17.2.2019 - 15:49

Mikko Mäkinen

+2722
Liittynyt:
1.2.2019
Viestejä:
346
robbanillo kirjoitti:

Hei!

Olen opiskellut ja tutkinut lähiaikoina Vietnamin ja Indonesia osakemarkkinoita ja käynyt myös itse paikan päällä turistina. Kyseisten markkinoiden kasvuajurit ovat herättäneet mieleenkiintoni sijoittaa mahdollisesti Pyn Elite ja JOM Komodo rahastojen kautta. Onko kuvasi kyseisistä markkinoista muuttunut sitten viime kirjoituksen? VIeläkö omistat edellä mainittuja rahastoja tai kohdemaihin sijoittavia ETF-rahastoja?

Btw.. kiitos kun jaksat kirjotella loistavaa kolumniasi!

Kiitti, kun jaksat lukea!

Olen edelleen samaa mieltä, että Kaakkois-Aasia on kaikkein paras paikka hyvin pitkän ajan sijoituksille. Väestön koulutus, ahkeruus, ikärakenne yms tukevat hyvää talouskasvua ja vaurastumista. Kaakkois-Aasia myös sattuu olemaan Intian ja Kiinan välissä, joten näiden kahden maan 2,7 miljardin ihmisen markkinat ovat lähellä. Kaakkois-Aasian isot maat (Indonesia, Filippiinit, Thaimaa, Malesia, Vietnam, Myanmar) pitävät sisällään pitkälti päälle 500 miljoonaa ihmistä. Toki Kaakkois-Aasiassa ovat kaikki kehittyvien markkinoiden perusongelmat korruptiosta poliittiseen epävakauteen, mutta kunhan ei pistä kaikki munia samaan koriin, niin eiköhän se siitä. Kahakoita ja taantumia siellä varmasti nähdään jatkossakin, mutta pitää vaan katsoa pitemmälle.

Oma suosikkini on Vietnam. Siinä mielessä Pyn Elite on hyvä kohde - varsinkin, kun salkunhoitajan näytöt ovat kansainväliselläkin mittatikulla erinomaiset. Siinä pääsee omasta mielestäni paljon edullisempiin kohteisiin kiinni verrattuna Vietnam ETF:n (jota sitäkin olen omistanut). JOM Komodosta tykkään sen takia, että juuri pienet ja keskisuuret yritykset ovat näillä markkinoilla suhteellisesti edullisempia. Mutta nämä ovat suhteellisen korkeariskisiä kohteita, joten pitää muistaa hajautus, vaikka innoissaan olisikin. Itse olen varuillani etenkin Kiinan talouskehityksen suhteen.

Noin muuten 99% rahastoista menee itselläni kategoriaan, joita en edes harkitsisi. Kehittyville markkinoille on erilaisia faktori indeksirahastoja myös, mutten ole niihin tällä hetkellä ihan lämpeämässä. Yksi mikä voi kehittyvillä markkinoilla toimia, on osinkosijoittaminen. Yleensä koko kouhkaus osingoista on itselleni täysin käsittämätön ilmiö, mutta kehittyvillä markkinoilla se on usein merkki hyvästä corporate governancesta ja johdon omistajaystävällisyydestä (+tuloslaskelmaa voi tehdä luovasti, mutta osinkovirtoja ei voi feikata). Ongelma lähes kaikissa kehittyvien markkinoiden ETF:ssä on, että niiden painoista puolet tulee Kiinasta, Taiwanista ja Etelä-Koreasta. Koska osakkeet näissä ovat edullisia, niin jossain value-rahastossa, niiden paino on vielä suurempi. Käytännössä ne ovat betti, että Kiinassa menee jatkossakin melko hyvin. Innostuisin ehkä, jos joku keksisi vaikka valikoida sellaisia osakkeita salkkuhin, joissa on sekä arvoa(EV/EBIT ja osinko) että suhteellista momentumia. Luulisi niitäkin riittävän.

18.2.2019 - 14:58

hapu

-3
Liittynyt:
13.7.2014
Viestejä:
8

       Moro,

  1.  WDI.DE  mitenkæs tämmöseen keissiin vois jotenkin järjellisesti suhtautua?   sana (FT) sanaa (WDI) vastaan (eikä edes 1. kerta) mutta ehkä juuri siksi volabiliteetit viime kk aikana on ollut aivan top notch- luokkaa.    ittellä ei taida kompetenssit iha riittää  arvioimaan  worst case- arvoo.  mikä on luottamuksen hintalappu? kaipa se on vinanssialalla aika tärkee.

     en ole toistaseksi harrastanu kuin longeja, (enkä tiedä onnistuuko edes shortitus Norjan aksjesparekontolla) mutta shortithan on nyt sitte huhtikuuhun bannissa muutenkin.  eikö tämä muuten ole lähes ennenkuulumatonta?    onneksi tämä miina tuli nyt vältettyy, aiemmin tuli muutamalla kiekalla 130-140 € hyvin fyrkkaa.

   2. NAS.OL  onko anneissa  lähtökohtasii maukkaita ilmasia lounaita?   tässä kohtaa mielessä Norwegian, kaupataan ke ilman kuponkia ja lappuhan on jo lyöty aivan < 100 NOK pohjamutiin - ehkä toki syystäkin.   Kjos myy kuponkeja 30 pinnan alennuksella.

https://www.hegnar.no/Nyheter/Boers-finans/2019/02/Kjos-selger-tegnings…

EDIT:    https://www.hegnar.no/Nyheter/Boers-finans/2019/02/Tegningskursen-i-Nor…

hapu, Bergen

   --- 

 https://www.avanza.se/placera/redaktionellt/2018/11/22/aktien-med-en-50…

https://www.avanza.se/placera/redaktionellt/2019/02/04/darfor-rasar-wir…

https://www.bafin.de/SharedDocs/Veroeffentlichungen/DE/Meldung/2019/mel…

20.2.2019 - 12:17

Mikko Mäkinen

+2722
Liittynyt:
1.2.2019
Viestejä:
346

hapu:

Wirecard: Tuloskauden takia en ole ehtinyt tutustumaan tapaukseen. Otsikkotasolla olen ymmärtänyt, että tapaus on hieman kimurantti, mutta olen taipuvainen luottamaan FT:n näkemyksiä. Osaketta ei voi enää shortata, mutten sitä muutenkaan tekisi ilman tarkempaa tutkimusta. Ellei tiedä mitä tekee, näistä kannattaa pysyä erossa.

Norwegian Air: Tässä tuntuu olevan puurot ja vellit sekaisin jengillä. Esim maanantaina osake laski ihan oikein aamulla, kun kerrottiin omistajakaksikon myyneen ison kasan merkkareita 30% diskontolla instikoille. Mutta osake toipui koko matkan ylös. Sitten osake laski 15% antitiedotteeseen. Ilmeisesti joku parka pelästyi merkintähintaa 33 NOK, mutta itselleni jäi täyisin auki, mitä väliä sillä nyt on? Annin koko ei kuitenkaan kasvanut. Olin läppärillä huonossa paikassa, ostin aivan liian aikasin, enkä uskaltanut lisätä, koska olin netin ja välineiden suhteen vähän alakynnessä tiedon suhteen. Osake toipui kuitenkin 13% pohjilta, ja sain osakkeet myytyä parin tonnin voitolla. Nämä ovat vaikeita juttuja, jos hölmöilystä mennään täyden idiotismin puolelle. Että lisääkö tappiollista positiota vai ei. Yleensähän sääntö menee, ettei lisää, mutta sitten jää kaikkein suurimmat idiotismit hyödyntämättä.

