hautakumpu

+9
Liittynyt:
9.11.2015
Viestejä:
48

Tulikivi on ollut itsellä jo tovin seurannassa ja jonkin verran on tullut myös ostettua. Ajattelin, että tälle olisi paikallaan oma ketju avata, koska kyseessä mielenkiintoinen käänneyhtiökanditaatti.

Toimintaahan on nyt monta vuotta rationalisoitu ja liikevaihto on ollut laskussa. Nyt pitäisi olla tulossa pitkästä aikaa ensimmäinen selvästi voitollinen kvartaali ja yhtiön mukaan kaikki tarpeelliset alaskirjaukset on tehty. Tässähän yhtiön rahoitusjohtaja on ostanut erittäin merkittäviä määriä osaketta viime vuosina ja ihan lähiakoinakin. 

 

http://www.tulikivi.fi/konserni/osakkeenomistajat

Eilen oli nousevaan kurssiin lähes 10krt. vaihto normaaliin verrattuna ja erittäin nihkeästi on enää taipunut tuon 0.2e alle, missä on pitkän aikaa pyörinyt. Löytyykö palstalta muita Tulikiveä seuraavia ja tuntevia?

27.9.2016 - 12:18

Lehtopöllö

+344
Liittynyt:
17.9.2014
Viestejä:
392

Olen vilkaissut osarit läpi ja seuraillut sivusilmällä jonkin aikaa. Kiinnostaa jonkin verran, mutta en ole kovin tarkasti tutkinut.

Kahdesta syystä en ole kovin herkkä tarttumaan tähän(kään) tällä hetkellä.

Ensinnäkin salkussani on jo aika tuntuva määrä korkean tuottopotentiaalin ja korkean riskiprofiilin osakkeita.

Toisekseen pidän varsin todennäköisenä että osakkeita saa jossain kohtaa tulevaisuudessa halvemmalla kuin nykyään ja olen pyrkinyt kasvattamaan käteiskassaa jopa myymällä osakkeita. BREXIT aiheutti vain 2 päivän kuopan osakeindekseihin, jonka jälkeen kurssit pomppasivat aiempaa korkeammalle tasolle. Seuraava ostopaikka saatta hyvinkin aueta USA:n vaalien yhteydessä. Vaikka Hillary Clinton voittaisi vaalit, niin kriisejä ja jännitteitä ei nykymaailmasta puutu.

Tulikiven kanssa ajattelin ainakin odotalla seuraavaa osaria, mutta sen jälkeen parhaat ostohinnat saattavat toki olla jo takana.

8.2.2017 - 16:42

Lehtopöllö

+344
Liittynyt:
17.9.2014
Viestejä:
392

Onko jollain näkemyksiä tai tietoa yhtiön tilasta ja tulevaisuudesta?

Tappiota tuli 2016 ja ohjeistetaan tämän vuoden olevan parempi. Tuleeko tämä vuosi olemaan vähemmän huono vai joko alkaisi oikea käänne?

Myyntiin ja markkinointiin panostetaan, mutta keski-Eurooppa ei vedä.

Tälläkin senttiosakkeella on riskin kääntöpuolena suuri tuottopotentiaali. Näissä pikkufirmoissa yhtiötä lähellä olevien tahojen pitäisi saada aika paljon sisäpiirietua, mutta eipä tuo rahoitusjohtajankaan osto-operaatio näytä ainakaan vielä kauhean onnistuneelta.

14.6.2023 - 10:19

aaaa

+181
Liittynyt:
28.5.2023
Viestejä:
492

Tulikiven lyhyt historia

Vuoden 2000 tecnohuuma ei juurikaan tarttunut Tulikiven kurssiin, oikeastaan päinvastoin. Toisaalta kun raketoineet rojahtivat 2002 - 2003 mennessä, Tulikivi oli jo nousussa ja paremmassa kurssissa kuin milleniumina, kulminoituen neljän euron ATH kurssiylitykseen, mikä on edelleen vertailukelpoinen tämän hetken kurssiin

17.2.1998 kurssi puhkaisi ensimmäisen kerran 20,00 euroa

14.5.1998 huiput 24,05 e. Ongelmaksi oli muodostumassa yhdistelmä, jo liian kovaksi noussut yksikköhinta ja pieni pörssinoteerattu osakekanta

13.10.1998 laskun pohjaus 14,55 e

07.1.1999 nousua 20,50 asti

26.11.1999 laskun pohjaus 12,50

23.12.1999 kilahtaa 14,00 e ja kahta päivää myöhemmin 15,70

07.1.2000 nousu kulminoituu (15,95)

07.02.2000 päätös ja päivän alin 13,20 e. Joku mattimyöhäinen ehkä myi tulikivet ostotasolle täräyttäen, ehkä nimenomaan päästäkseen osallistumaan tecnohuumaan. Kolme päivää myöhemmin päätös 15,60

20.3.2000 puhkeaa 16,00 ja kahta päivää myöhemmin päätös 17,00 e. Tecnohuuma on huipussaan ja alkaa olla viimeiset hetket muuttaa raketoineet tecnot käteiseksi. Nokian huiput kuitenkin vasta jussin alla

