kyllä vain 40m euroa. Mandatum ei vielä päässyt OMXH25 ESG-indeksiin. Seuraavaa tarkistus ajankohtaa en tiedä.
Lisäksi Mandatumin pääomistajan Altorin aikeet yhtiön suhteen ovat vielä epäselvät. Viekö Altor yhtiön kohti yritysjärjestelyjä Carnegien kanssa? Altor omistaa n. 16%
Sanoisin että tässä hetkessä on parempi olla markkinoilla kuin poissa sieltä. En sano että mikään edellä mainituista tapahtuisi seuraavan 2 viikon aikana, mutta en halua ottaa riskiäkään siitä. Ja Q1 oli kanssa erinomainen, sijoitustoiminnan tuloksen ollessa täysi lottokuponki. Olen yrittänyt ymmärtää sen yhtälöä mutta se ei aukea.
Mandatum on mielenkiintoinen yhtiö jossa on paljon potentiaalisia skenaarioita. Vasta vuosi pörssitaivalta takana ja johto itsekin hakee vielä suuntaa yhtiölle.
Ja tuo betsini on vain lyhytaikainen kokeilu. Pienikin voitto riittää myyntiin samana päivänä. En jää holdaamaan mega possalla.
Valitsin tämän Nordean HY-rahaston koska se oli tuorein vaihtoehto. Siinä ei ollut mukana mitään nollakorko-valtionlainoja. Tein ostoni suunnilleen tuossa pilkun kohdalla koron ollessa 4%. Siitä korot laskivat ryminällä alas ja tuo jakso päättyi vuoden lopussa.
High yield -sijoittamisesta muuten sellainen havainto, että rahastot liikkuvat yleensä ärhäkämmin spreadin liikkeiden johdosta kuin korkojen liikkeiden. Esimerkiksi mainitsemasi rahaston duraatio on 2,96 ja spread duraatio 3,09. Eli jos korot laskevat prosenttiyksikön niin rahasto nousee 2,96 % ja jos luottoriskipreemiot tippuvat prosenttiyksikön niin rahasto nousee 3,09 % ja päin vastoin jos nämä nousevat. Luottoriskipreemiot tuppaavat liikkumaan korkoja ärhäkämmin, joten se liikuttaa rahastoa todennäköisesti enemmän kuin korot. 12kk euriborin sijaan pitäisi myös seurata tuota 3 vuoden (duraatiota vastaavaa) korkoa.
Alla luottoriskipreemiotasot eurooppalaisesta high yieldista. Ollaan aika matalilla tasoilla historiallisesti tarkasteltuna, eli nyt hinnoitellaan todella vähän luottotappioita. Minun mielestä high yieldia kannattaa käyttää silloin kun luottotappioita hinnoitellaan paljon ja luottoriskipreemiot ovat korkealla. Korkoliikkeen saat puhtaammin ja turvallisemmin investment grade -rahastolla kiinni. Tällä hetkellä siis omasta mielestä: osakkeet + IG > HY ja sitten säädät riskitason itsellesi sopivaksi osakkeiden ja IG:n välisellä painotuksella. Todennäköisesti tulee myös halvemmaksi. Hajautushyötyäkin tulee paljon paremmin IG:stä, kun HY liikkuu pitkälti osakkeiden kanssa tandemissa ainakin lyhyellä tähtäimellä.
Mistä löysit tuon spread tiedon? Löysin englanninkielisen fact sheetin tuolle rahastolle google-haun kautta. Muuten taas Nordea ei tarjoa juuri mitään tietoa noista parametreista suomeksi.
En tunne rahastokenttää älyttömän hyvin, mutta käsittääkseni Evli on hyvä korkorahastoissa. Varmaan noilla isoilla pankeillakin on ihan solideja vaihtoehtoja.
Data oli FREDistä. St. Louis fedin databasesta siis. Linkki
Aah ymmärsin väärin. Sen sain MSCI Barra Onesta. Rahastoyhtiöt pitävät yllä yleensä myös jotain sivustoa / nettiappia mistä noita tietoja (ainakin perus duraation) voi poimia. Nordean oma näyttää olevan nimeltään Rahastot Nyt, mutta en kyllä löydä kyseistä rahastoa sieltä jostain syystä.
Mandatum betsini näytti jo epäonnistuneen. Olisi pitänyt pysyä ensimmäisessä arviossani osinko-osakkeiden pessimistisyyttä kohtaan. Tänään betsi meni kuitenkin plussan puolelle. En keksi ostettavaa joten iso positio saa jäädä osakesäästötilille. Ihan jännä kokeilu kuitenkin. Toistaiseksi Nordea on ollut ainoa nettohyötyjä osingonmaksupäivästään.
Tänään oli harvinainen päivä kun osinkopainotteinen suomisalkkuni lähti keulimaan indeksiä vastaan. Olin jo totutellut ajatukseen että salkkuni on liian tylsä ja herää henkiin vasta vuosirapsojen yhteydessä.
Ja sitten tapaus Flutter. Yhtiö tiedotti aamulla että yhtiön päälistaus oltiin siirretty jenkkeihin. Instikoiden ratkaisu = pakkomyydä koko positio. Pakkomyyntejä oltiin jo ennakoitu mutta näin raju dippi tuli täysin puskista.