Tänään taas merkintäoikeus irtosi osakkeesta. No jostain ihmeen syystä osake treidaa ihan väärällä tasolla. Tämä on ollut tyypillistä suomalaisten paskalappujen anneissa, mutta yllätyin etttä ilmiö toimii myös suht reilun kokosessa lentoyhtiössä. Osake tuntuisi pelkästään merkintäoikeuden irtoamisen takia olevan +15% nousussa. Toki osake näyttää edelleen tänään -34%, mutta se onkin nyt ilman merkintäoikeuksia. Tavallaan kiinnostaisi shortata osaketta, mutta sitten toisaalta onhan tämä puolittunut kuukaudessa, joten ei reilu nousu ole ihan järjetön.

20.2.2019 - 13:11

Sijoitustieto

+2013
Liittynyt:
9.6.2014
Viestejä:
1268

Mikko Mäkinen 20.2.2019: Osakepoimintoja tilinpäätöskaudelta

"Vuoden 2018 tulokset alkavat olla selvillä suurempien yhtiöiden osalta. Mikä on yhteenveto? Ehkä se, että tulokset ja näkymät eivät olleet niin surkeita kuin vuodenvaihteen kurssilaskussa ehdittiin pelätä. Tilinpäätöskaudelle tultiinkin jo vauhdikkaan rallin saattelemana, joten odotukset ehtivät hieman nousta. Inderesin tilastojen mukaan pettymyksiä oli enemmän kuin positiivisia yllätyksiä. Se näkyy myös ensimmäisten päivien kurssireaktioissa. Keskimäärin suuret suomalaisosakkeet laskivat noin prosentin tilinpäätöspäivänä."

20.2.2019 - 14:36

hapu

-3
Liittynyt:
13.7.2014
Viestejä:
8

Moi Mikko!

tæysin samaa mieltä Norwegianista.  mielenkiintoista notta olisit vieläkin kiinnostunu shortittamaan.   sulla on siis sikarilaatikon kanteen valmiiksi laskettuna yhtiön

todellinen reilu hinta?   vai onko sillä ees nii väliä, jos kontrailee suurten massojen liikkeitä onnistuneesti? 

 mitä mieltä muuten olet ns. market-maker-treidauksesta (vai onko sillä joku paree nimi), toki pirää olla joku væhæ solidimpi lappu? 

eipæhæn tartte nii paljo kaikista fundamettianalyyseista ressaa..

ittellæ on pelkæstææn hyvii kokemuksii kunnes øljy-musta-pekka (EQNR) jæi pisempææn holdiin mut maksaahan ne sitæ osinkooki esim. eilen.  

ittellä NAS-erhe alko jo pe kun jäi musta pekka ysi-ysiin kouraan.  jotenki en vaa ollu tiedostanu notta anti tuloo jo nyt ja päässen vielä mukaankin sponssailemaan.

juuri ennen kun tuo 33kr merkintähintatieto tuli oli sormi m-97-nappulalla (pienin kurin) ja sitte toki myös hannailuu ottaa lisää näkemystä.    Sissener (joku geelitukka)

oli muute sitä mieltä notta Kjos on paree lentäjä kuin bisnis-miäs, ehkä Kjosin isoveliki on samaa mieltä.

tänä ammuna mut yllätti suunta (muutos jo aikakin) ja laput lihoiks, toki omat haulit himaan.  ylihuomenna voinee sitte alkaa arbitella merkkareilla..

btw. lohi halpeni tänään mukavasti ku EU-køntrølløørit tuli ja iski suunnillee koko sektoriin (mowi, Grieg sf, Lerøy jnpp),  kartellii eppæilevæt mokomat.

20.2.2019 - 15:33

Mikko Mäkinen

+2722
Liittynyt:
1.2.2019
Viestejä:
346

Moi hapu,

Mun mielestä on ärsyttävää, kun puututaan epäolennaisuuksiin(varsinkin kun itsekään en ehdi/jaksa oikolukea). Mutta pakko sanoa, kun keskusteluamme lukee sadat muutkin, että vähän voisi tsempata isojen ja yleensäkin kirjaimien yms kanssa, jos keskustelu jatkuu.

Olisin shortannut Norwegiania vain sen takia, että osa sijoittajista ostaa vain halventuneen hinnan takia, vaikka hinnan olisi pitänyt laskea vielä enemmän. Noin ihan teknisesti.

Market maker -treidaus on menettänyt kiinnostavuuttaan, koska koneet pystyy tekemään molempia laitoja tehokkaammin. Varmaan sillä on oma paikkansa osalla treidereistä, mutta itseäni ei kiinnosta kytätä pieniä liikkeitä muuten kuin erikoistapauksissa.

Shorttasin aamusta joo melkein jokaista lohilappua, mutta valitettavasti liian pienesti. Voitto se on pienikin. Analyytikoiden kommentit väheksyivät raidia, mutta yleensä näissä kannattaa ampua ensin ja miettiä sitten. Olin niin kiireinen SOBI:n kanssa, kun en millään voinut ymmärtää, miksi se avaisi plussalle. No lopultahan se painettiin yli 10% parhaimmillaan miinukselle. Siitä tuli hyvä tili, mutta lohilaput jäivät sen takia vähemmälle huomiolle.

2.3.2019 - 19:13

.

Liittynyt:
29.12.2018
Viestejä:
4

Miten muuten strategian testaus (backtesting) hoidetaan osakkeissa? Sinänsä aika oleellinen osa strategiaa ja omaa psykologiaa, vaikka kai nyt ilmankin pärjää, mutta itse ainakin luulen, että pääsee sen tekemällä paljon helpommalla. (vaikka vaatiihan se paljon  työtä)

4.3.2019 - 12:17

Mikko Mäkinen

+2722
Liittynyt:
1.2.2019
Viestejä:
346
Ande1 kirjoitti:

Katson usein, miten jotkut eventit ovat aiemmin vaikuttaneet kursseihin. En kuitenkaan ole ikinä tehnyt laajamittaista backtestausta oikein mihinkään. Varsinkin jenkkimarkkinoilla löytyy todella helppoja ja hyviä backtestaus-ohjelmia. Mutta niitäkin 99% ihmisistä tulkitsee väärin, eikä ymmärrä data miningin vaaroja. Kyllähän eri strategioiden historiallista menestystä olisi ihan mielenkiintoista tutkia, mutta yleensä tilanteet ja päätöksenteko ovat monimutkaisia prosesseja, eivätkä kovin helppoja standardisoida. On mulla jotain ajatuksia, miten prosesseja voisi automatisoida, muttei vielä ole aikaa löytynyt asiaan paneutumiseen.

Teknisen analyysin ja kvantitatiivisten faktorien testauksessa backtestaus on tärkeätä. Varsinkin jälkimmäinen kiinnostaa, mutta asian tutkiminen kävisi jo itsessään työstä, joten koitan pärjätä muiden datan avulla. Sitä löytyy moninkertaisesti enemmän kuin kymmenen vuotta sitten.

5.3.2019 - 11:46

Trainee

+4
Liittynyt:
5.3.2019
Viestejä:
25

Moikka Mikko,

Teet hyvää työtä tämän blogin ja foorumivastailujen kanssa.

Olen ollut noin vuosikymmenen ajan holdisijoittaja ja rakennan holdaussalkkua perinteisellä periaatteella; vain arvo-osakkeita, hyviä osinkolappuja ja myydä ei koskaan.

Holdauksen ohella olen nyt viime kuukausien aikana harjoittanut hieman aktiivisempaa treidausta pienellä pääomalla - lähinnä oman kiinnostuksen vuoksi. Tavoitteena on pyrkiä pitämään tappiot pienenä tai treidauspääoma jopa aloitustasolla. Realismia on sen verran mukana, että voitollisesta treidauksesta ei tällä hetkellä unelmoida. Pääasiallisena hyötynä harjoittelusta haen siis kokemusta ja oppia. Itselleni näitä asioita olisi mahdotonta tutkia ilman, että omaa rahaa on pelissä. Tällä hetkellä mennään jopa hieman vihertäen.

