Kannattaako opiskelijana sijoittaa?

lateksi

-1
Liittynyt:
14.9.2016
Viestejä:
12

Aloitin tänä syksynä yliopisto-opinnot. Olen 21v ja olen ollut kiinnostunut sijoittamisesta jo yläasteikäisestä lähtien. Nyt tilanteeni on se, että opintotuet ynm. riittävät elämiseeni niin, ettei opintolainaa tarvitse ottaa. Olisiko se kuitenkin sijoitusmielessä järkevää? Jos valmistun ajoissa, valtio maksaa opintolainastani 30%. Olisiko järkevää ottaa lainaa 400€ kuukaudessa ja sijoittaa siitä joka kuukausi esim. 200-300€? Mihin se näin aloittelijana kannattaa sijoittaa? Missä olisi paras tuotto, pienimmät riskit sekä vähiten ''välistävetämistä''? Vai onko koko suunnitelma tuhoontuomittu? :D

14.9.2016 - 14:13

Kulta-Into

+14
Liittynyt:
13.7.2016
Viestejä:
14

Olen aika lailla samassa tilanteessa. Opiskelen kolmatta vuotta ja pärjään hyvien kesätyötulojeni ansiosta ilman opintolainaa. Olen kuitenkin nostanut kaikki opintolainat, ihan jo siitä syystä, että siitä saa kuten mainitsit, valtiolta mukavat palautukset kunhan valmistuu ajallaan. Huomioon otettava asia ehdottomasti on opintotuen tuloraja. Omassa sijoittamisessani olen keskittynyt suoriin osakeostoihin, ja tavoitteena on pitää max. 10 eri aliarvostettua osaketta salkussa. Myyn osakkeita voitolla pois nyt niin paljon kun tuloraja sallii, kun lopputili on tuloillaan kesätyöpaikasta. Riskittömin tapa tämä ei ole, mutta itse koen nuoresta iästäni johtuen voivani tällä hetkellä ottaa riskiä mahdollisen korkeamman tuoton toivossa.

Jos ei tietoa osakkeiden tunnusluvuista ole hirveästi, eikä kiinnosta alkaa lukemaan osavuosikatsauksia ja seurata markkinoita, niin ehdottomasti helpointa ja varminta on sijoittaa matalakuluiseen indeksirahastoon. Tuotto-osuuksiin sijoittamalla ja holdaamalla valmistumiseen asti et joudu palauttamaan opintotukea, ja saat pitkällä aikavälillä kutakuin indeksin tuoton. Pelkään itse kuitenkin suurimman osan osakkeista olevan tällä hetkellä yliarvostettuja, siksi olen valinnut suorat osakeostot, joihin ainakin Nordnetillä on kohtuulliset välityspalkkiot. Jos taas mietit indeksejä niin Nordnetillä on kuluttomat superrahastot, jotka seuraavat Pohjoismaisia indeksejä. Lisäksi isharesin etf:t on matalakuluisia, ja pääset niillä helposti hajauttamaan salkkua maantieteellisesti.

14.9.2016 - 15:01

rhyl

-1
Liittynyt:
26.8.2016
Viestejä:
15

Itsekin opiskelijana olen sijoitusmaailmaan eksynyt, valmistuminen vaan valitettavasti häämöttää kohta.

Opintolainaa halvempaa lainaa tuskin tulee enää saamaan, eli sijoitusmielessä se kannattaa siihen käyttää jos suinkin mahdollista.

Ja jos etsii helppoa vaihtoehtoa ja sijoitushorisontti on vuosia niin juuri Nordnetin maksuttomia superrahastoja suosittelisin myös, ei paljoa pieleen voi mennä.

14.9.2016 - 16:18

Salkku nimeltä Wanda

+10
Liittynyt:
28.9.2015
Viestejä:
85

[quote]

Jos valmistun ajoissa, valtio maksaa opintolainastani 30%. Olisiko järkevää ottaa lainaa 400€ kuukaudessa ja sijoittaa siitä joka kuukausi esim. 200-300€?