-16% tauluun ilman että mikään muuttui yhtiön fundamenteissa. Olen äärimmäisen analyyttinen mutta samalla todella hidasälyinen. Tässä oli unelmatilanne epätehokkaista markkinoista ja minun olisi pitänyt haistaa tilanteen laatu nopeammin. Kevensin Mantoista kassaa (ennen päivänousua) ja pistin ne leimaveron ja valuutanvaihdon kautta Flutteriin kiinni. Yritin ostaa 131.50 kohdalla, mutta ensimmäinen osto meni läpi vasta 135.25 kohdalla. Toinen erä 137.85. Noin 8-9% päivävoitot kulujen jälkeen. Ja jos jenkki-instikoiden rahahanat aukeavat, voi olla isoja päivänousuja. Britit myivät ja toivottavasti jenkit alkavat painaa osta-näppäintä.
Ironia tässä oli se että olin menossa terveystarkastukseen ja koitin viettää rauhallisen aamun. Helpommin sanottu kuin tehty kun pääsijoituksen voitot valuivat miinukselle. 12500 oli ensimmäinen ostoeräni viime marraskuussa.
Likvidi käteinen meni taas kiinni ulkomaan osakkeeseen, joten en ole päässyt ostamaan IG-lainarahastoa. 12kk euribor lievässä nousussa joten vielä on aikaa. EKP:n kokous on viikon kuluttua.
Huomenna EKP:n kokous. Korkoja lasketaan lähes varmasti, mutta markkinat varmaan arvioivat pienen todennäköisyyden vastaisellekin. FED:lle ennustetaan 1% mahdollisuutta korkojen nostoon, eli ei täysin poissuljettua.
12kk euribor nyt 3.715%, katsotaan miltä se näyttää viikon kuluttua.
Tein pienen spekulatiivisen sijoituksen, LähiTapiola Pitkäkorko ESG. Siinä on pääasiassa valtionlainoja hyvällä mixillä, ei pelkkää Espanja-Italiaa. Modifioitu duraatio 7.84, eli hyvää tuottoa jos korot lähtevät laskuun.
Tässä nähtiin 9.4% nousu viimeksi kun korot hinnoiteltiin alas huipustaan. Kokeillaan tätäkin vaihtoehtoa pelkän osakepoiminnan sijaan.
UB tekee ennätystuloksen tänä vuonna metsäkaupan siivittämänä. Osinkokansalle jättisuuri osinko tulee tietenkin yllätyksenä myöhemmin. Povaan myös hyvää kehitystä yhtiön rahastoille ja sitä kautta suuremmille hallinnointipalkkioille.
Alexandriasta sai 10% osinkotuottoa viime vuonna. Ja ehti vielä ostamaan osariaamuna ennen kuin kurssi raketoi. Alexandrialla on kanssa rahastoja jotka ovat ennätyskorkealla. Tulos tulee kuitenkin sijoitusvakuutusten myynnistä, joka oli ennätysvahvaa H2 viime vuonna. Se on iso kysymysmerkki jatkuuko sama meno H1 tänä vuonna. Hyvä osinko-osake kuitenkin. Se on pienellä painolla koska treidaa yli Inderesin tavoitehinnan.
Kommentoin Aktia-ketjussa että n. 54% Aktian lainoista on kotitalouksille. ÅB:lla on samaa luokkaa. Nämä lainat ovat useimmiten sidottu 12kk euriboriin, eli korkokatetta riittää vielä. Ennätystuloksen pitäisi tulla varainhoidosta, rahastojen kasvaneista pääomista sekä eritoten positiivisista nettomerkinnöistä. ÅB:lla oli Suomen 3. suurimmat nettomerkinnät v. 2023 Nordean ja Mandatumin jälkeen. IT-tuotot Crosskeyn kautta voivat yllättää, samoin ÅB:n fintech-osuudet.
------
Uhkapelisektori mörnii, vaikka se on menossa kohti ennätystuloksia. Laitoin ylimmäksi DraftKingsin vaikka en omista sitä. Se on esimerkki "osta amerikkalaista, suosi amerikkalaista"-asenteesta, tai sitten sitä kun sentimentti kääntyy positiiviseksi.
Evon pelaajamäärät ovat ennätystasolla. Jenkkien vedonlyöntisektori kasvaa 30-40% luokkaa, iGaming n. 50% Q1. Kasvu keskittyy kahdelle isolle toimijalle, joista toisella on kokemusta 5v ja toisella melkein 30v. Olen betsannut siihen parempaan toimijaan, mutta markkinat eivät ymmärrä eroa. Kyllä se sentimentti vielä joskus kääntyy syntiosakkeillekin.
Ei kai suurempaa pointtia tällä postauksella. Pitää tietää mihin vertaa indeksiä ja puolet omasta salkusta on sentimentin kääntymisen odottamista, tai sitten pitää vain saada erityisen hyvä osari. En omista raketti-osakkeita.
Suomi-salkun paino on laskenut lähemmäksi 40%. Taisin kirjoittaa muutama kuukausi sitten että 60/40 olisi ratio Suomelle, nyt melkein päinvastoin. Minulla ei ole mitään kaunaa Helsingin pörssille, sieltä ei vain löydy globaaleja tech-osakkeita jotka minua kiinnostavat. Hesulissa on kesähinnat, joten turha katsoa tuotto % tässä kohtaa.
Suomi-salkusta vähennetty Valmet posarin jälkeen. Posari oli minulle liian vähäsanainen +17% nousulle.