Miten usein sinulle tulee päiviä, jolloin treidauspositioita ei vain tunnu löytyvän? Itselläni on omat treidaussäännöt ja treidauksen aikahorisontti voi positiosta riippuen olla minuuteista jopa muutamaan viikkoon, mutta näinkin laajalla aikahorisontilla harjoitellessa tulee päiviä, jolloin positiopaikkaa ei tunnu löytyvän. Toiminnan ollessa harjoittelua tämä ei sinänsä haittaa, mutta kiinnostavaa olisi kuulla tuleeko tällaisia päiviä myös ammattilaiselle ja miten niihin suhtaudutaan.

--

Trainee

5.3.2019 - 12:57

Mikko Mäkinen

+2722
Liittynyt:
1.2.2019
Viestejä:
346
Trainee kirjoitti:

Kiitos kommenteista Trainee! Hyvällä otteellahan tuo treidaus on sulla lähtenyt käyntiin. Sopivan pientä, ettei rahan häviäminen haittaisi - mutta jotain panosta pitää olla, jotta ymmärtää, miten tunteet vaikuttavat tekemiseen.

Jos paikkaa ei löydy, niin ei löydy. Suurimpana osana päivistä ei ole mitään mehukasta casea. Seuraamiensa yhtiöiden tai muiden kohteiden kenttää ei voi loputtomasti laajentaa. Nyt tuntuisi kuitenkin olevan vähän päinvastainen ongelma. Eli vähän joka päivä löytyy jotain, jolloin pitkäaikaisempiin projekteihin on vaikeampi löytää keskeytymätöntä aikaa. Vaikkei Nordeaa ole tänään kovin paljoa ylimääräistä (yht 10k), tuntuu kahvilaan iltapäiväksi lähtö silti vähän riskiltä, kun otsikoita siitä voi vielä tippua. Kun on lisännyt seurattavia kohteita, analyysipalveluja ja tietolähteitä, on aika paljon mitä seurata. Aiemmin kun löysi jotain mielenkiintoista, pystyi illatkin tutkimaan tarvittaessa, mutta nyt se ei oikein ole vaihtoehto.

Käytännössä ideoita löytää aina, kunhan tekee tutkimusta. Oli se sitten fundamenttien tai graafien katselua. Kun ei ole tietoa ja kokemusta, usein positiot voivat alkuun olla sellaisia, mitä myöhemmin ei ottaisi. Mutta siinä oppimisessa tekeminen on aika tärkeää. Itse huomaan vuosi vuodelta, kuinka paljon enemmän kaikesta voisi tietää ja osata. Tuntuu, että nyt on paljon enemmän opittavaa kuin 10 vuotta sitten. Kuulostaa hölmöltä ennen kuin sen kokee.

5.3.2019 - 16:07

Trainee

+4
Liittynyt:
5.3.2019
Viestejä:
25
Mikko Mäkinen kirjoitti:

Pitääkin käydä hieman läpi aikaisemmissa viesteissä esille tuomiasi tietolähteitä. Tarkistelen sieltä josko saisin onnistuisin laajentamaan hieman kenttääni ja löytää näkemyksiä posioiden tueksi. Nordeaa lienee moni treidaaja positioineen nyt alkuviikosta, tällaiset uutisten (ehkä jopa uutiankkojen) aiheuttamat heittelyt ovat aina mahdollisuuksia. Joudun kuitenkin viemään jännityksen iltapäivästä - Nordea sulkee tänään 7,818 hintaan. 

Jään seuraamaan kirjoitteluasi.

6.3.2019 - 15:52

Sijoitustieto

+2013
Liittynyt:
9.6.2014
Viestejä:
1268

Mikko Mäkinen 6.3.2019: Aika olla taas hieman varovaisempi markkinoilla

"Kirjoitin vuodenvaihteessa, että pörssien ei ole pakko romahtaa. Se oli reaktioni niihin kaikkiin lehtijuttuihin ja kirjoituksiin, jossa povattiin lopun aikoja pörssien tullessa rajusti alas. Kehotin käyttämään pessimistien voitonhetket osakkeiden ostamiseen tulevana vuonna. Alekausi pörssissä oli tällä kertaa lyhyempi kuin vaateliikkeissä. Pörssit repivät toistakymmentä prosenttia ylös alle kuukaudessa. Täytyy myöntää, että itsekin jäin osittain asemalla huutelemaan, kun juna jo lähti.

En nähnyt vuodenvaihteessa mitään kovin hälyttävää taloudessa, enkä näe vieläkään. Näyttää kuitenkin siltä, että kaikki maailmantalouden kolme moottoria jolleivat nyt sakkaa vielä, niin ainakin yskähtelevät."

6.3.2019 - 16:59

Mikko Mäkinen

+2722
Liittynyt:
1.2.2019
Viestejä:
346
Trainee kirjoitti:

Pitääkin käydä hieman läpi aikaisemmissa viesteissä esille tuomiasi tietolähteitä. Tarkistelen sieltä josko saisin onnistuisin laajentamaan hieman kenttääni ja löytää näkemyksiä posioiden tueksi. Nordeaa lienee moni treidaaja positioineen nyt alkuviikosta, tällaiset uutisten (ehkä jopa uutiankkojen) aiheuttamat heittelyt ovat aina mahdollisuuksia. Joudun kuitenkin viemään jännityksen iltapäivästä - Nordea sulkee tänään 7,818 hintaan. 

Jään seuraamaan kirjoitteluasi.

Aika moni otti tuon Nordea casen erinomaisena mahdollisuutena tehdä rahaa lähinnä juuri oston kannalta. Mutta edun saaminen tuossa tilanteessa vaati mielestäni, että oli odotuksista aika hyvin perillä. Swedbankissa ja Danskessa osto ensimmäiseen isoon dippiin olisi ollut karmivan huono liike. Joten samanlaiseen ostoon tarvitaan vähän tuuria siinäkin mielessä, ettei uutta isompaa paljastusta seuraa heti edellisen perään. Sen takia pelasin Nordeaa rohkeammin myynnin kannalta kuin oston. Monilla sijoittajilla oli varmasti recency bias (nähdään viimeaikaset Swedbank ja Danske esimerkit todennäköisempänä Nordealle kuin objektiivista olisi) mukana Nordean myynnissä. Itse olisin halunnut nähdä vähän vielä isomman ylireagoinnin. Tai edes, ettei kurssi olisi palautunut niin hyvin, kun MOT tuli katsottavaksi.

Omistetaan pieni erä Nordeaa pitkässä salkussa. Sisäpiirin ostot, Gardellin mukaantulo, suuri osinko(koska se muita innostaa) ovat riittäviä syitä omistaa osakkeita.

10.3.2019 - 22:26

Nagamorich

+121
Liittynyt:
28.9.2015
Viestejä:
168

Mitä mieltä Nesteen nykytilanteesta ja arvostuksesta?

Muistelisin että aiemmin kolumnettelit ja kommentoin täälläkin Nesteen olevan korkealle arvostettu. Nyt kurssi näyttää rynnistelleen 90 tuntumaan.

Kiitoksia hyvistä kirjoituksista ja äärimmäisen asiallisesta keskustelusta / vastailusta kysymyksiin foorumilla. Arvostan!

