Niin hyvää yritystä ei olekaan, ettei huono toimitusjohtaja pysty viemään sitä Hitlerinä Stalingradin taisteluun. Vastaavasti hyvä toimitusjohtaja voi Aleksanteri Suurena 40.000 miehellä kyykyttää puoli miljoonaa persialaista Gaugamelassa.
Sijoittajan olisi siis hyvä tietää, onko omistamansa yrityksen reitti Hitlerin vai Aleksanteri Suuren viitoittama. Kauppakorkeakoulussa ei valitettavasti ollut ”Miten tunnistat hyvän toimitusjohtajan” –kurssia, joten olen joutunut arvailemaan tätä vain omien pohdintojeni pohjalta.
Aalto-yliopiston taloustieteen professorin Pertti Haaparannan mukaan Suomen vientiongelmat johtuvat huonosta yritysjohdosta. Minun mukaani taas Haaparanta on niitä vasemmistolaisia professoreita, jotka tekevät ensin johtopäätökset ja sitten pyrkivät todistamaan tutkimuksella ne tosiksi. Tähän käsitykseen tulin jo 80-90-luvun vaihteessa, kun tämä ohjasi ensimmäisen ex-vaimoni gradua. Tällaisia löytää vielä enemmän Helsingin Yliopiston valtiotieteellisestä tiedekunnasta, mutta on niitä soluttautunut Runeberginkadullekin. Palkansaajien tutkimuslaitos palkkaa vain näitä tapauksia.
80-luvulla KY:n yläbaarissa kuuntelin sujuvasti tulevaisuudensuunnitelmaa, joissa tähdättiin lyhyellä matematiikalla kansantaloustieteen (nyk. taloustiede) professoriksi ja siten saamaan arvovaltaa ajamalleen ideologialle. Haaparanta oli jo professori tuolloin, mutta arvelen hänen olleen nuorena opiskelijana liikenteessä vastaavalla suunnitelmalla. Professori tuli muuten tästäkin, jonka kanssa kahden promillen tuolla puolen keskustelin. Tuskin enää myöntää sanoneensa näin…
Suomalaiset yritysjohtajat ovat todellisuudessa ihan yhtä hyviä tai huonoja kuin ulkomaalaisetkin.
Puhuvat toki huonompaa englantia kuin amerikkalaiset kollegansa. Anssi Vanjoki esimerkiksi oli ja on ehkä vieläkin aivan velho. Casimir Ehnrooth synkisteli ennätystuloksia erinomaisen uskottavan näköisesti. Mikael Lilius sai kenkää, koska teki Fortumille miljardeja ja sai siitä hyvästä kansan mielestä liikaa rahaa. Yksityiselle rahalle hän on kelvannut edelleen hallitusten puheenjohtajaksi. Henkilöhaastattelua Liliukselta on turhaan kärtetty Fortumin aikaisen sylkykupiksi päätymisen jälkeen.
On meillä toki ollut huonojakin yritysjohtajia. Suomi on pieni maa, ja en ala heitä tällä kertaa nimeämään. Olen yrittänyt kovasti varoa sijoittamasta huonoihin hevosiin, mutta kehnoja ohjastajia ei voi täysin välttää.
Muutkin kuin minä katselevat toimitusjohtajien silmänvalkuaisia, ja jos eivät näe niiden takana valoa, eivät sijoita. Tämän seurauksena huonojen toimitusjohtajien yritysten valuaatiot ovat usein alhaisia. Joten olen välillä päätynyt ostamaan ”alihintaista” osaketta, vaikka olen pitänyt toimitusjohtajaa lähinnä pukeutumistaitoisena.
Mistä sitten olen tunnistavinani huonot toimitusjohtajat?
Toimitusjohtajan työhistoria on havaintojeni mukaan lähestulkoon merkityksetön. Ihmisiä laitetaan erilaisiin positioihin monenlaisista syistä, joista liiketoiminnallinen osaaminen ei ole täysin merkityksetön, mutta nepotismi ja sattuma (oikeassa paikassa oikeaan aikaan) paljon tärkeämpiä.