27.4.2000 laskun pohjaus 14,80 e

05.05.2000 kilahtaa 16,10 päätös

14.7.2000 päätös 17,20 e. Pankinjohtajat kehottavat velkarahalla tecno-osakkeita ostaneita realisoimaan nopeasti, annetut vakuudet eivät enää oikein riitä. Tottelemattomien koko omaisuutta aletaan muutaman kuukauden päästä pakkomyymään pankin toimesta, osakkeenomistajasta tulee varaton ja jää vielä pankille velkaakin

04.10.2000 päätös 17,99

04.12.2000 päätös 16,20

19.12.2000 päätös 17,24

22.2.2001 päätös 17,60 ja seuraavana päivänä 18,55

18.9.2001 päätös 15,00 ja kuusi pörssipäivää myöhemmin 16,00

24.10.2001 päätös 17,00

22.11.2001 päätös 18,00

30.11.2001 päätös 19,50

07.12.2001 päätös 20,00

17.12.2001 päätös 21,00

07.01.2002 päätös 22,50 ja seuraavana päivänä 23,00 e

01.3.2002 ja seuraavana 20,00 josta kääntää taas nousuun

18.3.2002 päätös 22,30

04.4.2002 päätös 22,80 josta laskuun

20.6.2002 päätös 17,50

12.9.2002 päätös 19,00 ja kolme päivää myöhemmin 21,00

09.10.2022 pohjaa (17,75)

25.10.2002 päätös 19,00 ja seuraavana 19,15

02.12.2002 päätös 20,50

08.1.2003 päätös 21,00

20.1.2003 päätös 21,50

21.2.2003 lasku pohjaa (17,49)

08.4.2003 päätös 19,50

12.8.2003 päätös 20,00

20.10.2003 päätös 20,90 ja seuraavana 22,50

22.10.2003 päätös 23,00 ja seuraavana 25,00

24.10.2003 päätös 25,50 ja seuraavana 26,00 ja sitä seuraavana 26,40 ja kahtena seuraavana 26,90

31.10.2003 putkipäivien nousu jatkui edelleen, päätös 26,98

12.11.2003 päätös 26,99

13.11.2003 päätös 27,48 ja seuraavana 27,49 ja sitä seuraavana 27,50

01.12.2003 päätös 28,00

12.12.2003 päätös 26,20

seuraavana, maanantaina 5,36 (kauppoja tehtiin 5,02 - 5,50 haitarilla), syynä numeeriseen kurssilaskuun oli osakkeiden splittaus, jokaiselle omistajalle oli viikonlopun aikana jokaista osaketta kohti annettu neljä ilmaista, joten 5,36 päätös  x 5 osaketta = 26,80 e kun kurssi muutetaan verrannolliseksi edeltävään aikaan

Täten vanhaan 28,00 huippukurssiin päästään jos kurssi uudella hinnalla nousee 5,60:n.

Tulipas pitkä päivitys mutta pakko tätä on jatkaa:

23.12.2003 kurssi pohjaa, päätös 5,02 (vanha verrannollinen hinta 25,10)

02.1.2004 päätös 5,28 ja seuraavana 5,50

19.1.2004 päätös 5,67 (uusi ATH, kurssi vanhoihin muutettuna 28,35)

23.1.2004 päätös 6,00 ja jätetään alaspäinsahaukset kirjaamatta niin päästään nopeammin kaikkien aikojen ylimpään kurssiin

27.1.2004 päätös 6,18

26.2.2004 päätös 6,24

02.3.2004 päätös 6,56

03.3.2004 päätös 7,20 (vastaa 36,00 euron hintaa verrattuna tilanteeseen ennen osakkeiden ilmaisjakoa)

05.3.2004 päätös 7,49 ja seuraavana 8,00

13.4.2004 päätös 8,10 ja lähtee laskuun, mutta ei vieläkään ole kaikkien aikojen ylin

18.5.2004 pohjaa (6,53), josta parhaimmillaan 7,15 päätökseen

27.9.2004 pohjaa (6,03)

29.11.2004 päätös 7,06 ja lähtee alas

22.4.2005 pohjaa 5,80

15.6.2005 päätös 6,69 ja lähtee alas

19.7.2005 päätös 6,70

12.9.2005 päätös 6,71

14.9.2005 päätös 6,95

15.9.2005 päätös 7,29

22.9.2005 päätös 7,51

23.9.2005 päätös 8,15 ja seuraavana 8,85 (ja päivän ylin 9,00), uusi ATH mutta ei vieläkään kaikkien aikojen ylin

21.10.2005 pohjaa 7,55

20.12.2005 päätös 8,01

03.1.2006 päätös 8,50

04.01.2006 päätös 9,05 (uusi ATH)

05.01.2006 päätös 9,85 (jälleen uusi ATH)

19.1.2006 päätös 9,90 (jälleen ATH parannus)

31.1.2006 päätös 10,24

01.2.2006 päätös 10,39

02.2.2006 päätös jo 11,05

03.2.2006 päätös 11,75 (huikeeta on kyyti, kuin entisen tytön kanssa)