12.3.2019 - 08:07

Mikko Mäkinen

+2722
Liittynyt:
1.2.2019
Viestejä:
346

Myin pitkistä salkuista Nesteet 40 euron kieppeillä. Muistaakseni suosittelin valtiota myymään 56 eurolla. Vaikka olin osaketta moneen otteeseen shorttina, onnistuin välttelemään isot nousut ostamalla hyviin uutisiin. Nyt kurssi on 90 euroa. Nousu on siis yllättänyt. Olen tänäkin vuonna onnistunut pieniä pätkiä longailemaan voitollisesti Nestettä, vaikka valuaatio pelottaakin.

Nesteen osake on melkoinen menestystarina. On erikoista, jos Neste pystyisi tekemään näin massiivista marginaalia pitkälle tulevaisuuteen. Yhtiötä seuraavat analyytikotkin alkavat kaikki olla hyvin positiivisia yhtiöstä. Yhtäkkiä Nesteestä onkin kuoriutunut kasvuyhtiö. Pitäisi olla enemmän perillä, kuinka paljon edelllä Neste on potentiaalisia kilpailijoita biopolttoaineiden tuotannossa. Täytyy sanoa, etten vain tiedä, mitä tulee tapahtumaan. Mutta osakekurssissa on mukana paljon optimismia.

14.3.2019 - 16:02

.

Liittynyt:
29.12.2018
Viestejä:
4

Rovio longi (kunhan tämän päivän kynttilä sulkeutuisi "optimistisena"), Marimekon mahdollinen "double top" shortti ja Nesteen mahdollinen "double top" shortti ovat pari osaketta, joita odotan innolla Suomen markkinoilta. Roviosta tuntuu, että ei olla vähään aikoihin paljoa puhuttu.

16.3.2019 - 21:24

Trainee

+4
Liittynyt:
5.3.2019
Viestejä:
25

Hei Mikko,

Miten suhtaudut positioiden tappiolliseen sulkemiseen ja stop loss -tasojen asettamiseen? Esimerkiksi asetatko tietyllä logiikalla stop loss -tason tietyn kokoisessa positiossa vai miten määrität asian?

Kävin läpi tappiolliset (smiley) positiosi noista treidien raporttiscreenshoteistasi ja huomasin aika paljon variaatiota prosenteissa. Analyysini perusteella huomasin, että suljet tappiollisesti positiot näissä treideissa keskimäärin 0,625 % tappiolla. Olen itse pitänyt kokeiluissa rajana noin 1-1.5 % ja tässä on selkeä ero.

Toki variaatiota löytyy, suurimmillaan tappio oli yli 4 % ja tietynlaista päiväkohtaista variaatiota näytti myös olevan, miten paljon riskiä on otettu. Mediaani kuitenkin oli 0,347 %, eli näytät käyttävän hyvin aggressiivista otetta tappioiden kotiuttamiseen.

Ps. edellinen raporttiscreenshotti oli 17.10. Näitähän Trainee tarkastelee mielellään myös tulevaisuudessa jos vain suinkin mahdollista.

*Edit: Lisätäänpä samaan postaukseen vielä lisäkysymys; oletko huomannut ovat treidausmielessä asettamasi keskimäärin enemmän long- vai short-positioita?

--

Trainee

17.3.2019 - 11:07

Nagamorich

+121
Liittynyt:
28.9.2015
Viestejä:
168

Kiitos vastauksesta! Löysinkin googlailemalla jutun tuosta 56 euron mielipiteestä, muistelin kuitenkin että tuon jälkeenkin täällä käytiin jotain juttua valuaatiosta ja tulevaisuuden näkymistä. Voi toki olla että keskustelu liittyi tuohon aiempaan näkemykseen.

Potentiaalisten kilpailijoiden lisäksi tulisi varmaankin pystyä arvioimaan Nesteen prosessien tehokkuutta ja mahdollisia tiedollisia etuja kovakatteisten bisneksen osalta.

17.3.2019 - 14:10

Mikko Mäkinen

+2722
Liittynyt:
1.2.2019
Viestejä:
346
Ande1 kirjoitti:

Rovio longi (kunhan tämän päivän kynttilä sulkeutuisi "optimistisena"), Marimekon mahdollinen "double top" shortti ja Nesteen mahdollinen "double top" shortti ovat pari osaketta, joita odotan innolla Suomen markkinoilta. Roviosta tuntuu, että ei olla vähään aikoihin paljoa puhuttu.

Viimeisetkin Roviot tuli myytyä 5,50 kieppeillä. Yhtiöllä on positiivisia ajureita(elokuva, Hatch, tulos ihan hyvä valuaatioon nähden), joten olisi pitänyt pysyä mukana pitempään. Marimekkoa en saa lainaksi ja Nestettä en vielä uskalla shortata.

Trainee kirjoitti:

Hei Mikko,

Miten suhtaudut positioiden tappiolliseen sulkemiseen ja stop loss -tasojen asettamiseen? Esimerkiksi asetatko tietyllä logiikalla stop loss -tason tietyn kokoisessa positiossa vai miten määrität asian?

Kävin läpi tappiolliset (smiley) positiosi noista treidien raporttiscreenshoteistasi ja huomasin aika paljon variaatiota prosenteissa. Analyysini perusteella huomasin, että suljet tappiollisesti positiot näissä treideissa keskimäärin 0,625 % tappiolla. Olen itse pitänyt kokeiluissa rajana noin 1-1.5 % ja tässä on selkeä ero.

Toki variaatiota löytyy, suurimmillaan tappio oli yli 4 % ja tietynlaista päiväkohtaista variaatiota näytti myös olevan, miten paljon riskiä on otettu. Mediaani kuitenkin oli 0,347 %, eli näytät käyttävän hyvin aggressiivista otetta tappioiden kotiuttamiseen.

Ps. edellinen raporttiscreenshotti oli 17.10. Näitähän Trainee tarkastelee mielellään myös tulevaisuudessa jos vain suinkin mahdollista.

*Edit: Lisätäänpä samaan postaukseen vielä lisäkysymys; oletko huomannut ovat treidausmielessä asettamasi keskimäärin enemmän long- vai short-positioita?

Trainee

No nyt on tehty tarkkaa työtä. Kannattaa nyt huomioida, ettei yksittäisistä päivistä kannata ihan älyttömästi tehdä johtopäätöksiä. Toinen ongelma on, että näkee vain koko päivän kauppojen keskiarvot. Jos teen tuhannella osakkeella edestakaisin kymmenen kertaa, se on toki vähän eri asia kuin kymmenellä tuhannella kertakaupan.

Jos ei ole vielä vuosikausien kokemusta, niin stopareissa on hyvä olla joku kiinteä sääntö. Tai ainakin stopari on hyvä päättää jo entry-vaiheessa. Itse sävellän noita aika tapauskohtaisesti. Joissain tapauksissa voi olla aika varma, että muut huomaavat jotain myöhemmin, mitä itse olen keksinyt. En silloin haluaisi stopata itseäni pois. Suurimmassa osassa kaupoista ei tällaista tilannetta ole. On hyvä opetella tapa, että mieluummin stoppaa itsensä aika herkästi osalla positiolla ulos treidistä, mutta on valmis menemään uudestaan huonommalla hinnalla, jos homma alkaakin toimia.

En aidosti osaa sanoa, mikä suhde shorteilla ja longeilla on. Monelle muulle se on varmaan melko oleellista, mutta itse en näissä niin paljoa eroa näe. Olettaisin, että enemmän longeja. Aiemmin, kun teki pienemmillä lapuilla enemmän kauppaa, oli longien suhde varmasti vielä isompi. Viisi vuotta sitten Helsingissä oli 20-30 shortattavaa ja 150 longattavaa, nyt osakkeita saa paljon paremmin lainaksi ja päivänsisällä myytäväksi. Pitemmissä peleissä toki mieluummin olen enemmän ostopuolella, koska osakkeissa tuppaa olemaan positiivinen arvo omistamisesta.