"Opintolainan korko on pieni ja siihen saa automaattisesti valtiontakauksen. Normiajassa valmistuneet saavat 40 prosenttia omavastuuosuuden ylittävästä lainapääomasta anteeksi lainahyvityksenä. Mielessäni onkin käynyt, pitäisikö reputtaa ainakin kaikki kauppakorkean opiskelijat, jotka eivät näilläkään ehdoilla ymmärrä ottaa opintolainaa."

http://www.ekonomilehti.fi/miksi-opintolaina-ei-kelpaa/

Vastaus kysymykseen muuten on, että pitäisi.

[quote]

Mihin se näin aloittelijana kannattaa sijoittaa? Missä olisi paras tuotto, pienimmät riskit sekä vähiten ''välistävetämistä''?

Välistävetämisen voi laskea siten, että selvittää ja laskee mitkä ovat sijoitusmuodon kulut. Jos ei omaa mitään sijoitustietoutta tai ymmärrystä ja ei tahdo sellaiseen käyttää aikaa tai jaksa opetella, niin indeksirahastot ovat pienikuluinen vaihtoehto. Jos taas itse sijoittaminen kiinnostaa ja uskoo biittavansa markkinat, niin suorat osakesijoitukset ovat toki pienikuluinen vaihtoehto.

[quote]

Vai onko koko suunnitelma tuhoontuomittu?

Suurin riski lienee, että ei valmistu ajoissa. Tämän suunnitelman hyvä puoli tietysti taas toisaalta on, että siihen ajoissavalmistumiseen on motivaatio. Palkkio siitä on nimittäin aika suuri. Tai vaihtoehtoisesti "keppi" lykkääntymisestä toki samalla myös. Toiseksi suurin riski on pörssiromahdus, mutta toisaalta tuolla EV:llä tuota on vaikea olla suosittelematta. Jokainen toki pohtii oman riski/palkkio suhteensa itse.

14.9.2016 - 17:02

Stubbis

+4
Liittynyt:
5.12.2015
Viestejä:
3

Alla muistilista opiskelijalle, joka sompailee sijoittamisen ja KELAn viidakossa:

-Nosta opintolainaa ja -tukea niin paljon kuin ikinä pystyt. Pidä huoli että opintopisteitä kertyy riittävästi (eli 12*5op = 60op lukuvuoden aikana, tällä saa 12kk tuet ja lainat). Opintolainan korko on 0.5% + 12kk euribor oikeastaan kaikissa pankeissa, tänä päivänä näin halpaa lainaa ei saa edes hyvä asiakas pankista asuntoa varten.

-Opintolainaa kannattaa nostaa mahdollisimman paljon kerralla niin säästyy ylimääräisiltä nostopalkkioilta. Ei missään nimessä siis kuukausittain, vaan aina lukukausi tai -vuosi kerrallaan.

-Ilmoittaudu opiskelijaksi myös kesän ajalle niin voit nostaa tuet ja lainat myös kesäkuukausilta. Opintolainaa ei peritä takaisin, niin kuin opintotuet peritään. Kannattaa siis hakea opintotuet ja -lainat vaikka tietäisit etukäteen, että joudut palauttamaan tuet takaisin. Opintolainaa voi saada vain niiltä kuukausilta kuin sinulle myönnetään opintotuki.

-Opintotuessa kannattaa ottaa huomioon se, että Kela ei tulonseurannassaan vähennä luovutustappioita luovutusvoitoista. Luovutusvoitot katsotaan siis vähentämättöminä tuloksi.

-Älä palauta tukia etukäteen, aikaa on seuraavan vuoden toukokuuhun asti. Muista, että jos tulosi ylittävät tulorajan alle 220 eurolla, tukea ei peritä takaisin. Eli "oikea" tuloraja on siis "virallista tulorajaa" 220e korkeampi.

-Opintolainavähennyksessä on maksimieuroraja, tämän ylimenevältä osalta ei ole mahdollista saada vähennystä. Maksimieuroraja riippuu tutkintosi ohjeenmukaisesta suorittamisajasta.

-Seuraa tulojasi, työnteko opiskelujen ohella voi olla taloudellisesti suorastaan vahingollista.

15.9.2016 - 11:13

lateksi

OP
-1
Liittynyt:
14.9.2016
Viestejä:
12

Noniin, nyt on sitten opintolainat tulilla! :D

Päädyin nyt sitten nordnetin superrahastoihin. Sopii mulle, koska aikaa/tietämystä alasta ei ole niin paljoa, että kannattaisi alkaa sijoittaa yksittäisiin osakkeisiin. Tämä on kai ihan hyvä vaihtoehto? Onko kuulemani 8% vuosituotto realistista? Millaisiin tuloksiin te olette päässeet?

