Tyypillisessä vedyn varastoinnissa 1kg varastoitua vetyä kohti tarvitaan suunnilleen luokkaa noin 18kg säiliötä.
Paljon parempiinkin suhteisiin on päästy. Esim Hindenburg.
Toki vetyä voi säilöä vaikka ilmapalloissa jos räjähdysvaaralla ei ole mitään väliä. Yleensä helposti räjähtäviä kaasuja pyritään kuitenkin säilömään niin, etteivät säiliöt ja säiliöitä huoltavat työntekijät räjähtele järin helposti.
Nestemäistä vetyä käytetään rakettien polttoaineena, koska /kg siitä saadaan eniten energiaa ja ylöspäin suuntautuvassa liikkeessä massa on haitaksi. Mutta tilavuusenergiatiheys on taas nestevedyllä huonompi kuin muilla nestemäisillä polttoaineilla. Tästä syystä rakettien polttoainetankit ovat suuret. Nestevety ei ole hyvä varastoitavaksi, joten se ei ole ratkaisu ongelmaan + muunto kaasusta nesteeseen ei ole kovin yksinkertainen prosessi. Aurinko ja tuulienergian muunto vetykaasuksi olisi periaatteessa ilmaista energiaa, jos sitä tehdään ylimäärästä, kun sille ei ole käyttöä. Sitä voisi varastoida vain pienen ajan käytön varalle, jolloin säilytyskapasiteetti ei tarvitsisi olla järjettömän suuri. Se toimisi lyhyen ajan "paristona".
Osui silmään laaja juttu vihreän vedyn investointeja jarruttavista haasteista Suomessa (Kauppalehti, maksumuuri). Itseäni hieman huvittaa, että jutun kirjoittajan näkemyksen mukaan Suomea pidetään vetytulevaisuuden ykköspaikkana Euroopassa; oma käsitykseni asiasta on hieman erilainen, mutta ymmärrykseni on toki ohutta. Ehkä kirjoittaja ei osaa tehdä eroa EU:n ja Euroopan välillä.
Juttu on siinä mielessä ajankohtainen, että Neste ilmoitti pari päivää sitten jäädyttävänsä ison vihreän vedyn hankkeensa Sköldvikissä. Nähdäkseni ainakin osa jutun datasta on vanhaa, mutta kannattavuusvertailujen ja vuosilukujen osalta iso kuva lienee jokseenkin linjassa nykytilanteen kanssa. Jutussa listataan viisi keskeistä syytä sille, miksi vihreä vety ei ole lähtenyt lentoon Suomessa:
EU-lainsäädännöstä puuttuu määritelmä vihreälle vedylle.
Ei ole markkinoita; fossiilittomille tuotteille ei löydy riittävästi asiakkaita. Tältä osin juttu nostaa mahdollisuutena esiin vihreän vedyn avulla valmistetun synteettisen metaanin (e-ng, sähkömetaani), jonka jakelu voisi tukeutua jo olemassa olevaan maakaasuinfraan (mm. putket + lng-logistiikka) — asiakaskunta on siis jo valmiina.
Elektrolyyserit ovat liian kalliita. Tuotannossa olevien elektrolyysereiden määrä pitää saada n. 200-kertaiseksi, jotta tuotetun vedyn hinta painuu kilpailukykyiseksi öljyn ja kiinalaisen hiilen kanssa. Jutussa suomalainen professori haikailee mahdollisiksi elektrolyysereiden valmistajiksi mm. Valmetia ja Wärtsilää.
Valtioiden tuki fossiilisille polttoaineille.
Hiilidioksidin varastointiin (ccs) on satsattu EU:ssa valtavasti, mutta samalla hiilidioksidin hyödyntäminen (ccu) on jäänyt vähälle huomiolle. Kansantajuisesti: roskat lakaistaan maton alle, vaikka niistä roskista olisi mahdollista valmistaa uusia tuotteita.
Professorin mukaan ei kuitenkaan riitä, vaikka nämä haasteet voitettaisiin: ”Isoin haaste mielestäni on, että ihmiskunta kuluttaa kaikkea, sekä energiaa että materiaaleja, aivan liikaa. Meillä on tosi iso pallo jalassa fossiilisten takia. Nyt täytyy varmistaa sekin, ettei vetytaloudesta tule vielä isompaa palloa jalkaan.”
En ole aihepiirin asiantuntija, joten en osaa ottaa valistuneesti kantaa jutussa esitettyihin näkemyksiin.
Suomen sijainti ei ole optimaalinen sikäli kun vetyä pitäisi kuljettaa jonnekin.
Vedyn tuottaminen on erittäin sähköintensiivistä.
Siinä mielessä Suomi on erittäin hyvä paikka vihreän vedyn tuottamiseen, että meillä paljon vihreää sähköä ja sähkön hinta on Suomessa Euroopan edullisimpia.
Kuva
Toki myös muut pohjoismaat soveltuvat edellä mainituin perustein hyvin vihreän vedyn tuottamiseen.