106
forum
|

Aki Pyysing

+13716
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
7052

Cargotecin hinnoittelu tuntuu pohjautuvan 2015 ja eteenpäin tulosodotuksiin. Tämä on sinänsä hyvä lähtökohta. Q2 yhtiö otti kuraa uikkariin. "Kalmarin yhden projektin kustannusylityksiä" kirjattiin 40M, tosin reilusti liikevoittoon eikä satunnaisiin eriin. Tämä on oikein, jos projektin toimittaja sössii projektin, ei se mikään satunnainen kulu ole. Saadut tilaukset olivat nousseet kaikilla kolmella toimialalla, jotka ovat MacGregor (lastiluukkuja yms.), jota ei listatakaan, Kalmar (haarukkatrukkeja yms.) ja Hiab (hiiappeja yms.), jotka ovat pyöreästi saman kokoisia kaikki. Onko tilaukset hyvällä katteella sisässä, on arvailun varassa. Jos projektintoimittaja sössii yhden projektin, sössii se helposti toisenkin, vaikka kuinka vanhalle vetäjälle annetaan kenkää. Yrityskulttuuri muuttuu hitaasti, jos silloinkaan. Varsinkin ruotsalainen. Veikkaan seuraavaa osaria hyväksi. Yleensä on tapana kuraa löydettäessä kirjata sen verran raskaalla kädellä (jos siis täysipäinen johto kyseessä), ettei tarvitse seuraavalla kerralla selitellä samaa. Olen tavallisesti hyvin varovainen tällaisten tulevaisuuden lupausten kanssa. Otin osarispekulaationa vähän sisään, ja holdailen hetken. Jos tämä nousee vähänkin, irroittanen ja palaan asiaan seuraavan osarin alla. Jos Cargotec tekee 2015 anaalien ennustamaat tulokset on osake halpa. Mutta tämä on jos. P/E 2014 pyörinee nykykurssilla 27,70 jossain 18 kieppeillä. Eli jos uskot Cargotecin toteuttavan 2015 anaalien ennusteet (P/E 2015 jotain 11), ota ihmeessä. Mie en tiiä käykö näin ja tarkkailen tilannetta.

9.10.2014 - 15:09

Aki Pyysing

OP
+13716
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
7052

Olisin taipuvainen ainakin toivomaan, että Cargotecin reaktio Palfingerin kuraan on ylimitoitettu. Hiab ei ole likikään koko Cargotec ja vahvistunut dollari tukee myös Cargotecia. Tosin kun koko markkina on alavireinen, reaktiot ovat vahvoja. Cargotecin seuraavassa osarissa ollaan Jännän äärellä.

23.10.2014 - 20:12

Dharma

+100
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515

Palfingerin ja Cargotecin kurssikehityksestä heinäkuun lopulta: Palfinger varoitti ja dippasi, on edelleen -30 % montussa heinäkuulta. Cargoteciltä vahva osari ja ohjeistus (ennallaan siis): montussa vieläkin -15 %. 

Toipuisiko Cargotec siihen, mistä lähti? 

24.10.2014 - 10:04

Dharma

+100
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515

CARGOTEC

 Mirko Hurmerinta, 23.10.2014, 12:23

Palfinger-pelot eivät näkyneet Hiabissa, mutta MacGregor huolestuttaa

Cargotecin Hiab-liiketoiminnan kolmoskvartaali sujui varsin mallikkaasti, kun ottaa huomioon, että yhtiön kilpailija Palfinger antoi lokakuun alussa todella ruman tulosvaroituksen.

Hiabin saadut tilaukset laskivat viime vuodesta vain kolme prosenttia 197 miljoonaan euroon ja liikevaihto kasvoi kahdella miljoonalla 200 miljoonaan.

Yksikön liikevoitto ennen uudelleenjärjestelykuluja puolestaan parani kannattavuusohjelman myötä 7,1 prosenttiin viime vuoden 4,1 prosentista.

Myös Kalmar-liiketoiminnan kannattavuus parani selvästi. Liikevoitto ennen uudelleenjärjestelykuluja oli 385 miljoonan euron liikevaihdolla 8,0 prosenttia, kun se vuosi sitten oli 4,4 prosenttia 354 miljoonan liikevaihdolla.

Saadut tilaukset kasvoivat 380 miljoonaan viime vuoden 366 miljoonasta.

Sen sijaan hieman huolestuttavaa oli se, että MacGregorin liikevoitto ennen uudelleenjärjestelykuluja laski 2,9 prosenttiin viime vuoden 8,9 prosentista. Liikevaihto kuitenkin kasvoi 255 miljoonaan euroon viime vuoden 200 miljoonasta ja saadut tilaukset peräti 61 prosenttia 253 miljoonaan viime vuoden 157 miljoonasta.