Myyty Nurminen Logistics pois. Iikka on karhuillut huonoa Q2:sta. Yaran lannoite-kuljetukset ovat epävarmoja. Suuret metallivolyymit Kazakstanista voivat yllättää. Buffett sanoo että kassavirralla on paljon suurempi arvo kuin tasearvolla, joten jään seuraamaan mistä ne Nurmisen tulevaisuuden tuotot tulevat.
Ostettu UPM. Se laski -8% huipusta. Sellun hinta on korkealla. Posaria ei tullut, mutta toivotaan hyvää Q2.
Lisätty myös erä Puuiloa ja Tokmannia. Hinnat laskivat mielestäni tarpeeksi joten on taas nousuvaraa. Tokmanni voi yllättää, jos tuo Q1 huono tulos oli vain one-off. Ruotsista ei ollut vertailudataa ja suurin epävarmuus tuntuu liittyvän Dollarstoreen nyt.
Olen ostellut Ålandsbankenia hintaan 33.3-33.6. Ei ollut tarkoitus mutta se on nyt 2. suurin omistus. Jos pitää valita yksi pankki osinkoa varten, uskon ÅB:lla olevan hyvät mahdollisuudet tulosparannukseen. Mandatum on jatkanut ylipainolla 3. suurimpana, sitä pari kertaa vähensin.
Ulkomaat:
Viime viikko on ollut positiivista salkulle. Amazonin kurssi heräsi vihdoin ja kävi ATH. Analyytikot ovat yksimielisiä siitä että Amazon on osto-lappu.
Ostettu Wise PLC dipistä. Ostoerät 6.77£, 2x 7.15£ 7kk aikaerolla sekä 7.98£ pari kk sitten. Kurssi nyt 7.27£ ja momentum voi olla vihdoin ylöspäin.
Kuva
Uskon että operatiivisesti mikään ei muuttunut Wisen toiminnassa. Yhtiökokouksen esityksen perusteella yhtiöllä on paljon isoja projekteja pipelinessa pankki-integraatioiden kanssa. Kurssipudotus oli seurausta 1 flätistä kvartaalista sekä tuosta katteen laskemisesta parempaa kilpailuasemaa varten. Näen Wisella paljon nousuvaraa. Kurssipudotus oli kyllä iso pettymys. Jos kaikki tämä oli ylireagointia sijoittajilta, niin sitten kuittaan hyvät tuotot tästä.
Nordnet on ollut vuoden paras sijoitukseni. Osake on suolaisesti hinnoiteltu, mutta vähentäminen on pois pöydältä verojen ja kulujen takia. Tämä on pitkä hold. Sijoituscaseni perustuu teknologiseen kilpailuetuun pitkällä aikavälillä. Nordnet hyötyy tekoälyboomin jatkosta koska yhä enempi ostetaan USA:sta isommilla välityskuluilla.
Vedonlyöntiosakkeet:
Betsson virkosi talven karhuilun jälkeen. Nyt on jokainen ostoerä plussalla osinkojenkin jälkeen. Euro Cup meni täydellisesti operaattoreille. Betssonin suhteen olen kuitenkin vähemmän luottavainen. Näen että tuotto tulee osingosta ja aliarvostuksen purkautumisesta. Markkinat ovat keskittyneet Eurooppaan. 72% pelituloista tulee kasinolta ja vain 28% vedonlyönnistä. Uskon että suurempi vedonlyönnin % on terveempi mixi tulojen kannalta. Britannia loistaa poissaolollaan, jota pidän tärkeimpänä Euroopan markkinana kulutuksen suhteen. Regulaatioriskejä on nähty Saksasta rajoituksineen, sekä Hollanti on nyt ehdottamassa kasino-kieltoa. Betssonilla on vain 43% reguloituja markkinoita. Uskon tämän nousevan 60% lähivuosina, mutta se tekee tästä erilaisen sijoituscasen.
Evolution on mörninyt koko vuoden ilman syytä. Operatiivisesti en usko minkään muuttuneen. Päinvastoin pelaajamäärät ovat suuressa kasvussa näin hiljaisenakin kesäaikana. Jos osake oli 1370 arvoinen alkuvuodesta, on se nytkin. Evolution oli Suomen 7. ostetuin osake viime kuussa Nordnetissa, eli luottoa on. Kunhan isot instikat tulevat mukaan niin hinta nousee.
Sitten salkkuni suurin Flutter Entertainment 18% painolla. Merkittävä ylipaino tuli dippiostoista, jonka vuoksi myös sijoitusasteeni nousi liian korkealle. Jos tarvitsen paljon käteistä, pystyn vähentämään kolmanneksen tästä positiosta. Euro Cupista tulee hyvät tuotot. Englannin matsit menivät kehnosti, joten sieltä saadaan maantieteellisesti hajautettua iso määrä voittoja. USA:n vedonlyöntidata ei voisi olla parempaa. Osavaltiot ovat kasvaneet 30-40%, tai vähintään 20% YoY. Hold ratet Flutterille ovat erinomaisia ja yli viime vuoden keskiarvon. Dipistä ostetut erät ovat tuottaneet 11-13%. Pieni ylituotto on aina plussaa.
Korkorahastot ovat tuottaneet odotettua hitaammin, mutta pysyn niissä mukana mielenkiinnosta.
Q2:lle on korkeat odotukset. Uskon että hyvät tulokset voivat muuttaa sentimentin monessa osakkeessani. Jos se hesulikin piristyisi.
