31.1.2016 - 16:39

Arsi

+127
Liittynyt:
23.3.2015
Viestejä:
88

Olihan siellä osarissa vielä yhtenä (teko-?)syynä kehnoon Q4 tulokseen mainittu joidenkin tilausten siirtyminen tämän vuoden puolelle. Mikä näiden todellinen merkitys on, ja toteutuuko ne tilaukset nyt varmasti Q1 aikana, nähtäneen sitten seuraavan osarin yhteydessä. Itseäni hämäsi kanssa tuo, että kasvun aiheutti käytännössä ainoastaan dolsun vahvuus euroon nähden. Nykyinen tilanne tuon valuuttaparin kohdalla tuskin mikään pysyvä tilanne kuitenkaan on. Myyntihintojen sidonnaisuus raaka-aineiden hintoihin, ja tuo käänteinen splitti vielä omalta osaltaan vahvistivat omia kevennyshaluja.

Jätin kuitenkin vielä ihan järkevänkokoisen position salkun pohjille. Onhan kyseessä kuitenkin edelleen käänneyhtiö, jossa käänne parempaan on selkeästi tapahtunut. Ja mikäli nuo investoinnit osuvat nappiin, saattaa tämä heppa mennä vielä vaikka mihin. Tuosta Q4 tiedottamisesta jäi vain vähän paskan maku suuhuun. Samaa mieltä siitä, että noilla hinnoilla mitä viime viikkoina nähtiin (omat lisäostot 1,11-1,12) tämä oli selkeästi "+EV" -arpa. Nyt vain sattui se runner-runneri vihulle osumaan ja varmaan maksihuono osari (ilman negarin julkaisua). 

31.1.2016 - 17:06

Jeans

OP
+2316
Liittynyt:
7.7.2014
Viestejä:
1076

Niinjoo olihan noita tilausten siirtymisiä, toivotaan että pitää paikkansa.

Arsi kirjoitti:

Itseäni hämäsi kanssa tuo, että kasvun aiheutti käytännössä ainoastaan dolsun vahvuus euroon nähden. Nykyinen tilanne tuon valuuttaparin kohdalla tuskin mikään pysyvä tilanne kuitenkaan on.

Miksi? (Ymmärrän tämän siis niin, että oletat taalan heikentyvän tulevaisuudessa)

Arsi kirjoitti:

ja tuo käänteinen splitti vielä omalta osaltaan vahvistivat omia kevennyshaluja.

.. ja miksi?

 

Mäkin koen, että oli hyvä arpa, vaikka kävi vähän turhankin korkealla just ennen osaria. Noi on tollasii tilanteita jossa tekis mieli keventää, mutta sit samaan aikaan on sellanen fiilis, et jollain on nyt tuttu sisäpiirissä ja ostelee sen takia. En oikeen tiiä miten tuollaisessa tilanteessa pitäisi ajatella. Oon tähän mennessä pidättäytynyt treidaamasta liikaa just ennen osaria, kun silloin on varmaan suurin riski tulla ownatuksi joltain, jolla on sisäpiiritietoa.

31.1.2016 - 18:11

Arsi

+127
Liittynyt:
23.3.2015
Viestejä:
88

Oletukseni taalan heikentymisestä euroon pohjautuu ihan paistimutuiluun siitä, ettei fed katsele vierestä kun vahva dollari haittaa vientiä. Toki EKP yrittää taas kammeta tuota paria toiseen suuntaan, eikä tältä pallolta löydy ihmistä, joka pystyisi sanomaan miten tuossa taistelussa tulee lopulta käymään. Pointti oli vaan se, ettei tuon vahvan dollarin (vs. euro) varaan voi mitään laskea, vaan jostain olisi löydyttävä myös sitä orgaanista kasvua. Toivottavasti sitä noiden investointien myötä tulevaisuudessa myös löytyy.

 

Oliko tuosta käänteisen splitin syistä julkaistu jotain perusteluja? Ensivaikutelma siitä vaan oli, että käännetään huomiota pois paskasta osarista ja saadaan osake näyttämään paremmalta kun ei kolkutella enää senttikerhon ovia.

 

Edit: Samat ajatukset pyöri itsellä perjantaina mielessä ennen osaria. Järki käski keventämään, mutta hurja nousu osaria lähestyttäessä sai väkisinkin ajattelemaan että joku ostaja ehkä tietää enemmän kuin saisi.

31.1.2016 - 18:25

Lucky Luke

+95
Liittynyt:
28.1.2015
Viestejä:
366

Mun mielestä käänteinen splitti oli järkevä. EPS raportoidaan kokonaisina sentteinä. Tulos voi olla jotain välillä 0,055-0,064 ja se pyöristetään 0,06:een. Eroa tuloksessa voi olla 14% eikä se näy raportoidussa EPS:ssä. Käänteisen splitin jälkeen tulos on 0,28€ - 0,32€. Tulos voi siis parantua pienemmillä portailla.

Toinen etu on osinkopolitiikassa. Jos politiikkana on jakaa vaikka 40% tuloksesta niin mitä tehdään kun EPS on 0,06? Jaetaanko osinkoa kaksi vai kolme senttiä?

31.1.2016 - 18:37

Arsi

+127
Liittynyt:
23.3.2015
Viestejä:
88

Okei, kuulostaa ihan järkevältä perusteelta. Sisäinen salaliittoteoreetikko vaan herää heti kun tuollaisia temppuja esitellään yhdessä huonolta näyttävien lukujen kanssa. blush

31.1.2016 - 18:49

Jeans

OP
+2316
Liittynyt:
7.7.2014
Viestejä:
1076

Tarvitsisin lisää perusteluita "paistimutuiluun". Kuulostaa hyvin samanlaiselta kun kauppalehden Suominen-ketjun viimeisimmät keskustelut, ettei vaan olisi osa mielipiteistä sieltä? :)

Toki sitä ei koskaan tiedä mitä FED seuraavaksi tekee, mutta viime aikoina ei ole lainkaan näyttänyt siltä, että FED yrittäisi painaa dollarin kurssia heikommaksi. Päinvastoin nehän yrittää nostaa korkoja.

Ei käänteisellä splitillä mitään haittavaikutuksia pitäisi olla. Yksi suosittu tulkinta KL-palstalta oli, että yritetään kääntää huomio pois huonosta Q4-tuloksesta. Vähän oudolta kuulostaa, mutta oletetaan että olisivat yrittäneet; Ei selkeesti onnistunut ja hinta laski Q4-tuloksen perusteella. Miksi nyt enää myydä pois? (Paitsi, tietty ehkä vähän paheksuttavaa toimintaa johdolta tässä tapauksessa)

Mä uskoisin pikemminkin Suomisen selitystä, ainakin jotain ne mainitsi osingonmaksun joustavuuden lisäämisestä. Jos maksaisivat nyt 0,06e osingon, niin pienin mahdollinen korotus on 0,07e mikä on yli 16% korotus.

 

Edit: En ollu päivittänyt blogisivua niin edelliset viestit oli menny ohi. 0,06 oli tosiaan vuoden tulos, eli osingonmaksussa kuten Lucky Luke totesi olisi vielä suurempi korotusero.

31.1.2016 - 19:23

Arsi

+127
Liittynyt:
23.3.2015
Viestejä:
88

En nyt lähde rahoituksen sivuaineen laajuisella tietämyksellä tuosta valuuttaparista vääntämään, mutta(lähden kuitenkin) kyllähän siihen parin hinnanmuodostukseen tietääkseni vaikuttaa muutkin tekijät kuin ohjauskorot. Ja tuskin Euroopassakaan tämä nollakorko mikään pysyvä tilanne on. Kuten aiemmin mainitsin, pointti tuossa hommassa oli vaan se "oikean" kasvun puute.

Kevensin, koska otin näkemystä ennen osaria ja ylipainotin Suomisen salkussa aika reippaasti +ev:nä pitämäni spotissa. Tuo ev ei nyt realisoitunut, lisäksi q4 osari huomioiden aliarvostus väheni/poistui, enkä enää näe syytä pitää tuota reilussa ylipainossa.

