Osakkeiden jenkkikauppa - suljetaanko määräajaksi ?
ersotil
Osakkeiden syöksy on johtanut siihen, että osakkeiden pitkän ajan arvostustasot ovat vähintäänkin kohtuullisella tasolla. Mittarina voi käyttää sp 500:sen shiller pe:n mukaisen tuoton ja us 10 vuoden koron tuottoeroa. Ollaan lähellä pankkikriisin ajan lukemia (3/2009). Samalla myös öljyn hinta on pohjamudissa. Kaikesta huolimatta hallitsematon syöksykierre näyttää jatkuvan, mikä sinänsä ei ole ihmeellistä reaalitalouden syöksy simällä pitäen.
Näin ollen usan osakekaupan sulkeutuminen lähiaikoina ainakin muutamaksi päiväksi tuntuu varsin realistiselta. Itse mietiskelin tätä jo perjantaina kun laskeskelin tuottoeron. Tänään lueskelin sitten, että muutkin ovat ajatelleet samaa rataa (Authers,Murto). Perjantaina jäi mieleen myös usan vm -ministeri Munkkisin heitto toimittajille "yritämme pitää markkinat auki". Ehkä vaalean talon vakaa nero alkaa hermostua kun enntyspäivänousun jälkeen onkin odotettavissa ennätyslasku ja siten viisaana visionäärinä voisi myöntyäkin sulkemiselle.
VN vaikutti perjantain pressitilaisuudessa niin oudolta, että voidaan otaksua, että tilaisuutta edeltänyt lääkeannos oli ollut tuhdinlainen (halusiko mahdollisesti tällä tavalla kunniottaa paikallaolleita terveysalan yritysten edustajia).