Toivottavasti kerkeän muutamat screenshotit laittamaan tässä keväällä.

Nagamorich kirjoitti:

Kiitos vastauksesta! Löysinkin googlailemalla jutun tuosta 56 euron mielipiteestä, muistelin kuitenkin että tuon jälkeenkin täällä käytiin jotain juttua valuaatiosta ja tulevaisuuden näkymistä. Voi toki olla että keskustelu liittyi tuohon aiempaan näkemykseen.

Potentiaalisten kilpailijoiden lisäksi tulisi varmaankin pystyä arvioimaan Nesteen prosessien tehokkuutta ja mahdollisia tiedollisia etuja kovakatteisten bisneksen osalta.

Kävin ihan Talouselämänkin hakemassa. Ei siinä paljon uutta ollut. Neste on tehnyt mestarillista työtä ja saanut kaikki pitämään heidän biodieseliään eettisenä ja vähähiilidioksidisena tuotteena. Siten tuotetta on saatu myytyä suurella preemiolla samaan aikaan, kun raaka-aineita pystytään hankkimaan halvalla. Edelleen vähän nikoittelen, ettei palmuöljyn jätetuotteiden eettisyys ja päästöjen vähäisyys ole ihan niin yksinkertaista. Mutta poliittiset riskit ovat kaatuneet yksi toisensa jälkeen. Hyvää duunia kyllä Nesteen PR- ja lobbausosastoilla. En halua tässä tarinassa olla pitkäaikaisena sijoittana mukana, mutten näe katalystiä shortillekaan ihan heti. Hienostihan he ovat saaneet rakennettua ostamisen logistiikan kuntoon ja jalostamot tekevät näppärästi lopputuotteita jätteestä. Ei vastaavan operaation rakentaminen ole helppoa kilpailijoille. Toisaalta, jos kiinalaiset pääsevät asiassa kunnolla jyvälle, he pystyvät tämänkin alan pilaamaan. Aivan kuten ovat sotkeneet monen muunkin bisneksen(metallien jalostus, aurinkoenergia, kuluttajatuotteet yms)

21.3.2019 - 16:54

Sijoitustieto

+2013
Liittynyt:
9.6.2014
Viestejä:
1268

Mikko Mäkinen ja Ville Hemminki 21.3.2019: Miten me sijoitamme?
 
"Monimutkaisuus on usein kiehtovaa. Usein lääkärien ja insinöörien sanotaan olevan huonoja sijoittajia, koska he luottavat itseensä liikaa ja tekevät sijoittamisesta monimutkaista. Monimutkaisuus saa ihmiset tekemään liikaa kauppaa ja ottamaan enemmän riskiä kuin he ymmärtävät.

Usein asiantuntijat käyttävät jargonia ja monimutkaistavat asioita vaikuttaakseen päteviltä. Ja ihmiset menevät halpaan. Asiaa vähemmän tuntevan ihmisen on vaikea uskoa, että sijoittamisessa yksinkertaisin tie on usein se paras.

Yksinkertaisuus on sijoittamisessa valttia, koska markkinatuottojen voittaminen on hyvin vaikeaa. Jos se ei onnistu sitä päivätöikseen yrittävältä, mikä todennäköisyys jää amatöörille?

Esimerkki yksinkertaisuudesta: Yksityissijoittajille indeksirahasto on usein parempi ratkaisu kuin salkun luominen itse. Ellei osakepoiminnasta nauti, on osakkeiden itse valikoimista lähes mahdoton perustella. Paljon tuottavampaa sama kulutettu aika olisi, jos sen käyttäisi rahan tienaamiseen, ei sijoitusten tuunaamiseen.

Meidän tavoitteemme on voittaa markkinat reilulla marginaalilla. Ja se on samalla meidän ongelmamme: Se ei jo määritelmän mukaisesti voi onnistua sijoittamalla vain indeksiin. Se ei ole yksinkertaista. Pyrimme kuitenkin tekemään näitä monimutkaisempia asioita mahdollisimman johdonmukaisesti.  

Kuten viime viikolla menimme lupaamaan, seuraavassa olemme avanneet hieman sitä prosessia, jolla tavoitteeseen pyrimme."

21.3.2019 - 18:59

Druckenmiller

+4
Liittynyt:
15.2.2019
Viestejä:
9

Mielenkiintoinen teksti, kiitos jakamisesta. Kirjoitit että osa salkustanne on allokoitu ns. erikoistilanteiiin. Oletko tutustunut Afarakin tilanteeseen ja voiko udella että mitä mieltä olet tapauksesta? Kirjoituksessa et ainakaan maininnut pelaavasi tilannetta, mutta olisi mielenkiintoista kuulla miten näet sen jos olet tutustunut?

23.3.2019 - 14:05

Mikko Mäkinen

+2722
Liittynyt:
1.2.2019
Viestejä:
346
Druckenmiller kirjoitti:

Mielenkiintoinen teksti, kiitos jakamisesta. Kirjoitit että osa salkustanne on allokoitu ns. erikoistilanteiiin. Oletko tutustunut Afarakin tilanteeseen ja voiko udella että mitä mieltä olet tapauksesta? Kirjoituksessa et ainakaan maininnut pelaavasi tilannetta, mutta olisi mielenkiintoista kuulla miten näet sen jos olet tutustunut?

Kiitos palautteesta!

Olen muutaman kerran lähtenyt Afarakiin hyvin pienellä ostolla seuraamaan tilannetta. Ja tullut katumapäälle nopeasti. Joku siinä tökkii.

Aivan eri tilanne olisi, jos katsoisin, että yhtiö on 80 sentin arvoinen ja siinä on sitten optio paljon paremmalle toteutumalle. Mutta todellisuudessa Afarakin arvoa on hyvin vaikea määritellä. Jens taisi laittaa odotusarvoja tilanteelle ja ne vaikuttivat järkeviltä. Eli, että tilanne olisi positiivisen odotusarvon kohde. Itse pyrin myös minimoimaan omaa harmitusta. Olen muutaman kerran lähtenyt erikoistilanteisiin, jotka näyttivät hyvältä, mutta korttitalo sortui. Kun on sellainen fiilis, että Dankon kaltaisen karakterin kanssa voi jäädä luu yllättävän pahasti käteen. 

En uskalla sijoittaa osakkeeseen isosti ainakaan ilman, että selvittäsin skenaariot, miten asia voi edetä. Siinä luultavasti tarvitsisi juristin tms. näkemystä. Ja toisaalta, jos sijoittaisin 20 tuhatta euroa siihen, ei voitto olisi riittävän suuri, että se kompensoisi sitä ketutusta, jos homma menee pieleen. Jos riittävän moni ajattelee samoin, niin sehän on sitten jollekin muulle tilipaikka.

Eli pyrin jossain määrin välttelemään tilanteita, jossa häviän, koska joku tekee väärin tai hölmösti asioita - vastakohtana sille, että ihmiset toimisivat minun mielestä järkevästi. Uudelleen ja uudelleen huomaan, että ihmiset eivät toimi rehellisesti, oikein tai viisaasti.

25.3.2019 - 14:04

Mikko Mäkinen

+2722
Liittynyt:
1.2.2019
Viestejä:
346

Olen tutkinut vähän pelialan firmoja viime päivinä. Kiinnostuin taas asiasta, kun näin uutisotsikon, että Lady Gaga olisi mukana CD Projektin Cyber Punk-nimisessä pelissä. Lady Gaga ei itsessään kiinnosta, vaan että pelifirma ylipäätään mainitaan. Mietin, että miksi tämmöistä Varsovan small cappia edes uutisoidaan näyttävästi Bloombergilla.