2.2.2016 - 01:27

Jeans

OP
+2316
Liittynyt:
7.7.2014
Viestejä:
1076

Noniin, sen siitä saa kun nuolasee ennenkun tipahtaa. Suominen otti sit 5,5% lisää takapakkia. Kelasin aluksi, että pörssin kovempi vastatuuli (-2,3%) oli osasyynä, mutta eihän pörssi keskimäärin hirveesti dunkkuun ottanu, vaan Suomen indeksin lasku johtui suurimmaksi osaksi Nokian montusta. Suomisen hinnanlasku oli toki ihan ansaittu, ei varmaan hirveästi huonommaksi olisi Q4 voinut jäädä. Jännä ettei tullut tulosvaroitusta. Oon aiemminkin valittanut asiasta, mutta tuntuu että sijoittajia aliarvioidaan selkeesti. Viime kerralla kun tuli ylläripaska osari niin tuotiin esille joku outo rahavirran parannus joka ei liittynyt mitenkään mihinkään. Onhan se mahdollista, että nyt uskottiin ettei sijoittajat kiinnittäisi liikaa huomiota Q4 tulokseen jos fiilisteltäisiin koko 2015 vuoden tulosta verrattuna aiempaan vuoteen. Toimari Nina Kopola voi varmasti olla miten pätevä vaan, mutta ei ole ainakaan onnistunut asiaa vakuuttamaan haastatteluissaan sijoittajille. Mulla on luottamus firman johtoon melko alhainen. Harmi et näen vaan niin kovan potentiaalin firmassa. Pidetään peukut pystyssä 2016Q1, se tulee olemaan hyvin ratkaiseva osari.

Tää oli myös hyvä muistutus/oppitunti siitä, että saatan antaa liian pienen % ääritapauksille kun analysoin osakkeita. Päätin tästä viisastuneena hieman keventää Martelaa @5,5e. Tolla hinnalla on hyvinkin nousuvaraa vielä jos käänne on tapahtunut ja tulevat säästösuunnitelmat toteutuu. Tosin voi myös hyvin olla, että Joulukuussa vaan sattui one time parempi myynti, ja laskee nopeasti takas 3e hintaan.

Arsi kirjoitti:

En nyt lähde rahoituksen sivuaineen laajuisella tietämyksellä tuosta valuuttaparista vääntämään, mutta(lähden kuitenkin) kyllähän siihen parin hinnanmuodostukseen tietääkseni vaikuttaa muutkin tekijät kuin ohjauskorot. Ja tuskin Euroopassakaan tämä nollakorko mikään pysyvä tilanne on. Kuten aiemmin mainitsin, pointti tuossa hommassa oli vaan se "oikean" kasvun puute.

Jooh.

Mä uskon et kaikki tuo on melko varmasti sisäänleivottuna hintaan. Meinaan jos olisi noin helposti nähtävissä, että taala lähtee heikkenemään niin jenkkien kannattaisi nyt siirtää koko rollit euromääräisiin sijoituksiin, easy money.

 

Voi hyvin olla, että oppiessani lisää muutan mielipidettäni, mutta tällä hetkellä tuntuu, että kaiken logiikan mukaan valuuttamarkkinoiden pitäisi olla hyvin tehokkaat. Jos olisi selvää, että jompikumpi valuutta on vahvistumassa tulevaisuudessa -> sitä ostettaisiin samantien -> hinta reagoisi ja valuutta vahvistuisi jo nykyhetkessä ja edge syötäisiin pois. En sit osaa sanoa onko markkinat niin massiiviset, että voisi syntyä tilanteita, jolloin valuutta spekulaattoreiden rollit eivät riitä vääntämään hintoja oikeille tasoille ja näin ollen markkina voisi hetkellisesti olla väärin hinnoiteltu.

 

Kirjoitin joskus aiemmin, että näen tällä hetkellä enemmän syitä sille, että taala jatkaisi vahvistumistaan. En liika (tai oikeastaan juuri ollenkaan) laita painoarvo tälle arvioille, mutta näen tämän Suomisen tapauksena semifreerollina. Joko markkinat ovat täydelliset ettei ole mitään väliä tai sitten on todennäköisempää, että taala vahvistuu, kuin heikkenee.

2.2.2016 - 18:36

Aaron Brown

+11
Liittynyt:
18.12.2015
Viestejä:
28

Valuuttamarkkinasta sen verran että on tosiaan niin iso että ei spekulatiivinen raha helposti liikuta. Toinen on toi rahan siirtäminen, tällä hetkellä jenkkikoroista saa jotain vs Eurooppa jossa monet korot jopa negatiivisia. Ei se raha helposti edes lähde liikkeelle. Ohjauskorot vaikuttaa paljon ja näyttää todella todennäköiseltä että Fed hätiköi ja korot USAssa ovat holdissa ainakin kesään asti, ehkä pidempääkin jos talousluvut ei parane ja/tai markkina rauhoitu. Keskuspankit keskimäärin tyytyväisiä nykytasoon 1.05-1.10, tarpeeksi halpa EUlle ja ei liian kallis jenkeille. Kiinan valuutta on mielenkiintoinen ja hyvä esimerkki miten epätäydellisiä hinnat ovat, periaatteessa valuutta vielälin jopa 10% liian vahva mutta viranomaiset yrittävät tukea. Monella makro hedge fundilla isoimmat possat juuri tässä treidissä. Näkisin että raju heikkeneminen on suurin riski globaalille taloudelle tällä hetkellä ja pelottaa että niin paljon fiksua rahaa on tässä kiinni.

 

2.2.2016 - 19:21

Arsi

+127
Liittynyt:
23.3.2015
Viestejä:
88
Jeans kirjoitti:

Mulla on luottamus firman johtoon melko alhainen.

Pidetään peukut pystyssä 2016Q1, se tulee olemaan hyvin ratkaiseva osari.

Näistä olen täysin samaa mieltä. Jotenkin jäi tuosta paskasta osarista fiilis, että yritettiin vähätellä sitä Q4 tulosta korostamalla tuota koko vuoden tulosta & noilla "selittyy mm. siirtyneillä tilauksilla" -selittelyillä. Jos niitä siirtyneitä tilauksia eikä valuuttahyödyistä putsattua kasvua ala näkyä 2016Q1 osarissa, niin alkaa olla ainakin minulla lähellä tästä hepasta luopuminen. Toivotaan että näkyy, ja kaikki kasvupotentiaali saadaan vielä realisoitua. 

4.2.2016 - 20:26

Jeans

OP
+2316
Liittynyt:
7.7.2014
Viestejä:
1076

Mun Suominen vinkkauksen puolustuspuhe meni tosiaan pahemman kerran pieleen laugh. Suominen jatkoi laskemistaan ja kävi tänään pahimmillaan 0,91e.

Inderesiltä löytyy 1.2. tehty hyvä ja kattava analyysi Q4 osarista. Oon vertaillut omia arvioitani niihin ja yrittänyt asettaa todennäköisyyksiä tapahtumille. Huolestuttavaa viime osarissa ei ollut ainoastaan liikevoiton romahdus jota seliteltiin kehityshankkeisiin liittyvillä kulukirjauksilla vaan myös liikevaihdon muutos. Edellisissä osareissa liikevaihto kasvoi taalan vahvistumisen ansiosta, mutta tällä kertaa se jäi eveniin. Suurin ongelma tässä on, että ilman taalan vahvistumisen tuomaa vaikutusta liikevaihto olisi laskenut 11% edellisvuoden Q4 verrattuna. Tätä seliteltiin sillä, että asiakkaat lykkäsivät tilauksiaan vuodenvaihteen yli. Nyt siis million dollar kysymys on, ovatko selitykset totta, vai kusettaako johto, ja Suomisen vauhti on hyytynyt. Markkinat hinnoittelee osakkeen vahvasti jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Nina Kopola ja johto ei oo millään tavalla herättänyt erityistä luottamusta joten voin hyvin nähdä valehtelun mahdollisena. Se huomataan kyllä varmasti 2016Q1 ja jos tulee yhtä katastrofaalinen osari, niin kurssi dyykkaa kyllä alle 0,8e. Mut mitä jos selittelyt pitävät paikkansa. Kyllähän tälle pitää melko korkea todennäköisyys antaa. Siis sille ettei johto ole täynnä valehtelijoita. 2016Q1 tulee ennätyskvartteri kun siirtyneet tilaukset realisoituvat. Kurssi pompahtaa yli 1,1e. Tästä välistä löytyy sitten kaikennäköstä skenariota. Inderes antoi suositushinnaksi 1,05e ja liikevaihto + EBIT arviot melko varovaisia. Tässä ens vuoden EBIT:

 

Ei imo mitään mahdottomia lukuja saavutettavaksi. 