Yhtiön mukaan MacGregorin liikevoittoa alensi selkeästi keskimääräistä alhaisempi kannattavuus eräissä toimituksissa.

Tästä johtuen Cargotec päättikin käynnistää MacGregorissa uudistusohjelma, jossa yhtiö tavoittelee aiempaa asiakaslähtöisemmällä organisaatiolla parannuksia niin myynnissä, huollossa kuin hankinnassakin.

http://www.arvopaperi.fi/uutisarkisto/palfingerpelot+eivat+nakyneet+hia…;

27.10.2014 - 07:49

Dharma

+100
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515

Cargotec on niin pieni firma (1,5 mrd e), että voisi hyvin päätyä myydyksi kokonaisuutena. Tätä tukee myös omistuksen keskittyminen ja Niklas Herlinin (ja kenties perikunnankin) ehkä hieman muualle suuntautunut kiinnostus. Tällaisen voisi Kiinan valtion sijoitusyhtiö naukkaista aamupalaksi.

http://www.china-inv.cn/wps/portal/!ut/p/a1/hc7RCoIwFAbgZ-kB4pymqV0uLZ2…

Itsellänikin ostoslistalla Cargotec.

27.10.2014 - 08:29

Dharma

+100
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515

Ongelma on marginaaleissa. Cargotecillä ne ovat 5-6 % ja Palfingerillä pari yks. korkeammat kesään saakka ja sitten tuli tulosvaroitus. Tosin aika jännästi on erilainen kvartaali ollut tilauksissa Palfinger vs. Cargotec:

  • Decreased orders will impact EBIT 
  • Dynamic development in non-European markets remains unbroken 

The first monthly figures for September reveal a clear decline in demand in PALFINGER’s European markets. Incoming orders, which had already started to slow down in July and August particularly in the cranes segment, nosedived in September. All in all, there is no indication in the European market that this negative trend might be reversed in the last months of the year to an extent that would compensate for the weak demand during the summer. On the contrary, a decrease in investments in Europe and in South America has been observed as well. In PALFINGER’s other important markets, namely North America, Russia and Asia & Pacific (including China), the Group’s business performance continues to be positive. 

For the aforementioned reason, the Management Board of PALFINGER AG feels obligated to announce that PALFINGER’s 2014 EBIT will probably fall short of the figure achieved in the previous year. 

Thanks to many years of internationalization and diversification, the PALFINGER Group is well equipped to weather fluctuations in demand or in business – including more substantial ones. In particular the programmes to increase the flexibility of all our processes and to ensure permanent control of our fixed costs allows PALFINGER to carry on an active market behaviour. 


The Interim Report for the First Three Quarters of 2014 will be published on 7 November 2014. 

https://www.palfinger.ag/en/newsroom/company-news/adhoc/2014/adhoc_PALF…

ja:

 

Saadut tilaukset kolmannella vuosineljänneksellä kasvoivat 15 prosenttia vertailukaudesta ja olivat 
829 (724) miljoonaa euroa. Valuuttakurssivaihteluilla oli kahden prosenttiyksikön negatiivinen 
vaikutus tilauksiin vertailukauteen verrattuna. Saadut tilaukset kasvoivat MacGregorissa ja 
Kalmarissa. Hiabin saadut tilaukset saavuttivat lähes vertailukauden tason. MacGregorissa 
viimeaikoina toteutettujen kahden yritysoston vaikutus saatuihin tilauksiin oli 73 miljoonaa euroa. 
Huoltoliiketoiminnan saadut tilaukset kasvoivat 22 prosenttia vertailukaudesta tilausten kasvettua 
kaikilla markkina-alueilla.
Saadut tilaukset tammi–syyskuussa kasvoivat 14 prosenttia vertailukaudesta ja olivat 2 685 (2 348)
miljoonaa euroa. Valuuttakurssivaihteluilla oli kolmen prosenttiyksikön negatiivinen vaikutus 
tilauksiin vertailukauteen verrattuna. Tammi–syyskuun tilauksista 34 prosenttia saatiin 
MacGregorissa, 41 prosenttia Kalmarissa ja 25 prosenttia Hiabissa. Aasian ja Tyynenmeren osuus 
saaduista tilauksista kasvoi 35 (30) prosenttiin. EMEAn (Eurooppa, Lähi-itä, Afrikka) osuus 
tilauksista oli 41 (40) prosenttia ja Amerikkojen osuus 24 (30) prosenttia. Huoltoliiketoiminnan 
saadut tilaukset olivat 24 (23) prosenttia tilauksista. 
Tilauskanta kasvoi 18 prosenttia vuoden 2013 lopun tasosta ja oli kolmannen vuosineljänneksen 
lopussa 2 327 (31.12.2013: 1 980) miljoonaa euroa. MacGregorin tilauskanta oli 1 199 (980) 
miljoonaa euroa eli 52 (50) prosenttia, Kalmarin 883 (799) miljoonaa euroa eli 38 (40) prosenttia ja 
Hiabin 245 (203) miljoonaa euroa eli 10 (10) prosenttia konsernin tilauskannasta. 

http://hugin.info/135578/R/1865109/654824.pdf 

27.10.2014 - 08:30

keely

+32
Liittynyt:
13.10.2014
Viestejä:
48

voisi hyvin päätyä myydyksi kokonaisuutena

Miten tälläisessä osakekurssi yleensä käyttäytyy? Nousee kuin raketti?