Cd Projekt oli omissa kirjoissa yksi parhaista pelien tekijöistä. Olin miettinyt, että siinä olisi kiva olla mukana omistajanikin. Syy oli lähinnä se, että he pystyivät murto-osalla resurssesta tekemään parempia pelejä kuin 99% suurten firmojen peleistä. Mietin ensimmäisen kerran jo yli kymmenen vuotta sitten. Mutta en tiennyt, miten yhtiöön sijoittaa.

En ole pariin vuoteen ehtinyt paljoa tietokonetta tai pleikkaria pelaamaan, mutta laji sinänsä on aina ollut hauska harrastus. Mun mielestä CD Projektin Witcher 3 vuonna 2015 oli ainakin PC:llä yksi parhaista peleistä, mitä on tehty. Voi olla, että olen puolueellinen, kun olen lukenut kirjasarjan ja pelannut aiemmat pelit. Hyviä arvioita peli sai kautta linjan ja myyntiluvutkin olivat ilmeisen hyviä rajallisesta markkinoinnista huolimatta.

Nyt vähän leuka loksahti, kun katsoin että markkina-arvo on 4 miljardin euron luokkaa. Kymmenessä vuodessa siis +23 000%.

Vaikka siihen sijoittaminen olisi ollut itselleni todella hankalaa, tuon näkeminen tuotti vihlaisevan tuskan. Tuskin kovin moni osake on 230-kertaistunut. Puolan zlotykin on ollut melko vakaa euroon nähden. Netflix oli jossain vaiheessa jenkkien tuottovertailun kärjessä reilut 50-kertaistumalla kymmenessä vuodessa. Varmaan jotain konkkakypsiä firmoja on noussut aivan suosta, mutta niihin tuskin kukaan ihan hirveästi uskaltaa sijoittaa. 

CDR vst Netflix:

Täytyy sanoa, että vähän harmitti. Jotenkin olin unohtanut koko firman, ja laittanut koriin sijoituskelvottomat. Alkuun mietin, että oliko tämä edes listattu, mutta sitten muistin, että kyllä mä joskus olin vaan todennut, ettei Varsovat pörssiin ole mulla pääsyä. Interactive Brokerssin kauttakin osaketta on voinut ostaa osaketta vasta 2017 alkaen, jolloin osake olikin jo noussut valtaosan nousuistaan. Nyt osake on kallis. Vaikka yhtiöstä tykkään, on hieman vaikea maksaa EV/Sales 7x hintaa vuoden 2020 myynnille, jollon siis julkaistaan kauan odotettu peli. Hyvin kallista siis jo.

Itseään voi lohduttaa sillä, että olisin varmasti myynyt matkan varrella moneen kertaan, jos olisin onnistunut osaketta ostamaan. Aika harvassa ovat ne, jotka pystyvät olemaan myymättä yhtään, kun osake vaikkapa kymmenkertaistuu.

Mutta kyllähän ne pelejä osaavat edelleen tehdä. Katsoo vaikka Cyber Punkin 48min Gameplay videon. Se onkin varmaan ainoa pitkä gameplay, minkä olen ikinä jaksanut katsoa loppuun asti:

https://www.youtube.com/watch?v=vjF9GgrY9c0&has_verified=1

Aloin miettimään, olisiko jotain löytämättömiä helmiä vielä. Harmi kyllä, nykyään on paljon vähemmän aikaa tehdä tutkimusta pelaamalla.

Jotenkin ajattelen, että pelimarkkinan ollessa koko ajan suositumpaa ja täysin globaalia(pelit ladataan aina vain enemmän suoraan netistä), että tämä on harvoja alueita, mistä voisi muutamassa vuodessa kymmenkertaistujan paikallistaa.

Mobiilipelit ovat asia erikseen, mutta tietokonepelejä valmistavista Pohjoismaissa on listattuna ainakin THQ Nordic ja Remedy Entertainment.

Näistä THQ Nordic on viime vuosina ostanut paljon assetteja, mutten ole vakuuttunut heidän ydinosaamisestaan peleissä. Pelit ovat yleisesti ottaen saaneet keskinkertaisia arvioita. Ei ihan kategoriaa, mistä bestseller voisi nousta. Yritys on kasvanut posketonta vauhtia ja on kannattava, mutta vaatisin todisteita, että yhtiöllä on pelisilmää laatupelien suhteen.  CD Projektin homman juju on ollut, ettei haittaa, vaikka hyvän pelin tekeminen kestää yli viisi vuotta. Tärkeintä on, että se sitten on hyvä. Sen ansiosta pelejä myydään Steamissa hyvin pitkään. Niistä tuli klassikkoja.

Remedyn joistain peleistä olen tykännyt. Pari ensimmäistä Max Payneä olivat ihan hyviä pelejä, muttei klassikkomateriaalia. Nyt latasin viikonloppuna kehutun Alan Waken ja kolmannen Max Paynen testailuun. Pitää vähän analysoida niitä. Remedyn Quantum Break oli jossain määrin pettymys sekä arvostelujen että myynnin suhteen.

Tänä vuonna julkaistava Control näyttää kiinnostavammalta kuin Quantum Break, mutta ehkä vähän samankaltaiselta:

https://www.youtube.com/watch?v=lv_sED1e4qY

Tuon perusteella veikkaisin Controllille jonkinlaista menestystä, muttei riittävästi, jotta kurssi lähtisi moninkertaistumaan. On melko paljon hyviä pelejä, mutta vain kourallinen vuodessa todella suosittuja pelejä, jotka pääsevät muutamien miljoonien kappalemyyntiä korkeammille tasoille.

Video ei ole alkuunkaan niin kiehtova kuin Cyber Punk. Tätä heijastaa myös katsojamäärät 14 000 000 vst 68 000 silmäparia..

Silti tarkoitus vähän miettiä, onko keinoja jostain onkia tietoa menestyksestä ennen kuin yhtiö kertoo siitä itse. Jos peli myisi hyvin, olisi Remedy melko varma yritysostokohde nykyistä moninkertaisella hinnalla. Koska Control ei näytä omaan silmään hitiltä, jätetään osake vielä ostamatta.

Laittakaa toki vinkkiä, jos joku löytämätön helmi vielä on olemassa!

26.3.2019 - 12:52

Trainee

+4
Liittynyt:
5.3.2019
Viestejä:
25

Mitenkäs Capcom? Tuttu jo vanhoilta NES ajoilta, mutta kiinnostavana yksityiskohtana firma on uutisten mukaan keskittymässä VR-peleihin entistä vahvemmin tulevaisuudessa (nyt mm. tuonut jo Resident Evilin VR:lle). Uskon, että VR tulee olemaan tulevaisuudessa pelialalle samanlainen mullistus kuin internet moninpeleineen. VR-laitteet ovat vielä hyvin varhaisessa kehitysvaiheessa, mutta esimerkiksi jo ensimmäisen sukupolven PS VR myynnit lasketaan jo miljoonissa yksiköissä.

Tämän näkemyksen pohjalta VR-peleihin keskittyvät yhtiöt voivat olla hyvin potentiaalisia sijoituskohteita, erityisesti jos niillä on nykyisten pelien myyntien laskiessa painetta panostaa uusiin teknologioihin (feat. Capcom). Nämä nykyiset suosittujen VR-pelien tuotantoyhtiöt ovat vain valitettavan harvakseltaan pörssissä.

PK-seudullahan on tullut jo näitä Pikseli-VR-pelipaikkoja, joista tulee mieleen vähän entisaikain LAN-kahvilat (tai Megazonen yhteydessä olleet LAN-tilat). Tällaiset tuppaavat sitten kuolemaan, kun teknologia valtaa yksityiskodit.

