Kolumni: Riskitön tuotto ja kuka sitä haluaa

Se varsinainen jutun clue jäi vielä hämärän peittoon. Millä tavalla varmistat sen, että sijoitusneuvojan intressi on linjassa päämiehen intressin kanssa? Minulla nyt ei tule heti äkkiseltään tehokkaampaa keinoa mieleen, kuin että tämä tapahtuu järkevän palkkiomekanismin avulla. No seuraava ongelma on sitten keksiä, mikä olisi tehokas palkkiomekanismi? Ja vaikka tämän ymmärtäisikin, niin pitäisi vielä pystyä neuvottelemaan sijoitusneuvojan kanssa tällainen palkkiosopimus räätälöitynä. Tämä voi olla piensijoittajalle mahdoton tehtävä. Tämän vuoksi piensijoittajalla ei käytännössä ole muuta keinoa, kuin luottaa pankin lojaliteettiin tai luottaa sukulaisten asiantuntemukseen. Kaikilla mummoilla ei ole tyttärenpoikana Akia, joten monille mummoille jälkimmäinen keino saattaa olla se huonompi vaihtoehto.

Sama lojaliteettiongelma syntyy lähestulkoon minkä tahansa asiantuntijapalvelusopimuksen yhteydessä. Myös asianajajalla on tavallisesti intressiristiriita päämiehensä kanssa. Teoriassa asianajajan ei kannattaisi sopia riitaa päämiehensä kannalta edullisella tavalla jo riidan alussa, vaan pyrkiä riitelemään asiasta mahdollisimman pitkään ja hartaasti maksimoidakseen oman palkkionsa. Asianajajien voittopalkkiosopimuksiin liittyy toisaalta monia ongelmia, jotka käytännössä estävät ehdollisten voittopalkkioiden käyttämisen. Reaalielämässä päämies joutuukin käytännössä tyytymään tuntilaskutukseen ja melko paljolti luottamaan tässä asianajajan rehellisyyteen. Fiksu päämies epäilee kokoajan asianajajaansa ja valvoo hänen toimintaa. Typerä päämies luottaa hänen asiantuntemukseensa.

Aki kirjoitti:

 

 Sijoitusneuvojan arkipäivä menee niin, että jos annat kaverillesi hyvän vinkin, tämä on sijoitusnero, koska ymmärsi ottaa vinkin vastaan. Jos taas suosittelet uppoavaa laivaa, olet vastuuton idiootti, kun osoittelet huonoja hevosia.

 

Tämä olisi kaikkien hyvä pitää mielessä. Itse onneksi sisäistin tämän jo ennen kuin osasin toisen asteen yhtälöä ratkaista. Tämä käyttäytymisvinouma on toki yleinen elämän eri osa-alueilla (kts. http://psychcentral.com/encyclopedia/2009/self-serving-bias/).

Aki kirjoitti:

Sijoituspäätökset on syytä pitää omissa eikä pankin käsissä. Jos ei kyvyt tai uskallus riitä, kannattaa etsiä sijoitusneuvoja, jolla ei ole intressiristiriitaa.

Aika ajoin joku varttuneempi ja varallisuutta jonkin verran varallisuutta kerännyt henkilö kysyy mielipidettäni jostain sijoittamiseen liittyvästä asioista. Yleensä katalyyttina toimii kolumnin mukainen pankissa käynti. Olenkin käyttänyt aina disclaimerina tuota, että mieti kummalla on mahdollinen eturistiriita minulla vai pankkimanulla. Minä en ainakaan myy mitään sijoitustuotteita. 

Valpuri kirjoitti:

 

 

Se varsinainen jutun clue jäi vielä hämärän peittoon. Millä tavalla varmistat sen, että sijoitusneuvojan intressi on linjassa päämiehen intressin kanssa? Minulla nyt ei tule heti äkkiseltään tehokkaampaa keinoa mieleen, kuin että tämä tapahtuu järkevän palkkiomekanismin avulla. No seuraava ongelma on sitten keksiä, mikä olisi tehokas palkkiomekanismi? Ja vaikka tämän ymmärtäisikin, niin pitäisi vielä pystyä neuvottelemaan sijoitusneuvojan kanssa tällainen palkkiosopimus räätälöitynä. Tämä voi olla piensijoittajalle mahdoton tehtävä. Tämän vuoksi piensijoittajalla ei käytännössä ole muuta keinoa, kuin luottaa pankin lojaliteettiin tai luottaa sukulaisten asiantuntemukseen. Kaikilla mummoilla ei ole tyttärenpoikana Akia, joten monille mummoille jälkimmäinen keino saattaa olla se huonompi vaihtoehto.

Kuinka välttämätöntä sijoitusneuvojan palvelujen käyttäminen on ylipäätään? Olen varsin skeptinen sen suhteen, että kollektiivisesti sijoitusneuvojat tuottaisivat asiakkailleen varsinaista lisäarvoa.

Mielestäni suomalaisen koulujärjestelmän menestyksekkäästi läpäisseen henkilön pitäisi pienen perehtymisen jälkeen olla täysin pätevä hoitamaan omaa varallisuuttaan. Kunhan ymmärtää sijoitustoiminnan peruslainalaisuudet ja on riittävän nöyrä ja johdonmukainen, niin indeksisijoittaminen ja osakesäästäminen onnistuvat varmasti. Samalla tulee hyvin todennäköisesti biitattua keskimääräisen sijoitusneuvojan tarjoama riskikorjattu nettotuotto.

Ymmärrän toki, että yllä mainittu perehtyminen ei onnistu 80v keskivertomummelilta. Monelta muulta sijoitusneuvojien palvelujen käyttäjältä kuitenkin onnistuisi. On järjetöntä, että esimerkiksi suomalaiset eläkeyhtiöt ostavat pankeilta aktiivisia varainhoitopalveluja. Käytännössä eläkeyhtiöiden sääntely asettaa sen verran rajoitteita riskinottoon, että eläkeyhtiöiden sijoitussalkun on lopulta enemmän tai vähemmän pakko noudatella indeksien koostumusta. Välissä kuitenkin halutaan tilittää yhteisestä pussista pankeille joitakin prosentin kymmenyksiä ylimääräisiä varainhoitopalkkioita täysin tyhjästä.

Kolumnissa olleet Akin ja Akin mummon väliset keskustelut sijoitusneuvonnasta kuullostavat kovin tutuilta. Omat yrittäjävanhempani ja pari muuta lähisukulaista olen laittanut vannomaan, että eivät osta ikinä mitään pankin tai muun varainhoitoliikkeen sijoituspalveluja minulta ensin kysymättä. Jokusen kerran ovat tämän jälkeenkin pankin sijoitusneuvojan kanssa asioineet, mutta yksikään tarjottu tuote ei ole lopullista seulaa läpäissyt.

Vaikka pankki vs. Pyysäri onkin selkeä tapaus eturistiriitojen valossa, niin mummon paras line asiassa, josta ei itse juuri ymmärrä, on tietysti hajauttaa myös vinkkimiehiään. Tällöin pienen position ottaminen myös pankista on ihan rationaalista.