 

27.10.2014 - 08:34

Dharma

+100
Liittynyt:
25.6.2014
Viestejä:
1515

Harvoin fimaa pörssiarvoon myydään (Scanfil, onko muita?). Joku preemio siinä pitää olla. Monesti lasketaan joku keskikurssi menneestä ja sihen 30 % tjsp. päin päälle. Voisi sellainen +50 % ainakin nykyarvoon tulla, ehkä enemmänkin, koska Cargotec on maksanut 25-30 e viime aikoihin saakka. Ehkä 35 ?

Tosin keksin kyllä ihan itse tämän, että myytäisiin. Katsoin Niklas Herlinin kuvaa ja mietin hänen haluajaan ostaa Alma ennen kuin on liian myöhäistä. Jättää jälki. Rahat siihen Cargotecistä. Herlineillä on ~70 % äänistä.

18.11.2014 - 11:08

Aki Pyysing

OP
+13716
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
7052

Cargotec reivasi taloudelliset tavoitteet koilliseen.
http://www.cargotec.com/fi-fi/uutishuone/tiedotteet/porssitiedotteet/Si…

Joku sanoo varmasti, että nämä ovat vain tavoitteita. Aivan, mutta ei niitä reivata ylöspäin ja julkaista, jos ollaan aivan varmoja, että niihin ei päästä.

Kurssi ylös 2,19% -> 26,16. Niillä on tänään pääomamarkkinapäivä, ja sen jälkeen anaalit päivittävät jo ennestään korkeat odotuksensa vielä korkeammiksi. Minulla ei taida pallit kestää ottaa lisää, mutta ellei Venäjä hyökkää Ukrainaan ensi yönä tai muu markkina jostain syystä laske reilusti, pitäisi tämän olla huomenna kalliimpaa.

19.11.2014 - 00:23

aaboari

-2
Liittynyt:
11.7.2014
Viestejä:
71

Markkinoiden odotukset eivät kohtaa ennusteita? Lowest estimate EPS ensi vuodelle on 2,04€ 12:n analyytikon antamista arvioista. Tämän päivän kurssilla tuo antaisi arvostustasoksi vuodelle 2015 p/e 12,9. Tuo ennuste on laskettu viimeisen kvartaalin alle 6% liikevoittomarginaalilla (tänään julkaistu _tavoite_ yli 8%). Velkaantuminenkin lienee taittumaan päin, joten kaikki näyttäisi melko hyvältä minun silmään. Eikö tähän ole nyt hinnoiteltu jo melkoiset riskit ja kannattavuusohjelmien epäonnistuminen? Pääomamarkkinapäivien annin selasin silmäykseltä läpi ja melko positiivista toitotusta sielläkin.

 

Joukkovelkakirjalainat  4,26 %    ​304 MEUR​

Pankkilainat, eläkelainat (TyEL), pääomalainat, tytäryhtiöiden lainat, rahoitusleasingsopimukset​       2,92 %     ​560 MEUR

 

edit. tavoite tietysti vuodelle 2016

edit2. toki jo 2,04€ eps edellyttää parannuksia tästä vuodesta.

27.3.2015 - 20:37

keely

+32
Liittynyt:
13.10.2014
Viestejä:
48

Kauppalehden keskustelupalstalta bongattu: "Joku osti tänään pois kuljeksimasta Toshiban omistuksen. 4,7 % koko osakekannasta.". Mitään lähteitä tietenkään.

Edit: Jaa kyseinen kommentti olikin 12.2.2015, joten nevermind...

27.3.2015 - 22:54

ernest

+3
Liittynyt:
14.2.2015
Viestejä:
11

Konecranesia myytiin kans isosti. Joku isompi lafka ilmeisesti dumppas kaikki saman sektorin omistukset? Harmittaa kyllä, koska itsellä Cargo on yks isoimmista. Jos osake nousee 2-3 prosenttia niin saatan myydä osan pois.

31.3.2015 - 19:16

Aki Pyysing

OP
+13716
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
7052
ernest kirjoitti:

Kiinnostaisi ihan yleisesti tietää, onko olemassa sivustoa mihin tulisi osakkeiden suositukset reaaliajassa.