Ei ole tullut pitkään aikaan päivitettyä. Olen seurannut enempi jenkkien vaaleja kuin sijoituksia. Ehkä hyvä niin. Pikainen katsaus osakesäästötilille ja miinuksellahan siellä on suurin osa. Kaikenlaista riskipreemiota, ALV-muutosta ja sen vaikutusta kuluttamiseen jne. Hyvä juttu että korkoja on nyt laskettu kahdesti, mutta se ei globaalissa taloudessa riitä. Vaaditaan jenkkilän koronlaskuja että osakkeet lähtevät kunnolla nousuun. Jenkkilän bondirahastoissa olisi hyvä oston paikka jos haluaa vakaampaa tuottoa.
Kuva
Tänään 16.9 hyödynnän Nordean osakesäästöpäivän pohjoismaissa ja kevennän Betssonista käteistä. Syynä tähän on se että korkeampi veroaste on syönyt tehokkaasti tuloskasvun potentiaalia. Se ei ilmene suoraan Betssonin raportoimassa vertailuluvussa (EBIT), mutta puhdas EPS on flättiä. Betssonia on aina hinnoiteltu alakanttiin ja nyt ollaan aika lähellä analyytikoiden tavoitehintaa (10% upside). Hyviä uutisia Betssonille voisi olla Norjan markkinan avautuminen, siitä oli uutisartikkeli lakiehdotuksesta. Toinen olisi Argentinan peson vahvistuminen. Se söi tämän vuoden tuotot lattareista kun sitä devalvoitiin.
Flutter-positiot +23% ja momentum on vihdoinkin ylöspäin. Lämmittää mieltä kun se on salkun suurin sijoitus, ei mene ihan pipariksi kaikki. Tällä viikolla CMD New Yorkissa. Kevensin pienen erän käteistä £-positiostani. Euro on heikentynyt suhteessa dollariin, joten siinäkin on pieni upside kun iso osa positiosta on dollareissa.
Amazon palautui Q2 jälkeisestä dipistä. Evolution on yhä iso pettymys, koskahan se nousisi. Wise PLC on kanssa ollut pettymys, mutta sitä minulla on suhteellisen pieni positio. Fundamentit eivät ole muuttuneet, mutta Lontoon pojat ovat myyntilaidalla. Pakko vain istua käsien päällä.
Suomi-osakkeista Mandatum on jatkanut vahvaa suorittamista. Kurssiliikkeet erittäin maltillisia. Nouseva tulos + hyvä osinko on kuitenkin hyvä kombinaatio. Osake on nyt pikkasen yli tavoitehinnan, toki samplessa on pari ulkomaista karhu-analyytikkoa.
United Bankers tulos oli pieni pettymys suhteessa siihen miten hyvin metsäsijoituksilla menee. Ilman isoa metsäkauppaa tulos olisi ollut breakeven. Pientä kausiluontoisuutta tuolla alalla tietenkin on.
Tokmannin negari oli huono juttu vuosituotolle, mutta pääomistaja jatkaa tankkaamista minkä pitäisi olla positiivinen signaali.
ÅB lähti jo keulimaan, mutta taas saa "hyvään hintaan". 12kk euribor on kyllä laskenut valtavasti. Se tulee syömään pankkien tuottoja ajan myötä. Samasta syystä bondirahastot ovat tuottaneet hyvin. Mutta ollaan kuitenkin pankkien korkosyklin loppupäässä.
Tällä hetkellä en tee kauppaa ja etsi uusia sijoituksia. Voisi olla kuitenkin otollinen aika tehdä rotaatiota hyvin tuottaneista osakkeista ja tehdä poimintoja syksyn pohjilta.
Presidentinvaaleja en jaksa enää kauheasti seurata. Ne ovat nyt siinä pisteessä että kumpikin kandidaatti on valmis sanomaan mitä tahansa tullakseen valituksi. Trumpin verohelpotukset lisäävät sellaiset 7 biljoonaa alijäämää valtion budjettiin. Arvioissa ei ole vielä mukana ylityön verovapauden vaikutusta. Oikein toteutettuna niillä voidaan saada talouskasvua ja tuottavuutta aikaan, mutta melkoinen riski se kuitenkin on, niin kuin Trump on aina ollut.
Eli ei muuta kuin taputellaan syksyn läpi. Pari viikkoa ja Q3-kausi päättyy. Osakkeet tuskin nousevat tänä aikana ja se riippunee pitkälti FEDin toimista.
Hei ja kiitos palautteestasi. Ymmärrän, että tämä turhauttaa. Tämän päiväisten häiriöiden vuoksi osakesäästöpäivästä on päätetty tehdä uusinta tämän viikon perjantaina 20.9. ▶️ https://t.co/lKgoCBCSd4 . -Piia
Sijoituksilla menee ihan hyvin. Ulkomaat rokkaa ja Suomi on juuri ja juuri maanpinnalla.
Betssonilta hyvä osari ja kurssi nousussa. EPS ei nouse verojen takia, mutta sijoittajat ovat luottavaisia. Nyt kasvutarinaksi muodostuu Etelä-Amerikan toimintojen maaliin vieminen. Isompi % liikevaihdosta on reguloituja markkinoita joten Turkki-riskit ym. pienenevät ja siksi sallitaan isompi valuaatio.
Evolution biittasi shorttaajat ja kurssi +15%. Shorttikanta pienentyi 0.3% päivän aikana, 4.1 -> 3.8%.