Ja onko järkevää esimerkiksi muutaman vuoden kuluttua/kokoajan pikkuhiljaa opiskella alaa ja mahdollisesti jonkin ajan kuluttua sijoittaa yksittäisiin firmoihin superrahastojen ohella?

15.9.2016 - 12:02

AAA

+11
Liittynyt:
3.1.2016
Viestejä:
28

En lähtisi opiskelemaan sijoittamista ja osakepoimintaa syvällisemmin, ellei ole oikeasti palavaa kiinnostusta asiaan. Kiinnostuneena saa toki lisäarvoa opiskeluun käytetylle ajalle muutenkin kuin rahan muodossa. Sen sijaan kiinnostunut tai ei, suosittelen jokaiselle ihmiselle luettavaksi jonkin perusteellisen teoksen, kuten Seppo Saarion "Miten sijoitan pörssiosakkeisiin". Tuo kannattaa lukea vaikka pienenä pakkopullana. Teos kertoo hyvin keskeisimmät opit sijoittamisesta yleisesti. Kirja ei keskity osakevalintaan vaan aloittelijalle paljon tärkeämpiin kohtiin.

Nordnetin superrahastot vaikuttavat parhaalta mahdolliselta kohteelta sijoittaa, mikäli ei saa osaketutkimuksesta erityistä mielihyvää. Seppo Saario kertoo myös hyvin, miksi juuri Superrahasto on niin kannattava ratkaisu.

15.9.2016 - 12:28

Darin

+8
Liittynyt:
15.9.2016
Viestejä:
6

Mielestäni Superrahastot ovat hyvä vaihtoehto opintolainojen sijoittamiselle. 8% vuosituotto pitkällä tähtäimellä on ihan realistinen. Sinun kannattaa tutustua myös Marko Erolan helppolukuiseen Paras sijoitus kirjaan. ASP-tili ensiasuntoa varten, voisi myös olla hyvä ja "vähäriskisempi" sijoituskohde. Onnea matkaan! smiley . Itse havahduin opintolainan ottamiseen vasta toisena opiskeluvuotena, mutta ehtisin mukavat 10000€ sijoittamaan lähinnä superrahastoihin, ETF:iin ja S-osuuskauppojen jäsenyyksiin. 

15.9.2016 - 16:39

Salkku nimeltä Wanda

+10
Liittynyt:
28.9.2015
Viestejä:
85
lateksi kirjoitti:

Onko kuulemani 8% vuosituotto realistista?

Tulevaisuuden tuotoista ei koskaan tiedä. Ei koskaan. Voi olla miinuksella vuosienkin aikavälillä. Voi olla enemmänkin plussalla. Voi olla mitä vaan. Joka väittää muuta miltei varmasti valehtelee tai ei ymmärrä markkinoita. "Valistuneita arvauksia" voi toki aina esittää.

Aika todella paljon saa laskea, että päätyy miinukselle tuon valtion maksaman osuuden jälkeen.

15.9.2016 - 17:56

lateksi

OP
-1
Liittynyt:
14.9.2016
Viestejä:
12

Kiitoksia monista vastauksista! 

Jos nyt päädyn nordnetin superrahastoihin ja valmistun 5 vuoden päästä, opintolainaa ei varmaankaan kannata maksaa pois sijoituksilla? Vaan vasta myöhemmin palkkatuloista? Entä sitten jos tarvitsenkin rahaa kesken sijoitussuunnitelmien, esimerkiksi autoon tai taloon?

15.9.2016 - 20:54

Salkku nimeltä Wanda

+10
Liittynyt:
28.9.2015
Viestejä:
85
lateksi kirjoitti:

Kiitoksia monista vastauksista! 

Jos nyt päädyn nordnetin superrahastoihin ja valmistun 5 vuoden päästä, opintolainaa ei varmaankaan kannata maksaa pois sijoituksilla?