Pankkiiriliikkeet perinteisesti ensin ostavat itselleen, sitten suosittelevat parhaille ja sitten kaikillle asiakkailleen. Lopulta lasketaan suositusmuutos julkisuuteen. Eli ei ole ainakaan reaaliaikaista sivustoa.

11.6.2015 - 10:22

Aki Pyysing

OP
+13716
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
7052

Kiitoksia köyhemmille Herlineille kyydistä Cargotecin seurassa. Matkassanne oli ilo olla. Saatan hypätä kyytiin joku päivä takaisinkin. Todennäköisesti ei kuitenkaan kalliimmalla, kuin tänään saatu 36,05€.

8.7.2015 - 14:05

Aki Pyysing

OP
+13716
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
7052
Aki kirjoitti:

Kiitoksia köyhemmille Herlineille kyydistä Cargotecin seurassa. Matkassanne oli ilo olla. Saatan hypätä kyytiin joku päivä takaisinkin. Todennäköisesti ei kuitenkaan kalliimmalla, kuin tänään saatu 36,05€.

Päivä tuli  yllättävän nopeasti, kun palasin kyytiin @32,04. Q2 dollari oli kuitenkin keskimäärin heikompi kuin Q1 ja veikkaan heikkenemistä edelleen Q3. Tilauskanta on hyvä ja lisää on tullut, tosin olin ajatellut ainakin katsoa osarista kannattavuuden ennen paluuta, mutta hyppäsin nyt sitten kuitenkin jännääjien kerhoon.

13.7.2015 - 13:53

Aki Pyysing

OP
+13716
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
7052

Tästä tulikin sitten pikapano. Kiitän hyvistä hoidoista ja hyppäsin lopuista kyydissä@34,45. Perjantaina myin jo puolet halvemmalla.

Cargotec on kivoissa hinnoissa kikkailla. Holdailu ei haittaa, toisaalta ei ole sikahalpaakaan. Lisäksi liikkeet ovat rajuja. Parissa päivässä 32 ->34,50 on konepajalle ilman uutisia ihan hyvähkö nykäisy.

Tämän hoidon kanssa saatan vielä hyvinkin lähteä uusillekin deiteille.

22.9.2015 - 10:36

Aki Pyysing

OP
+13716
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
7052
Aki kirjoitti:

Tämän hoidon kanssa saatan vielä hyvinkin lähteä uusillekin deiteille.

Ne deitit tulivat sitten tänään vastaan. Ostin hätäisesti keskihintaan @25,43, kurssi roikahtanut jo 25,28:aan.Näissä hinnoissa on budjetoitu jo pieniä lakkojakin. Ei kovin isoa tietenkään. Cargotec ottaa mahdollisesta lakkoilusta pahasti pataan, kun sovitut projektit kusevat ja menevät sakoille, ja uudetkin tilaukset ovat nihkeässä.

25.9.2015 - 18:37

VallatonVille

+1
Liittynyt:
15.7.2015
Viestejä:
43

Pidän Akin tavoin Cargotecin arvostustasoa jo houkuttelevana, olenkin ottanut kiinni jo pariin kertaan. Yhden kerran näppini polttaneena olin tällä kertaa varovaisempi, hajautin enemmän muihin osakkeisiin ja liipaisin oli herkässä. Päädyinkin nyt irroittamaan tästä kaksi kertaa kolmen pörssipäivän sisällä. 

Näyttäisi siltä että Cargotecin kurssinousu jää aina muusta markkinasta jälkeen, tämä indikoisi jonkun/joidenkin tahojen myyvän tätä heti kun kurssi alkaa liikkumaan ylöspäin. Joten olen jälleen ilman lappuja ja odotan kurssin vielä löytävän tiensä alemmaksi. Kun myyntipaine hellittää(ja se pitäisi vielä osata huomata), korjausliikettä pitäisi olla tarjolla. 

 

 

 

 

5.10.2015 - 12:35

Aki Pyysing

OP
+13716
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
7052

Mie kelailin, että jos kolmas maailmansota syttyy, sitten tavaraa liikkuu kovasti satamissa ja Cargotec pärjää hyvin. Silti myin vähän @26,57 hit&run mielessä. Tosin takaisinostokin saattaa olla aika herkässä, halpaahan tämä on kuin virolainen pirtu.

21.10.2015 - 12:09

Aki Pyysing

OP
+13716
Liittynyt:
16.12.2013
Viestejä:
7052

Raivokkaan osarin pikaluvun perusteella yritin ostaa myydyt takaisin, mutta oli hinta jo karannut +5% liki 29:een. Q3 EPS0,67€oli yli ainakin minun kuvitelmieni. Antaa sitten nousta.

21.10.2015 - 12:51

JL

+26
Liittynyt:
5.8.2014
Viestejä:
101

Ihan kelpo tulos, mutta silti kurssireaktio minusta hieman yliampuva (kävi jo 30€ paremmalla puolella).