06.2.2006 päätös 11,89 (maanantai)

21.2.2006 päätös 12,00

28.2.2006 päätös 12,05

03.4.2006 päätös 12,88 ja seuraavana 12,95

05.4.2006 päätös 13,40

07.4.2006 päätös 13,50

20.4.2006 päätös 14,34 ja yön aikana osakkeenomistajille jaettiin toisen kerran ilmaisosakkeita

21.4.2006 päätös 3,94 ja päivän ylin 4,05

seuraavana päivänä päätös 3,95 ja pv ylin 4,00. Seuraavana pv ylin vielä 4,00 ja näissä oli ATH hinnat joihin holdarin olisi pitänyt myydä silloiset kaikki omistamansa

4,05 euroa, päivämäärällä 21.4.2006 on siten kaikkien aikojen ylin noteeraus ja verrannollinen kaikkiin sen jälkeisiin kursseihin. Osakkeenomistajille ei ole järjestetty merkintäetuoikeusanteja joilla siten olisi ollut mahdollista alentaa ylihintaiseksi päässyttä keskihintaansa. Ainoa osakeanti on nk. Yleisöanti, jossa kaikille, myös osakkeita omistamattomille tarjottiin mahdollisuutta merkitä 0,33 euron hintaisia osakkeita. En muista oliko osakkeenomistajilla etuoikeus antiin ylimerkintätilanteessa. Yhtiö oli tuolloin jo vaikeuksissa, enkä tarkoita että silloinen hallitus välttämättä omien muijiensa kanssa vaan kuka sitäkään varmaksi tietää koska töissään meni huonosti, käyttäytyivät kotonakin perin ärsyyntyneinä kuin persiiseen ammuttu leijona. Kurssi oli matkalla alaspäin, ilmeisesti ei uskottu että osakkeenomistajilta olisi löytynyt välttämättä riittävästi rahoitusta ja turvauduttiin poikkeukselliseen yleisöantiin. Yleisöanneissä merkintähinnan pitää olla lähellä päivän käypää arvoa, ettei halppishinnalla hypitä vanhojen lisäsatsaukseen kykenemättömien osakkeenomistajien silmille

Tulikiven sagan toinen osa käsittelee järkyttävää kurssilaskua neljästä eurosta alle yhdeksään senttiin, kolmas osa sen jälkeistä atl:stä nousua jolla parhaimmillaan olisi voinut kymmenkertaistaa rahansa

neljäs ja tärkein osa kuitenkin seuraavaksi, Tulikiven viimeksi kuluneita kuukausia,  toimitusjohtajan pantua marraskuussa kunnon nipun A-osakkeistaan myyntiin mikä välittömästi aiheutti pitkän linjan holdarin vakuutusyhtiö Elon aloittamaan vähennykset massiiviseen omistusmääräänsä mikä ei ihan heti lopu jos myy koko omistuksensa

31.7.2023 - 11:27

aaaa

+181
Liittynyt:
28.5.2023
Viestejä:
492

aaaa wrote:

Tulikiven sagan neljäs ja tärkein osa kuitenkin seuraavaksi, Tulikiven viimeksi kuluneita kuukausia,  toimitusjohtajan pantua marraskuussa kunnon nipun A-osakkeistaan myyntiin mikä välittömästi aiheutti pitkän linjan holdarin vakuutusyhtiö Elon aloittamaan vähennykset massiiviseen omistusmääräänsä mikä ei ihan heti lopu jos myy koko omistuksensa

Just nyt (perjantaina 31.7.2023) oltiin tultu Tulikiven aivan alimpiin 12 kuukauden hintoihin

Alimmat keskihinnat alkaen 12.7.2022, kaikki tänä vuonna ja suht tuoreita:

0,478 eur (26.5)

0,481 eur (9.6)

0,475 eur (26.6)

0,482 eur (28.7 elikkä tätä maanantaipäivää 31.7 edellisenä pörssipäivänä)

Lisäksi viimeisten 24 kuukauden ja kymmenen kalenteripäivän aikana sisääntulleista harva on voitolla, toisaalta sitä aiemmin erittäin pitkän ajanjakson aikana ostaneista ja kahden viimeisen vuoden aikana lisää ostamattomista kovalla voitolla mutta heidän olisi pitänyt jo myydä eikä vasta nyt nykykurssilla. Massiivinen vaihto huomioiden näin paljolti tekivätkin, toisaalta sitten johtanut siihen että sisääntunkeneitakin olisi ollut, kuin myös vanhojen päälle lisäosakkeita ostaneita, tämänpäiväiseen hintaan verrattuna niinsanotusti "turhan" kalliilla

Osakkeen viimeisten kuukausien suurmyyjälle (muihin verrattuna) Työeläkevakuutusyhtiö Elolle ei myynti enää näytä maistuvan sillä heinälistalla 17.7 päätteeksi edelleen kesäkuun omistusmääränsä 3.100.000 kpl

Heinälista valmistuu huomistiistaina, tilastoidaan Elon lisäksi erityisesti hallintarekisterien innokkuus nykyhinnoissa, kuin myös sijoittajien lukumäärän nettokehitys

Heinäkuussa nordnettiläisille -38 nettoheppua, josta voidaan tehdä omistajalukumäärään peräti -100 omistajan nettopoistuma-arvio. Vaihtoon ja pörssipäivien lukumäärään suhteutettuna se paljolti selittäisi tilannetta, mielenkiintoinen silloin mihin poistujien osakkeet on ostettu.