Sehän riippuu tietysti aivan sen hetken tilanteesta. Korot, rahantarve yms.. Silloihan se on (ja tietysti on sitäkin ennen) ihan vain tavallinen laina. Jos valtoi maksaa siitä osan pois, niin hyvä mutta ei se lainaa kummempaa ole missään vaiheessa. Toki jos siinäkotaa tahtoo jaktkaa lainaa (ja lainen edot ovat hyvät), niin sitähän voi käyttää kuin mitä tahansa lainaa, jolleinen se toki onkin. Kukaanhan ei tiedä sen hetken korkotilanteesta tai edes sen hetken lainantarpeestasi.

[quote]

Entä sitten jos tarvitsenkin rahaa kesken sijoitussuunnitelmien, esimerkiksi autoon tai taloon?

Samahan se on miten rahansa käyttää? Jotkut sijoittavat, jotkut bilettävät ja jotkut ostavat auton opintolainallaan. Sittenhän ikäänkuin ostat opintolainalla auton tai talon. Myyt rahastoa ja ostat vaikka olutta, jos se tuo lisäarvoa elämääsi. Tietenkin oman opintolainansa saa käyttää miten tahtoo. Täytyy kuitenkin muistaa, että oleussa tai autossa ei silloin ole kyse lainalla sijoittamisesta, vaan lainalla elämisestä. Mikä toki sekin on ihan ok. Talon kohdalla toki sijoituskohteen vaihtamisesta rahastosta taloon (vaikka asuisitkin siinä).

3.2.2017 - 14:41

Nikkinen

Liittynyt:
3.2.2017
Viestejä:
2

Koitan nyt muotoilla ensimmäisen postaukseni näillä foorumeilla. Itselläni lukion myötä mielenkiinto sijoittamista kohtaan on noussut huomattavasti ja tänne foorumeille taisin alunperin päätyä Jenssin (tai Jeanssin) eräänlaisena fanina väijymään tota hänen varsin laajaa ja mielenkiintoista blogiaan. Omat syyt tähän postaukseen ovat sellaiset, että olen nyt abiturientti, ja aikaisintaan syksyllä 2018 aloitan opinnot Helsingin yliopistossa.

Stubbis kirjoitti:

Alla muistilista opiskelijalle, joka sompailee sijoittamisen ja KELAn viidakossa:

-Nosta opintolainaa ja -tukea niin paljon kuin ikinä pystyt. Pidä huoli että opintopisteitä kertyy riittävästi (eli 12*5op = 60op lukuvuoden aikana, tällä saa 12kk tuet ja lainat). Opintolainan korko on 0.5% + 12kk euribor oikeastaan kaikissa pankeissa, tänä päivänä näin halpaa lainaa ei saa edes hyvä asiakas pankista asuntoa varten.

-Opintolainaa kannattaa nostaa mahdollisimman paljon kerralla niin säästyy ylimääräisiltä nostopalkkioilta. Ei missään nimessä siis kuukausittain, vaan aina lukukausi tai -vuosi kerrallaan.

-Ilmoittaudu opiskelijaksi myös kesän ajalle niin voit nostaa tuet ja lainat myös kesäkuukausilta. Opintolainaa ei peritä takaisin, niin kuin opintotuet peritään. Kannattaa siis hakea opintotuet ja -lainat vaikka tietäisit etukäteen, että joudut palauttamaan tuet takaisin. Opintolainaa voi saada vain niiltä kuukausilta kuin sinulle myönnetään opintotuki.

-Opintotuessa kannattaa ottaa huomioon se, että Kela ei tulonseurannassaan vähennä luovutustappioita luovutusvoitoista. Luovutusvoitot katsotaan siis vähentämättöminä tuloksi.

-Älä palauta tukia etukäteen, aikaa on seuraavan vuoden toukokuuhun asti. Muista, että jos tulosi ylittävät tulorajan alle 220 eurolla, tukea ei peritä takaisin. Eli "oikea" tuloraja on siis "virallista tulorajaa" 220e korkeampi.

-Opintolainavähennyksessä on maksimieuroraja, tämän ylimenevältä osalta ei ole mahdollista saada vähennystä. Maksimieuroraja riippuu tutkintosi ohjeenmukaisesta suorittamisajasta.

-Seuraa tulojasi, työnteko opiskelujen ohella voi olla taloudellisesti suorastaan vahingollista.