Shorttaajat biittasivat Better Collectiven joka laittoi ilkeän negarin ulos. Kurssi voi laskea 10-20% huomenna, onneksi sitä on vain pieni positio. Shorttikanta tällä yhtiöllä 4%. Yhtiössä on potentiaalia pitkällä aikavälillä joten taidan jäädä holdaamaan tätä.
Myin IonQ:n liian aikaisin 50% voitolla. Oletin että historian valossa osaketta lähdettäisiin dumppaamaan parin nousupäivän jälkeen, mutta ei. Jotkut isot sijoittajat löysivät tämän yhtiön. Ostin yhtiötä aikoinaan "lottolappuna" ja myin sellaisena, tiedostaen että saatan myydä liian aikaisin ja niin kävi. Harmittaa vain koska viikon kuluttua se olisi ollut ensimmäinen osakkeeni joka olisi tuplannut arvonsa. Mutta miten perustelet että 30 miljoonan liikevaihdon kioski on 3,4 miljardin arvoinen? IonQ nousi siis koska se sai Yhdysvaltain puolustusministeriöltä yhden uuden diilin joka on arvoltaan 55 miljoonaa.
Flutter liihotteli ATH, sitten tuli uutisia Lontoosta että uhkapeliveroa aiottaisiin nostaa ja kurssi -10%. Haastavia nämä yhtiöt, koska pitäisi aina olla varovainen regulaatioriskin takia ja myydä hieman ennakkoon. Pitkällä aikavälillä kuitenkin Jenkkilän TAM tulee kasvamaan huimaa vauhtia. Flutterin sijoittajapäivillä yhtiö arvioi kasvavansa kovempaa tahtia kuin SP 500. Nyt tulossa oleva Q3:n pitäisi olla kanssa erinomainen.
Myös Wise PLC nousi kuolleista hyvän osarin jälkeen. Nousuvaraa on 25% joten holdaillaan vaan. Sekin voi nousta nopeasti jos kiinnostus lisääntyy.
Nordnetin osari huomenna. Sieltäkin odotan hyvää osaria, joskin ei ehkä Q1/Q2 tasoista. YoY nähdään varmasti suurta kasvua.
Myös Grab Holdings yhtiö on löytänyt sijoittajat ja kurssi on noussut 25% YTD. Pitkään siinä kesti. Grab on ruokalähetti ja taksipalveluyhtiö Aasiassa, jolla on isot vallihaudat kilpailijoihin. Siinä olisi hyvä yhtiö isolla kassalla ja kasvupotentiaalilla. Minua vain häiritsee ajatustasolla sijoittaa yhtiöön joka on Aasiassa. Miten voi olla varma että kirjat ovat puhtaat?
Siinä pieni päivitys taas. Koskahan sijoittajat löytävät Helsingin?
Better Collective romahti, mutta siinä voi olla ostopaikka. Kassaa on, voittoa tehdään ja velkaa ei ole liikaa (2.0 velka/EBITDA).
Negari oli tämän näköinen:
Full year 2024 financial guidance is changed as follows:
Revenue of 355-375 mEUR (previously 395-425 mEUR)
EBITDA before special items of 100-110 mEUR (previously 130-140 mEUR)
Eli liikevaihdon keskikohtaa korjattiin alas 11%. Q2 yhtiö teki 99m liikevaihtoa, nyt Q3 81m.
EBITDA kirjataan alas -22%. Q2 29m ebitdaa, Q3 21m.
The financial downgrade primarily stems from a lower activity than expected from US partners. Furthermore Better Collective has, as seen in previous quarters, experienced a continued slowdown in activity in the Brazilian market heading into the expected regulation beginning of 2025. Better Collective remains confident in the long-term growth potential of these markets.
Yhtiö teki osakeannin ja nosti 145m € alkuvuodesta, tuplat nykykurssiin. Näiden lisäksi negarissa ilmoitettiin 50m € säästöohjelmasta. Better Collective on tehnyt paljon yritysostoja ja niistä pitäisi saada synergioita. Ei tämä kriisiyhtiöltä näytä. Osakeanti tehtiin yritysostoja varten. Potentiaalia kasvuun on. Shorttikanta nyt 3.62% ja voi olla että niitä aletaan sulkea.
Halvalta näyttää. Vertailut tehty negarin antamaan ohjeistuksen keskikohtaan.
Kuva
Sijoitustiedon tapahtuma oli oikein mukava ja Nordnetin katsaus informatiivinen. Seuraavana sitten sijoitusmessut.
En ole muutamaan kuukauteen seuraillut Helsingin yhtiöitä. Jos nyt saisi motivaatiota "rästien" tekemiseen taas. Moni seuraamani yhtiö on halventunut, eli oston paikkoja olisi. Esimerkkinä vaikka Taaleri joka on kahdesti ylittänyt Inderesin odotukset tänä vuonna ja osake on laskenut -13% YTD. Kun yleisindeksi nousi niin tuli tunne että juna meni jo monen yhtiön kohdalla.
Tein myös pienen laskuharjoituksen Akin esityksen jälkeen. Aki puhui verovelasta ja myymättä jättämisestä. Otetaan konkreettinen esimerkki. Nordnetin osake liihotteli 10% yli tavoitehintojen kesällä ja oli sellainen tunne että osakkeeseen laitettiin liikaa odotuksia lyhyellä aikavälillä.