1.8.2023 - 08:45

aaaa

+181
Liittynyt:
28.5.2023
Viestejä:
492

Tulikiven heinäkuun omistajalista ilmestynyt aivan ensimmäisten joukossa

Lyhytpelissä viidesti 16.5 alkaen, on alle 0,50 ostot saanut myytyä yli 0,50 ja näin viidesti tällä sabluunalla olisi ollut mahdollisuus kohtalaisen osinkkoyhtiön kuuden kuukauden osinkkoa vastaavaan tuottoon joka kerta.

Heinäkuun omistajalista-ajan ensimmäisistä 12 pörssipäivästä, kymmenenä keskihinta yli 0,50 e, loput yhdeksän alle 0,50 e. Perjantai ja eilismaanantai 31.7 menivät jo elokuun omistajalistaan.

Perjantaina vaihto vain 10.500 kpl ja keskihinta 0,482 e. Pitkään matkaan halvinta, kuitenkin kesäkuussa oli kahdesti alle tämän keskarin ja toukokuussa yhtenä päivänä (ja sitä edellisen kerran heinäkuussa 2022). Noin 10.000 kappaleen päivävaihtoja vain silloin tällöin ja viimeisen 12 kk aikana on joka kerta johtanut nousuun seuraavana tai viimeistään sitä seuraavana päivänä. Niin myös eilismaanantaina (31.7) jossa siinäkin vaihto Tulikiven aivan alalaitaa (17.000 kpl). Ensimmäinen nousupäivä putkeen.

Ennen tämän tiistaipäivän avausta, alla on 11 pörssipäivää alle 0,50 keskihinta joka päivä

Heinäkuun omistajalistalta putosivat 80.169 ja 62.723 kpl jannut. Jos eivät myyneet kaikkia niin kuitenkin omistuksensa enää max 50.000 kpl

Lisääjiä oli kolme, +60.000 ja kaksi +20.000 kpl tehneet. Toinen 20.000 lisänneistä oli kesäkuussa vähentänyt -45.000 kpl.

Suurmyyjä henkivakuutusyhtiö Elo piti nyt omistuksensa ennallaan. Kesäkuussa vähennyksensä oli enää -50.000 josta -40.000 kpl kuun alkupuolella. Heinäkuussa 10 päivää keskarit yli 0,50 mutta Eloa ei kiinnostanut.

Kesäkuussa oli peräti kaksi sessiota joissa molemmissa yhdeksän putkipäivää keskarit alle 0,50 e, kunnes ylittyi. Tällä hetkellä jo 11 päivää putkeen alle 0,50 mutta vaihtojen hiipuminen ennakoi loppuviikolle 0,50 ylitystä.

(nordnettiläisiä eilismaanantaina -5 heppua vähemmän kuin perjantaina, perjantain pohjapäivänä kuitenkin sama omistajamäärä kuin oli torstaina)

17.8.2023 - 09:00

aaaa

+181
Liittynyt:
28.5.2023
Viestejä:
492

Kuukausi sitten (17.7) alkoi putkipäivien sarja, joka päivä keskihinta alle 0,50 ja kesto  oli16 pörssipäivää (alin keskaripäivä 0,482).

Seuraavana päivänä (8.8) keskihinta hieman yli 0,50 kuten myös seuraavana. Sitten kolme päivää hieman alle ja viimeiset kaksi päivää niukasti yli 0,50 e. Joten viimeisistä seitsemästä päivästä, neljänä päivänä päivän keskihinta yli 0,50

(kolmen viimeisen päivän päätökset 0,505 ja 0,506 ja eiliskeskiviikkona (16.8) 0,50 e)

Omistajien lukumäärään heinäkuussa -58 tahoa (kesäkuussa -55 ja toukokuussa -83 ja huhtikuussa -67 ja maaliskuussa -50 ja helmikuussa -149 ja tämän vuoden tammikuussa -26 omistajatahoa.

Karmea kehitys pian sen jälkeen kun Vauhkonen marraskuussa teki ison vähennyksen A-osakkeisiinsa, ja vakuutusyhtiö Elo mitä ilmeisimmin tuosta johtuen aloitti vähentelynsä. Elon vähentelyistä osakkeenomistajien lukumäärän "olisi pitänyt" nousta.

(marraskuussa 2022 kiven omistajiin +218 tahon lisäys, Vauhkosen vähennyksen pörssitiedote tuli päivämäärällä ? ja joulukuussa +33 nettoheppua)

Hallintarekistereille toukokuussa -47.625 osakekappaleen netto, kesäkuussa -66.276 ja heinäkuussa -175.310 joten poistuneiden osakkeet eivät menneet hallintarekisterien nettoonkaan, päinvastoin sieltäkin tuupattiin osakkeita muille ostettavaksi

22.7.2022 jälkeen, ensimmäinen 0,50 keskihinta-alitus tapahtui vasta kymmenen kuukautta myöhemmin (22.5.2023). Ajanjakson ylimmän keskihintapäivän keskari 0,902 mahdollistaen sen että kesti pitkään ennenkuin 0,50 alittui.