Tässä Stubbiksen viestissä oli vaikka ja mitä mielenkiintoista. Tiedot ja vastaukset varmasti olisi tarjolla jossain päin KELA:n verkkosivuja tai ne saisi selville viimeistään ottamalla yhteyttä sinne, mutta tää tuntuu oikealta paikalta kysyä ja siis seuraavanlaisia ajatuksia nousi:

1. Oletetaan, että suoriudun yliopistotutkinnosta sen määräajassa eli 3v + 2v ja saan tarvittavat nopat joka vuosi. Tukikuukausia täten olisi 5*12 eli 60. Käsittääkseni tukikuukausien maksimimäärä on tänä vuonna voimaan astuvien muutosten myötä 54, joten tarkoittaako tämä sitä, että voin saada opintotuen kaikilta viideltä vuodelta (5*9kk) ja kolmelta ensimmäiseltä kesältä kesäkuukausina (3*3kk) eli 45kk+9kk = 54 tukikuukautta?

2. Toinen kysymys liittyy juurikin kesäkuukausiin. En ennen Stubbiksen viestiä tiennyt, että opintotukea voi niiltä nostaa, vaikkakin opintorahan joutunee palauttamaan? Minun ei siis välttämättä tarvitse mitään opiskella, mutta voisin silti saada nostettua lainaerät (uudistuksen jälkeen 650€/kk)? Kiinnostaa, miten tämä (ilmoittautuminen opiskelijaksi kesän ajaksi, onko tässä piilossa siis mitään vaatimuksia opiskelusta) käytännön tasolla tapahtuisi. Myös se, että miten mahdollisten kesäkuukausien opintoraha palautetaan. Huom. opintojen ohessa mahdollisesti ja todennäköisesti tehtävää palkkatyötä en ole huomioinut ajattelussani yhtään.

3. Opintolainavähennys. Miten pian sen voi suorittaa opintojen jälkeen, ja missä määrin? Onko kenties mahdollista, että jos rahat sattuisivat olemaan likvidinä, niin lainan voisi vaikkapa maksaa könttänä pois, suostuuko pankit tällaiseen? Ja sit toi kauneus nimeltä opintolainahyvitys. Olenko oikeassa jos oletan, että KELA hyvittää 2500€:n ylittävästä lainamäärästä 30% huolimatta siitä, kuinka paljon lainaa on? Eli jos vaikkapa olisin nostanut lainaa maksimikuukaudet eli 54, niin KELA hyvittäisi 9780€ ((54*650-2500)*0,3).

Pahoittelen, jos ulosantini oli suurissä määrin vaikeaselkoista :D Lienee mainitsemisen arvoista, että käytin pähkäilyissäni niitä opintotuen lukuja, jotka astuvat voimaan 1.8.2017.

3.2.2017 - 20:32

Da Pan

+1
Liittynyt:
3.2.2017
Viestejä:
13
Nikkinen kirjoitti:

Koitan nyt muotoilla ensimmäisen postaukseni näillä foorumeilla. Itselläni lukion myötä mielenkiinto sijoittamista kohtaan on noussut huomattavasti ja tänne foorumeille taisin alunperin päätyä Jenssin (tai Jeanssin) eräänlaisena fanina väijymään tota hänen varsin laajaa ja mielenkiintoista blogiaan. Omat syyt tähän postaukseen ovat sellaiset, että olen nyt abiturientti, ja aikaisintaan syksyllä 2018 aloitan opinnot Helsingin yliopistossa.

Stubbis wrote:

Alla muistilista opiskelijalle, joka sompailee sijoittamisen ja KELAn viidakossa:

-Nosta opintolainaa ja -tukea niin paljon kuin ikinä pystyt. Pidä huoli että opintopisteitä kertyy riittävästi (eli 12*5op = 60op lukuvuoden aikana, tällä saa 12kk tuet ja lainat). Opintolainan korko on 0.5% + 12kk euribor oikeastaan kaikissa pankeissa, tänä päivänä näin halpaa lainaa ei saa edes hyvä asiakas pankista asuntoa varten.

-Opintolainaa kannattaa nostaa mahdollisimman paljon kerralla niin säästyy ylimääräisiltä nostopalkkioilta. Ei missään nimessä siis kuukausittain, vaan aina lukukausi tai -vuosi kerrallaan.