Kunnon DCF-laskelma ois ollut mielenkiintoinen nähdä. Inderesiltä löytyi huono yritys, DCF modelilla pääsivät 1,18e osakehintaan. Yritin saada selkoa mutta nää luvut näyttää vaan erittäin sekavilta, eikä ihan helpolla selviä mitä diskonttokorkoja on käytetty. Muun muassa Market risk premium on 4,75%, Risk free interest rate 3%, Cost of debt 6%, Cost of equity 8,8% ja Equity Beta 1,00. Näillä luvuilla Cost of equity olisi = 3% + (4,75%-3%)*1=4,75% ja Cost of debt jotain 4% luokkaa millä ne saa lainaa nykyään, ennenkuin otetaan verohyödyt huomioon. Riskitön korko ei tietenkään myöskään ole 3%. Kaikki luvut on siis päin vittua ja DCF-laskelma hyödytön. Niillä taitaa olla joku laskuri mihin näppäillään vaan uusimmat EBIT luvut sun muut, johon on unohtunut suurin osa arvoista tai sit analyysin tekijältä on jäänyt muutama rahoituksen kurssi suorittamatta eikä oo osannut käyttää. Sinänsä noloa Inderesiltä, että ne liittää sen mukaan analyysiin. Eli unohdetaan se.

On valmiiksi jo suuri positio mutta kalastelin tänään kaks erää @0,94e ja 0,92e. Pitkän pyörittelyn jälkeen kuulostaa mulle hyvältä risk-reward skenariolta. Toki en oo mikään selvännäkijä, joten tehkää omalla riskillä :)

Aaron Brown kirjoitti:

Valuuttamarkkinasta sen verran että on tosiaan niin iso että ei spekulatiivinen raha helposti liikuta. Toinen on toi rahan siirtäminen, tällä hetkellä jenkkikoroista saa jotain vs Eurooppa jossa monet korot jopa negatiivisia. Ei se raha helposti edes lähde liikkeelle. Ohjauskorot vaikuttaa paljon ja näyttää todella todennäköiseltä että Fed hätiköi ja korot USAssa ovat holdissa ainakin kesään asti, ehkä pidempääkin jos talousluvut ei parane ja/tai markkina rauhoitu. Keskuspankit keskimäärin tyytyväisiä nykytasoon 1.05-1.10, tarpeeksi halpa EUlle ja ei liian kallis jenkeille. Kiinan valuutta on mielenkiintoinen ja hyvä esimerkki miten epätäydellisiä hinnat ovat, periaatteessa valuutta vielälin jopa 10% liian vahva mutta viranomaiset yrittävät tukea. Monella makro hedge fundilla isoimmat possat juuri tässä treidissä. Näkisin että raju heikkeneminen on suurin riski globaalille taloudelle tällä hetkellä ja pelottaa että niin paljon fiksua rahaa on tässä kiinni.

Mitäs mieltä muut ovat? Kiinan valuutta on eri asia, sen hintahan obv pysyy epätäydellisenä niin kauan kuin keskuspankki päättää ylläpitää valuutan hintatasoa ja on varaa tehdä niin. Tarkoitin enemmän EUR/USD-tyylistä valuuttaparia. Kyllä spekulatiivinen raha yllättävän nopeasti pari % sinne tänne heittää FEDin tai EKPn lausuntojen jälkeen.

4.2.2016 - 23:13

AAA

+11
Liittynyt:
3.1.2016
Viestejä:
28

En antaisi tulevaisuuteen sijoittuvalle valuuttaspekuloinneille hirveästi tilaa omissa laskuissani, sillä Fedin korkopäätöksen todennäköisyydet on melko tarkasti hinnoiteltu valuuttoihin. Eri asia toki, jos yritys itse on arvioinut jonkin kehityssuunnan valuutoille. Silloinhan luonnollisesti otetaan valuuttaan kantaa neutralisoimalla yrityksen valuuttanäkemys laskuista (markkinat tällä hetkellä luultavammin oikeassa kuin yritys). Jensin mainitsema parin %:n heitot lausuntojen jälkeen toki ymmärrettäviä, sillä sanoivat mitä tahansa, jokin vaihtoehdoista realisoituu.

Kiinan valuutta lähes yhtä turha spekulointikohde kuin EUR/USD. Vaikka tietäisit satavarmasti oikean tilanteen yuanin suhteen, niin kommarien talouspäätöksiä ei tiedä edes Ukko ylijumala.

=> Suomisen tuloslaskelma-arvionnissa löytyy varmasti isoompaakin edgeä kuin EUR/USD tai muutkaan valuutta-arvailut. Valuutathan voivat toki heitellä ilman, että Suominen reagoi niihin (ceteris paribus), jolloin ollaan toki todennäköisesti lähempänä yli- tai alihintaa kuin ennen valuuttaheilahdusta.

Tämän toki tiesitkin.

5.2.2016 - 20:36

Jeans

OP
+2316
Liittynyt:
7.7.2014
Viestejä:
1076

En oo koskaan aikasemmin nähnyt Akin mainitsevan mitään DCF-modeliin liittyvää joten melko sattumaa, että just päivää mun blogiviestin jälkeen tuli tällainen Sponda-ketjuun:

Aki kirjoitti:

En rakentele mitään monimutkaisia arvostusmalleja diskonttokorkoineen, koska ne eivät imo tuo mitään lisäarvoa, vaikka kivoja ovatkin ja saavat tekijänsä vaikuttamaan pätevältä - tai ainakin rahoituksen perusteet opiskelleelta.

Olen jyrkästi eri mieltä. Jo se, että joku muu on tehnyt sellaisen auttaa huomattavasti, kun nähdään millä ennusteilla päästään mihin osakehintaan. Lukuja voidaan sit pyöritellä suuntaan tai toiseen omien mielipiteiden mukaan. Tässä on yks hyvä osakeanalyysi, Greenlight Capitalin shorttianalyysi athenahealth-osakkeesta joka perustui lähes pelkästään DCF-modelin ympärillä lukujen pyörittelyyn. Suosittelen lukemista, selviää mitä tarkoitan: https://www.greenlightcapital.com/922828.pdf

Pörssisijoittaminen on sinänsä jännä laji, että toisen sijoitusmielipide on useimmissa tapauksissa mahdoton todistaa vääräksi, mikä varmaan pätee tässäkin tapauksessa, joten varmaan päädytään Akin kanssa vaan "agree to disagree".

asikainl kirjoitti:

Katopas Jeans (ja muut) seuraavaks sitten tämä: http://www.imdb.com/title/tt4299972/

Ite just katoin viimesen jakson. Löytyy HBO Nordic streamauspalvelusta.

Joo itseasiassa on ollu jo pidemmän aikaa tarkotus katsoa just tää sarja mut en oo vielä saanut aikaseks.

 

 

Mä aloin funtsimaan enemmän funtsimaan sellun tulevaa hinnan laskua ja sitä ettei Suominen hyödy siitä, koska hinnat on sidottu raaka-aineiden hintoihin. UPMältä ja muilta sellun tuottajilta se on pois, niin pitäähän jonkun siitä hyötyäkin ja se on Suomisen asiakkaat. Suomisen kotisivuilta löytyy tällanen tieto:

"Asiakaskuntaamme kuuluu

  • Kuluttajabrandien valmistajia, monet näistä globaaleja toimijoita
  • Globaalisti toimivia private label -tuotteiden valmistajia
  • Terveydenhuolto- ja hygieniatuotteiden valmistajia
  • Alueellisia jatkojalostajia.