Omistajista nordnettiläisille heinäkuussa -38 heppua, ja siten muille -20 (heinävähennys kun oli -58)

Elokuun omistajalista-ajan eka päivänä, nordnettiläisiä omistajista oli 31,63 %. Elokuussa tähän mennessä nordneteille -13 heppua, kun 14 pörssipäivää takana.

Viimeiset 7 päivää, joista siis jo neljänä keskihinta ollut yli 0,50 e, nordnettiläisille -6 nettohepun vähennys (näistä halvimpana ei muutosta edelliseen päivään).

17.8.2023 - 11:30

aaaa

+181
Liittynyt:
28.5.2023
Viestejä:
492

aaaa wrote:

Viimeiset 7 päivää, joista siis jo neljänä keskihinta ollut yli 0,50 e, nordnettiläisille -6 nettohepun vähennys (näistä halvimpana ei muutosta edelliseen päivään).

Korjataan aamuista viestiä siltä osin että nordnetin jannujen osalta, "viimeiset seitsemän päivää", oli tilanne ennen eiliskeskiviikkoa.

Eiliskeskiviikkona Tulikiven nordnettiläisille +1 nettoheppu. Eilisen alla olleet 20 pörssipäivää elikkä neljä viikkoa, nordnettiläiset lisäsivät edelliseen päivään nuppilukuaan vain yhden kerran, silloinkin vain +1 nettojannu (muut päivät vähennystä tai ennallaan pitoja).

Tänään torstaina (17.8) kuitenkin tapahtumaa jo ensimmäisenä pörssituntina tarjoustasoilla riittänyt, meininki kuin Onassiksen häissä ja kirjataan heti, muunmuassa:

(10:11) 3.368 kappaleen kauppa 0,505

(10:12) 32.553 kpl myytiin ostotasolle 0,504

(10:13) 5.619 kpl 0,504

(10:21:41) 225 + 19.775 kpl 0,502

(10:51:01) ostettiin 30.000 kpl myyntitasoilta 0,503 - 0,505

Kaikkiaan ensimmäiseen tuntiin vaihtunut 94.041 kpl. Juhannuksesta alkaen, yli 100.000 kpl päivässä vaihtunut vain kahdesti, nekin vain lievähkösti yli tasaluvun.

Hiljakkoin myyneistä moni menetti kohtuu osinkkoyhtiön kuuden kuukauden osinkkon verran, ja heiltä ostaneet sen pikapelissään tänään myymällä kuittasivat tililleen. 

10.10.2023 - 15:32

aaaa

+181
Liittynyt:
28.5.2023
Viestejä:
492

aaaa wrote:

Heinäkuun omistajalista

Suurmyyjä henkivakuutusyhtiö Elo piti nyt omistuksensa ennallaan. Kesäkuussa vähennyksensä oli enää -50.000 josta -40.000 kpl kuun alkupuolella. Heinäkuussa 10 päivää keskarit yli 0,50 mutta Eloa ei kiinnostanut.

Pörssinoteerattujen A-osakkeiden tänä aamuna ennen avausta kolmossuurin Elo, lähti elokuussa jälleen vähentelemään (-117.805 kpl). Jättiläiselle jäi 2.982.195 kpl ja vielä tuolloin oli arvioitavissa että vasta vuoden 2024 jouluna voisi potti lopultakin olla myytynä.

Tiistai 12.9 klo 16:26:19 NRD NRD sopimuskauppa 206.000 kpl 0,485

syyslistaan Elo -398.195 kpl vähennys ja omistajalistaan nousee uutena 206.000 heppu, Mika. Mutta mikä mika ?

Ainoa tieto mika kaarle olavista mitä löytyy, on "Vaali ja puoluerahoitusvalvonta". Oliko ehdokas vai ehdokkaan rahoittaja, itsekin ehdokkaana olisin käyttänyt ilmoituksiin saamistani avustuksista vain hyvin pienen osan, loput laittanut tiskin alle ja sitten kun kukaan ei enää kysele, olisin ostanut pörssiosakkeita, hajauttaen rahan laajasti enkä kymppitonnia enempää Tulikiveen.

Tänään tiistaina 10.10 klo 14:03:53 NRD NRD 500.000 kpl 0,49 e. Elikkä täysi markkinahinta, tähän olisi kaiketi saanut tyypillistä ison kaupan alennustakin kun ei aivan huippulaadusta ole kyse. Veikkaan silti että tässäkin omistaja todella vaihtui (Elo), eikä kyse siten ollut yhden suuromistajan tyypillisistä omista omistusjärjestelyistä. Ostajaa ei veikkailla mutta peräkkäisinä kuukausina jos kaksi eri ostajaa haluaa ison pompsin kivuttomasti ilman tarjoustasokyttäämisen vaivannäköä, se on yllättävää.