-Ilmoittaudu opiskelijaksi myös kesän ajalle niin voit nostaa tuet ja lainat myös kesäkuukausilta. Opintolainaa ei peritä takaisin, niin kuin opintotuet peritään. Kannattaa siis hakea opintotuet ja -lainat vaikka tietäisit etukäteen, että joudut palauttamaan tuet takaisin. Opintolainaa voi saada vain niiltä kuukausilta kuin sinulle myönnetään opintotuki.

-Opintotuessa kannattaa ottaa huomioon se, että Kela ei tulonseurannassaan vähennä luovutustappioita luovutusvoitoista. Luovutusvoitot katsotaan siis vähentämättöminä tuloksi.

-Älä palauta tukia etukäteen, aikaa on seuraavan vuoden toukokuuhun asti. Muista, että jos tulosi ylittävät tulorajan alle 220 eurolla, tukea ei peritä takaisin. Eli "oikea" tuloraja on siis "virallista tulorajaa" 220e korkeampi.

-Opintolainavähennyksessä on maksimieuroraja, tämän ylimenevältä osalta ei ole mahdollista saada vähennystä. Maksimieuroraja riippuu tutkintosi ohjeenmukaisesta suorittamisajasta.

-Seuraa tulojasi, työnteko opiskelujen ohella voi olla taloudellisesti suorastaan vahingollista.

Tässä Stubbiksen viestissä oli vaikka ja mitä mielenkiintoista. Tiedot ja vastaukset varmasti olisi tarjolla jossain päin KELA:n verkkosivuja tai ne saisi selville viimeistään ottamalla yhteyttä sinne, mutta tää tuntuu oikealta paikalta kysyä ja siis seuraavanlaisia ajatuksia nousi:

1. Oletetaan, että suoriudun yliopistotutkinnosta sen määräajassa eli 3v + 2v ja saan tarvittavat nopat joka vuosi. Tukikuukausia täten olisi 5*12 eli 60. Käsittääkseni tukikuukausien maksimimäärä on tänä vuonna voimaan astuvien muutosten myötä 54, joten tarkoittaako tämä sitä, että voin saada opintotuen kaikilta viideltä vuodelta (5*9kk) ja kolmelta ensimmäiseltä kesältä kesäkuukausina (3*3kk) eli 45kk+9kk = 54 tukikuukautta?

2. Toinen kysymys liittyy juurikin kesäkuukausiin. En ennen Stubbiksen viestiä tiennyt, että opintotukea voi niiltä nostaa, vaikkakin opintorahan joutunee palauttamaan? Minun ei siis välttämättä tarvitse mitään opiskella, mutta voisin silti saada nostettua lainaerät (uudistuksen jälkeen 650€/kk)? Kiinnostaa, miten tämä (ilmoittautuminen opiskelijaksi kesän ajaksi, onko tässä piilossa siis mitään vaatimuksia opiskelusta) käytännön tasolla tapahtuisi. Myös se, että miten mahdollisten kesäkuukausien opintoraha palautetaan. Huom. opintojen ohessa mahdollisesti ja todennäköisesti tehtävää palkkatyötä en ole huomioinut ajattelussani yhtään.

3. Opintolainavähennys. Miten pian sen voi suorittaa opintojen jälkeen, ja missä määrin? Onko kenties mahdollista, että jos rahat sattuisivat olemaan likvidinä, niin lainan voisi vaikkapa maksaa könttänä pois, suostuuko pankit tällaiseen? Ja sit toi kauneus nimeltä opintolainahyvitys. Olenko oikeassa jos oletan, että KELA hyvittää 2500€:n ylittävästä lainamäärästä 30% huolimatta siitä, kuinka paljon lainaa on? Eli jos vaikkapa olisin nostanut lainaa maksimikuukaudet eli 54, niin KELA hyvittäisi 9780€ ((54*650-2500)*0,3).

Pahoittelen, jos ulosantini oli suurissä määrin vaikeaselkoista :D Lienee mainitsemisen arvoista, että käytin pähkäilyissäni niitä opintotuen lukuja, jotka astuvat voimaan 1.8.2017.