Asiakassuhteemme ovat keskimäärin yli 10 vuotta pitkiä ja ne perustuvat tyypillisesti 2-3 vuodeksi solmittuihin puitesopimuksiin. Kymmenen suurinta asiakasta muodostaa noin puolet Suomisen liikevaihdosta. Ostamisen keskeisiä kriteerejä ovat muun muassa vakaa laatutaso, jatkuvuus sekä läheisyys (logistiikkaedut, yhteistyön joustavuus)."

Onko kellään hajua, löytyisikö mistään enemmän tietoa asiakkaista?

5.2.2016 - 22:25

Duf

+2
Liittynyt:
29.12.2015
Viestejä:
7

Juuri eilen tutkin asiaa ja annoin itseni ymmärtää, että joukossa on sellaisia nakkikioskeja kuin Johnson & Johnson ja Procter and Gamble. Asiakkaat ovat kuitenkin hyvin piilotettu, joten en ole aivan varma asiasta. Pistän lähteet tiedolle kunhan löydän ne uudestaan.

JNJ 2015/Q4 ja PG 2016/Q2 julkaistiin juuri tammikuun 26. päivä, joiden silmäilemisestä pari huomiota: Molemmat ottaneet hittiä dollarin vahvistumisesta ja volyymit laskeneet. Volyymien kasvun pitäisi tulla kehittyviltä markkinoilta, mutta nyt nämäkin ovat sakanneet luokkaa "mid single-digit". Länsimaissa kalliimmissa tuotteissa kasvua, muuten sielläkin tiputusta. Hintoja on nostettu, mikä paransi tulosta, mutta Suomisen kannalta volyymi lienee olennaisempaa. Lisäksi raaka-ainevarastot ovat kasvaneet.

Ei näytä kovin hyvältä.

Edit: tässä muutaman vuoden takaa maininta muutamasta asiakkaasta: "Suominen’s nonwoven is used currently by Procter & Gamble and Rockline in North America for adult moist toilet tissue, and is also used by Kimberly-Clark in Europe." - http://www.nonwovens-industry.com/contents/view_experts-opinion/2012-05…

5.2.2016 - 23:49

Jeans

OP
+2316
Liittynyt:
7.7.2014
Viestejä:
1076

Okei joo kiitti. Noi onkin sit sen kokoisia puljuja ettei hirveesti vaikuta vaikka joku pieni osa bisnestä saa vähän halvemmalla Suomisen tuotteita. Parasta ois ollu jos ois löytynyt joku pieni pörssiyhtiö jonka raaka-aineista iso osa on Suominen-kamaa.

11.2.2016 - 20:29

Jeans

OP
+2316
Liittynyt:
7.7.2014
Viestejä:
1076

Synkkää menoa pörssissä. Jossain vaiheessa oli tarkoitus hehkuttaa miten hyvin indeksi on biitattu pieleen menneestä öljyflipistä huolimatta jossa suli 4% salkusta. Onnistuneita treidejä ja heppavalintoja. Sijoittaminen herättää hyvin samanlaisia tunteita kun pokeri. Silloin kun runi on hyvää ja muuvit onnistuu, tuntee itsensä jumalalta ja sit kun kääntyy niin iskee epävarmuus.

One-time salkun paljastus tammikuun kuukausiraportista:

Mulle { Fortum, UPM ja Cargotec (sitä on ~3,5% verran) } = indeksi

Selitän tarkemmin mitä tällä tarkoitan. Strategiana on iskeä aina ylimääräiset rahat indeksiin odottamaan parempia sijoitusideoita. Koska useimmissa indeksiä seuraavissa ETFissä on korkeammat spreadit kuin itse yrityksissä joista ne koostuvat, koen fiksumpana rakentaa oma indeksi hajauttamalla ylimääräiset kalkut suuriin yrityksiin. Mä uskon tällä hetkellä sen verran large cap pörssiyritysten hinnanmuodostuksen tehokkuuteen, etten koe sen olevan aikani arvoista, että yrittäisin biitata markkinoita näissä. Samaan aikaan kuitenkin kokeneet sijoittajat ovat suositelleet aiemmin mainitsemani hepat, joten näen sen pikemmin freerollina valita juuri nuo. En siis usko saavuttavani niillä juurikaan alphaa. Tästä syystä nyt jälkeenpäin ajateltuna olisi ollut vielä parempi hajauttaa niitä hieman enemmän saadakseni salkkuvolatiliteettia alaspäin. Olen myös pitänyt mielessä olla valitsematta "omaan indeksiin" heppoja, jotka muuten korreloivat pahasti muiden sijoitusteni kanssa.

Raute, Tallink, Ahlstrom ja Providence ovat pitäneet melko hyvin pintansa pörssin sukeltaessa. Rautea ja Tallinkia olen hieman keventänyt sitä mukaan, kun ovat kallistuneet suhteessa indeksiin, ja sijoittanut rahat muihin halventuneisiin osakkeisiin. Ahlstromia en oo uskaltanut kun tuli sen verran kova Q4.

Indeksi on tänä vuonna lähtenyt kirimään salkkuni etumatkaa. Suurin omistus Suominen sukelsi kunnolla katastrofaalisen Q4 jälkeen. Hyvät jännitykset tulee olemaan 2016Q1 kanssa. Fortum on myös sukeltanut miehekästä tahtia. UPM otti biittiä, kun analyytikko tajus, että sellun hinta tulee laskemaan tulevaisuudessa. Jännä sinänsä, että large cap firma voi ottaa tuollaisesta analyysista 10% dunkkua. Eihän tuo mikään ylläriuutinen ollut, vaan faktaa jonka luulisi olevan helposti melko helposti oivallettavissa muutenkin jos aktiivisesti yhtiötä seuraa. Mahdollisesti todiste siihen, ettei large capeissakaan sijoittajien skillsit mitään ihan maailman kärkeä ole. 

Jollekkin saattaa tulla yllätyksenä, että painot ovat näinkin pienet yksittäisissä osakkeissa. Tulee aina välillä luettua, miten jollain on >30% yksittäisessä osakkeessa, ja usein vielä jossain large capissa. Mä uskallan väittää, että se on lähes varmasti virhe. En usko esim Suomen pörssisstä löytyvän yhtäkään mid tai large cap pörssiyhtiötä, joka olisi niin väärin hinnoiteltu, jotta olisi perusteltua jättää hajauttamisen tuoma salkkuvolatiliteetin lasku hyödyntämättä. Jos uskot löytäneesi sellaisen, on lähes varmaa, että olet jättänyt jotain huomioimatta omassa analyysissasi.