(välittäjät näytetään vain tarjoustasojen ulkopuolella toteutetuissa, ns. sopimuskaupoissa)

trending_up +1
24.10.2023 - 15:53

aaaa

+181
Liittynyt:
28.5.2023
Viestejä:
492

tiistaina 10.10 klo 14:03:53 NRD NRD 500.000 kpl 0,49 e

Tänään tiistaina (24.10) klo 14:34:41 NRD NRD sopimuskauppa 408.893 kpl , ja jälleen käypään markkinahintaan (0,4878 e)

Vakuutusjätti Elolle, paras arvaus lokakuun omistajalistaan -1.000.000 kpl.

Yllätys olisi jos myyjä olisikin vaikkapa Ilmarinen, mielenkiintoinen myös 500.000 ja reilu 400.000 kappaleen osto-osoite.

Ostaneilla (talkkimiehiäkö ?) arvattavasti tiedossa että ostojensa jälkeenkin, suurvähentäneellä Elolla oletusarviolla vielä noin 1,5 milj. kpl myymättömiä.

4.11.2023 - 19:22

aaaa

+181
Liittynyt:
28.5.2023
Viestejä:
492

aaaa wrote:

tiistaina 10.10 klo 14:03:53 NRD NRD 500.000 kpl 0,49 e

tiistaina (24.10) klo 14:34:41 NRD NRD sopimuskauppa 408.893 kpl , ja jälleen käypään markkinahintaan (0,4878 e)

ja vielä NRD sisäinen 25.10 aavistus sen hetkistä käypää parempi eli 0,48 ja kappaleita 200.000

Kolmessa lokakuun NRD sisäisessä yhteensä 1.108.893 kappaletta, ja tasan tarkkaan kappaleelleen sama määrä oli Elon lokakuun vähennys. Joten nyt ei myynyt tarjoustasoilla kepittäen kurssia alaspäin.

Kauppakolmikon osti nytkin Laakkonen, uutena omistajalistan isoihin 1.200.000 kappaleella. Suursijoittaja, kuuluu Laakkosten autokauppiassukuun (syyslistan 206.000 sopimuskaupan osti erietuniminen Laakkonen).

"Laakkonen veneili 2015 Viroon yhdeksi päiväksi, voimassaoleva passi oli mutta ei mukana. Suomesta toiseen EU-maahan matkustaminen ilman matkustusasiakirjaa on lievä valtiorajarikos, ja lopulta Korkein Oikeus päätti 11 henkisessä vahvennetussa jaostossa joista seitsemän oli enemmistön kannalla, armollisesti vain viisi päiväsakkoa vaikka vallitseva rangaistuskäytäntö olisi ollut viisitoista, ja miljonäärille määrättiin 58.310 euron sakot.

Kaksi vähemmistöön jäänyttä tuomaria olisi mätkäissyt yhdeksänkymmenen (90) euron sakon" (Ilta-Sanomat)

Toinen listanousija 90.876 kpl potillaan nousi 57.suurimmaksi.

Syyslistan nimestä kiinalaiseksi päätelty putosi isoista, vähensi vähintään -221 kpl tai max koko syyskuun omistuksensa jolloin oli 90. suurin. Toinen putoaja ei syyskuun määrällään enää lokakuussa ylettynyt suuriin.

Hallintarekisterit lokalistalla +19.999 kpl netto. 

Lokalistaan nordnettiläisille -28 nettoheppua, ja kaikkien omistajien netto -81

(syyslistassa nordnettiläisiä oli omistajista 31,54 %)

Vakuutusjätti Elolla jäljellä enää 1.475.107 kpl myytävää ja pikapelin paikka sen tuloksellisuutta takaamatta kun on panemassa pihalle viimeisiään.

trending_up +1
20.12.2023 - 22:22

Indrid Cold

+536
Liittynyt:
3.12.2020
Viestejä:
706

Norjalainen takkavalmistaja lomauttaa 3. tammikuuta alkaen koko valimon eli 60 työntekijää "määräämättömäksi ajaksi" johtuen mm. kysynnän laskusta ja varastotasojen kasvulla. "Uudisrakentaminen on käytännössä pysähtynyt ja ihmiset käyttävät vähemmän rahaa. Myynti kasvoi räjähdysmäisesti viime vuonna ja nostimme varastotasoja tämän syksyn kysyntähuippuun vastaamiseksi, sitä kysyntää ei koskaan tullut" näin kertoo Jötulin CEO Nils Agnar Brunborg. Jötulilla on yhteensä n. 600 työntekijää

Investor Relations | Jotul

heikko kruunukaan ei pelastanut

trending_up +2
21.12.2023 - 01:09

Aki Pyysing

+13743
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
7055

aaaa wrote:

Vakuutusjätti Elolla jäljellä enää 1.475.107 kpl myytävää ja pikapelin paikka sen tuloksellisuutta takaamatta kun on panemassa pihalle viimeisiään.