Ainoa Erkki Sinkon ohjeista, jota olen 80-luvulta vieläkin pitänyt mukanani, on että yhtiökokouksissa kannattaa käydä. Siellä nimittäin pääsee näkemään juuri ne toimitusjohtajan silmänvalkuaiset, ellei muita tilaisuuksia tule eteen. Kun pokeriammattilainen kuuntelee tavallista kuolevaista, pitäisi hänen pystyä päättelemään, onko tämä satusetä tai –täti vai puhuuko ihan asiallista asiaa. Tämä ei vaadi 20 vuoden ammattimaista pelaamista, vaan ihan normaalia ihmistuntemusta.
Internetin ihmeellisessä maailmassa voi toki päästä samaan tuntumaan pelkillä webcasteilla. Sivistyneet pörssiyhtiöt laittavat suorana nettiin osavuosikatsausten yhteydessä pitämänsä tiedotustilaisuudet ja niitä voi katsella jälkikäteenkin. Olen esimerkiksi päätynyt johtopäätökseen, että tykkään kovasti olla Technopoliksen Keith Silverangin kyydissä varsinaisesti fyysisesti koskaan tapaamatta, mutta useamman vuoden webcastit katsottuna.
Toimitusjohtajan pitäisi päätöksenteon lisäksi osata lukea, kirjoittaa ja puhua.
Muuten on vähän huonoa touhuta sidosryhmien kanssa. Kirjoitustaitoa voi tarkkailla vaikkapa osavuosikatsausten ”toimitusjohtajan katsauksista” ja ”tulevaisuuden näkymistä”.
Jos toimitusjohtajan katsaus alkaa ”Suomen bruttokansantuote laski”, seuraa lähinnä selittelyä. Johtajan pitää visioida eikä selitellä. Jos ei tj kerro sijoittajille, mitä hän aikoo yrityksensä kanssa tehdä, hänellä ei luultavasti olekaan mitään visiota. Katsauksia lukiessani mietin aina, pyrkiikö toimitusjohtaja säilyttämään työpaikkansa latteilla selityksillä vai viemään yritystään eteenpäin.
Ainoa kvantitatiivinen mittari, mitä keksin, on ennusteissa pysyminen. Osavuosikatsauksiin on pakko kirjoittaa tulevaisuuden näkymät. Kun osari julkaistaan, on uutta vuosineljännestä jo menty hyvää matkaa. Seuraavasta kvartaalista täytyisi täysipäisellä yritysjohtajalla olla jo vahva näkemys.
Jos yritysjohto jatkuvasti joutuu antamaan tulosvaroituksia, on johdossa jotain pahasti vialla. Ymmärrän hyvin, että jokaista Ukrainan sotaa on vaikea ennakoida. Mutta oman yrityksen kuluvan vuoden tuloksesta pitää kyllä ilman uusia sotia olla melko hyvä näkemys.
Valitettavasti en siis pysty antamaan mitään niksipirkkavihjeitä siitä miten tunnistat hyvän yritysjohdon. Hyvän toimitusjohtajan tunnistaminen on samanlainen taiteenlaji kuin hyvän ystävän tunnistaminen. Minäkin olen monenlaista satusetää pitänyt joskus ystävänäni, ja Antti Piiponkin tarinoihin uskoin joskus.
Mutta tässäkin voi tekemällä oppia. Lukekaa osavuosikatsauksia, katsokaa webcasteja ja tavatkaa yritysjohtoa livenä, jos mahdollista. Sitten käytetään niitä Hercule Poirotin harmaita nystyröitä ja mietiskellään.
Missään tapauksessa ei kannata ostaa median käsityksiä suoriltaan. Toimittajat tykkäävät kovasti sekä keksiä sankaritarinoita että heitellä toisia kiviä.
Menestyvä sijoittaja tekee omat sijoituspäätöksensä, ja syyttää itseään eikä yhteiskuntaa epäonnistumisistaan. Lisäksi hän tekee omat johtopäätöksensä toimitusjohtajan ja muun yritysjohdon kyvykkyydestä. Jos tulee välillä langettua väärien silmien pauloihin, seuraavalla kerralla yritetään hivenen skarpimmalla asenteella.
Väijytyksessä ei saa ampua, ennen kuin näkee väijytettävien silmänvalkuaiset. Sijoittaakaan ei pitäisi ilman mitään näkymää yritysjohdon pään sisään.