 

Hornbeck Offshore alkaa lähestyä 70% monttua. Vaikka koen sen varianssina ja hävittynä arpana, että öljylle kävi näinkin huonot, pitää jatkossa muistaa, että kun osakkeella on korkea short interest % pitää olla entistä varmempi omasta bullkeissistään. Tää liittyy vähän samaan asiaan kuin mitä tulee silloin tällöin luettua sijoitusfoorumeilta ja viimeksi tän palstan Neste-Oil-ketjusta. Osake nousee ilman syytä, tai siis korjaan, ilman syytä josta olet itse tietoinen. Ihmettelet tätä mutta ostat lisää koska nyt saa halvemmalla. Se mikä pitää aina muistaa, että pörssissä pelataan muita ihmisiä vastaan. Samalla tavalla kuin pokerissa tai vedonlyönnissä, tärkeämpää kuin ymmärtää omat kortit ja boardi, on ymmärtää mitä vihu ajattelee. Jos olen ostamassa kämppää jonka olen hyvin tarkasti arvioinut kaikki huomioon ottaen olevan miljoonan euron arvoinen ja joku älykäs ja menestynyt kiinteistösijoittaja myy sitä minulle 700ke hintaan, en voi mitenkään ostaa sitä, vaikka olisin maailman paras kiinteistöarvon määrittelijä. Tärkeintä tässä on tietenkin ymmärtää miksi, hän kauppaa tätä niin paljon "oikeata" arvoa halvemmalla / Miksi hyvä vihu lyö riverillä isosti, vaikkei juurikaan pysty esittämään valuekäsiä / Miksi joku shorttaa tai myy yhtiötä halvalla vaikka mun mielestä näyttää kaikin puolin hyvältä yhtiöltä. Ainoastaan silloin, kun uskot olevasi tarpeeksi suurella todennäköisyydellä yhtä leveliä ylempänä, voit tehdä kaupan:

Kiinteistövälittäjä tietää, että kämpän viereen ollaan rakentamassa pilvenpiirtäjä joka blokkaa täysin näkymän -> sä tiedät hänen tietävän tämän, mutta tiedät varmuudella tuttujesi kautta, et tää pilvenpiirtäjä-hanke ei ole toteutumassa, mikä ei oo vielä julkista tietoa -> voit tarttua diiliin.

Aika nopeasti keksitty ja vähän kämänen esimerkki mutta pointti tulee esille. Jokaisessa pörssikaupassa tulisi miettiä tätä. Ei riitä, että löydät hemmetin halvalla yrityksen joka tekee hyvää tulosta. On  myös ymmärrettävä, miksi muut ei ole samaa mieltä ja myyvät sitä "alihintaan". "Mitä minä tajuan, mitä muut ei?". Small capeissa usein vastaus voi olla niinkin yksinkertainen, kuin että tarpeeksi moni sijoittaja ei ole löytänyt yhtiötä ja jaksanut analysoida sitä kunnolla. Tän takia myös ei riitä, että yritys jolla on korkea short interest % on mielestäsi silti hyvä sijoitus. Sun pitää ymmärtää miksi siihen ollaan shorttina, ja miksi shortit ovat väärässä. Shorttaajat ovat kuitenkin useimmiten sitä "smart moneyta".

Toivottavasti tuulet kääntyy pörssissä!

 

18.2.2016 - 00:42

Jeans

OP
+2316
Liittynyt:
7.7.2014
Viestejä:
1076

Kävin just tsiigamassa Spotlight-leffan. Leffassa ei juurikaan ollut Making a Murdererin-tyylisiä juonenkäänteitä ja wtf-hetkiä, ja tyttöystävän mielestä oli ihan paska, mutta jotenkin dokkarit/tositapahtumiin perustuvat pätkät joissa ikävät tapahtumat tulee nyt suuren yleisön tietoisuuteen uppoo hemmetin hyvin mulle tällä hetkellä. Lyhyesti leffasta: "Pulitzerilla palkitusta Boston Globe-lehden tutkimuksesta, massiivinen skandaali kymmeniä vuosia jatkuneesta pappien lasten ahdistelusta johon oli sekaantuneet ylintä johtoa myöten niin Bostonin uskonnolliset yhteisöt, lakimiespiirit ja virkamieskunta. Löydöt käynnisti paljastusten sarjan ympäri maailmaa." Mitä enemmän näitä vääryyksiä mietin, sitä tyytyväisempi oon, että eletään nykyajassa. Näitä tarinoita on hyväksyttävämpää tuoda julki ja niin paljon helpompaa internetin avulla.

Jos mietitään vaikkapa mun Barcelona-keissiä muutama vuos sitten. Tässä niille jotka eivät tiedä mistä puhun: http://forumserver.twoplustwo.com/29/news-views-gossip-sponsored-online… . Kun kerroin asiasta Artsin security managerille, reaktio oli samantien "Ei tässä oo mitään. EPT on ollut täällä vuosia eikä koskaan ole tapahtunut mitään." Sanoi jotakuinkin noin. Ei kiinnostanut yhtään kun yritin selittää, tärkeämpää oli pitää hänen recordinsa cleanina. Pokerstarssi vaikutti aluksi siltä, että yrittäisi oikeasti jeesata, mut lopulta selvisi ettei niidenkään intresseissa oikein ollut jutun selvittäminen. Pyörin siellä lähes viikon selittäen tilannetta eri tahoille ja venaamassa niiden security meetingejä joihin en ite saanut osallistua. ilman nettiä asia ois luultavasti jäänyt siihen eikä hirveän moni ois koskaan kuullut asiasta. Ai että mikä helpotus oli lopulta kirjoittaa asiasta 2+2-foorumeille, ja miten hyvin porukka otti sen vastaan. Muutama kirjoitti soittaneensa Artsin hotellimanagerin huoneeseensa ja huutaneen sille täyttä kurkkua mun keissistä. Artsin tripadvisor-sivu täyttyi yhden tähden arvosteluista (jotka tosin Arts sai poistettua myöhemmin). Moni kirjoitti lähettäneensä valituksen sekä Artsin että Ritz-Carltonin pääosoitteeseen ja linkanneensa mun 2+2 postin. Ritz-Carltonin johto sai aivan varmasti tätä kautta tietää keissistä ja toivottavasti Artsin security manager nyt joutui edes puhutteluun.

Mutta noin muuten vääryydestä. Kun miettii Making a Murderer oikeudenkäyntiä tai Spotlightin pedofiilikeissiä jotka kuitenkin tapahtui tällä vuosisadalla, niin on vaikea edes kuvitella kuinka paljon vääryyttä on tapahtunut, josta kukaan ei koskaan kuullut, vaikka 100 tai 200 vuotta sitten. Vaikea nähdä, että joku korkeassa virassa esim kirkossa tai poliisina olisi mitenkään oikeasti joutunut vastuuseen teoistaan.

Siistiä seurata mitä vauhtia maailma on liikkumassa parempaan suuntaan. Ei vaan yllämainitussa asiassa vaan kaikessa. Akin yks viesti vähän insiproi kirjoittamaan tuottavuudesta ja siitä paljonko sillä saralla on vielä parannettavaa. Tulee olemaan jännää nähdä miten asiat ovat 50 vuoden päästä. Vaikka kaikkialla kirjoitetaan vaan negatiivisesta kehityksestä, mä oon hyvin optimistinen tulevaisuuden suhteen. Seuraavat asiat joita uskon tapahtuvan seuraavan 50 vuoden aikana, tulee selkeesti lisäämään tuottavuutta ja parantamaan ihmisten elämänlaatua:

- Miljardit ihmiset (jotka ei vielä ole) kouluttautuvat, saavat yhteyden internetiin ja nousevat köyhyydestä. Näiden ihmisten tuottavuus ja elämänlaatu paranee huomattavasti.

- Uskonnon harjoittajien määrä vähenee prosentuaalisesti (vielä jonkin aikaa varmasti nousee, kun uskonto on suosittua siellä, missä syntyvyys on korkeimmalla). Yli 50v: Jossain vaiheessa vaiheessa uskonnot kuolevat kokonaan pois. Kun seuraa ääri-islamistien touhua, niin kyllä tämä on selkeä positiivinen muutos sekä tuottavuudelle ja keskimääräiselle elämänlaadulle.

- EU-tyyliset Unionit yleistyvät ja laajentuvat. Mä uskon et tää on selkee suunta tulevaisuudessa, päästään tulleista sun muista turhista vapaan kaupan esteistä. Yli 50v: jossain vaiheessa koko maapallo on yhtä unionia, ellei yhtä maata.

- Tätä kautta maanpuolustusbudjetit vähenevät pikkuhiljaa. Toki tällä rahalla syntyy välillä hyödyllisiä keksintöjä myös muihin tarkoituksiin, mutta suurin osa tästä rahasta palaa kyllä aivan turhaan.