Elo on lopettanut myynnit toistaiseksi. Tai ainakin oli 1.12. sama määrä kuin aiemminkin. Vuodessa painoi kuitenkin 2,4M kappaletta menemään. Loputkin voisivat irrota sopuhinnalla ja voihan se olla joulukuussa taas myynytkin. Tai sitten sijoituskomitea kokoontuu maaliskuussa ja tekee uusia päätöksiä.

Tämän päivän +7% to 42,50, kun joku Pelle Hermanni valitsee Tulikiven guruvalinnakseen ilman mitään uutta tietoa tai edes analyysiä, kertoi tehokkaiden markkinoiden läsnäolosta keskuudessamme.

trending_up +3
21.12.2023 - 11:09

jarree

+212
Liittynyt:
30.7.2014
Viestejä:
187

Kuva-arvoitus Tulikiven 1kk pörssikäyrältä: Minä päivänä klo 19:34 julkaistiin Sijoitustiedossa Tulikivi Pyysingin  2024 vuoden osakkeeksi?

trending_up +9
26.12.2023 - 23:31

Fibonacci

+28
Liittynyt:
14.10.2019
Viestejä:
24

Tulikivi on kyllä hankalasti arvioitava firma. Yritys on toisaalta tehnyt hienon käänteen, toisaalta energiakriisistä tuli aikamoinen myötätuuli liiketoimintaan. Lisäksi mukana sopassa uudisrakentamisen alakulo ja talkkiprojekti, josta ei taida kukaan tietää milloin tapahtuuko vai tapahtuuko ikinä.

trending_up +2
19.3.2024 - 11:13

Aki Pyysing

+13743
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
7055

https://polarnightenergy.fi/news/2024/3/6/loviisan-lmp-invests-in-polar-night-energys-sand-battery-in-pornainen-towards-non-combustion-heat-production

Vähän jo vanha (7.3.) uutinen, mutta jaan nyt kuitenkin, kun tuli taas vastaan.

Polar Night Energy ja Loviisan Lämpö ovat siis sopineet lämpöenergiavaraston rakentamisesta. Uusi 1 MW hiekka-akku rakennetaan Pornaisiin Loviisan Lämmön kaukolämpöverkolle. Lämpöenergiavaraston väliaineena käytetään Tulikiven varaavien tulisijojen tuotannon sivuvirtana syntyvää vuolukivimursketta. 

Tulosvaikutuksesta en tiedä, todennäköisesti marginaalinen, mutta sivuvirroista kassavirtaa on aina hyvä asia.

trending_up +4
6.5.2024 - 12:22

Aki Pyysing

+13743
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
7055

Tulikiven osarin voisi joku äkkinäinen sanoa olevan huononkin:

Hilpeää kyllä, tykkäsin talkkikivihöpinöistä "Asiakaspalautteen perusteella Suomussalmen Haaposen talkkimalmista valmistetut koetuotteet täyttävät laajasti eri asiakassegmenttien tarpeet" ja guidancen pyyvyydestä "Vuoden 2024 liikevaihdon arvioidaan olevan 37-44 miljoonaa euroa ja vertailukelpoisen liiketuloksen arvioidaan olevan noin 3-5 miljoonaa euroa."

Inderesin Thomas vähän epäilee guidancen pitävyyttä. Sopii, sopii. Aina epäillä sopii, mutta guidance se on siitä huolimatta. Mie näkisin kuitenkin positiivisen tuloksen tässä suhdanteessa oikein hyvänä suorituksena. Varsinkin kun sitä talkkikiveä koko ajan vähän nekerretaa ilman mitään liikevaihtoa.

Mie huhtikuussa juustohöyläsin, koska odotin vielä huonompia lukuja. Nyt itse asiassa toivoisin kurssilaskua, joten katsokaa surkeita lukuja ja panikoikaa🫵. Tulikivi on imo hauska arpa, joka varmasti vaatii kärsivällisyyttä. Ja sitten palkitsee jos palkitsee.

trending_up +1
8.5.2024 - 10:38

Aki Pyysing

+13743
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
7055

Ei taida tulla miusta Sijoitustiedon Vuoden Sijoitushurua:

Nimi: Heikki Vauhkonen

Asema: Toimitusjohtaja

Liiketoimen luonne: LUOVUTUS

Volyymi: 83814 Keskihinta: 0.45075 EUR

40.000 euron myynti ruudulla on aika vahva statement, että ihan lähipäivinä ei talkilla tiliä tehdä.

trending_up +1
16.8.2024 - 14:46

Aki Pyysing

+13743
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
7055

Tulikiven osarin kiinnostava osa:

Suomussalmen talkkihankkeen katsauskaudella valmistuneet suunnitelmat ja selvitykset vahvistavat käsitystä hankkeen taloudellisesta kilpailukyvystä. Päivitetyn louhintasuunnitelman ja aikataulutuksen perusteella sivukiven määrä jää selvästi pienemmäksi kuin malmin määrä ja niiden suhde pystytään pitämään tasaisena kaivoksen elinkaaren ajan. Kilpailukykyä tukee suunniteltu, moderni rikastamo, joka voisi sijaita louhoksen välittömässä läheisyydessä. Hankkeen toteuttamisedellytyksiin vaikuttaa myös positiivisesti Euroopan talkkimarkkinoiden hintataso ja sen kehitys. Yhtiö toimitti suunnitellusti Suomussalmen talkkivarantojen hyödyntäminen -hankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksen (YVA-selostus) yhteysviranomaisena toimivalle Kainuun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle (ELY) 27.6.2024. Selostuksessa käsitellään Suomussalmen tehdasalueelle suunnitellun talkkilouhoksen ja -tehtaan ympäristövaikutuksia. Toteutusvaihtoehtojen tarkastelussa ovat vaihtoehtoina alueelta johdettavien vesien purkusuunnat sekä lisäksi nollavaihtoehto (talkin tuotantoa ei aloiteta, vaan vuolukiven louhinta jatkuu).  Yhtiö ja paikallinen sähköjakeluverkon haltija ovat sopineet uuden voimajohtoyhteyden suunnittelun aloittamisesta. Uusi voimajohtoyhteys mahdollistaa Nordic Talc:n tuotannon tarvitseman tehon. Uuden yhteyden pituus on noin 60 km. Katsauskauden aikana Oulu Mining Schoolin mini-pilot-laitoksen koeajossa tuotettiin suuremmat talkkirikaste- ja rikastushiekkanäytteet. Näytteillä jatketaan talkin hienojauhatusprosessin kehittämistä ja rikastushiekan hyödyntämiseen liittyviä sovellustutkimuksia.  Yhtiö on investoinut viime vuosina yhteensä noin 2,6 miljoonaa euroa talkkihankkeen kehittämiseen.  

Hankkeen hyvästä etenemisestä huolimatta toistaiseksi on kuitenkin ennenaikaista arvioida hankkeen lopullista toteutumista tai taloudellisia vaikutuksia. 

Näkymät ennallaan, loppuvuodesta pitää tulla tiliä perutoiminnasta, että pääsee: Vuoden 2024 liikevaihdon arvioidaan olevan 37-44 miljoonaa euroa ja vertailukelpoisen liiketuloksen arvioidaan olevan noin 3-5 miljoonaa euroa. 

Kaupunkihuhujen mukaan osakkeitaan myyneellä Vauhkosella ei ole juuri muuta mitä myydä, jos cashia kaipaa. Ja toisaalta sillä on 6,4M osaketta, joten 84K osakkeen myynti ei ollut välttämättä näkemys tulevista huonoista ajoista.

Imo edelleen erinomainen arpalappu talkille. Muu hinta on perusteltu pelkästään normitoiminnalla ja talkkiarpa päälle. Saatan sittenkin vielä voittaa Sijoitushurun, jos hallitus vaikka rohkaistuu ravistamaan hihasta talkista jotain numeroita. Nää on kuitenkin investoinut sinne 10% markkina-arvostaan ja tiedottaneet positiivisesti koko matkan, joten kyllä Suomussalmella ollaan talkin kanssa tosissaan.

trending_up +1
19.8.2024 - 12:08

Aki Pyysing

+13743
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
7055

Erkkilä kirjoitti pitkät pätkät Tulikivestä.

Onkin sitten tänään +5,75% @0,46.

Huomauttaisin tähän, että vielä on pitkä matka talkista rahaksi, jos koskaan toteutuu.

Luin viikonloppuna kertauksena wikipediasta talkista. Kuulemma kyseessä on pehmeä mineraali, joka esiintyy vuolukiven toisena päämineraalina😎.

https://www.salkunrakentaja.fi/2024/08/suursijoittaja-tulikivi/

trending_up +1
17.10.2024 - 09:57

Aki Pyysing

+13743
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
7055

Kaikenlaista negariosumaa:

Tulosvaroituksen myötä Tulikivi odottaa kuluvan tilikauden liikevaihdon asettuvan 33–37 (aik. 37–44) MEUR:n välille ja liikevoiton olevan 2–3 (aik. 3–5) MEUR. Ohjeistushaarukoiden keskikohtaa tarkastellessa, on liikevoitto-ohjeistuksen tarkistus huomattava (-38 %). Tämä selittyy osaltaan laskeneella liikevaihto-odottamalla (-14 %), mutta arviomme mukaan myös myynnin jakaumalla ja kustannuspaineilla saattaa olla negatiivista vaikutusta vuoden tuloskertymään. 

Inderesin teksti

trending_up +1
28.11.2024 - 16:33

Aki Pyysing

+13743
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
7055

Huomasin tällaisen muutaman päivän takaisen joten jaankin sen:

https://analystgroup.se/textintervju/interview-with-tulikivis-ceo-heikki-vauhkonen/

Etsin lähinnä talkkikommentteja ja olihan niitä:

Meanwhile, the Suomussalmi talc project focuses on leveraging Tulikivi’s soapstone reserves for high-quality talc production. With significant progress made toward the investment phase, this initiative has the potential to diversify Tulikivi’s business by entering the industrial talc market, which is in demand across various sectors. The scale and quality of the deposit provide a competitive advantage, and the project could become a key driver of revenue growth once operational. 

Toivotaan toivotaan -osasto boldilla

 

trending_up +2