Olisin voinut myydä 73kpl hintaan 245. Ostohinta 162 eli voittoa 51%, 6059 SEK. Siitä verovelkaa vuoden päähän 1817 SEK. Osake sitten laski 10% ja on nyt 221 SEK. Tappiota arvonlaskusta 1750 SEK.
Eli jos olisi ollut jokin hyvä sijoituskohde tuolloin, olisi ollut mahdollisuus tehdä tienestiä toisella osakkeella.
Esityksestä jäi kyllä kanssa käteen että osakemarkkinat (isot ostajat) voivat toimia hyvinkin irrationaalisesti lyhyellä aikavälillä. Kurssi nousee ja analyytikot nostavat tavoitteitaan perässä.
Ulkomaisista Amazon ja Wise ovat nosteessa hyvien osarien jälkeen. Lisäksi pieni valopilkku Hesuliin kun myin Kalmarit 18% voitolla. Sähköinen kontinkäsittely ei sano yhtään mitään, eli se oli puhtaasti spekulatiivinen sijoitus rahastomyyntien takia. Siinä meni 4kk mutta nyt saatiin arvostus korjattua.
Kuva
Hesulin meininki on muuten aivan umpisurkeata. OMXHPI on laskenut -4.12% alkuvuodesta ja kohta alkavat myös veromyynnit. Ihme jos ollaan vielä voitolla vuoden lopussa. Kalmarin voitot paloivat UPM:n tappioihin. UPM laski -25% kevään kurssihuipusta. Yhtiön todellinen arvo ei varmasti ole laskenut tuon verran, sellun hinta vain droppasi. Markkinat hinnoittelevat nykyistä tulotasoa, siksi niitä syklisiksi kutsutaan.
Olen havainnut salkussani seuraavan ilmiön. Tapaukset Puuilo & Incap. Molemmissa suomalaiset rahastot ovat myyneet suuria määriä ja netto-ostajia ei löydy top 100-listalta. Ei taida olla kovin "tehokkaat markkinat". Arvostus on vaan ajettu alas instikoiden toimesta.
Keskolle hinnoitellaan jo kurssiin rautakaupan piristymistä. Puuilo on toki erilainen konsepti. Se on enemmän korjaamiseen ja DIY-toimintaan perustuva kauppa. Lattialaattoja kylpyhuoneeseen tai terassilautoja sieltä ei löydy. Puuilo sanoi Q2 että asiakkaiden keskiostos on laskenut ja siksi ohjeistuksen ylärajaa pienennettiin alas. Mielestäni 15% korjaus kurssiin on ylimitoiteltu. ALV:n muutos ei näy halvassa tavarassa. Puuilo on tarkka rahankäytössä ja uusien myymälöiden kautta yhtiöllä on hyvä momentum päällä. Mutta ei voi mitään kun markkinat uudelleenhinnoittelevat tällä tavalla. Onneksi hallintarekisteröidyt sentään jatkavat tankkausta suomalaisten myydessä.
Sitten oli presidentinvaalit. En lyönyt vetoa näissä vaaleissa. Olisi varmaan pitänyt, mutta 2020 jälkeen en halunnut. Oletin Trumpille hienoista voittoa PA ja sun beltin kautta. Harva varmaan odotti täyttä värisuoraa battlegroundeista. Salkulle positiivinen uutinen oli Missourin kansanäänestys urheiluvedonlyönnistä. Se nosti osakkeita ja on myös pieni katalyytti Better Collectiven toipumiselle.
Hesulin meiningin korjaamiseksi täytyy vain toivoa että Trump ratkaisee Ukrainan tilanteen. Oma arvioni on että Trump tuo neuvottelupöytään lukuisia kauppasopimus-ehtoja. Eli Venäjä saisi taas tehdä jonkin verran kauppaa, mutta ei saisi vietyä läpi täysiä rajaehtojaan. Kun sota loppuu niin se piristää Hesulia.
Ensi viikko onkin tärkeä osariviikko. Kahlasin läpi Better Collectiven CMD:n vuodelta -23. Hyvältä vaikutti, mutta ruumiinavaus on vielä tekemättä että mikä meni pieleen tänä vuonna. Onneksi en kesällä jaksanut tutustua yhtiöön tarkemmin. -40% droppi olisi ollut ilkeä isommalle summalle.
Better Collective osari 13.11, samoin Flutter. Tokmanni 15.11. Toivotaan hyvää osaria, veromyyntiin menee joka tapauksessa.
Niinhän siinä kävi että Tokmannin kurssi oli ylireagoitu. Nyt saatiin hyvä osari ja +15% tauluun. Kasvunäkymät näyttävät nyt taas erinomaisilta synergioiden toteutuessa aikataulun mukaan. Nyt vielä odotellaan josko tavoitehinnat nostaisivat kurssia lisää.
Alisa-pankki nousi myös 15% tällä viikolla. Alisa oli kai ns. tekninen ostos. Seurasin kurssikehitystä pari kuukautta kännykästä. Sitten kun kurssia nostaneet hyvät uutiset olivat hinnoiteltu pois niin ostin erän. Olisin voinut odottaa vielä muutaman päivän josko kurssi nousisi, mutta harvoin pystyy myymään koko erän kurssihintaan. Alisalla on mielenkiintoinen kasvutarina Puro Finance-yritysoston kautta ja nyt saivat hyvän toimarin. Yhtiön ja Inderesin mukaan kuitenkin 2025 menee vielä kasvupolulla, eli varmaan positiivista tulosta ei vielä saada. Jos Alisan ja Puron synergiat toteutuvat ja cross-selling myy, niin siinä on yhtiö hyvällä CAGR % ennusteella.