- Myös määrä puhuttuja kieliä vähenee pikkuhiljaa tätä kautta. Yli 50v: Jossain hyvin pitkällä tulevaisuudessa puhutaan vaan yhtä ja samaa kieltä. Tässä muuten vinkki millä Suomen tuottavuutta saatais nostettua. Vaikka itse oonkin suomenruotsalainen niin koen pakkoruotsin hyvin turhana. Meillä on toki pitkä historia Ruotsin kanssa ja kulttuurista on hyvä pitää huolta, mutta Suomen kaksikielisyys ei imo oo enää rikkaus. Sekin vielä, että monet kokee pakkoruotsin opiskelun turhana, ja kun ei kiinnosta oppia niin ei luultavasti opi. Vaihdetaan Ruotsi enkkuun. Englannilla suomenkieliset ja suomenruotsalaiset voivat hyvin kommunikoida keskenään nykyään. Mulla on muutama ruotsalainen tuttu joiden kanssa puhun mielummin enkkua, koska ruotsinkielemme ovat niin erilaisia. Jos haluis viedä tän konseptin ihan liian pitkälle niin muuttais Suomen kokonaan englanninkieliseksi, mutta ei mennä sinne :)

Kaikkein suurin kysymys on silti miten tekoäly ja robotit lähtevät kehittymään. Voi olla ettei tulevaisuudessa tarvita enää lähellekkään 5-10 miljardin ihmisen työvoimaa. Se toisi sit ihan uudet haasteet, mut ei niistä tällä kertaa. Niin ja tietty jokin realistinen % pitää antaa sille, että ihmiskunta onnistuu tuhoamaan itsensä. Toivottavasti ei käy biitti. Pidän myös sitä 1-outtisena, että mun elämän aikana keksittäis jokin ratkaisu siihen, ettei kuolisi vanhenemiseen. Silloin pääsisi näkemään nämä muutokset omin silmin.

Niin ja noi "Yli 50v:" on sit tooodella paljon yli 50v.

 

Ei oikeen ollut mitään suunnitelmaa tälle viestille ja tuli vähän sekava/diippi mutta menkööt. Ei muutenkaan tuu hirveesti suunniteltua mitä tänne tulee kirjoitettua, enkä myöskään jaksa hirveästi lähteä editoimaan kirjoituksia helpommin luettaviksi, ja tarkoitus on jatkaa samaan malliin tulevaisuudessa. Tällaisia viestejä kirjoittaessani huomaan, miten vaikea joitain asioita on pukea sanoiksi ja kirjoittaa oikeaoppisesti suomeksi, kun ei suomeksi tuu kirjoitettua missään muualla kun täällä. Noh, hyvää treeniä.

18.2.2016 - 14:30

Warre-Karhu

+27
Liittynyt:
18.2.2016
Viestejä:
23

Muutamassa paikassa olen huomannut että on mainuttu tuosta, että tulevaisuudessa iso joukko ihmisiä tulee olemaan paremmin koulutettuja ja sitä kautta nousemaan köyhyydestä. Eikös tämä tilanne luo globaalissa, ja varsinkin 50 vuoden päästä luultavasti entistä globaalimmassa maailmassa, enemmän kilpailua etenkin keskituloisille ja köyhyysrajan yläpuolelle?



Oman näkemyksen mukaan nykyisinkin raha tehdään sillä, että sinulla on tietoa, tai osaat etsiä kunnollista tietoa ja, että osaa myös käyttää saatavilla olevaa tietoa mahdollisimman tehokkaasti. Itselle tämä tilanne tuntuu melkeinpä samalle kun mitä nettipokerissa on käynyt 2000 luvulla. Oman logiikan mukaan jos maailman talouskasvu ei lähde samaan aikaan koulutettujen ihmisten määrän kanssa samanlaiseen kasvuun niin se luo tilanteen missä ihmiset joutuvat käytännössä kilpailemaan näissä kehittyneissä maissa tiukemmin oman elintasonsa puolesta, koska vähemmän kasvavasta potista on kilpailemassa huomattavsi enemmän ihmisiä. Samaan tapaan kuin nettipokerissa kävi kun pokerin ekosyysteemi ei kasvannut samaan tahtiin kiristyneen kilpailun kanssa.

Ja tuottaako tämä kilpailu sitten balanssin muutoksia maailman taloudessa esimerkiksi että kehitysmaat joissa on paljon väkeä pääsisivät nousuun ja jopa ehkä kehittyneiden valtioiden ohi hieman samalla tavalla kuin nettipokerissa kävi ensimmäisen ja toisen sukupolven kohdalla.



Vaikka tekstistä ehkä voi saada eri käsityksen niin pidän sitä positiivisena asiana, että mahdollisimman paljon ihmisiä pääsee käsiksi internettiin ja sitä kautta tietoon ja saisivat koulutuksen. Tämä on globaalisti teknologista kehitystä kiihdyttävä asia. Pääasiana tässä oli, että miten kiristyvä kilpailu vaikuttaa keskiluokkaan ja miten kehittyneille valtioille käy?

18.2.2016 - 16:03

Jeans

OP
+2316
Liittynyt:
7.7.2014
Viestejä:
1076

Pitää muistaa ettei tämä ole nollasummapeli kuten pokeri. Koulutus tuo korkeampaa tuottavuutta. Esim Bill Gatesin AGRA projektin kautta Afrikan maanviljelijöiden farm yieldit samalta pinta-alalta tuplaantuvat. Kaikki lapset ei enää tarvitse ryhtyä maanviljelijöiksi ja jää ruokaa yli myös myytäväksi.

Kilpailu kovenee kyllä, eikä se luultavasti ole hyväksi kehittyneiden valtioiden keskiluokalle. Palkkatasojen kuuluisi pitkässä juoksussa tasoittua. Tähän on vaan kaksi mahdollisuutta, joko kehitysmaiden palkat nousevat, tai meidän laskevat. Mutta kun tuottavuus samalla nousee niin paljon, pystyy tulevaisuudessa varmasti elämään hyvän elämän myös nykyistä pienemmällä palkkatasolla. Nää on vaan mun random keloja enkä tosiaan oo mikään expertti aiheessa, joten mielelläni kuuntelen jos joku tietää tästä enemmän.

18.2.2016 - 20:19

Skagge

+23
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
141
Jeans kirjoitti:

Pitää muistaa ettei tämä ole nollasummapeli kuten pokeri. Koulutus tuo korkeampaa tuottavuutta. Esim Bill Gatesin AGRA projektin kautta Afrikan maanviljelijöiden farm yieldit samalta pinta-alalta tuplaantuvat. Kaikki lapset ei enää tarvitse ryhtyä maanviljelijöiksi ja jää ruokaa yli myös myytäväksi.

Kilpailu kovenee kyllä, eikä se luultavasti ole hyväksi kehittyneiden valtioiden keskiluokalle. Palkkatasojen kuuluisi pitkässä juoksussa tasoittua. Tähän on vaan kaksi mahdollisuutta, joko kehitysmaiden palkat nousevat, tai meidän laskevat. Mutta kun tuottavuus samalla nousee niin paljon, pystyy tulevaisuudessa varmasti elämään hyvän elämän myös nykyistä pienemmällä palkkatasolla. 

En ymmärtänyt oikeen viimeistä lausetta. Jos tulevaisuudessa pystyy elämään hyvän elämän pienemmällä palkkatasolla, eikö tällöin ainakin reaalipalkka ole kumminkin noussut. Vai tarkoitatko että elintaso laskee nykyisestä, mutta pysyy kumminkin hyvällä tasolla?

18.2.2016 - 20:38

Jeans

OP
+2316
Liittynyt:
7.7.2014
Viestejä:
1076

Joo siis ehkä tyhmää puhua palkoista jos ei puhu reaalipalkoista. Uskon siis, että reaalipalkka ei laske tulevaisuuden innovaatioiden ja globaalin kilpailun lisääntymisen ansioista, vaikka euromääräinen palkkataso laskisi nykyisestään.