1. Kyllä, olettaen että saavutat 5op/kk tahdin (tähän tulossa korotuspaineita). 

2. Tukea haetaan erikseen Kelalta tehden opintosuunnitelma. Tuonne voi siis tunkea käytännössä mitä vain kesällä järjestettäviä kursseja, kunhan ne hyväksyttäisiin tutkintoon. Ei noita kukaan jälkeenpäin tarkasta kunhan olet tehnyt noppia 5op/kk tahdissa. 

3. Lainan voit maksaa käsittääkseni vaikka samantien. Toki kannattaa miettiä vaihtoehtoiskustannusta, mitkä ovat korot 2020-luvulla -> onko odotettu tuotto pörssistä > lainan kustannus? Mikäli näin on niin miksi et lyhentäisi lainaa pankin ohjelman mukaisesti, joka on erittäin suotuisa opiskelijoille (taisi olla 2x opiskeluaika) ? Nykyään on olemassa opintolainahyvitys, joka on 40% 2500€:n ylittävältä osalta. Tuohonkin voi muutoksia tulla, kaikkia faktoja ei ole vielä ministeriöstä saatu ulos vaikka itse uudistuksen pitäisi olla voimassa 6kk:n päästä...

Maksimia ei hyvitykselle ole käsittääkseni olemassa, tähänkin on kyllä tulossa muutospaineita sillä kustannukset räjähtävät tulevina vuosina käsiin ensimmäisten hyvitykseen oikeutettujen massojen valmistuessa. 

3.2.2017 - 23:02

Nikkinen

Liittynyt:
3.2.2017
Viestejä:
2
Da Pan kirjoitti:

Iso kiitti vastauksista. Toi on nyt ainakin ajatuksen tasolla tosi kivaa, että kesällä ei olis välttämätön pakko suorittaa mikä ei toki myöskään mahdottomuus ole. Ton kolmenkymmenen pinnan hyvityksen määränä pohjasin tähän http://www.taloussuomi.fi/tulot-ja-menot/opintotuki-leikkaus-2016 linkkiin, jossa on infoa juurikin siitä muutoksesta, joka astuu voimaan 1.8.2017. Ei auta kuin toivoa että nämä muutospaineet ei aktuaalistu mun opiskeluaikana, äkkiä ilman korkoja ja mahdollisia sijoitustuottoja laskettuna tolla 54kk:n laina-ajalla saa melkein 10 000€ rahaa täysin ilmaiseksi.

8.2.2017 - 10:48

porssihai

+2
Liittynyt:
1.2.2017
Viestejä:
2

En ota kantaa tukiin liittyviin asioihin, mutta kerron miten ajattelen itse ajattelen sijoittamisesta opiskelijana. Opiskelen nyt kuudetta vuotta ja olen kohta valmistumassa. Opintolainaa olen nostanut maksimit toisesta vuodesta lähtien. Se on lähinnä ollut tilillä tarpeen varalle, mutta voisin maksaa sen heti pois halutessani. Mielestäni isoin riski liittyy siihen että tulee samanlainen lama kuin 90-luvun alussa ja korot pomppaa pilviin.

En lähtisi tuolla rahalla kikkailemaan liikaa sijoitusten kanssa. Itsellä on ollut lähinnä hyvin hajautettuja rahastoja, joissa voi suhteellisen varmasti olettaa tuoton olevan parempaa kuin inflaatio. Rahan kiilto silmissä ei kannata tätä tehdä, mutta fiksuihin kohteisiin laitettuna saat ilmaista (tai voitollista) lainaa vaikkapa asunnon ostamiseen.

9.2.2017 - 14:58

HannuFinanssi

Liittynyt:
9.2.2017
Viestejä:
2

Samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa, eli sijoittaminen suhteellisen pienellä riskillä oli ainakin omasta mielestäni paras vaihtoehto opintolainalle. Itsekin otin maksimilainan, lähinnä pahan päivän varalle. Nyt lainaa pois maksaessa nuo sijoitukset ovat tulleet tarpeeseen.

Opintolainavähennyksistä sen verran, että itse makselen sitä pois tietyn kuukausittaisen summan. Lainaa voi maksaa pois lisäsummilla aina silloin kun siihen on varaa. En siis ihmettelisi, vaikka pankit suostuisivat koko summan maksamiseen heti.