On kuitenkin aika vaihtaa fokusta osinko-osakkeisiin ja miettiä mitkä olisivat parhaita osingonmaksajia. Mandatum voi yllättää ja tarjota 0.33 suuremman osingon. Itse toivoisin myös takaisinosto-ohjelmaa, varsinkin yhtiön pörssitaipaleen alussa.
Uskon että Ålandsbanken tulee ylittämään viime vuoden tuloksen reilusti ja maksamaan isomman osingon. Borgon osari 26.11 antaa pientä lisäosviittaa siitä missä vähemmistöosuuksien yhtiöt menevät. B-osakkeella oli vuoden 4. suurin vaihtopäivä perjantaina. Tuskin se mitään mistään kertoo. Oli vain poikkeuksellisen suuri volyymi tähän aikaan vuodesta.
Alexandrialla on myös mahkut maksaa iso osinko. Kurssi on vain reilusti yli (yhden analyytikon) tavoitehinnan. Alexandria yllätti viime vuonna ennätystuloksella ja kurssi nousi 50% ennen osinkopäivää. Nykytasolta tuohon huipulle on enää 13%. Alexandrian suhteen tulos voi heilua jos sijoitusvakuutusten myynti hidastuu. Yhtiö kirjaa sijoitusvakuutusten myynnistä kertaluonteisen myyntitulon ja niiden ansiosta syntyi se H2/23 ennätystulos. Jatkuva omien osakkeiden osto myös nostaa kurssia. Kun se lakkasi hetkellisesti, kurssista otettiin 10-15% pois saman tien.
Kuva
Evlillä ja United Bankersilla on taseessa alkuvuodesta tehdyt kaupat ja sitä kautta kyky maksaa iso osinko. Evlin muu suorittaminen on ilmeisesti ollut astetta pehmeämpää tänä vuonna, mutta ei huonoa. Nyt sitä kuitenkin saisi vuoden alimpaan hintaan. Josko markkinat ovat unohtaneet hyvät uutiset. UB taas maksaa osingon 2x vuodessa ja se on pitkässä holdissa minulla.
Taaleria en ota salkkuun vihreän siirtymän ottaessa takapakkia. Trump nimitti juuri öljyparonin EPA:n johtajaksi ja Ruotsissa on kai jotain takapakkia tuulivoimaloiden suhteen.
Onnistumisista riippumatta salkku vuotaa yhä, kurssien hakiessa loppuvuoden pohjia. Ulkomaisista osakkeista kirjoitan myöhemmin.
Uusina niminä tuolla TietoEvry, Outokumpu, Oriola, Keskisuomalainen ja jopa Tokmanni. 10€ kurssilla olisi tosiaan saanut 7.6% osinkotuottoa tämän vuoden osingolla. Titanium on muutosvaiheessa eli olen varovainen sen osingon suhteen.
Vahvoina osingonmaksajina tunnetut Nordea, Mandatum, Aktia ja Citycon seuloituivat tästä joukosta pois, koska niille ei ole saatavissa vapaan kassavirran ennusteita.
Aktiaa en ole seurannut tänä vuonna, mutta näytti että Q1 & Q3 tuli tulosylitys. Yhtiö maksaa tänä vuonna varmasti hyvän osingon. Pankkien suhteen vaan pitää olla varovainen sen suhteen että korkosyklin huippu on nyt takana, joten niiden pitää saada vaihtoehtoisia tuloja muualta toiminnoista. Mutta tosiaan perus pölhölän meininkiä että ennätystuloksia tehdään, suuria osinkoja tulossa ja kurssit ovat vuoden alimmalla tasolla.
Grab Holdings julkaisi erinomaisen Q3-raportin ja osake +10%. En usko Grabin vanhojen toimintojen eli ruokalähetti/taksipalvelut kasvavan yhtä kovaa kuin vedonlyönti-yhtiöideni. Nopea kasvu tulee aikanaan pankkitoiminnoista. Osakkeen hinnoittelusta on vaikea sanoa onko se kallis vai halpa tulevaisuuden potentiaaliin nähden. Ja siihen verrattuna että yhtiöllä on 3 miljardia käteistä ja käytännössä ei velkaa.
Better Collective piti Q3-tilaisuuden. Osake nousi, mutta laski takaisin loppuviikosta. Aika tehdä tukiosto näiltä tasoilta. Jos uskoo yhtiön pitkän aikavälin potentiaaliin, osake on erittäin halpa. Yhtiön liikevaihto kasvaa ajan myötä revenue share-affiliaatti diilien kautta. Vanha tapa on CPA eli $ per rekrytoitu asiakas. Revenue share alkaa kasaantua lumipallomaisesti. Se on liikevaihtoa jota yhtiön ei tarvitse "ansaita" vanhoista diileistä, eli hyvä kasvumoottori sekin.
Siihen liittyen tässä on excel seuraamistani yhtiöistä. Päivitin EV:n vastaamaan yritysarvoa, eikä vain pelkistetysti markkina-arvoa. Otin vertaukseksi Inderesin osakevertailun samplesta luvut ja yllätyin niistä. Sain että EV/EBITDA oli keskimäärin 9.8 ja EV/S 2.25. Poistin samplesta pari keskiarvoa vääristävää poikkeamaa. Helsingissä ei siis keskimäärin suuria kasvuyhtiöitä ole. Vertauksena vielä Amazonin EV/S 3.51 ja EV/EBITDA 19.2.