26.3.2019 - 15:08

Matti.K

+14
Liittynyt:
2.6.2015
Viestejä:
29

Mielenkiintoine kirjoitus Cd projektista, enpä tiennyt että tuokin on listattu yhtiö.

Square Enix on ollut itselläni tutkassa. Yhtiön joulumyynti sujui kehnosti, Tomb Raider ja Just Cause 4 ei käynyt kaupaksi ihan odotetulla tavalla. Yhtiö kuitenkin indikoi helmikuun puhelinkonffassa vuodella 2020 vahvaa myyntiä. Yhtiö ei kommentoinut, että mihin tämä perustuu, mutta tiedossa on, että heillä on kovia julkaisuja tulossa. Final Fantasy 7 remake, josta ensimmäinen traileri julkaistiin jo 2015, sekä Marvelin kanssa tehty monivuotinen diili Avengers pelisarjasta. Tämäkin diili julkaistiin jo 2017 tammikuussa ja tietoa on tihkunut hyvin niukasti. Lupailivat tarkempaa tietoja julkaisuista E3 tapahtumassa kesäkuussa. Osake tällä hetkellä noin 30% alle viime vuoden huippujen, osake nousset reilu 20% tuon helmikuun puhelinkonffan jälkeen. Tämän kokoluokan yritys ei nyt ihan äkkiä monikymmenkertaisu, mutta kyllä noissa tulevissa julkaisuissa potentiaalia on. 

26.3.2019 - 17:36

Kapteeni Ilmiselva

+33
Liittynyt:
15.4.2017
Viestejä:
160
Mikko Mäkinen kirjoitti:

Silti tarkoitus vähän miettiä, onko keinoja jostain onkia tietoa menestyksestä ennen kuin yhtiö kertoo siitä itse. Jos peli myisi hyvin, olisi Remedy melko varma yritysostokohde nykyistä moninkertaisella hinnalla. Koska Control ei näytä omaan silmään hitiltä, jätetään osake vielä ostamatta.

Eikos tahan ne sosiaalisen median / Twitchin / Youtuben / foorumeiden dataminerit sopisi parhaiten? Tahan yhdistettyna riittava kiinnostus alaa kohtaan, jotta tietaa mita firmojen pipelinessa seurata. Metacritic ja muut arvostelujen aggregatorit, mukaan lukien myos kayttajien arvosanat. Sitten on toki EA:t, Take-Twot ja Ubisoftit, joilla jo sen verran valmista IP:ta ja lisensseja, ja jotka tahkoavat tasaisempaa tulosta vuosipaivityksilla (NHL, FIFA jne.).

Yllaolevista varmaan saa kasitysta, miten jokin julkaisu todennakoisesti menestyy ennen kuin firmat raportoivat tuloksiaan. Monet pelit kuitenkin julkistetaan vuosia etukateen ja niita hypetetaan julkaisuun saakka. Valilla joku vuotaa kehityksen ongelmista (esim. EA:n Anthem Redditissa muutama kuukausi ennen julkaisua). Toki noita samoja asioita seurannevat kaikki muutkin, joten ei sekaan mikaan oikotie onneen taida olla.

Alasta kiinnostuneelle hyvaa lukemista voisi olla vaikka https://www.amazon.co.uk/Blood-Sweat-Pixels-Triumphant-Turbulent/dp/0062651234 - ainakin hyvia esimerkkeja pelinteosta ja kontekstia sijoittajalle, jollei muuta.

27.3.2019 - 23:50

siltala

Liittynyt:
17.1.2019
Viestejä:
3

Hei Mikko!

Minua kiinnostaisi kysyä minkälaisia indikaattoreita seuraat esim. tämänpäiväisen Swedbank-keissin kohdalla tehdessäsi päätöksiä missä vaiheessa shortata / ostaa takaisin / vaihtaa longiksi osakkeita. Seuraatko esimerkiksi välittäjätilastoja, kaupankäyntivolyymiä, tms, ja miten hyödynnät stop loss -toimeksiantoja kaupankäynnin aikana? Entä minkälaista reaktiota odottaisit seuraavalle päivälle näin voimakkaan laskupäivän jälkeen, ja mitä aiot seurata aamulla miettiessäsi tuleeko toinen laskupäivä vai mahdollinen rekyyli ylöspäin?

Oletko muuten harkinnut edelleen Shareville-tilin avaamista uudelleen? Kaupankäyntisi seuraaminen reaaliajassa olisi opettavaista ja auttaisi ymmärtämään käytännössä niitä asioita mistä kirjoitat täällä teoreettisemmalla tasolla. Abstraktit periaatteet kun tuppaa sisäistämään vasta siinä vaiheessa, kun näkee niitä sovellettavan tilanteesta toiseen - tai pahemmassa tapauksessa, yrityksen ja erehdyksen kautta...

28.3.2019 - 10:58

Mikko Mäkinen

+2722
Liittynyt:
1.2.2019
Viestejä:
346
kuukkeli kirjoitti:

Max Payne 3 ei ole muuten Remedyn tekemä peli, sen teki Rockstar Games (tunnettu mm. GTA pelisarjasta).

Näinhän se olikin! Hyvä, koska olenkin pelannut enimmäkseen Red Dead Redemption kakkosta viime päivät.

Trainee kirjoitti:

Mitenkäs Capcom? Tuttu jo vanhoilta NES ajoilta, mutta kiinnostavana yksityiskohtana firma on uutisten mukaan keskittymässä VR-peleihin entistä vahvemmin tulevaisuudessa (nyt mm. tuonut jo Resident Evilin VR:lle). Uskon, että VR tulee olemaan tulevaisuudessa pelialalle samanlainen mullistus kuin internet moninpeleineen. VR-laitteet ovat vielä hyvin varhaisessa kehitysvaiheessa, mutta esimerkiksi jo ensimmäisen sukupolven PS VR myynnit lasketaan jo miljoonissa yksiköissä.

Tämän näkemyksen pohjalta VR-peleihin keskittyvät yhtiöt voivat olla hyvin potentiaalisia sijoituskohteita, erityisesti jos niillä on nykyisten pelien myyntien laskiessa painetta panostaa uusiin teknologioihin (feat. Capcom). Nämä nykyiset suosittujen VR-pelien tuotantoyhtiöt ovat vain valitettavan harvakseltaan pörssissä.

PK-seudullahan on tullut jo näitä Pikseli-VR-pelipaikkoja, joista tulee mieleen vähän entisaikain LAN-kahvilat (tai Megazonen yhteydessä olleet LAN-tilat). Tällaiset tuppaavat sitten kuolemaan, kun teknologia valtaa yksityiskodit.

Kiitos kommenteista! Olen pari kertaa käynyt kokeilemassa Pikseliä. Kokemus on vaikuttava, mutta pelit ja sovellukset surkeita. Näen tässä paljon potentiaalia, jos vaan joku saa hyviä pelejä ilmoille, jotka aidosti hyötyvät VR:stä. Pitää tutustua Capcomiin. Se on ihan uusi tuttavuus.

Matti.K kirjoitti:

Mielenkiintoine kirjoitus Cd projektista, enpä tiennyt että tuokin on listattu yhtiö.