18.2.2016 - 21:35

TEP1S

+99
Liittynyt:
26.6.2014
Viestejä:
150
Jeans kirjoitti:

Jollekkin saattaa tulla yllätyksenä, että painot ovat näinkin pienet yksittäisissä osakkeissa. Tulee aina välillä luettua, miten jollain on >30% yksittäisessä osakkeessa, ja usein vielä jossain large capissa. Mä uskallan väittää, että se on lähes varmasti virhe. En usko esim Suomen pörssisstä löytyvän yhtäkään mid tai large cap pörssiyhtiötä, joka olisi niin väärin hinnoiteltu, jotta olisi perusteltua jättää hajauttamisen tuoma salkkuvolatiliteetin lasku hyödyntämättä. Jos uskot löytäneesi sellaisen, on lähes varmaa, että olet jättänyt jotain huomioimatta omassa analyysissasi.

Tervetuloa rahoitusteoreettisesti oikeaan, mutta tylsään maailmaan. Salkkusi on sen verran iso, että yksittäisen osakeflipin hyötyfunktio on pienentynyt verrattuna useimpiin kirjoittajiin, joten näkökulmasi on enemmän teorian mukainen. Hajautuksen tuoma hyöty kannattaa poimia talteen.

Mutta jos yksittäisestä osakkeesta haetun tuoton vaikutus houkuttelee, niin ainahan sitä voi etsiä kiinnostavaa ostettavaa/myytävää salkusta. Moni harhautuu olemaan näppärämpi kuin onkaan. Kiva kuulla, että sinä olet päässyt yli siitä.

Jeans kirjoitti:

Jokaisessa pörssikaupassa tulisi miettiä tätä. Ei riitä, että löydät hemmetin halvalla yrityksen joka tekee hyvää tulosta. On  myös ymmärrettävä, miksi muut ei ole samaa mieltä ja myyvät sitä "alihintaan". "Mitä minä tajuan, mitä muut ei?". Small capeissa usein vastaus voi olla niinkin yksinkertainen, kuin että tarpeeksi moni sijoittaja ei ole löytänyt yhtiötä ja jaksanut analysoida sitä kunnolla. ... Shorttaajat ovat kuitenkin useimmiten sitä "smart moneyta".

Tai sitten shorttaajat kuvittelevat olevansa ylemmällä levelillä kuin ovatkaan. Moni shorttaaja on ihan piensijoittaja ilman mitään ihmeempää tietoa.

Tekstiin piilotettu pääpointtisi on validi ja rahoitusteorian mukainen: markkinoilla oleva markkinahinta on usemmiten ihan oikein. Ylituottoihin yksittäisessä osakkeessa pitää useimmiten olla joko tuuria tai jotakin markkinoilta piilossa olevaa ymmärrystä. Small capeissä pelkkä oma ylivertainen analyysi voi olla tuo ero, mutta large capeissä se on turha toivo.

Oman sijoittajakokemukseni perusteella salkun kokonaisarvolle paljon yksittäistä osakepoimintaa tärkeämpää on "makrokuvan" tulkinta ja omaisuusluokkien välinen siirto ( osakkeet, kiinteistöt, korot, käteinen). Jos ollaan laskumarkkinassa, niin "kaikki" osakket laskee "paljon" lähivuosien kuluessa. Yksittäisiä voittajia voi veikata, mutta turpiin tulee keskimäärin kaikessa. Nousumarkkinassa taas päinvastoin (ja silloin ollaan voittajia, ylivertaisia sijoittajia).

Itse en ole vielä varma, ollaanko nyt menossa (globaaliin) laskukauteen, joten olen edelleen vahvasti osakkeissa. Toistaiseksi osakkeet tuntuvat pahaalta omaisuusluokalta.

 

19.2.2016 - 16:04

Jeans

OP
+2316
Liittynyt:
7.7.2014
Viestejä:
1076
Jeans kirjoitti:

Joo siis ehkä tyhmää puhua palkoista jos ei puhu reaalipalkoista. Uskon siis, että reaalipalkka ei laske tulevaisuuden innovaatioiden ja globaalin kilpailun lisääntymisen ansioista, vaikka euromääräinen palkkataso laskisi nykyisestään.

Käytänköhän tässä reaalipalkka-termiä väärin. En siis usko deflaatioon, vaan siihen, että tulevaisuudessa keksitään kaikkee kivaa jota voi tuottaa halvalla, mikä tuo kivasti lisäarvoa elämänlaatuun. Nojoo ihan sama ei tästä sen enempää.

 

TEP1S kirjoitti:

Tai sitten shorttaajat kuvittelevat olevansa ylemmällä levelillä kuin ovatkaan. Moni shorttaaja on ihan piensijoittaja ilman mitään ihmeempää tietoa.

Tekstiin piilotettu pääpointtisi on validi ja rahoitusteorian mukainen: markkinoilla oleva markkinahinta on usemmiten ihan oikein. Ylituottoihin yksittäisessä osakkeessa pitää useimmiten olla joko tuuria tai jotakin markkinoilta piilossa olevaa ymmärrystä. Small capeissä pelkkä oma ylivertainen analyysi voi olla tuo ero, mutta large capeissä se on turha toivo.

Oman sijoittajakokemukseni perusteella salkun kokonaisarvolle paljon yksittäistä osakepoimintaa tärkeämpää on "makrokuvan" tulkinta ja omaisuusluokkien välinen siirto ( osakkeet, kiinteistöt, korot, käteinen). Jos ollaan laskumarkkinassa, niin "kaikki" osakket laskee "paljon" lähivuosien kuluessa. Yksittäisiä voittajia voi veikata, mutta turpiin tulee keskimäärin kaikessa. Nousumarkkinassa taas päinvastoin (ja silloin ollaan voittajia, ylivertaisia sijoittajia).

Itse en ole vielä varma, ollaanko nyt menossa (globaaliin) laskukauteen, joten olen edelleen vahvasti osakkeissa. Toistaiseksi osakkeet tuntuvat pahaalta omaisuusluokalta.

Miksi uskot, että markkinat onnistuvat hinnoittelemaan tehokkaasti yksittäisiä osakkeita, muttei makrokuvaa?

20.2.2016 - 21:59

paisti

+89
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
54
TEP1S kirjoitti:

Itse en ole vielä varma, ollaanko nyt menossa (globaaliin) laskukauteen, joten olen edelleen vahvasti osakkeissa. Toistaiseksi osakkeet tuntuvat pahaalta omaisuusluokalta.

 

22.2.2016 - 15:33

Jeans

OP
+2316
Liittynyt:
7.7.2014
Viestejä:
1076
Jeans kirjoitti:

Miksi uskot, että markkinat onnistuvat hinnoittelemaan tehokkaasti yksittäisiä osakkeita, muttei makrokuvaa?

Mielenkiinnolla odottelin vastausta. Pidän hieman omituisena, että huudellaan rahoitusteoriasta ja large capien tehokkaasta hinnanmuodostuksesta, mutta sitten jotenkin tämä ei kuitenkaan päde makrokuvan hinnoitteluun. Ehkä TEP1S vielä selventää, jos multa meni jotain ohi.

Mitä mä uskon: Markkinat hinnoittelevat yksittäiset large capit ja makroon liittyvät asiat todella hyvin, mutta tarpeeksi hyvillä taidoilla on mahdollista biitata markkinat molemmilla osa-alueilla. En tosin usko, että taidot riittävät itselläni vielä tähän.

 

asikainl kirjoitti:

Katopas Jeans (ja muut) seuraavaks sitten tämä: http://www.imdb.com/title/tt4299972/

Ite just katoin viimesen jakson. Löytyy HBO Nordic streamauspalvelusta.

Katoin just läpi. Olihan tää nyt ihan sairas tapaus.

22.2.2016 - 15:56

TEP1S

+99
Liittynyt:
26.6.2014
Viestejä:
150
Jeans kirjoitti:

Miksi uskot, että markkinat onnistuvat hinnoittelemaan tehokkaasti yksittäisiä osakkeita, muttei makrokuvaa?