Kuva
Selviää siis että a) Better Collectivea ei hinnoitella kasvuyhtiöksi tällä hetkellä, mikä on melko naurettavaa ottaen huomioon orgaanisen kasvun potentiaalin alalla.
b) DraftKings on aivan jäätävän yliarvostettu ottaen vielä huomioon kuinka paljon yhtiö alisuoriutuu FanDuelia vastaan. FanDuel ennustaa adjusted EBITDA 710m tälle vuodelle ja DraftKings 260m. Tässä kohtaa pitäisi jo hälytyskellojen soida, mutta koska toinen yhtiö on puhtaasti amerikkalainen ja Made in the USA, kaikki sallitaan.
c) Flutterin kertoimet ovat vähintäänkin maltilliset eli nousuvaraa osakkeella on. Yhtiö on vasta tänä vuonna tulossa ulos muutaman vuoden tappiokierteestä joka johtui USA:n investoinneista. Sieltä kun päästään pinnalle, niin voitot tulevat kasvamaan merkittävästi, eli siis nopeampaa tahtia kuin vaikka suhteessa Amazonilla. 2027 guidancella yhtiö näyttäisi tältä. Guidance ei sisällä Missouria eli hyvät mahkut päästä siihen.
Kuva
Ehkä näissä valuaatioissa pitää olla varovainen sen suhteen kuinka paljon lopulta EBITDA:sta jää viivan alle. P/E luvut ovat helpommat sitten kun aletaan saada voittavia tuloksia.
Flutterista puheen ollen oli hienoa nähdä että Tiger Globalin Chase Coleman oli ostanut yhtiöstä siivun. Portfoliosta löytyy 45 yhtiötä ja tämä on 11. suurin. Chase Colemanin strategiana on ollut löytää kasvavia teknologia-yrityksiä ja trendejä. Usein kehittyviltä markkinoilta, kuten vaikka kiinan JD.com, Facebook jne. Coleman näkee siis suurta potentiaalia vedonlyönnissä ja arvostuskertoimetkin ovat varmaan maltilliset hänelle.
Huomasin myös että myös Grab Holdingsia löytyy tuolta. Coleman on lisännyt sitä parin vuoden mittaan. Hienoa olla samalla aaltopituudella parin yhtiön kautta tämän hedge fund-miljardöörin kanssa.
Tuli käytyä sijoitusmessuilla. Meinasin mörköillä ja lähteä alkuryysiksestä pois. Oli kuuma, liikaa ihmisiä ja happi loppu. Joku pyörtyikin ensiesitysten aikana. Kun ei Suomeen paljoa sijoita, niin on rajallinen määrä kiinnostavia kohteita.
Hyvä etten lähtenyt ja keräsin rohkeuteni lähteä keskustelemaan.
Esitykset olivat hyviä. Juntunen kävi läpi kuinka suurin osa sijoittajista häviää indeksille. Sitten oli professorilta esitys alfan ja beetan jahtaamisesta. Se oli itselle uutta tietoa. Alfa on siis ylituoton hakua ja beta riskin minimoimista.
Vietin noin tunnin Canatun pisteellä kuunnellen CTO:n juttuja. Siinä on lupaava yhtiö. Hesulista valitetaan kuinka siellä ei ole mitään suuria teknologia-yhtiöitä. Canatuun sijoittamalla pääsee osaksi puolijohdeteollisuuden valmistusketjua ja sitä kautta mukaan tekoäly-buumiin.
Canatu on yliopisto spin-off ja kuulemma 20% henkilöstöstä on tohtoreita. Yhtiö keräsi 100m kassaa Lifeline Spac-yhdistymisestä ja Lifeline Spacin sijoittajat tulivat osaksi Canatua ja sen hallitusta. En osaa sen tarkempaa markkinointipuhetta kirjoittaa kun ei ole kemia ja fysiikka vahvaa alaa itselle. Yhtenä lupaavana piirteenä oli kuitenkin se että alkuperäiset sijoittajat ovat vielä mukana eivätkä ole myyneet omistuksiaan. Myös Lifeline Spacin sijoittajilla on kuulemma 2 vuoden lockout-kausi. Lupaava yhtiö tosiaan, en löytänyt juuri mitään negatiivista esityksistä ja puheista, mutta valuaatio ja realistinen tulevaisuuden potentiaali ovat taas itse määritettävissä.
Kävin myös Nurminen Logisticsin pisteellä ja juttelin hieman heidän toiminnastaan. Nurmiselta hyvin menneet messut, saivat varmasti kuitattua mainehaittoja alkutalvesta. Toinen vastaava oli OmaSP. Harmittaa jälkikäteen etten käynyt heidän pisteellä. Mainehaitta on toki aina pysyvä, mutta OmaSP näyttää jatkavan tasaiseen tahtiin. Se on noilla messuilla juuri hyvä asia kun pääsee kuulemaan suoraan yhtiöiden edustajilta eikä nettikirjoittelun perusteella.
Keräsin kanssa joulukarkit ja tusinan arvottomia heijastimia. Oli kanssa positiivista nähdä kuinka paljon nuorisoa oli paikalla. Jotkin kouluryhmät olivat tulleet paikalle. Minun nuoruudestani muistan vain säästöpossut.