Square Enix on ollut itselläni tutkassa. Yhtiön joulumyynti sujui kehnosti, Tomb Raider ja Just Cause 4 ei käynyt kaupaksi ihan odotetulla tavalla. Yhtiö kuitenkin indikoi helmikuun puhelinkonffassa vuodella 2020 vahvaa myyntiä. Yhtiö ei kommentoinut, että mihin tämä perustuu, mutta tiedossa on, että heillä on kovia julkaisuja tulossa. Final Fantasy 7 remake, josta ensimmäinen traileri julkaistiin jo 2015, sekä Marvelin kanssa tehty monivuotinen diili Avengers pelisarjasta. Tämäkin diili julkaistiin jo 2017 tammikuussa ja tietoa on tihkunut hyvin niukasti. Lupailivat tarkempaa tietoja julkaisuista E3 tapahtumassa kesäkuussa. Osake tällä hetkellä noin 30% alle viime vuoden huippujen, osake nousset reilu 20% tuon helmikuun puhelinkonffan jälkeen. Tämän kokoluokan yritys ei nyt ihan äkkiä monikymmenkertaisu, mutta kyllä noissa tulevissa julkaisuissa potentiaalia on. 

Kiitos! Tämäkin on mielenkiintoinen japanilainen. Itse tykkäsin aikonani Deus EX.stä todella paljon, ja Square Enix omistaa sen franchisen nykyään. Firman markkina-arvo 3,8 miljardia euroa, mutta nettokassaakin on miljardi. Sitten kun katsoo, että nettotulosta tullut pari vuotta 200 meuria, niin ei tämä ainakaan älyttömän kallis ole. Suurin osa peleistä menee itselläni vähän ohi. Yhtä Final Fantasya joskus aloitin, mutten pelannut loppuun.

Kapteeni Ilmiselva kirjoitti:

Eikos tahan ne sosiaalisen median / Twitchin / Youtuben / foorumeiden dataminerit sopisi parhaiten? Tahan yhdistettyna riittava kiinnostus alaa kohtaan, jotta tietaa mita firmojen pipelinessa seurata. Metacritic ja muut arvostelujen aggregatorit, mukaan lukien myos kayttajien arvosanat. Sitten on toki EA:t, Take-Twot ja Ubisoftit, joilla jo sen verran valmista IP:ta ja lisensseja, ja jotka tahkoavat tasaisempaa tulosta vuosipaivityksilla (NHL, FIFA jne.).

Yllaolevista varmaan saa kasitysta, miten jokin julkaisu todennakoisesti menestyy ennen kuin firmat raportoivat tuloksiaan. Monet pelit kuitenkin julkistetaan vuosia etukateen ja niita hypetetaan julkaisuun saakka. Valilla joku vuotaa kehityksen ongelmista (esim. EA:n Anthem Redditissa muutama kuukausi ennen julkaisua). Toki noita samoja asioita seurannevat kaikki muutkin, joten ei sekaan mikaan oikotie onneen taida olla.

Alasta kiinnostuneelle hyvaa lukemista voisi olla vaikka https://www.amazon.co.uk/Blood-Sweat-Pixels-Triumphant-Turbulent/dp/0062651234 - ainakin hyvia esimerkkeja pelinteosta ja kontekstia sijoittajalle, jollei muuta.

Näitä keinoja juuri piti miettiä. Mikä on signaali ja mikä noisea. Mihin vertailla jne. Omasta näkökulmasta eri lehtien ja julkaisujen ennakkohehkutuksiin ei oikein voi luottaa. Niiden on pakko kehua peliä, muuten ennakot loppuvat. Arvostelut ovat jo vähän parempi indikaattori. Jos peli on suosittu, niin kyllähän se alkaa erottumaan keskusteluista ja näkyvyydeltään. Vaikeampi vain havaita kaikki tuo ennen muita. Remedyn kohdalla tuskin kilpailu on järin kova. Pelifirman radiohiljaisuuden julkaisun jälkeen voisi varmaan tulkita huonoksi merkiksi. Kyllä firma alkaa hehkuttaav vahvaa myyntiä heti, jos paikka on.

Laitetaan kirja Amazonin toivelistalle. Aika paljon on kirjoja lukematta, mutta pikkuhiljaa..

siltala kirjoitti:

Hei Mikko!

Minua kiinnostaisi kysyä minkälaisia indikaattoreita seuraat esim. tämänpäiväisen Swedbank-keissin kohdalla tehdessäsi päätöksiä missä vaiheessa shortata / ostaa takaisin / vaihtaa longiksi osakkeita. Seuraatko esimerkiksi välittäjätilastoja, kaupankäyntivolyymiä, tms, ja miten hyödynnät stop loss -toimeksiantoja kaupankäynnin aikana? Entä minkälaista reaktiota odottaisit seuraavalle päivälle näin voimakkaan laskupäivän jälkeen, ja mitä aiot seurata aamulla miettiessäsi tuleeko toinen laskupäivä vai mahdollinen rekyyli ylöspäin?

Oletko muuten harkinnut edelleen Shareville-tilin avaamista uudelleen? Kaupankäyntisi seuraaminen reaaliajassa olisi opettavaista ja auttaisi ymmärtämään käytännössä niitä asioita mistä kirjoitat täällä teoreettisemmalla tasolla. Abstraktit periaatteet kun tuppaa sisäistämään vasta siinä vaiheessa, kun näkee niitä sovellettavan tilanteesta toiseen - tai pahemmassa tapauksessa, yrityksen ja erehdyksen kautta...

Hei Siltala! Olen koittanut ottaa tällä viikolla iltapäivät vapaaksi, kun kuvainnollista kravattia tuntui hieman kiristävän. Ei tuollaista casea voi muutamaan lauseeseen pukea, mitä siinä pitää katsoa. Yleisesti hyvä neuvo on olla tekemättä mitään, jos ei tiedä mistä on kysymys. Eli mitkä ovat toteutumia ja mitkä odotukset. Swedbank tuntuu menevän taas vähän överiksi, mutta mistäs sitä tietää mitä taustalla on. En ymmärrä, miksi pankit vieläkin panttaavat tietojaan viimeiseen asti. Juristien neuvoja, mutta juristit eivät tajua, että sijoittajat inhoavat käytäntöä. Nuo kaikki kysymyksesi ovat ihan paikallaan, mutta mitään yleistä kaavaa ei ole. Noin yleisesti

  • Seuraan välittäjätilastoja, mutten ylitulkitse niitä (reilun viikon päästähän nämäkin jäävät isoissa yhtiöissä historiaan)
  • Seuraan volyymiä. Usein kuvitellaan, että suuri volyymi tarkoittaa, että liike jatkuisi. Omasta näkökulmasta vahvempi havainto on, että pohjat ja huiput tehdään usein päivän korkeimpaan vaihtoon. Eli paniikki tai FOMA saa ihmiset tekemään kauppansa hinnasta välittämättä. Heitetään pyyhe kehään.
  • En käytä automaattisia stop-losseja Pohjoismaiden osakkeissa. Koska likviditeetti on niukkaa, tulee välillä hassuja piikkejä hintaan. En halua vahvistaa näitä piikkejä enää omilla stopareilla. Stoparit on mielessä.
  • Seuraavan päivän liikkeeseen on itselläni tärkeämpi fundamentit kuin joku säännönmukaisuus. Onko kurssireaktio yli- vai alireaktio omasta mielestä. Toki voi miettiä, että tietyntyyppisissä asioissa (esim korvausvastuu täysin avoin yläpäästä) liike jatkuu todennäköisemmin alas kuin niissä missä vahinko on aika hyvin haarukoitavissa.

En ole kerennyt Shareville-tilin avaamista miettiä. On siis kiirettä pidellyt. Tilin perustaminen yritykselle on vähän monimutkaisempaa. Saan siellä lähinnä vain kysymyksiä jatkuvasti, usein perustuen yksittäisiin toimeksiantoihin. Mutta jos päivän aikana on 30 toimeksiantoa, niin paljonko siitä yhdestä voi vetää johtopäätöksiä? Katsotaan jos aikaa joskus on, jaksaisiko tuon taas sinne pistää.