Enemmänkin uskon, että makrokuvan muutoksiin verrattuna yksittäisten osakkeiden muutokset jäävät kohinaksi. Markkinat hinnoittelevat molempia ihan hyvin, mutta makrokuvan osalta oikeaan osuneilla päätöksillä on hajautetussa salkussa isompi merkitys kuin yksittäisillä osakevalinnoilla, jolloin omaa aikaa kannattaa käyttää enemmän makrokuvan miettimiseen. Mutta markkinoiden biittaaminen tuossakaan suhteessa on tietysti vaikeaa.

22.2.2016 - 20:47

Jeans

OP
+2316
Liittynyt:
7.7.2014
Viestejä:
1076

Joo. Mä luin tän vähän niinkuin, että meinasit ettei päteisi makrotulkintaan:

TEP1S kirjoitti:

Ylituottoihin yksittäisessä osakkeessa pitää useimmiten olla joko tuuria tai jotakin markkinoilta piilossa olevaa ymmärrystä.

vaikka tietty samalla tavalla siinäkin pitäis ymmärtää jotain, jota muut ei oo tajunnut.

 

Voi hyvinkin olla totta, että jos olisi aikaa vaan jommallekummalle, niin makrokuva olisi tärkeämpi. Mutta jos uskoo pystyvänsä biittaamaan markkinat tällä saralla, niin mun on vaikee nähdä ettei kannattaisi myös käyttää aikaansa yksittäisten (large-cap) osakkeiden valkkaamiseen.

25.2.2016 - 14:47

Jeans

OP
+2316
Liittynyt:
7.7.2014
Viestejä:
1076
Stonen kirjoitti:

Vuodesta 2016 lyhyesti. 

-raakaöljy alas 15-20 taalaan. Tämä heijastaa epävarmuuden kaikkialle, perusteollisuus, pankit. Öljyntuottajille on aivan samantekevää mihin hintaan öljyä hetkellisesti myydään, pelissä puolustetaan ensisijaisesti

markkinaosuuksia.

-osakkeet alas globaalisti vähintään 20 pinnaa.

-euroopan unionin hajoaminen käynnistyy, brexit, siirtolaisuus.

-hetkellisesti nähdään ajanjakso, jossa mikään omaisuuslaji ei ole tuottava/voitollinen.

-varallisuuden säilyttäminen on mahdollista vastapuoliriskittömissä kohteissa, maa, kiinteistöt, metallit, käteinen...

Miksi uskot, että markkinat eivät ole tajunneet näitä asioita?

27.2.2016 - 16:00

Jeans

OP
+2316
Liittynyt:
7.7.2014
Viestejä:
1076

Ei herunnut Stonenilta enää kunnon vastausta ja varmaan hyvä niin. Perustelut vinkeille oli sen verran ontuvia. Huomaa että aivan kuten pokerissa, vaikka on ikää/kokemusta ja kirjaviisautta (ekonomi), ei se takaa että ymmärtää sijoittamista syvällisemmin. Ilman järkeviä perusteluita vinkit jäivät vanhan livepokeripron tasolle "omahassa tulee ainoastaan vetää nutseihin ja pelata tiukkaa ilman positiota".

 

Stonen kirjoitti:

Vuodesta 2016 lyhyesti. 

-raakaöljy alas 15-20 taalaan. Tämä heijastaa epävarmuuden kaikkialle, perusteollisuus, pankit. Öljyntuottajille on aivan samantekevää mihin hintaan öljyä hetkellisesti myydään, pelissä puolustetaan ensisijaisesti

markkinaosuuksia.

-osakkeet alas globaalisti vähintään 20 pinnaa.

-euroopan unionin hajoaminen käynnistyy, brexit, siirtolaisuus.

-hetkellisesti nähdään ajanjakso, jossa mikään omaisuuslaji ei ole tuottava/voitollinen.

-varallisuuden säilyttäminen on mahdollista vastapuoliriskittömissä kohteissa, maa, kiinteistöt, metallit, käteinen...

Halusin vielä palata tähän viestiin. Tarkoitus ei ole vastata Stonenille vaan kirjoittaa asiasta näin yleisesti, koska tämä on imo mielenkiintoinen juttu. Viestissä oli oikeastaan mainittu vaan kolme tapahtumaa brexit ja siirtolaisuus jotka johtavat EUn hajoamiseen ja öljyn hinnan laskun jatkuminen. Nämä sitten Stonenin ennustuksen mukaan johtavat -20% osakkeille, ajanjaksoon jossa mikään omaisuuslaji ei ole voitollinen eli varallisuus tulee säilyttää metalleissa/käteisessä/maassa.

Oon viimeiset puoli vuotta lukenut aktiivisesti erilaisia talousuutissivustoja ja erityisesti Financial Timesia. Brexitistä oon lukenut varmaan viitisen artikkelia FTn kautta, ja huomannut miten se on ollut tapetilla ihan kaikkialla. Joka ikinen sijoittaja tietää Brexitin mahdollisuudesta ja se on aivan varmasti leivottu nykyisiin pörssikursseihin. Niille jotka ihmettelevät mitä tällä sisäänleipomisella tarkoitan, niin annan esimerkin:

Sanotaan Brexitin todennäköisyyden olevan 50/50 (taitaa todellisuudessa olla aika lähellä) ja että osakkeiden kuuluu olla 10% halvempia jos se toteutuu (10% on puhdas heitto, luku on varmaan alhaisempi mutta pidetään se yksinkertaisuuden takia). OMXHPI eli Helsingin pörssin indeksi on tällä hetkellä tasolla 7920 ja flippi Brexitin lähdöstä on kaikkien tiedossa. Tämä tarkoittaa sitä, että jos käy huonot ja Iso-Britannia äänestää sen puolesta, että lähtevät EU:sta, niin pörssit eivät dyykkaa 10%, vaan noin 5%. Jos Iso-Britannia päättääkin jäädä EU:iin, kurssit nousevat 5%. Ceteris paribus, jos Iso-Britannia ei koskaan olisi harkinnut eroa EU:sta, OMXHPI ei nyt olisi 7920-tasolla, vaan ~8300-tasolla. Koska markkinat tietävät tämän biitin käyvän 50% ajasta, ja biitin hinta on 10% lasku, se on hinnoiteltu nykyisiin pörssikursseihin 0,5*-10%=-5%. Näin ollen vaikka tiedät Brexitin mahdollisuudesta ja että se on negatiivinen tapahtuma, se ei riitä edgen saamiseen. Vaikutus pörssikursseihin elää sitä mukaan kuin Brexitin todennäköisyys elää. Jos alkaa tulla huonoja uutisia, jengi todella haluaa erota, ja Brexitin todennäköisyys nousee vaikka 90%, nyt markkinat hinnoittelevat kursseihin 0,9*-10%=-9%, eli 4 prosenttiyksikköä nykyistä alhaisemmaksi, eli OMXHPI ~7600. Jos Brexit toteutuu, pörssi dyykkaa tästä vielä 1%, jos käy hyvät eikä toteudu, pörssi nousee 9%. Ei vieläkään ole mahdollista saada edgeä tietämällä nämä asiat. Ainoa tapa saada Brexitistä edgeä on jos tietää markkinoiden olevan väärässä Brexitin todennäköisyyden suhteen. Jos markkinat uskovat sen olevan 50%, mutta tiedät jotain, jota markkinat eivät ole tajunneet ja sen takia uskot esim todennäköisyyden olevan vaan 20%. Tällöin sinun kannattaa mennä longiksi osakkeisiin ja vivuttaa niin paljon kuin uskallat, ja kerätä 3% edge talteen.

Kaikki tämä pätee vielä enemmän Stonenin toiseen pointtiin, siirtolaisuuteen. Siitä tietää kaikki ja niiden mutsit.

Öljy on sit mielenkiintoinen tapaus. Tällä hetkellä varmaan eniten analysoitu raaka-aine ympäri maailmaa, ja voisin kuvitella, että sitä ennustamisella edgen saaminen voi olla hyyvin vaikeaa.

Toki näissä kaikissa kolmessa Stonenin pointeissa on varmasti edgeä saatavilla jos on näppärä ja tutkii asioita tarpeeksi.